Sammaloittaminen

 Taannoin, yli 20 vuotta sitten, teetimme putkiremontteja. Viemärit menivät uusiksi. Niinpä jäi useampi likakaivon rengas kieriskelemään puutarhaan. Jotakin käyttöä niille oli keksittävä.

En viitsi paljastaa, mitä siinä hämmentelen. Nykyään täysin laitonta ja rikollista.

Miilu on ollut monta vuotta käyttämättömänä. Emännän mielestä sille pitäisi tehdä jotakin. Pelkkä kukkapenkki ei riitä silmän iloksi.

Hyvä on sitten! Ajattelin naamioida sen sammalilla ja jäkälillä, joita jo luonnostaan näytti sen pintaan kehittyvän. Kuinka se tapahtuu? Oli turvauduttava pohjattoman tietopankin puoleen; kuukkeloin siis ja konstit kekkasin: litra luonnonjugurttia ja sammalensilppua sekaisin ja sillä miilun posken komiaksi tekaisin.

Olihan siinä kikkailemista saada mössö pysymään pystysuorassa betonissa, mutta onnistuin. Aika vaalealta näyttää jugurtista johtuen. Jätimme projektin viikon reissumme ajaksi. Olimme varmoja, että ukkossade oli sillä aikaa huudellut sörsselit alas, vaan ei ollenkaan...

Mutta omituista kyllä miilun yläosa vaikutti muuttuneen sammaloituneemmaksi, alaosan jäädessä ennalleen. Ei hitto! Tarkempi tutkimus osoitti koko satsini olevan harmaassa homeessa. Kuinkas nyt suu pannaan?!

_______________________________________________

No niin! Nyt on eletty reilu vuosi ja on aika katsoa, kuinka sammaloituminen on edistynyt. ( 3. 9. 2024 )

Miilun kylki on kuin vauvan posket! Minun vaivannäköni on valunut maahan, vain muutama kökkö on takertunut paikalleen.

Nuo kaksi kikkaraa vaikuttavat kuolleilta. Mutta katsokaa sauman yläpuolen vihreää rehotusta, luonto pärjää omillaan!

Hyvällä tahdolla saattaisin kuvitella tuossa kyljessä jotakin vihreää, maassa ainakin on. - Mitä opin tästä: En enempää peukaloi sammaloitumista!

Kotiseututalo

 On heinäkuu ja lomakausi parhaimmillaan. Siitä huolimatta uskaltauduimme vaimon kanssa haistelemaan työilmapiiriä Padasjoen kotiseututalon museokouluun. Olemme toki opefossiileita yli vuosikymmenen takaa, mutta ehkä juuri siksi kestimme ajatuksen.

- Kalle siellä takana, nyt tarkkana!

Tämä homma vaatii lihasta!

Eipä mahdu vanha ope pulpettiin.

Yleisesti tunnetut tosiasiat: opettajilla on istumatyö, pitkät kesälomat, lyhyet työpäivät ja välituntisin ne juovat vain kahvia.

Padasjoen kotiseututalo

Kulttuurikävelyllä 3

 Nyt hipsaistaan Puuseppämuseolta tien toiselle puolelle ja ollaan taas historiallisella paikalla, Haapalan tädin pihassa, museo tätä nykyä.

Mommi ja Pappa halusivat tänne, koska esillä oli värikkäitä 1970-luvun tavaroita.

Niinpä eräässä nurkassa odotti yllätys. Kalervo Puskala kuvasi aikoinaan puuseppiä. Martti-paappa, Mommin isä, sieltä tuijotti tiukasti meitä höyläpenkkinsä äärestä. Kuva on vuodelta 1975 sarjasta "Valokuvia puusepistä". Meidän mielestä parasta kulttuuria. Tähän on hyvä lopettaa ja mennä kotiin miettimään syntyjä syviä!
 

Kulttuurikävelyllä 2

 Art Housen jälkeen kiipeämme Haapalanmäen puoliväliin.

Kohteenamme Puuseppämuseo. Syynä tietysti halumme vilkaista puuseppä Martti-paappamme aikaiseen vanhaan verstasmaailmaan. ( Tästä voit myös vilkaista museon sivuille. ) Mutta ennen muuta halusimme nähdä puuleluja aikojen takaa. Museossa vierailun teki mieluisaksi myös ystävällinen ja asiantunteva opas, jonka kirja löytyy juttumme lopusta.

Alakerrassa tutustuimme vanhoihin työkaluihin ja kävimme neuvomassa koristeveistäjälle uusimpia alan hienouksia.

Selvähän se, että nikkarit veistelivät lapsilleen lelut puusta.

Ja huonekalut viimeisen päälle!

Kas vain! Kaij Lindgårdin käden jälki näkyy täälläkin.

Hei! Siinähän on tuttu Eemeli ja kokoelma puu-ukkeleita, joita hän veisteli jouduttuaan metkujen takia liiteriin arestiin.

Kolmas kohteemme on Jurvan museo, josta kerromme huomenna.

Kulttuurikävelyllä

 Voisi luulla, ettei tällaisella pienellä kaupungin kaupallisella alakeskuksella, Jurvalla, ole mitään tarjottavaa kulttuurinnälkäiselle. Lähdimme vaimon kanssa pienelle päiväkävelylle kohti Haapalanmäkeä.

Puolen kilometrin päässä olimmekin ensimmäisellä etapillamme Art House Jurvassa.

Koska suvussa on vaikuttanut puuseppiä, lähdimme katsastamaan Oiva Kentta-näyttelyä.

Uskomattoman tarkkaa ennakkosuunnittelua, materiaalin ja työkalujen hallintaa.

Oiva Kentta piirsi ensin mallin ( oikealla ), minkä jälkeen toteutti suunnitelman.

Art Housessa oli muitakin puusepän taidonnäytteitä esillä, Tero Hulkkonen.

Voisitteko kuvitella, että tämä on puuta!

Ripaus mystiikkaa!

Art House Jurva on iso rakennus, entinen puusepänverstas. Siellä on muidenkin taiteilijoiden teoksia esillä. Kaj Lindgård:

Tällä papparaisella on vilu eikä mistään saada tarpeeksi suurta vilttiä edes.

Tyttö on vähän venähtänyt pituutta. Muistuttaa kreikkalaista marmorijumalatarta - mutta on kuitenkin puuta kuten tuo paleleva heppukin.

Lopuksi ripaus maalaustaidetta, Katariina Matsinen:

Ja Mikki Paajanen, jolla toki talttakin pysyy näpeissä.

Tänne pitää tulla toistekin. Mutta nyt kävely jatkuu kohti Haapalanmäkeä - siitä toisella kertaa.

Harrastus

 Luulen että vaimoni on taantumassa lapseksi jälleen. Ei se mikään ihme ole tässä ikävaiheessa 70+. Hän on kaivanut esiin vanhat postimerkkikokoelmansa - ja tyttäremme myös.

Ja niitä on paljon!

Ja osoittaakseni kiinnostustani ( myötähäpeääni ) pyysin häntä näyttämään kauneimman portugalilaisen merkkinsä. Mutta vastauksena minua valistettiin, ettei niin voi enää kysyä, luokitteluperusteet ovat nyt aivan uudet ja nykyaikaiset: merkit sijoitetaan kansioon värin perusteella (!!!..? )

Tai sitten eläinaiheen, ihmisaiheen, kulkuneuvon jne. perusteella. Mielenkiintoista! Vaikuttaa myös siltä, että hänen eräs lukuisista muista harrastuksistaan, kansainvälinen Postcrossing-korttivaihtosysteemi, tuottaa takuulla paljon aineistoa postimerkkiaarteisiin. 

Jotenkin tästä uudesta luokittelusta tulee mieleeni eräs uusi kirjastoon liittyvä järjestely:

Vielä on kesää...