Aamulla

 

Miten ahneelle kävikään?

 

Noin viikko sitten huomasin ( jälleen kerran ), että tämän blogin kävijämäärät pompahtivat tavanomaista runsaammiksi.

Kaupallinen ahneus alkoi nostaa päätään: olisiko tässä ansaintalogiikan alkeita? Tosin...

vissi epäilys myös heräsi: ketä mahtavat olla nuo tuhannet Singaporelaiset suomentaitoiset lukijat, USA:ssa tiedän sentään joitakin olevan. Olisikohan jonkinlainen robotti tai botti asialla!?

Päätin ajan kulukseni kuitenkin kokeilla ja panin AdSensen asialle - ja jouduin upottavalle polulle. Aluksi todettiin blogini teeman olevan pers..tä. Jouduin muuttamaan sen enkä yhtään tykkää siitä. Sitten alkoi yksityiskohtaisempi ongelmien perkaaminen, mikä jatkuu ja jatkuu...

Monta kertaa olen aikonut lopettaa ( pelleilyn ). Sitten taas on sisu kuohahtanut. Sitten taas ovat taalan kuvat leijailleet silmissäni. Ehkä parempi kuitenkin olla köyhä, mutta kunniallinen! - Tänään palasin vanhaan amatööristatukseeni!

Jos - vaikka - kun

 JOS ei olisi satanut, olisimme tietenkin menneet Padasjoen perinteisille sahtimarkkinoille - mutta emme menneet.

Alakuloinen pomppulinna parvekkeemme alla.

JOS olisimme löytäneet parkkipaikan Hämeen linnan kupeesta ja jos ei olisi satanut, olisimme menneet tutustumiskäynnille. Parkkipaikkoja olisi ollut tietenkin kauempana, kirjaston luona esimerkiksi. Jos olisivat sateenvarjot olleet mukana ja jos en olisi muistanut saaneeni ensimmäisen ja ainoan parkkisakkoni juuri sieltä, - emme menneet.

Linna poutaisena päivänä.

VAIKKA sade oli juuri alkamaisillaan Iittalassa, menimme  naivistien näyttelyyn. Mielenkiintoista!

Stegosaurus ( Anna Pekkala ) vaikutti melko puisevalta!

Helmin ja Ilmin mielestä...

...paras pysyä kaukana triceratopsin ( Anna Pekkala ) kielestä!

VAIKKA meillä ei ollut vielä nälkä, menimme pitämään sadetta paikallisen huoltoaseman baariin ja vaikka sade ei osoittanut laantumisen merkkejä, lähdimme ajamaan kotiin.

KUN sitten kurvasimme kotikulmille, olikin katu suljettu markkinoiden takia. Ystävällinen markkinakerberos ( järjestyshenkilö ) uskoi selityksemme ja päästi meidät ajamaan satakunta metriä markkinaväen sekaan päästäksemme pelastautumaan kotikadulle.

Sateen jälkeen tulee usein pouta.

Hartaurenhenges

Se oli varmaan lankomies, joka tuli maininneeksi, että reissuillansa hän kävi aina kuvaamassa paikkakunnan kirkon. No, me emännän kanssa päätettiin kokeilla kans.

Lahdessa, kun kävimme tytärtämme tapaamassa, toteutimme suunnitelman. Lahden komeimmalla paikalla, Kolkanmäellä, sijaitsee Ristinkirkko - Alvar Aallon käsialaa.

Tuolla alhaalla oikealla näkyy 1800-luvulla rakennetun vanhan puukirkon risti. Se on rautaa, jonka Jokioisten sepät ovat takoneet. Komiantähären purettihin vanha kirkko pois. ( Ei lahtelaiset toki sano "komiantähäre. " ) Mutta risti on luja, mitä nyt vähän pintaruostetta. Hyvä pysyy ja paranoo!

Puretusta kirkosta ovat peräisin uuden kirkon kellot. Vanhan kellotornin hirsistä puolestaan uuden alttarin risti.

Alvarilta oli suorakulma hukas - pelkkiä kolmioita vaan oli käytössä. Mutta vaikuttavan kirkkosalin hän sai aikaan. Helmi ja Ilmikin ovat sitä mieltä.

Veikko Virtasen rakentamat urut.

Kun kurkistaa rappukäytävän pikkuisesta ikkunasta...

... näkee kaukana saman kadun, Mariankadun, eteläpäässä Eliel Saarisen suunnitteleman kaupungintalon. Ja jos katsoo vain ikkunan alareunan piikkejä, voi arvella seurakunnan karsastavan pulunkakkaa.

Kirkkopuistossa kävimme vielä ottamassa hyväksynnän Vapauden hengettäreltä.

Päätimme myös lisätä henkistä pääomaamme veressä sijaitsevassa visuaalisten taiteiden museo Malvassa. Loikimme siis noin parisataa porrasta alas Päijänteenkadulle. Myöhemmin kaduin sitä karvaasti jouduttuani kapuamaan samat askelmat infarktin uhalla takaisin ylös hakemaan automme, koska vaimo kieltäytyi lähtemästä mukaan.

Siellä oli näyttelyissä "huippumuotoilua, taideaarteita ja uusinta digitaalista taidetta". Mielenkiintoista! Olisimme voineet viihtyä siellä pitempäänkin, mutta, mutta...

Tässä vähän mallia. Ekho Collective: Ahto

 

Huomasimme jossakin vaiheessa, että Malva-museo onkin sijoitettu vanhaan Mallasjuoman rakennukseen. Sillä oli jälkivaikutuksensa!

Hokasin

 [ Varoitus: Tämä juttu sisältää vahingossa mainontaa, jota ilman koko sepustuksessa ei ole mitään mieltä - eikä ole muutenkaan. ]

Kävin päivä pari sitten Lahdessa juhlimassa jälkikasvuni jälkikasvujen valmistumisia. Samalla poikkesin kenkäkaupassa, sillä vanhat lenkkarini - ei, vaan uusimmat lenkkarini olivat kuluneet pohjasta puhki, vanhat ovat vielä ehjät ( mutta rähjät ).

No, siellä oli hyllykaupalla lenkkareita ja tennareita ja ynnämuita, mutta sitten silmäni iskeytyivät tiettyyn nimeen, jonka koin hyvin läheiseksi. Myyjän kanssa pääsimme piankin sopimukseen parista, joka natsasi mukavasti jalkoihini - ja jossa komeili ( lähes ) sukunimeni.

Aivan pakosta minun täytyi hieman avautua tuon nimen historiasta. Myyjä osoittautui huumorintajuiseksi tarinani suhteen, mutta varsin yksitotiseksi tinkimistoiveilleni. Tällainen juttu se oli:

Joukko Amerikan Tyynenmerenrannikon hoka-intiaaneja purjehti ammoin pasaatituulessa pohjoista päiväntasaajavirtaa Filippiinien tienoille, mistä kääntyivät pohjoista kohti Japaninvirtaa pitkin rantautuakseen siellä saarelle, joka sai sittemmin nimen Hokkaido.
    Syynä tällaiseen ekstreemiin matkaan oli intiaanien tunnetusti heikko viinapää, joka aiheutti rähinää ja miestappoja - sanalla sanoen maa alkoi polttaa eräiden jalkojen alla.
    Ajan kuluessa hokat sulautuivat paikalliseen väestöön periyttäen muun muassa tunnusmerkillisen mustan intiaanitukkansa nykyään tyypillisenä japanilaisena pidettynä piirteenä. Eikä siellä viinan kanssa läträämistäkään kovin vieraana tapana pidetty, opettivathan tulokkaat alkujapanilaisille saken valmistussalat.

Japanilainen varakas esi-isäni sumopainija Itsuki Hokkaidio, jota kutsuttiin myös lempinimellä Isukki, hävisi suurmestaruusottelunsa, suuttui siitä niin, että möi kotisaarensa Hokkaidon keisarille ja lähti maailmalle rahamassi liiveissään.

Saarille jääneet sukulaiset perustivat aikanaan aasialaista ruokaa tarjoavan maailmanlaajuisen ravintolaketjun: Hokka-Hokka

Turhautunut sumopainijaesi-isä sen sijaan rellesti satamasta satamaan päätyen lopulta rahattomana Euroopan peräkamariin, Pohjolan perukoille, Päijänteen takamaille nykyisen Kangasniemen kunnan alueelle, jonne vihdoin olosuhteiden pakosta asettui. Sukupolvien myötä paikkakunnalle sikisi peräti Hokan kylä.

1500-luvun lopulla käytiin Suomessa ns. nuijasota, jossa talonpoikia surutta tapettiin mm. Hämeessä.
Monia tiloja jäi isännättömiksi. Niinpä miesvajausta korvaamaan tuli Päijänteen takaa kaksilahkeisia, muiden mukana esi-isäni Hokka. Vanha tila nimettiin uuden isännän mukaan.

Satavuotiaaksi eläneellä isälläni oli miehuusvuosinaan hoka-intiaaneilta peritty musta tukka. Geenit ovat rappeutuneet jo siinä määrin, ettei hänen jälkeläisillään sitten enää perintötekijöissä vanhaa ominaisuutta ilmiasuissa näy.

Monelaisia muuttoja

 Nyt kun on muutto- ja muutosvastarinta hieman hellittänyt, pystyy tarkastelemaan aihetta hieman laajemmasta näkökulmasta. Tai ahtaammasta, kuten kohta käy ilmi. Meitä muuttajia on kaikenkokoisia. Olen joutunut läheltä seuraamaan odotettujen kavereiden ilmestymistä markille. 

Muuttolintujen invaasio on iskenyt puutarhaamme. Pesäpönttöjä on, mutta ei kaikille - kaikille ei edes pönttö kelpaa. Kyllä on muuttomurheet joillekin vaikeita, kun on pitänyt asettua polkupyörävaraston nurkkaan. Ei vissiin sitten pyöräillä vähään aikaan, ettei olla häiriöksi.

Useampi vuosi sitten pystytin lomapaikkamme seinälle tikkaat vakaana aikomuksena ryhtyä seuraavana päivänä seinänmaalaukseen. Ei tullut kiirettä siihen hommaan, koska harmaasieppo oli todennut tikkaantolpan oivalliseksi pesäpaikaksi. Lykkäsin maalausurakkaa loppukesään.

Tämän kuvan saadakseni minun piti kontata ulkorappusten alle - jotenkin ei ruoto ollut taipuakseen. Täytyy ihmetellä tämän rakennelman sijoituspaikkaa. Kyllähän sitä voi meillä pesänsä sommitella vapaasti ihan minne miellyttää, mutta oikeesti - onkohan nyt ajateltu loppuun asti; meillä sentään tallataan rappusia päivän mittaan monasti ylös, alas. Saattaa tulla sanomista naapurisovusta.

Kukkaloisto

 Anopin vuosikymmeniä vaalitut kukkapenkit taitavat nyt pakosta jäädä seuraavien asukkien ihailtaviksi. Mutta lakki silmillä, huomiota herättämättä, kävin remonttimiehiä väistellen hakemassa jotakin muistoksi.

Sinivuokot jo olivat nupulla, narsissitkin hyvässä vauhdissa.

Tällättiin ne purkkeihin ensi vaiheessa.

Nyt saavat nämä muuttotohinat riittää. Otamme vähän distanssia ja lähdemme emännän kanssa Padasjoelle huilimaan.