Loppukiri

 

Pakkomielle

 

Nobelistihaaste

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Aika tarkastella haasteen toteutumista: Sain luetuksi 20 nobelistia yhdeksältä eri vuosikymmeneltä, kolmelta kirjailijalta jopa kaksi kirjaa. - Tuo kohta eri vuosikymmeneltä jäi vähän vajaaksi, mutta muuten olen tyytyväinen. 

Tässä ne ovat:

1. Rudyard Kipling  1907

2. Selma Lagerlöf 1909

3. John Galsworthy  1932

4. Ernest Hemingway  1954

5. Halldór Laxness  1955

6. Boris Pasternak  1958

7. John Steinbeck 1962

8. Mihail Sholohov  1965

9. Pablo Neruda  1971

10. Heinrich Böll  1972

11. Isaac Singer  1978

12. Elias Canetti  1981

13. Gabriel Garcia Marquez  1982

14. Nadine Gordimer  1991

15. Toni Morrison  1993

16. Orhan Pamuk  2006

17. Mario Vargas Llosa  2010

18. Mo Yan  2012

19. Svetlana Aleksijevitš  2015

20. Kazuo Ishiguro  2017

Viikon 52 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Sakari Pälsi: Kova Mies ja Nimetön  

                       Romaani vuosituhansien takaa ( 1950 )

Tämän kirjan pitäisi olla kaunokirjallisuutta. Ja onhan siinä aineksia siihenkin, mutta sen täyttävät kansatieteelliset kuvaukset ja kuvitelmat esihistorialliselta ajalta yhteisöjen elämästä, asujen ja asumusten valmistamisesta, kalastuksen, metsästyksen, uskomusten harjoittamisesta. Kaikki hyvin yksityiskohtaisesti kuvattuna - koettuna ja tiedettynä. Mikä ei tietysti ole ihme, sillä Pälsihän oli tiedemies ja tutkimusmatkailija, joka matkoillaan hankki tietoa ja kokemuksia alkeellisten kulttuurien elämäntavoista ja uskomuksista. Niitä hän käytti hyväksi tässäkin teoksessa, joka muistuttaa minusta enemmänkin alan käsikirjalta kuin kaunokirjallisuudelta.

Mistä Pälsi tähänkin kirjaan taustatietonsa hankki, käy ilmi seuraavasta videosta:

Hirveää!

 

Ei mitään rajaa

 

Viikon 51 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Gyula Illyés:  Pustan kansaa ( 1936, suom. 1970 )

Viime aikoina on ihmetelty - minä muiden mukana - Unkarin ja Puolankin menettelyä oikeusvaltio- ja demokratiaperiaatteita vastaan. Koska hyllyssämme on jo vuosia ollut unkarilaisen Illyésin kirja, päätin kokeeksi katsoa, olisiko siitä löydettävissä jotakin selitystä Viktor Orbánin suosiolle kansan luonteesta tai jostakin.

Ongelmalliseksi muodostuu heti seikka, että kirja on julkaistu 1930-luvulla, ja sen sisältö heijastelee osin edellisenkin vuosisadan elämää maaseudulla, ja sielläkin ns. pustilla eli palkollisten muodostamilla asutustaajamilla. Taajamaa hallitsi kartano, linna, joka tietenkin omisti maan ja tuotantovälineet, aikoinaan myös työtätekevän väen maaorjina.

Kartanon väkeen suhtauduttiin kunnioittavan pelokkaasti.

"Pustien kansa on parasta valtiota luovaa ainesta, koska se eniten kunnioittaa arvovaltaa. Varmasti tämän arvovallan kunnioitus on kasvatuksenkin tulosta, mutta niin vanhan ja perusteellisen kasvatuksen, että se on jo imeytynyt tämän kansan veriin ja hermoihin ja muuttunut vaistoksi."

Illyés kuvaa mielenkiintoisesti, omakohtaisesti pustien elämää ja sen muuttumista koneellistumisen tunkeutuessa vähitellen maatalouteen. "Tarpeettoman" väen maalta muutto alkoi täälläkin, kuten muuallakin Euroopassa. Olisiko niin, että kaupunkeihin muuttaneet, sosiaalisesti kohonneet ja koulutetut ihmiset kuitenkin toivat mukanaan edellä kuvatun pohjimmaisen vaistonsa, mikä ilmiselvien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua hakiessaan sietivät suhteellisen nöyrinä yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa, alistuivat kommunistiseen komentotalouteen ja nyt, siitä vapauduttuaan, hyväksyvät itsevaltaisen Orbanin toimet kunnioittavan arvovallan edessä.