Reissun päällä

Muonamurhe                                   

Sillä retkellä - kana korissa,
tahtoi tyttönen evästä lipaista.
Millä hetkellä Hanaporissa
mahtoi kananen karkuun kipaista?     


( Mitenkä se kanan karkaaminen nyt oikein tähän tuli? Tuosta julistetaulun luota menimme vaimon ja tyttöjen kanssa ylös koulun mäelle, missä nykyään vietetään taiteellista - Ars Auttoinen - ja ilmeisesti myös luonnonmukaistakin elämää, sillä talonväellä on kanoja. Yritettäessä saada niitä pihasta tarhaan kukko lähti livohkaan ja jokunen kanakin yritti esittää omaperäisiä ajatuksia. )

[ Matka jatkuu tästä linkistä. ]

Vanha lelukauppa

Voi kuinka on hiljaista
Lailan kaupan rapuilla.
Tekee mieli kiljaista,
kun voi vain enää hapuilla.

Ovat tädin portaat lahonneet,
ja ikkunakin rikki,
vanhat muistot haalenneet,
jo hiipui nukkeleikki.

   

Karijoki kesä 2018

Haha! Nyt tuli kesäloma!
Aika liki mökkiä
ei leikki ala tökkiä,
paha peikko heillä oma.

Siltä Tilda kiskoo hiuksia,
Helmi polkee peikon päätä,
Ilmi korvaan aikoo tiuskia:
- Sulla hermot niin kuin jäätä!




Kaikki muksut tahtoo kiipiä
tähän meidän vanhaan puuhun,
ja kaarnaa kynsin riipiä,
ja roskaa silmiin, suuhun.





Killerökokemus

Hirveä houkutus!               Ilmin apu ilmeisesti,
Isäntä tuo katala,               turha enää mukista,
sen kauhea loukutus,        ehti hätiin kiireisesti,
tarkoitusperä matala.        ansa peittyi kukista.








Missä kissa?      Mutta kivijalasta kissalle
Aitan alla.           löytyi pikkuinen luukku,
Missä aitta?        josta voi päästä pissalle,
Kadoksissa.        ja poskelle pehmoinen suukku.




Puheenvuoron pyytää Helmi,
kun on rauhoituttu penkille:
- Nyt ei enää kukaan telmi,
eikä tahdo mennä lenkille.
Siksi korkea on aika,
koska tutkittu on markkia,
häivytellä mökin taika,
alkaa maiskutella karkkia.





Herkku nostaa masun kupua,
laihdutusta lienee luvassa.
Kiva halata on pupua,
tekee vaikutuksen kuvassa.





Ei saisi lähteä pesästä,
jos ei osaa lentää.
Vielä on jäljellä kesästä,
että isoksi kasvaa entää.




Tyttöjä kuin mansikoita,
suut on heillä iloiset.
Silmät niin kuin mustikoita,
pullaposket siloiset.


   

Leipää sekä makkaraa
pannaan meidän grilliin,
maiskutellaan kakkaraa,
et´ höyry nousee rilliin.




Sadepäivän harrastus,
ei tahdota me kastua,
on jääkarhulla ratsastus.
- No, alahan jo astua!

HAUSKAA JUHANNUSTA!

Kusiaisafääri

Jonkinlainen virus on tainnut päästä iskemään - yrittämisen yskä, ansainta-astma, rikastumisrokko tai muu pöhö. Se on tarttunut nyt loma-aikana, kun vieraita on alkanut ilmaantua nurkkiin pyörimään mökille ja kun unohtui ajoissa ottaa siedätyshoitoja sukulaisia, ystäviä ja hyvänpäivän tuttaviakin vastaan.

   Niinpä muistui mieleen jo vuosien takainen tapaus, jolloin vieraamme leikki-ikäinen lapsukainen halusi mennä kaivelemaan pitkään kesantona olleelle hiekkalaatikollemme. Hetken päästä sieltä rupesi kuulumaan hillitön itku ja parku: olipa käytön puutteessa olleelle hiekkakasalle pesiytynyt lauma keltaisia kusiaisia, jotka ovat tunnetusti tulisia otteissaan. Tyttöparkaa piti kauan lohdutella. - Eikä kyseistä perhettä ole sen koommin meillä sitten näkynytkään.

   Joten. Edellä esitetyn perusteella. Mahtaisikohan tuossa piillä mahdollisuus kaupalliseen hyväksikäyttöön. Ei mikään markkinarako, vaan aivan uusi markkina: vieraskarkottimilla luulisi olevan kysyntää.
   Ei varmaankaan olisi vaikeaa tai kallistakaan kasvattaa kusiaisia. Hyönteisiähän kasvatetaan nykyään syötäväksikin. Sitten vaan markkinointi pystyyn erilaisina tuotepakkauksina erilaisia käyttötarkoituksia varten:

Yksittäinen vieras: pikkupaketti esimerkiksi sijoitettavaksi tyynyyn tai patjaan tai puuseen alustaan.
Perhevieraat: Economy-pack, josta riittää useammallekin ja useammaksi kerraksi, jos eivät heti usko.
Anopinkarkotin: pakkaus, jonka kusiaisia on pidetty viikko nälässä

Konsultoituani hyvää ystävääni asiasta sain rahanarvoisen vihjeen. Suomalaiset miehet, joilla on venäläinen vaimo, riemastuvat tästä. Tilannehan on nimittäin se, että venäläisen vaimon äiti voi saada vuosittain kolmen kuukauden viisumin Suomeen ja venäläiset anopit mielellään käyttävät ajan täysimääräisesti. Joten markkinatilanne tällaisessa tapauksessa suorastaan pakottaa kiskomaan kolminkertaisen hinnan.

Mutta miljoonien hankkiminen tällä tavalla taitaa olla aikamoista nysväämistä. Ne kiittämättömät otukset voivat purra ruokkijansa kättä. Täytyy keksiä jotain siistimpää... vaikka nettikauppaa. Voisinhan ruveta myymään salasanoja. Niitä aina tarvitaan. Käytettyjä salasanoja myisin tietysti alennuksella.
( Näyttä siltä, että taidan hävitä Veikkaukselle tämän salasana-afäärin. Lyövät minut laudalta automaateillaan. )

Kun isoisä älykännykän osti

Jossakin vaiheessa tuli pakkotilanne eteen. Siihen oli vaihdettu akku ja kuoret, siihen vanhaan nokialaiseen, jolla alkuaikoina pystyi soittamaan vain, kun meni tontin läntisempään reunaan - oli niin huono kenttä siihen aikaan. Lankapuhelin toimi tietysti hyvin, mutta kun kavereillakin rupesi olemaan kännyköitä, teki mieli pysyä mukana tekniikan kehityksessä.

   Kun virtakytkin lakkasi toimimasta, ei auttanut uusi akkukaan, se luuri ei kunahtanutkaan. Tuli asiaa paikallisen operaattorin liikkeeseen.

Kaikki näytti sujuvan hyvin. Sain täytetyksi jonkin lomakkeen, missä arvelin ottaneeni uuden, paremmin uutukaiseen sopivan liittymän. Vanhan kännyn yhteystiedot siirrettin uuteen. Osasin näpsytellä kosketusnäyttöön salasanan tai jotain, Ja yhtäkkiä minulle toivotettiin onnea uuden puhelimen omistajana. Huumaantuneena poistuin paikalta. Mahtavaa!

Parkkihallissa en enää saanut itseäni hillityksi. Mahtaisiko se edes toimia hallin uumenissa. Kokeilin! Kohta pirisikin vaimon arkkivanha laite vieressäni, ja kun hän vastasi, kuulin loistavasti - niin istuihan hän siinä vieressäni.
   Entä toisin päin? Vaimo soitti minulle. Älykkö hälytti. Sitten meni huuli pyöreäksi! Painoin, painoin toisenkin kerran sitä vihreää - niin kuin nokialaisessakin. Ei kuulunut mitään. Paitsi että se hälytti yhä kovemmin, ja se vihreä liukui sivummalle koko ajan uudestaan ja uudestaan ja minä hulluna painelin sitä. Kunnes luovutin, kunnes vaimo luovutti. Tuli hiiskumaton hiljaisuus.
 

 

Uudestaan! Sisua löytyi! Ja taas sama juttu! Se soi ja se soi, minä painelin ja naputtelin - ja kirosin. Vähitellen alkoi hiipiä ajatuksiin nolo paluu takaisin liikkeeseen. Kuvittelin miten tiskin takana nuori nainen yrittäen peitellä riemastustaan selittäisi silmät tuikkien, että tässä laitteessa ei todellakaan ole mitään vikaa, vaan sitä käytetään näin ja noinkin. Ja hänellä riittäisi kertomista ja naurun pryyskettä selostaessaan työkavereille, kotona puolisolle ja lapsille ( myöhemmin lapsenlapsille ja muulle suvulle ), miten tumpelo paappa ei edes osannut vastata puhelimeen #### !!!

Sitten sivupenkiltä kuului: - Onhan tässä pakkauksessa käyttöohjekin. 

Niin tietysti! Kuka niitä viitsii lukea. Joo-joo! Olisinhan minä sen keksinyt, että näytöllä voi sormea liu´uttaakin. Kaikkihan sen tietää. - Ja niin sain vastattua älykkööni.

   Viikon päästä tuli kuitenkin oikeaa asiaa liikkeeseen: puhelin lakkasi hälyttämästä, kun siihen soitettiin. Nyt saatoin pystypäin mennä selvittämään todellista vikaa, mikä ei silloinkaan ollut puhelimessa, vaan onnettomassa SIM-kortissa.

   Olemme nyt eläneet onnellisina yhdessä pari kolme vuotta. Kaikki on hyvin. Onnistun vieläkin löytämään siitä jotakin, mikä ei toimi, tai toimii vastoin odotuksia, mutta onneksi minulla on mukavia lapsenlapsia, jotka ainakaan auttaessaan eivät pahemmin vinoile papallensa.

Voikukkasiirappi

"Kävin ahon laitaa

minä ilman paitaa",

eikä varpaat sukissa,

kun oli niitty kukissa.

Käänsin kättä keittiössä,

etsin aineet nurkista.

Hiki tuli mittelössä,

nyt on herkut purkissa.

Voikukkasiirapin teko-ohjeet täältä.

Helmetti sentään!

    

Markus Zusak                                  Tove Jansson

                                 

Tässä ne ovat, kaksi viimeistä puuttuvaa HELMET-lukuhaasteen kohtaa: 16, kirjassa luetaan kirjaa ja 29, kirjassa on lohikäärme.

Kirjavaras. Tavattoman herkkä ja surullinen kirja natsi-Saksan aikaisesta elämästä pienessä kaupungissa. Orpo, lähes lukutaidoton tyttö astuu ensimmäistä kertaa kirjastoon:

"Hän pyyhkäisi ensimmäistä hyllyllistä kädenselällään kuunnellen liukuvien sormienkynsiensä rahinaa jokaisen kirjan selkäydintä pitkin. Se kuulosti soittimelta tai juoksevien jalkojen säveliltä. Hän käytti molempia käsiään. Hän kiidätti niitä kilpaa. Hylly hyllyä vastaan. Ja hän nauroi."

Sanoilla ja lukutaidolla on tärkeä merkitys tässä kirjassa tuon tytön, Lieselin, kirjavarkaan kehityksessä - elämässä pommisuojassa tai kotitalon kellarissa kirjoittamassa omaa kirjaansa, lukemassa lohdutusta naapurin rouvan suruun.

   Sanojen käyttöön perustui Hitlerinkin karisma. Kirjan luettuani tarkkailen väristen aikamme natsien sanailua - eräiden valtioiden johtopaikoiltakin.

   Tässä Lieselin kirjan viimeinen rivi:

"Olen vihannut sanoja ja rakastanut niitä ja toivon, että olen käyttänyt niitä oikein."

Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Tove Janssonin mielikuvitukselliset tarinat kestävät aikaa. Tuntuu kuin löytäisin niistä aina uusia puolia, mitä vanhempana niitä luen. Janssonin on täytynyt olla terävä ihmisluonteiden tarkkailija ja mielenkiintoinen ajattelija.

Mitä tästä haastelukemiseta jäi käteen? Varmaan käteen tarttui moni sellainen kirja, jonka muuten olisin sivuuttanut. Ja kun kirjoitin näitä postauksia (, joita ei alun perin ollut tarkoitus tehdä ), luultavasti mietin tarkemmin lukemaani ja yritin tavoittaa olennaisen.

Ja nyt! Mitä nyt? Kuten hemuli:

"Ei, hemuli sanoi äkkiä. Ei, ei, ei. Minä en tahdo. Tahdon päästä eläkkeelle. Tahdon tehdä mitä minua huvittaa ja olla yksin jossakin, missä on hiljaista."

" - Minä tahtoisin rakentaa nukkekaapin, hemuli kuiskasi. Maailman kauneimman nukkekaapin, monikerroksisen. Talon, jossa on paljon huoneita, kaikki yhtä vakavia, tyhjiä, hiljaisia."

Nii-in! Aion lukea mitä huvittaa ja leikkiä nukeilla - niin tehdään maailmallakin vakavissaan? Tässä linkki. En vakavissani: Tässä linkki.

Suuret kiitokset tämän haasteen järjestäjille!