Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.
James Oliver Curwood: Kuolleista palanneet
( 1927, suom. 1936 / 1957 )
Valitsin tämän kirjan vain, koska halusin vastata vaimon haasteeseen ja koska tiesin kirjan liittyvän Kanadaan ( Paljon väriä karttaan! ) ja koska noita Riksin sarjan kirjoja tiesin löytäväni paljon vinttikomerostamme.
Karun luonnon elävän kuvauksen sekaan varsin pian alkoi kehkeytyä romanttinen tarina. Sittemmin googlasin Curwoodia - selvisi että se juuri oli hänelle tyypillistä. Jaksoin kuitenkin sinnitellä tarinan loppuun.
Tarina huipentuu, kun päähenkilö vaimonsa ja salaisen rakastettunsa sekä tuttavapariskuntansa kanssa seisoskelevat vuolaan kosken partaalla. Keskustelussa herää kysymys, hyppäisikö puoliso siippansa perään koskeen kuolemaan, jos tämä sattuisi putoamaan sinne. Tietenkin päähenkilö sattuu putoamaan. No, hyppäsikö vaimo? Eipä tietenkään, rakastajatar hyppäsi!
Kirjailija ei toki antanut sankarin kuolla. He pelastuvat ihmeen kaupalla kovan väännön jälkeen. Lopulta he saavat toisensa. Päähenkilön vaimollakin on jo pitkään ollut uusi katsottuna. Happy End.
Ps. Jännästi edellisen kirjan, Odysseuksen retkien, nimistöä esiintyy tässäkin kirjassa. Tuo vuolas virta mainitaan Styks-virraksi, kosken kurimus Kharybdikseksi ja jossakin taisi puhallella tuulten jumala Aeloskin.
"Siitä, jota monet tämän kertomuksen lukijat voivat sanoa "raakuudeksi", ei tekijä aio esittää mitään anteeksipyyntöjä, vaan pikemminkin painostaa, että kertomuksen raju henki oli Läntisen rajaseudun elämälle noin sata vuotta sitten jotakin aivan olennaista ja todellista."
Johdanto enteili hurjia seikkailuja. Ja niin tapahtuikin. Sankari kuoli, rikollisia kuoli, viattomia kuoli. Kuvaus "indiaaneista" vaihteli villeistä raakalaisista urheisiin ja jaloihin sotureihin, jopa rauhaa rakastaviin kristittyihin. Greyn käsitys intiaanien raakaan käytökseen näytti perustuvan valkoihoisten uudisasukkaiden omavaltaisiin maanvaltauksiin, rikollisten valkoihoisten yllytyksiin lähetyssaarnaajia vastaan ja viinan ja aseiden kaupustelijoiden häikäilemättömyyteen. Valkoisten oikeutta uudisasutukseen intiaanien alueelle ja uskonsa levittämiseen ei kyseenalaistettu.
Kirjan tapahtumat alkavat Allegheny- ja Monongahela-jokien yhtymäkohdassa Fort Pittissä. Google maps paljasti paikan olevan nykyään Pittsburgh, missä näkymät ovat täysin erilaiset kuin kirjan kuvaamana aikana. Luonnosta annetaan kaunis ja koskematon vaikutelma, mikä siihen aikaan varmasti vielä vallitsikin. Itse olen saanut istua kyydissä Glevelandista Columbukseen talvella kymmenisen vuotta sitten ja muistikuva on enimmäkseen preeriamainen.
Juonen kulku pääpiirteissään on selostaa uudisasukkaiden ja lähetyssaarnaajien kulkeutuminen länttä kohti Gnadenhutteniin, "Rauhan kaupunkiin". Vihamielisyyksien puhjettua kääntyneet intiaanit tapettiin, ja valkoisten oli paettava. ( Massamurhan muistomerkki ) Kirjan tapahtumilla lienee todellisuuspohjaa, jotka perustuvat kirjailijan saamiin eversti Ebenezer Zanen päiväkirjan muistiinpanoihin.
Iltakevennyksinä luin sängyssä Asterixin tekijöiden 1950-luvulla kehittelemän Pohjois-Amerikkaan 1700-luvulle sijoittuvan hupailun, missä sankareina ovat Umpah-pah, väkivahva intiaani sekä ranskalainen kreivi Olvin Janoisin. Kirjoja on viisi. Niissä on nähtävissä saman tyylin kehittymistä, mikä sittemmin täydellistyi Asterix-sarjoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti