Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.
Viime viikon ainoan kirjan kahlaaminen kesti tämän viikon puolelle. Oli koronaa ja muuta sellaista viivästyttävää. Sitä paitsi nakkasin kirjan alkuviikosta kädestäni, sillä sen henkilögalleria oli aivan hengästyttävän runsas - ja vielä venäjänkielinen. Eihän tuollaista yksinkertainen sielu hallitse. No, otin sen uudelleen käsittelyyn.
Boris Pasternak: Tohtori Živago ( 1957 )
Tämän hetken koronakauhistelut ja pandemiapelot eivät ole mitään verrattuna Živagon ajan vallankumouksen vaiheiden vaikeuksiin Venäjällä/Neuvostoliitossa. Muotisanaa käyttääkseni "hyytävästi" kirjan kertomukset sopivat karanteenilukemiseksi. Lopulta kirjaa ei malta päästää käsistään edes ruokatauoiksi. Ja sitten kun oikeastaan tarina ydinosiltaan on jo kerrottu, sitä jatketaan ja jatketaan.
Pasternak on mestarillinen luonnon kuvaaja:
"Aurinko siristelee unisena öljynkiiltoisia silmiään, unisena katselee metsä neulasripsiensä alta, lätäköt kiiltelevät puolen päivän aikana kuin sula rasva. Luonto haukottelee, venyttelee, kääntää kylkeään ja nukahtaa jälleen."
Ihmiskuvaus on eloisaa, syvältä luotaavaa - joskus yli hilseen menevää:
"Seinälle lankesi hänen varjonsa, josta heijastui itsevarjelun avuton jännittyneisyys."
Pasternak oli syntyjään juutalainen. Juutalaisuudesta käydään kirjassa keskustelua. Siinä viitataan evankeliumiin, missä todetaan, ettei Jumalan valtakunnassa ole kreikkalaisia eikä juutalaisia, on vain ihmisiä. Mikä tasa-arvoinen ajatus se onkaan. Silti Messias-ajatus on liittänyt juutalaiset valittuna kansana yhteen erotukseksi muista.
"Kenen etujen mukaista on tuo vapaaehtoinen marttyyrius, kenelle on tarpeen, että he vuosisatoja kestäisivät pilkkaa, että vuotaisi veri noista syyttömistä... Havahtukaa, riittää. Ei tarvitse enempää. Luopukaa vanhasta nimestänne. Älkää pakkautuko kasautumiksi, hajaantukaa laveammalle."
Kirjan tarinankerronnan kuluessa kosketellaan monenlaisia aiheita. Esimerkiksi taiteen merkitys.
"Jo kauan sitten minussa on vakaantunut ajatus, että taiteella ei tarkoiteta alaa, joka sulkee sisäänsä lukemattoman määrän erilaisia käsitteitä ja haarautuvia ilmiöitä, vaan päinvastoin jotakin suppeaa ja keskittynyttä, alkua, joka sisältyy taideteoksen hahmotteluun, siihen sovellettua voimaa tai muokattua totuutta...
Ja silloin kun tuon voiman vähäinenkin hiukkanen yhtyy johonkin enemmän tai vähemmän monimutkaiseen sekoitukseen, taiteen osuus painaa enemmän kuin kaikki muu ja osoittautuu kuvatun sieluksi ja perustaksi."
Ja mitä tulee Pasternakin poliittisiin mielipiteisiin ei seuraava hänen suosiotaan valtaapitävissä lisännyt.
"En tunne toista oppisuuntaa, joka olisi siinä määrin itsekeskeinen, kaikesta muusta eristäytynyt ja niin kaukana tosiasioista kuin marxilaisuus... Politiikka ei tarjoa minulle mitään. En pidä ihmisistä, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi totuuteen."
Hän joutui epäsuosioon, mutta Stalin piti hänen gruusialaisista runokäännöksistään, ja säästi hänet puhdistuksilta. Nobel-palkinnon hän sai 1958, mutta luopui sen vastaanottamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti