Kukkaloisto

 Anopin vuosikymmeniä vaalitut kukkapenkit taitavat nyt pakosta jäädä seuraavien asukkien ihailtaviksi. Mutta lakki silmillä, huomiota herättämättä, kävin remonttimiehiä väistellen hakemassa jotakin muistoksi.

Sinivuokot jo olivat nupulla, narsissitkin hyvässä vauhdissa.

Tällättiin ne purkkeihin ensi vaiheessa.

Nyt saavat nämä muuttotohinat riittää. Otamme vähän distanssia ja lähdemme emännän kanssa Padasjoelle huilimaan.

Naurupussi

 Kääntelin tätä hetken käsissäni, ennen kuin muistin: sehän oli ollut oranssissa kangaspussissa; nyt alastomana  vaikutti oudolta. Mutta juju oli ollut siinä, että kun painoi nappia, alkoi kuulua kammottavaa naurua, mikä veti omankin suun väkisinkin virneeseen.

Vähän kikkailtuani onnistuin saamaan sen toimimaan. 

Rottinkia

 Muuton yhteydessä nousee kysymys siitä, kuka ottaisi ylimääräiset kalusteet, esim. anopin vanhat terassiviritykset. Kulunutta rottinkia, linnut nokkineet tyynyt, aurinko haalistanut. Ei kelpaa kenellekään. Panenko palasiksi ja poltan lämmikkeeksi syksyn pimeinä iltoina? 

Ei hemmetti! Löytyi purkin pohjalta ruskeaa puuvahaa. Löytyi sisua hioa pahimmat paikat. Ehkäpä niillä mennään vielä muutama kesä - kun vain löytyisi sopiva terassi. ( Pitääkö siis ruveta terassihommiin, huh!?? )

Ennen

Jälkeen

Kivikokoelma

 Tiesin joskus jotain geologiasta. Olin jopa jonkin aikaa silloisen Geologisen tutkimuslaitoksen palkkalistoilla. Niiltä ajoita on jäänyt kivenmurikoita ajelehtimaan nurkkiin ja laatikoiden perukoihin. Suurin osa on nakeltu menemään. Muuttorytinöissä löytyivät nämä:

Vasemmalla muskoviittia, katinkultaa. Oikealla piikiven klöntti ja keskellä, kuin vino sokeripala, plagioklaasi-maasälpä.

Jotuninen hiekkakivi, jossa aallonmerkkejä ( n. 1400 - 1200 milj. vuotta sitten ).

Seikkailusarja

 Luulin jo heittäneeni Tauno-sedän lehdet keräykseen. Niin ne vain taas ilmestyivät riesakseni. Suoraan paperilaatikkoon! En viitsinyt enää selata. Luin niitä kokeeksi jokin aika sitten ( tässä linkki ).

Perinnekalu

 Luultavasti 1970-luvulla Tunturilla ajeli Nurmen Arvi Auttoisilla, syntymäkotikylässäni. Joskus 80-luvulla Arvista alkoi tuntua iän puolesta ajojen riittävän, joten isä-Veikko osti sen. Hän oli eläkkeelle jäätyään innokas marjastaja ja sienestäjä. Mopo palveli häntä hyvin niillä reissuilla. 

Kun isäukko oli 90-vuotias, mopo siirtyi lahjana minun pojalleni. Hän kruisaili sillä vähän aikaa ja siirtyi sitten parempiin peleihin. Paappis työnnettiin liiterin perukoille. Joskus sitä käynnisteltiin, mutta ei ajeltu.

Nyt muuttokuorma työnsi sen minun vastuulleni. Saapas nähdä mitä tapahtuu!

Mopomiehestä sommittelin aikoinaan tarinan ( mikä ei liity Nurmen Arviin ), linkki tässä.

Postilaatikko

 Ei viety tuhkia pesästä myymästämme loma-asunnosta, mutta postilaatikko vietiin. Ostaja oli todella hyväntahtoinen, kun lupasi huolehtia kaikesta siitä romujätteestä, minkä jätimme jälkeemme. Ystävällisiä ihmisiä vielä löytyy, varsinkin Karijoelta.

Laatikko on poikamme käsialaa, hän haluaa sen muistoksi lapsuudenkodistaan.