Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Möhö - murujen kerääjä
Sivut
- Etusivu
- Sata kirjaa
- Helmi ja Ilmi
- Helmin ja Ilmin matkoja
- Helmi ja Ilmi Rodoksella 2017
- Helmi ja Ilmi postcrossaa
- Karpathos 2017
- Karpathos rhymes
- An alternative tour
- One typical morning on the island of Karpathos
- An ordinary afternoon on Karpathos Island
- Teneriffa 2018
- Nea Hora 2018
- Gran Canaria 2018
- Teneriffa 2019
- Liikenne
keskiviikko 6. marraskuuta 2024
keskiviikko 23. lokakuuta 2024
Kaatoiko oppi ojaan
Elokuun lopulla julkaisin eräässä facebook-ryhmässä tämän kuvan saatetekstillä: Koulutiellä on lapsosilla monta mutkaa matkassa!
torstai 17. lokakuuta 2024
Klikkaa_2 hei!
- Pöyristyin, kun huomasin miten tyhjänpäiväisiä asioita klikkauksen takaa tavallisesti löytyy. Meitä vedetään höplästä. Paras katsella elämää itse avoimesti omin silmin eikä toisten kokemana. Yritä tästä uudelleen!
tiistai 15. lokakuuta 2024
Lenkkipolkuni varrelta
Heinäkuun lopulta asti seurasin erään rakennuksen viimeisiä vaiheita. Vanhat miehet tavallisesti seuraavat mielenkiinnolla toisten töitä, kun ei tarvitse itse tehdä - neuvovatkin tyhmempiä. Tässä lopputulos:
perjantai 11. lokakuuta 2024
torstai 3. lokakuuta 2024
Väiski
Naapuri
Useimmilla meistä on naapuri. Monen nimenä on Väiski. Tapaan silloin tällöin naapuriani, sitä Väiskiä, ja silloin toimittamani asia ei etene. On kuunneltava, mitä hänellä on mielessään. - Ja se vie aikaa. Ehkä minäkin saan sanaseni johonkin väliin.
Tällä kertaa tuli puhe kaapeleista. Kyllä sähköasiat hallitaan! Mutta minä veistin siihen, miten seudulla rakenteilla olevasta valokaapelikelasta ajattelin illan pimettyä käydä salaa valuttamassa kanisteriin valoa. Veisin sen sitten kellariin odottamaan käyttöä kaamoksen pimeimpinä hetkinä. Vaikeus oli vain siinä, minkä väristä valoa ottaisin, niitä keloja kun oli keltaisia ja sinisiä, taisi olla valkoisiakin. Punaista en ainakaan ottaisi, siihen pysähtyisi kaikki.
Ei Väiski käynyt minua neuvomaan, vaan otti puheeksi kaverinsa, Tampereella asuvan Pentin, joka on tunnettu koiranleuka. Hänen vanha ja vähän jo höpsähtänyt isoäitinsä oli nähnyt miehiä kiivenneinä puhelintolppiin; tämä oli siis vanhaa lankapuhelinaikaa. Mamma mainitsi siitä kylään tulleelle Pentille, joka heti antoi selityksen.
- Ne ovat siellä siivoamassa puhelinlankoja. Nyt kannattaisi ottaa puhelin irti seinästä ja teipata maalarinteipillä reiät tukkoon. Muuten tulee kamala pöly tupaan.
No, mamma tarttui toimeen ja tukki reiät. Pian tuli sitten talon isäntä kotiin ja kyseli onko kukaan soittanut. Mamma siihen, ettei nyt kukaan voi soittaa, kun on puhelinlankojen putsaus käynnissä. - Ja silloin Pentin jekku paljastui, eikä mamma juurikaan ilahtunut.
Mutta joskus ei Pentilläkään kaikki sujunut mallilleen. Eräänä jouluna Väiski oli viemässä lahjoja Pentille ja isoäidille. Siellä istuttiin pöydän ääressä ja oli jo syöty - ja juotu. Tunnelma oli selvästi kohonnut.
Seuraavana päivänä Väiski lähti viemään unohtunutta pakettia mammalle. Herätti huomiota, että eteiskamarin ikkuna oli säröillä - oikeastaan ihan rikki. Sirpaleita oli pääasiassa pitin lattiaa sisäpuolella. Väiski meni sisään. Pöydän ääressä nuokkuivat aamukahvin ääressä Pentti ja isoäiti, jonkinlaista alakuloa oli aistittavissa.
Mitä oli tapahtunut? Illalla kun päättivät mennä yöpuulle, Pentti oli kalsareissaan ja paljasjaloin ajatellut käväistä pihalla pikaisesti keventämässä rakkoaan - vaikka pakkasta oli yli 20 astetta. Eihän siinä kauan menisi. Niin hän tekikin. Sillä aikaa mamma meni jo sänkyyn ja sammui sinne. Lorotellessaan Pentti kuuli tutun loksahduksen, ei kai ovi vain mennyt lukkoon. Kevennys piti keskeyttää, oli se lukossa. Nyt tuntui jo kylmältä. Koputteluista ei ollut apua. Ei mamma kuullut. Mikä nyt neuvoksi? Juttu alkoi kääntyä uhkaavaksi. Hän hipsi paljain jaloin vajalle, jonka pimeydessä onneksi käteen osui perunakuokka, jolla Pentti huiteli ikkunan rikki ja onnistui kapuamaan itseään pahemmin telomatta sisälle eteiskamariin. - Eikä tästä tapauksesta saanut puhua kenellekään. Väiski lupasi.
Seuraavana jouluna, kun Väiski kuuli, että Pentti oli taas tulossa Tampereelta joulun viettoon, hän järjesti saman kuokan ovensuun naulaan. Pentti tuli ja kommentoi: - Väiski p-kele!
Tämä tarina on tosi. Suojatakseni henkilöiden yksityisyyttä olen vaihtanut nimet. Pentti oli oikeasti Tauno. Tapauksesta ei kertonut minulle Väiski, vaan Jaska. Eikä Tauno asunut Tampereella, vaan Lahdessa. Enkä minä kirjoittanut tätä, vaan B-rapun työttömäksi jäänyt toimittaja, jonka nimi on Sakari. ( Talossani ei todellakaan ole B-rappua. )