Kääntelin tätä hetken käsissäni, ennen kuin muistin: sehän oli ollut oranssissa kangaspussissa; nyt alastomana vaikutti oudolta. Mutta juju oli ollut siinä, että kun painoi nappia, alkoi kuulua kammottavaa naurua, mikä veti omankin suun väkisinkin virneeseen.
Muuton yhteydessä nousee kysymys siitä, kuka ottaisi ylimääräiset kalusteet, esim. anopin vanhat terassiviritykset. Kulunutta rottinkia, linnut nokkineet tyynyt, aurinko haalistanut. Ei kelpaa kenellekään. Panenko palasiksi ja poltan lämmikkeeksi syksyn pimeinä iltoina?
Ei hemmetti! Löytyi purkin pohjalta ruskeaa puuvahaa. Löytyi sisua hioa pahimmat paikat. Ehkäpä niillä mennään vielä muutama kesä - kun vain löytyisi sopiva terassi. ( Pitääkö siis ruveta terassihommiin, huh!?? )
Tiesin joskus jotain geologiasta. Olin jopa jonkin aikaa silloisen Geologisen tutkimuslaitoksen palkkalistoilla. Niiltä ajoita on jäänyt kivenmurikoita ajelehtimaan nurkkiin ja laatikoiden perukoihin. Suurin osa on nakeltu menemään. Muuttorytinöissä löytyivät nämä:
Luulin jo heittäneeni Tauno-sedän lehdet keräykseen. Niin ne vain taas ilmestyivät riesakseni. Suoraan paperilaatikkoon! En viitsinyt enää selata. Luin niitä kokeeksi jokin aika sitten ( tässä linkki ).
Luultavasti 1970-luvulla Tunturilla ajeli Nurmen Arvi Auttoisilla, syntymäkotikylässäni. Joskus 80-luvulla Arvista alkoi tuntua iän puolesta ajojen riittävän, joten isä-Veikko osti sen. Hän oli eläkkeelle jäätyään innokas marjastaja ja sienestäjä. Mopo palveli häntä hyvin niillä reissuilla.
Kun isäukko oli 90-vuotias, mopo siirtyi lahjana minun pojalleni. Hän kruisaili sillä vähän aikaa ja siirtyi sitten parempiin peleihin. Paappis työnnettiin liiterin perukoille. Joskus sitä käynnisteltiin, mutta ei ajeltu.
Nyt muuttokuorma työnsi sen minun vastuulleni. Saapas nähdä mitä tapahtuu!
Ei viety tuhkia pesästä myymästämme loma-asunnosta, mutta postilaatikko vietiin. Ostaja oli todella hyväntahtoinen, kun lupasi huolehtia kaikesta siitä romujätteestä, minkä jätimme jälkeemme. Ystävällisiä ihmisiä vielä löytyy, varsinkin Karijoelta.
Laatikko on poikamme käsialaa, hän haluaa sen muistoksi lapsuudenkodistaan.
50-luvulla sanottiin "eri vänkä", kun tarkoitettiin jotakin erityisen kivaa. Tai ei meidän maalaiskylässä sanottu niin, se oli varmaan kaupunkilainen ilmaisu; meillä sanottiin jotakin muuta - mutta en muista mitä.
Erivänkään törmäsin tässä Jännä-Jussi-sarjakuvalehdessä, joka siivoutui eteeni jostakin komerosta. Selasin sen ennen hävittämistä. Hassu matka itämaille oli teemana. Ehkei kannata referoida mitään turkkilaisista, ettei tulisi syytöstä rumista asenteista kansanryhmää vastaan.
