Valkoisen piirongin vetolaatikon periltä vedettiin esille vanhaa kuvauskalustoa. Nopeasti on siirrytty filmirulla-ajoista digipuolelle. Ja miten nopeasti digipokkarit väistyivätkään kännyköiden tehokkaiden kameroiden tieltä.
Vanhalle liinahyllylle, jonka vaimoni on omakätisesti krakeloinut ( irvailen kaskeloinut ! ), sijoitetaan joulumukit.
En voi mitään sille, että aina kun nämä veitikat otetaan esille, minulle tulee mielleyhtymä hirtetyistä tontuista.
Tonttujen alta pilkottaa paapan vanha suuntapiirrin - niitä nikkarinkaluja. Ja suolasalkkarin päällä on matkamuisto Azorien reissulta, irronnut rautaportin koriste.
Ihmekaapin löytöjä edelleen: Vaimon tekemiä joulukalenterirasioita, joita jaettiin jälkikasvun ollessa otollisessa iässä. Rasiat on askarreltu vanhoista joulukorteista. Jälkeenpäin vaimo on harmitellut hienoja kortteja, joilla olisi nyt ollut arvoa hänen kortinkeräilyharrastukselleen.
"Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti." Jos uskaltaa tökätä töpselin seinään. Paappa on aikoinaan raspilla muotoillut töpsykän maadoitettuun sopivaksi. Ja komiastihan ne palavatkin!
Kaapin perukoilta alkuperäisessä pakkauksessa paksulla narulla tiukasti sidottuna.
Meillä on kirjoja joka huoneessa. Yläkerran kaaos on masentava. Sinne pitää rynnätä apinan raivolla ja tuhota ja tuhota. Siitä huolimatta voi havaita rauhoituttuaan lukemattomia kirjoja.
Tänään kävelimme parturiin antaaksemme siivota nuppejamme joulukuntoon. Siinä kävellessä tuli mieleen, miten stressaavaa olisi ollut valmistautua Linnan juhliin. Kampaus olisi pitänyt teettää Helsingissä, ja kun emme tunne olosuhteita, olisimme varmasti päätyneet johonkin huonoon kampaajaan. Mikä stressi!
Toisaalta olisimme voineet asioida täällä tutulla kampaajalla, johon luotamme, mutta sitten olisi pitänyt olla koko ajan varuillaan viiden tunnin matkan ajan. Stressi!
Ei kannata puhuakaan mitään vaatteista. Stressiä! Hyvä kun emme menneet sinne tällä kertaa!
