lauantai 13. helmikuuta 2021

Viikon 6 / 2021 kirjakassi

 




Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.





James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta 
                         ( 1916, suom. 1982 )

Omaelämänkerran kirjoittajiin suhtaudun ennakkoluuloisesti. Asiat ja tapahtumat pyritään muistamaan valikoidusti parhain päin. Tämä elämänkerta on kaikkea muuta. Luultavasti siitä on kirjoitettu tutkielmia, kenties väitöskirjoja. Yritän kirjoittaa niin, että muistaisin myöhemmin jotakin.
Kirjassa Joyce on Stephen Dedalus. Hänen elämäänsä kuvataan lapsuuden kodista koulupojan ( jesuiittakoulu ) kokemuksiin, murrosiän vaikeuksiin ja yliopiston opiskelijan, nuoren aikuisen, elämään.
Ja koko ajan kirjailija tarkastelee elämäänsä vuoroin sisältä päin, vuoroin ulkopuolisen silmin. Jo varhain hän tuntee olevansa erilainen kuin toverinsa.   

Jesuiittakoulun kuri oli kova, eikä aina oikeudenmukaista. Stephenkin sai maistaa syyttä patukkaa käsilleen. Perheen taloudellinen tila huononi ja hän joutui lopettamaan koulunkäynnin joksikin aikaa. Mutta uusi koulupaikka löytyi. 
Ainekirjoitus oli hänelle tärkein aine. Hän luki koulun ohella "kumouksellisia" kirjailijoita, joiden vaikutuksesta hän oli vähällä saada aineistaan kerettiläisen syytöksen.

Koulusta Stephen sai stipendin ja ainekirjoituksista palkinnon. Rahat hupenivat nopeasti, siinä suhteessa isänsä poika. Kuitenkin yhä enenevässä määrin hän tunsi olevansa ulkopuolinen perheessään: "poikapuoli, velipuoli." 
Seksuaalisuuden herätessä hänessä hän alkoi vaellella kaupungilla ja lähestyä "kuolemansyntejä". Koulun painottaessa kirkon opinkappaleita Stephen syventyy pohdiskelemaan uskonasioita, tekemänsä kuolemansynnin sovittamista, ripittäytymisen vaikeutta, häpeää. Hän vaipuu hätäännyksissään mielikuvitusmaailmaan, jossa paholaiset ja helvetti pelottavat. Käännekohdaksi osoittautuu tilanne, jossa rehtori todettuaan Stephenin "kunnolliseksi" ja lahjakkaaksi, kysyy hänen haluaan liittyä veljeskuntaan.

"- Tuon kutsun saaminen, Stephen, sanoi pappi, - on korkein kunnia, minkä Kaikkivaltias Jumala voi ihmiselle antaa. Yhdelläkään tämän maailman kuninkaalla tai keisarilla ei ole stä valtaa, mikä on Jumalan papilla..."



Pohdittuaan aikansa Stphenistä alkoivat papin sanat tuntua ontoilta. Aikaisemmat papinhaaveet hyläten hän vakuuttui kohtalostaan sosiaalisten ja uskonnollisten siteiden ulkopuolella. Oli vuorossa yliopisto-opiskelujen aika. 



"Vapautuminen ja sitten ylpeys nostatti hänen mieltään hitaana pitkänä aaltona. Tarkoitus, jota palvelemaan hän oli syntynyt, vaikka itse tarkoitusta ei vielä näkynyt, oli johdattanut hänet pakoon näkymättömiä polkuja pitkin, ja nyt se kutsui häntä taas, ja pian hänelle avautuisi uusi seikkailu."

Ja vielä sitaatti nuoruuden kiihkosta:

"Hänen sielunsa oli noussut poikavuosien haudasta, heittänyt yltään kuolinvaatteet. Kyllä! Kyllä! Kyllä! Sielunsa vapaudesta ja voimasta hän loisi ylpeästi, kuten suuri taiteilija, jonka kaima hän oli, jotakin elävää, uutta ja lentoon nousevaa, kaunista, aineetonta, häviämätöntä."

Kirjansa loppuosassa Joyce painottaa keskusteluissa käsityksiään taiteesta, kauneudesta - estetiikasta. Hän on tutkinut Tuomas Akvinolaista, Platonia, Aristoteletta.  Tunnustan rehellisesti, ettei minua jaksa kiinnostaa pohdiskelu siitä, mitä "ästetiikka" on ja mitä se ei ole, mutta luin sen kuitenkin.

Pohdiskelujensa tuloksena Stephen päättää lähteä Irlannista. Onneton rakkaus mustasukkaisuuksineen ehkä vaikuttaa myös asiaan. Niinpä hän sanoo ystävälleen:

"En tule palvelemaan sellaista, mihin en enää usko, olkoon sen nimi sitten vaikka koti, isänmaa tai kirkko; ja minä aion ilmentää itseäni jossakin elämän tai taiteen muodossa niin vapaasti kuin voin ja niin täydellisesti kuin voin ja puolustuksekseni käytän ainoita aseita, jotka itselleni sallin - vaikenemista, maanpakoa ja viekkautta."  

***

Iltalukemisiksi sängyssä ennen nukahtamista nappasin komerosta siivotessa löytyneitä vanhoja sarjakuvakirjoja. Asterixin murreversioon voisi liittää varoituksen: Voi vaarantaa lukijan terveyden - olin tikahtua. "Isoon taloon ankkaa" lukiessa puolestaan piti etsiä ( äänettömästi ) oikeaa intonaatiota päästäkseen tunnelmaan. Lucky Luken kannesta jo näki kyseessä olevan vanhan version. Luckella sätkä hampaissa. Tintti ja "tuhannen tuhatta turjaketta"-Haddock seikkailevat Etelä-Amerikan vallankumousten pyörteissä. Historiaa naurettavassa muodossa, osin maantietoakin. En nyt kuitenkaan kuittaa näillä vaimoni haastetta, vaikka arvostankin sarjakuvia kulttuurin yhtenä muotona.


Goscinny, Uderzo: Kallija tyttölöi ( Kaisu Lahikainen )



Morris, Goscinny: Mustat kukkulat





Hergé: Tintti ja Picarot




Joose Tammelin: Isoon taloon ankka


perjantai 5. helmikuuta 2021

Viikon 5 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.




Yaşar Kemal:  Poika ja lokki  ( 1976, suom. 1981 )

Kuvaus köyhän pojan kehitysvaiheesta, jossa hän on astumaisillaan aikuisten maailmaan. Hän on haaveilija,"tuijottaja", jonka mielikuvitusmaailmassa seikkailevat merirosvot, taikurit, merenneidot ja käärmeprinssit. Aikuisten suhtautuminen luontoon ja eläimiin järkyttää häntä, joka rakastaa eläimiä. Siipirikosta lokista huolehtiminen paljastaa aikuisten välinpitämättömyyden ja ystävällisten ihmisten avuliaan luonteen.
Pahin kaikista tuntuu olevan vihamielinen isoäiti, jonka uhkaava tuijotus vainoaa poikaa ja lokin henkeä. Lopulta isoäiti saa tapetuksi jo parantuneen lokin. Isoveli, joka on salakuljettaja, saa surmansa pojan nähden. Lapsuus päättyy siihen. Poika pestautuu sepän apulaiseksi.

Kemalin kertojan tapa nostattaa lukijan aistittavaksi Turkin kauniin luonnon. Aivan ilmeisesti pojan mielikuvitusmaailmaan on ujutettu vanhoja turkkilaisia taruja. Siipirikon lokin tarinasta olen aavistavinani symboliikkaa valtion ja hallinnon suhtautumisesta kansalaisiinsa ja eritoten kurdivähemmistöön, mitä Kemal itsekin edusti.


maanantai 1. helmikuuta 2021

Padasjoki haastoi

 


Tipaton tammikuu! Pyh! Mutta sadan kilometrin tammikuu - se vasta jotakin!

Aloitimme vaimon kanssa projektin ja selvitimme sen leikiten. Oli yksi myrsky&matkapäivä, jolloin pidimme taukoa. Muutoin kävelimme tipallisenakin sadepäivänä. ( Eivät onneksi huomanneet kieltää kävelemästä muuallakin, esim. Pohjanmaalla. )

1. 1. 2021 Puusepänraitti, Jurva 5,5 km.


2. 1. Pikku-pappila ( paluu ),  5,6 km.


3. 1. Pappilanharju,  5,8 km.



4. 1.  Kirjastolenkki,  4,4 km.


5. 1.  Sairaalalenkki,  2,6 km.


6. 1. Kirjasto-Pikku-pappila,  3,7 km.




7. 1. Sairaalalenkki + koulu,  6,0 km.


8. 1.  Koululenkki,  4,1 km.


9. 1.  Haapalanmäki,  4,2 km.


10. 1. Pappila,  3,4 km.


11. 1. Sitten siirryttiin Padasjoelle: 
          Posti-Kirkkopuisto-Koiravuori. 6,4 km.




12. 1.  Palokunta-Koiravuori,  5,6 km.


13.1.  Ilmoilantie,  4,3 km.


14. 1. Oli pakko palata Jurvaan, eikä voitu paluupäivänä kävellä.


15. 1. Pikku-pappila-Jaakontie,  3,4 km.


16. 1.  Kuutamossa sairaalalenkki, 3,5 km.


17. 1.  Kirjasto,  4,9 km.


18. 1.  Museo,  7,4 km.


19. 1.  Suppukuja,  4,3 km.


20. 1.  Posti-Haapalanmäki,  7,3 km.


21. 1.  Pappila,  3,0 km.


22. 1.  Vanha meijeri,  7,2 km.


23. 1.  Kankaanpään raunio,  2,8 km.


24. 1.  Peurantie-lossakka,  4,4 km.




25. 1.  Metsäkuja,  3,2 km.


26. 1.  Teatteri,  4,0 km.




27. 1.  Palokunnalle,  5,4 km.


28. 1.  Pikku-Jurva,  4,2 km.



29. 1.  Puusepänraitti,  5,5 km.


30. 1.  OK:N varasto-Nuorisoseura-kirkonpiha,  4,1 km.




31. 1.  Korvenkuja-Auneentie,  5,6 km.




Σ 141,8 km

Vaimon takki kului takaa puhki valokuvaamisesta. Lähes kaikki hänen piponsa pääsivät kuviin. Piikkikengät olivat ehdottoman turvalliset. Kahdet rasat useimmin välttämättömät. Paleltumia ei tullut, ei myöskään hiertymiä. Kerrospukeutuminen aina paikallaan - valitettavan usein liian lämmintä. Mitähän nyt sitten helmikuussa..?