Patriarkan syksy

   García Márquez

Vuolaana koskena ryöppyävää tekstiä, jossa pyörteiden paikalla pisteet, jotta lukija voisi vetää henkeä ja kuivata otsansa. Kirja kuvaa ehdottoman vallan turmelemaa yksinvaltiasta ja hänen valtansa kulisseja juonitteluineen ja raakuuksineen, vähitellen vanhuuden tuomaa vallan kirpoamista ja kuolemaa. 

   Onko kyseessä vain kirjailijan kuvitelma? Valitettavasti ei. Tyranneja on ollut ja on yhä. Katsokaa ympärillenne.

 HELMET-lukuhaasteen kohta 15: Palkitun kääntäjän kääntämä kirja, Pentti Saaritsa ( Mikael Agricola-palkinto 1976, 1987 )

Kunnon Švejk

 

Jaroslav Hašek

Vinttikomerosta kaivoin esiin jotakin vanhaa ensimmäisen maailmansodan aikaan liittyvää. ( HELMET-lukuhaasteen kohta 30 ). Mutta vaikka sota on kauheaa, oli pakko nauraa vedet silmissä Hašekin pohjattomasta lähteestä pulppuavalle hirtehiselle tarinoinnille ihmisluonnon heikkouksista ja ja sodankäynnin turhuudesta.

( Kirjan välistä löydetty! )

Pari sitaattia, joissa saattaa olla häivähdys nykyaikaakin:

   Švejk: "Sotilas ei saa koskaan pelätä mitään. Vaikka hän taistelussa lankeaisi käymälämonttuun, on hänen vain nuoltava itsensä puhtaaksi ja jatkettava taistelua. Ja mitä taas tulee myrkkykaasuihin, on jokainen tottunut niihin kasarmeissa, kun on ollut ruoaksi tuoretta sotilasleipää ja herneitä suurimoiden kera. Mutta nyt ovat venäläiset keksineet jotakin aliupseereita vastaan..." 

( Kirjan välistä löydetty! )

Mediaraivoa on ollut ennenkin aivan selvästi, toki vain  palautteena lehtien palstoilla. Kuinka joustavasti nykyäänkin siirrytään asiasta henkilökohtaisuuksiin:

   "Tämän jälkeen sain Eläinmaailman toimittajalta tavattoman karkean kirjeen täynnä henkilökohtaisia solvauksia ja epäkohteliaisuutta, kirjeen jossa minua nimitetään parantumattomaksi pässinpääksi ja naudaksi, mikä ansaitsee ankaran nuhteen. Näin ei vastata säädyllisten ihmisten kesken asialliseen, tieteelliseen väittämään."

   piirros: Josef Lada

Švejkin tarinaa tuli kirjoissa vuolaana virtana eikä sitä padonnut muu, kuin Hašekin kuolema 1923. Vielä yksi sitaatti, jossa kuulija hermostuu Švejkin puheisiin:

- Nyt saa riittää jo! jefreitteri huusi.

- Noista sanoista päätellen olette ainakin onnellinen ihminen, Švejk sanoi, - sillä useimmat ihmiset eivät milloinkaan saa tarpeekseen.

Hei, Marjatta!

   Tuula Saarikoski

Halusin tietää, mitä Marjatta Leppänen ajattelee julkisuudesta. Työskentelihän hän paljon mm. Jukka Virtasen kanssa, joka muistelmissaan sanoo näin: 

   "Kukaan ei selviä julkisuudesta terveenä." Ja vielä: "Todellisuudessa julkkiksissa on mänttejä isompi prosentti kuin remmisuutareissa."

   Mutta voi, Marjatta Leppänen aloitti julkisen elämänsä jo ennen kouluikää. Hän oli jo lapsena ja on edelleen täysin luonteva esiintymisissään ja suhteessaan julkisuuteen. Joten en siis saanut mitään vahvistusta ennakkoluuloilleni.

   Kaksi asiaa, jotka ovat pahasta ihmiselle, ovat mielestäni äkkijulkisuus - jota moni tavoittelee - ja äkkirikastuminen. Niistä on helppo saada vamma sielulleen.

Marjatta Leppänen: Sydämesi Tyhjä Huone

Ilkamat ( 1970 ) [ Voi niitä aikoja - oivoi! ]

HELMET-lukuhaasteen kohta 20: Taiteilijaelämänkerta

Tanssiinkutsu

Agathaa

  Agatha Christie

Vaimoni löi tämän kirjan kouraani ja epäili ettemme olleet lukeneet vielä tätä Agathaa. Niin osoittautui olevan asian laita. Yllättävää!

    Kirjan sankaritar muutti Lontoosta Lähi-itään eri paikkakunnille. Arkeologisille kaivauksillekin, tietysti. Olihan Agathalla aiheesta omakohtaista kokemusta. Ei Hercule Poirot eikä neiti Marplekaan esiinny tässä kirjassa, vaan kyseessä on kansainvälinen salaliitto- ja juonittelukertomus vakoilijoineen, valeasuineen, salamurhineen jne. Natsiajattelua muistuttava yli-ihmistyyppinen porukka aikoo päihittää kommunistisen ja kapitalistisen maailman vallat. Sankarillinen seikkailijatar osallistuu aikeen tyhjäksi tekemiseen. Agathamaisesti sankarittaren ihannoima unelmamies osoittautuu viimeisillä sivuilla pääkonnaksi.

Arkeologisilla kaivauksilla kirjan päähenkilö tuo esiin Agatha Christien viestin maailmalle:

   "Kaikki ne tuhannet tavalliset ihmiset jotka hoitivat omat asiansa, viljelivät maata, tekivät saviruukkuja ja kasvattivat perheitä ja nauroivat ja itkivät... He olivat niitä ihmisiä joilla oli väliä, eivätkä ne enkelit jotka pahuus kasvoillaan pyrkivät luomaan uuden maailman välittämättä siitä ketä vahingoittivat."

   No, meidän aikanamme tämä ilmiö on saanut uudet kasvot. Ja kaiken kaikkiaan minulla on melko pessimistinen ajatus kehityksen suunnasta.

HELMET-lukuhaasteen kohta 1: kirjassa muutetaan.

Enkä ollut

HELMET-lukuhaasteen kohta 5: Kirja joka sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyin. - Voi onnetonta mikä vuosikymmen!

  Hella Wuolijoki, 1944

Odottaessaan vankilassa tuomiotaan maapetoksesta Hella Wuolijoki tarkkaili vankilan elämää ja kirjasi muistiin tuntojaan, pelkojaan - olihan uhkana kuolemantuomio - säilyttääkseen henkisen tasapainonsa. Vanhalta rouvalta löytyi ymmärrystä vankitovereita kohtaan, mutta ei sotaa eikä teloittajia kohtaan.

   "Ihminen, ihminen, kuinka samaa perhettä sinä olet kautta maailman! Täytyykö sinun tappaa veljesi ja himoita hänen kirjavaa takkiaan..."

   "Maailman ääriltä kuuluu rukous: Jumala, jos sinä olet olemassa, pelasta maamme ja kansamme, anna meille rauha..."

   Ilmeisesti Hella Wuolijoki oli kiistanalainen persoona, josta käsitykset vaihtelivat riippuen tarkastelijan maailmankuvasta. Niskavuori-sarjastaan tunnetusta Wuolijoesta on kattava artikkeli täällä: linkki Ilta-Sanomiin. Lisää Suomen Kuvalehdessä.

Toivon Kirja

    Serdar Özkan

Kirjan alusta asti tuntui vahvana Lähi-Idän kulttuurien tarinankerronnan tyyli ja perinne, mistä toki minulla on vain kuvitelma, ei asiantuntevuutta, Omar Pamukin, Yasar Kemalin tai vaikka Kader Abdolahin kautta.

   Ei oikeastaan ole ihme, että alueelta ovat monet uskonnot tarinoineen lähtöisin. Tämäkin kertomus vaikutti aluksi uskonnolta, jossa ikuisen elämän paratiisissa, Valon Maailmassa, kuolemattomat asustavat: Onni, Kauneus, Vapaus, Vauraus, Järki ja Rakkaus.

   Tarinan pahuus, amoton hirviö, asuu ihmisen sisällä. Se "Minä-Mörkö vaikuttaa niin, että vaikka... kaikki ovat pohjimmiltaan yhtä, minä koen itseni erilliseksi... Minä-Mörkö haluaa aina olla parempi kuin muut, ja se haluaa omistaa ihan kaiken." ( Kirjailija on koulutukseltaan psykologi! )

   Ja niin kuin uskonnoissa yleensä, on tässäkin pyhä ( Raamattu / Toora / Koraani ) "Toivon Kirja".

Näillä elementeillä ei uutta uskontoa sentään luoda. Tarina kertoo kahdesta ystävyksestä, joista tuli yksi. Ikuisia kysymyksiä: Mikä on elämän tarkoitus? Onko kuoleman jälkeen elämää? Uskotko Jumalaan? 

Kuoleman enkelin kysymyksiä:

   "Näetkö maailman epäoikeudenmukaisuuden? Näetkö, miten ihmiset varastavat, sortavat, murhaavat ja solvaavat? Näetkö, miten helpolla he pääsevät, eivätkä joudu teoistaan vastuuseen?  Näetkö myös, miten rehellisiä, hyväsydämisiä ihmisiä kohdellaan huonosti ja käytetään hyväksi?

Ja hänen johtopäätöksensä:

   "Jos kuolemanjälkeistä elämää ei olisi eikä sellaista hetkeä, jolloin ihmiset laitettaisiin tilille teoistaan, sallisiko kaikkivaltias Jumala kaikkea sitä epäoikeudenmukaisuutta?"

HELMET-lukuhaasteen kohtaan 26 liitin Omer ja Kuoleman enkeli-teoksen, koska se sijoittui Turkkiin, missä en ole koskaan käynyt.