Pohdiskelin jokin aika sitten sanojen merkitystä ja niiden käyttöä (
Yhteiskunnan jakolinjoja,
Sanakiintiö ). Nyt on aika pureutua sanojen perusosasiin, kirjaimiin.
Niin kuin käyttämämme sanat viittaavat asemaamme yhteiskunnassa, myös kirjaimet heijastelevat statustamme. Ajatelkaahan! Mitä mahtavatkaan
A-luokan ihmiset nyt ajatella, kun
B-luokankin kansalaiset voivat uuden alkoholilain nojalla käydä ostamassa
A-olutta
K- tai
M-kaupasta tai peräti
R-kioskilta.
Tasa-arvon nimissä kummankin luokan kansalaiset saattavat pian löytää itsensä
A-klinikan asiakasjonoista, odottaessaan selaamasta
A-lehtien numeroita.
Kupin ottamisesta puheen ollen. Mikähän olisi optimaalinen kuppikoko. Yleisin lienee
B, ei varmaankaan
D. En kehtaa kysyä vaimoltani.
Suosittelen kuitenkin elämän kohennukseksi toisenlaisia piristeitä. Näin kaamoksen aikaan
D-vitamiinista voi tulla pulaa,
C-vitamiinikaan ei liene pahaksi. Onhan niitä lukuisia muita. Niin,
B olisi varmaan hyvä järjen juoksulle ja muistamiselle.
Aikojen alussa, kun meillä vielä oli lapsiperhe,
M-kirjaimella oli tietty merkitys. Toisinaan poikamme tuli luoksemme ja kysyi tuskastuneena:
- Isä/Äiti!
Mitä
mä tekisin?
Ja kun hänelle siten ehdotti yhtä ja pian toista, mikään ei oikein kelvannut - hetken päästä hän keksikin jotakin mielenkiintoista ihan itse. Ehkä
mitämätekisin-alkuinen keskustelu toistui turhan usein, koska väänsin hänelle, en rautalangasta vaan pellinpalasta
m-kirjaimen, jota näyttämällä hän saisi asiansa hiljaisemmin perille. ( Isän sairasta huumoria! Tuosta saattaisi nykyään joutua some-raivon kynsiin tai viranomaiskäsittelyyn ja huostaanottoprosessiin. )
Alkaa tuntua siltä, etten saa tästä kirjoituksesta
L- enkä edes
A-arvosanaa. Koska tuntuu räpsähtävän hylättävä
I, lopetankin tähän.