Rodokselle 1

Helmi ja Ilmi taas tien päällä!

Matkustavaiset hyvällä säällä,

kaukomaita katsastamaan,

hyvällä onnella ratsastamaan,

lähtevät Rodoksen rannoille.

Suojakertoimien puute

Konmaritusta

En erityisemmin pidä "yhdenasianliikkeistä". Enkä nyt tarkoita esim. maahanmuuttovastaista puoluetta, vaan yleensä vouhotusta mikä vie agendansa äärimmäisyyksiin antamatta yhtään periksi lievennyksille.

    Kävi nimittäin niin, että avasin hiljattain vaatekaappini oven ja olin pudota pepulleni. Kalsarivaras oli iskenyt ja vienyt puolet housuistani päätellen siitä, että siinä missä ennen oli tursuillut runsaslukuinen bokserivarastoni, ammotti nyt puolet tyhjänä laatikosta. Toisella puolella oli toki kalsareita käärittynä tiukoille rullille.

    Ja mihin olivat kadonneet ne kolmekymmentä kahdeksan t-paitaani, jotka ansiokkaasti olin hiljattain netistä oppimallani tavalla viikannut ja tunkenut suurin piirtein mahtumaan ylähyllylle? Tilalle oli rullautunut epäilyttävästi paitojeni värimaailmaa heijastelevia pötkylöitä jättäen arvaamattoman aution tuntuman hyllylleni.

    Karjuin syyllisen paikalle antamaan selitystä. Puolustus esitti käsiään levitellen, että kyseessähän on vain konmaritus! KonMari! Ei siis kommari, vaan japanilaisen  ammattijärjestäjän Marie Kondon kodinraivausmetodi, jolla elämänmullistava taika laskeutuu energiaa kuluttavien, epäjärjestyksen vallassa olevien kotien ylle ( ja ostamalla oppaan miljoonat M. Kondon tilille ).
    Yksinkertaista! Heitetään vain turhat roinat pois. Tuottaako tämä tai tuo tavara minulle iloa? Jos ei heitän pois, jos kyllä veivailen sen jemmaan. Täydellistä! Harmonia vallitkoon!
    Mihinkähän piilottaisin pienet kodikkaat esineeni, entä matkamuistorihkamani, entä kivikokoelmani... Voittaakseni aikaa kysyin:

- Muuten, mitähän meillä onkaan tänään lounaaksi?
- Kaalikääryleitä! Ja kahvin kera kääretorttua.

Sakkeus puusta

Minulla on valitettavan iso tontti, jossa rehottaa valitettavan runsaskasvuinen heinälajisto. Ajellessani leikkurilla tontin reunaa havaitsin naapuriin hiljattain muuttaneiden nuorten isäntien vilkuttelevan minulle puustamme. Nostin miehekkäästi kättäni tervehdykseen. Me miehet tapaamme tehdä niin.

    Ajaessani toista kierrosta totesin toisen isännistä kadonneen, jäljelle jääneen huiskuttavan entistä iloisemmin. Niin tein minäkin.

    Kolmannella kierroksella veljeksien äiti ruumiillistui elehtien reittini varteen, joten katsoin viisaimmaksi sammuttaa koneen ja riisua kuulosuojaimet. Kävi ilmi, että puussa oleva veljes oli jumissa: hänellä oleva toisen käden kipsaus ei ollut estänyt kiipeämästä ylös, alas tulo ei sitten ollut enää onnistunut. 

    Äidin toivomus oli, että nostaisin Sakkeuksen puusta - Ja katso, niin tapahtui!

Haastettu 9

Kymmenen elämänkerran jälkeen luulen, etten vähään aikaan jaksa kiinnostua toisten elämistä, omassakin on ihan riittävästi selvittelemistä.

Jukka Virtanen: Kuvassa keskellä Jukka Vrtanen, 2003

Nautittavasti kerrottu omaelämänkerta 70-vuotiaalta viihteen moniosaajalta, joka toimi mm. TV:n alkuajoista nykypäiviin asti eri tehtävissä ja joka tuli Suomen kansan hyvin tuntemaksi "julkkikseksi". Vaikuttaa siltä, että hän on tullut tuntemaan kaikki maamme merkittävät kulttuuripersoonat, joista hänellä on hauskoja anekdootteja kerrottavana.
    Julkisuudesta hän sanoo näin: "Kukaan ei selviydy julkisuudesta terveenä. Maailmankuva vääristyy... Moni julkku luulee, että ihmiset hurmaantuvat hänen omasta lumovoimastaan. Todellisuudessa julkkiksissa on mänttejä isompi prosentti kuin remmisuutareissa."

    Kävin samaa koulua Jämsässä, josta hänellä on muisteluita opettajistaan. Matematiikan lehtori Laaksosen Eikka opetti minuakin aikoinaan. 

Laskuvihkoni reunassa Eikka:                          

Tommi Aitio: Spede, 2002

Jo radiovuosistaan asti minua huvittaneen miehen, Pertti Pasasen, elämän kaari ja kehitys kouluvuosista menestyksen huipulle ja vihdoin vanhuuden erakoitumiseen. Kirja sopi hyvin Jukka Virtasen muisteloiden jatkoksi, olivathan he pitkään yhteistyökumppaneita.

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät, 2016

Heikki Kinnunen on varmaankin yhtä tunnettu Suomessa kuin edelliset Jukka Virtanen ja Spede. Kirjan tärkeintä antia minulle oli, ei niinkään Kinnusen henkilöhistoria, vaan näyttelijän työn tausta: miten hän näkee työnsä merkityksen, miten hän valmistautuu osaansa ja suhteuttaa sen näytelmän kokonaisuuteen, mikä on hänen asenteensa työtovereihin jne.
   Kirjassa analysoidaan lukuisia menestysnäytelmiä eri teattereissa, joissa Heikki Kinnusella on ollut merkittäviä rooleja. Onnekseni sain olla Turussa näkemässä yhden huipuista vuonna 1972. Siellä esitettiin Seitsemän veljestä Aleksis Kiven ja suomalaisen teatterin 100-vuotisjuhlavuonna.

Heikki Hietamies: Lindin Arvi, 1999

Suosittu uutisankkuri kertoo elämästään lapsena Kaukaan tehtaalla ruiskumestarin perheessä, koulunkäynnistään, harrastuksistaan, opiskeluistaan ja vihdoin työstään YLE:n uutistoimituksessa. Se osoittautuikin olevan paljon paljon muuta kuin uutisia katsellessa luulisi.

   Myös oma perhe ja lapset ja lapsenlapset esitellään, mutta muutenhan he ovat olleet varsin vähän julkisuudessa.

   Millaista on olla Arvi Lind? Tuntemattoman Koskelaa siteeraten: - Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Eveliina Talvitie: Moniottelija Ilkka Kanerva, 2006

Remonttimies Kanerva aloitteli poliittista uraansa Turun puolessa samoihin aikoihin kuin minäkin, olosuhteiden pakosta, opiskelijapolitiikkaa jouduin sivusta seuraamaan. Kirjasta sai hyvän käsityksen, millainen ihmistyyppi poliitikko-Ike on ja millaisia koukeroita ja koplauksia politiikn tekemiseen liittyy.

   Mauno Koiviston poismenon ajankohtaisuudesta johtuen siteeraan Kanervaa: "Koiviston presidenttiys oli ylipitkäksi venyneen Kekkosen valtakauden jälkeen vaikea ja vaativa tehtävä. Hän osoittautui harvinaisen kypsäksi ja valtioviisaaksi johtajaksi. Koiviston ajattelu Suomen kansainvälisestä asemasta ja Suomen sisäisestä elämänmenosta oli uutta ja kauaskantoista."
   Koiviston kommentista julkisten asioiden sielua vammauttavasta vaikutuksesta Kanervankin olisi syytä olla tietoinen.

Esa Seppänen, toim.: Kuka Kekkonen, 2014

Kirjaan on koottu presidentin lähipiirin ( kansliapäälliköt, adjutantit, hovimestari, turvamiehet, neuvonantajat jne. ) lojaali näkökulma Kekkosen henkilöön ihmisenä. Aikalais- ja nykypoliitikkojen ja tutkijan sekä pojanpojan esityksissä perehdytään presidentin merkitykseen valtiomiehenä ja hänen työnsä vaikutuksiin Suomen kansan hyvinvointiin.

   Kiinnostava pikkutieto: presidentin ruisleipä hankittiin syntymäkotikunnastani Padasjoelta.

Toimituskunta              Kyllä se siitä! Mauno Koiviston ensimmäiset kahdeksan vuosikymmentä,
   Tellervo Koivisto                                                                                                                   2004
   Seppo Lindblom
   Jaakko Kalela
   Olli Arrakoski

Kirjan toimituskunta kokosi Manun tietämättä teoksen hänen 80-vuotisjuhlaansa varten. Kirja kertoo hänen elämänkaarensa siihen astiset vaiheet lapsuudesta sodan kautta uran merkittäviin kohtiin, presidenttiyteen ja sen jälkeiseen aikaan.
   Pari sitaattia:
   "On täysin virheellistä luulla ihmisen olevan onnellinen, kun hänellä ei ole enää mitään luonnollisia tarpeita tyydytettävänä. Mutta kansanvaltainen järjestelmämme joutuu vaaranalaiseksi, ellei sen vallitessa onnistuta poistamaan yhteiskunnallisia epäkohtia, fyysistä ja sielullista puutetta." ( Mistäköhän nykyinen lisääntynyt terrorismi mahtaneekaan pohjimmiltaan johtua? )
   "Aina jotain uutta oppii, ongelma on siinä ettei aina tahdo muistaa, mitä tuli opittua." ( Voi, niin totta! )

Eeva Ahtisaari: Juuret ja siivet, maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri, 2002

Kekkosen ja Koiviston jälkeen olisi ollut luonnollista ottaa seuraavaksi Ahtisaaren muistelmat. Kirjastossa sattui kuitenkin käteen rouva Ahtisaaren teos, joka mielenkiintoisesti raotti ovea menestyneen miehen "taustalta" vaikuttaneen naisen maailmaan; myös aikaan ennen presidenttiyttä Tansaniassa, New Yorkissa ja ennen muuta Namibiassa, jonka itsenäistymisessä Martti Ahtisaarella oli keskeinen osuus.

Paavo Haavikko: Tarja Halosen tarina, 2001

Paavo Haavikon teos kertoo paitsi Paavo Haavikon erinomaisuudesta ja asiantuntevuudesta Suomen lähihistoriasta myös Tarja Halosen ylivertaisuudesta presidenttinä aikaisempiin, varsinkin Ahtisaareen, verrattuna. Ei silloinen pääministeri Lipponenkaan kovin korkeita pisteitä ansaitse. Sivutuotteena kerrotaan myös Tarja Halosen elämänvaiheet Kallion kasvattina.

    Kritiikkiä tulee myös Suomen ja EU:n sekä suomalaisen median toimintaan suhteessa Natoon ja Venäjään.

Tuure Liski: Lakkarinpalle - elämää Valkjärven Mannilassa, 2002

Viimeiseksi elämänkerraksi valitsin enoni "papinkirjan". Varsin iäkkään rovastin muistelmat olisivat vaatineet reipasta toimituksellista työtä pomppivan rakenteen ja lukuisten toistojen karsimiseksi.

    Mielenkiintoista oli lukea sukulaisteni elämästä, etenkin isoisästäni Arvo Liskistä, jonka muistan pikkupokavuosiltani mukavana kalakaverina. Jotkut enon suorasukaiset luonnehdinnat sisaruksistaan puistattavat.

    Melkoisen erikoinen on tarina salakuljettajaesi-isä Aatami Poutiaisen varainhankinnasta, minkä avulla hän onnistui ostamaan huutokaupasta puolet Kaukilan ja Rahkolan kylän maista. Salakuljettajakaveri oli jäänyt kiinni, ja hänen vaimonsa oli saanut melkein kerätyksi kasaan vaadittavat lunnasrahat, 40 000 ruplaa. Aatami oli luvannut maksaa puuttuvat rahat ja hoitaa asian, mutta olikin lähtenyt livohkaan ja ostanut rahoilla mainitut maat. Uskokoon tarinan ken tahtoo, mutta niitä maita aikanaan perityi isoisänikin perheelle.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Haastettu 8

Lähes kaikki tämän ryhmän kirjat olen varta vasten ostanut haasteen vuoksi. Kyseessä ovat ekirjat ja nimenomaan suurten kustantajien ulkopuolelta ns. itsejulkaisut. Haluan näin kaivaa esiin ja tukea kirjallisuutta, jota ei ehkä muuten tulisi luetuksi.

Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 1, 2016

Kirja pursuaa leppoisia tarinoita, aikuisille ja lapsille, pienestä sudesta, ketusta ja karhusta, jotka asuvat metsässä, karhun kartanolla. Kertojalle on tyypillistä hurja mielikuvitus, syvä luonnonrakkaus ja viha ihmisten luonnotonta elämää kohtaan. Saduissa nautitaan toistuvasti saunomisesta, hyvästä ruoasta ja juomasta sekä juttelemisesta, maailman syvien kysymysten pohtimisesta ketun häntä kainalossa. Kirjailija leikkii sanoilla ja sanonnoilla, joskus kertoo vanhoja satuja uusiksi. Kerrassaan rentouttava teos arjen puurtamisen lomaan. 

Satunpa tietämään, että kirjailija pitää myös blogia isopeikon sanavarat.

SusuPetal: Pellen muotokuva, 2012

Syntyi vaikutelma, että kirjailija on työstänyt omasta kivustaan ja masennuksestaan yli päästäkseen ja jotenkin luovaa voimaa ammentaakseen tarinakokoelman, missä tunnelmat vaihtuvat monissa väreissä. Kuvataiteilija on maalannut tekstinsä vaihtelevin valöörein.

Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 2, 2016

Halusin palata vielä surrealististen ( ? ) satujen maailmaan lukemalla tällä kertaa karhusta ja karhuudesta. Mielestäni Välimäen/isopeikon tarinat ovat kerrassaan riemukkaita oivalluksineen ja sanaleikkeineen. Ja, kummallista kyllä, olin löytävinäni itseni kertomuksessa, joissa ukko kertoo lapsille sadun. 

Tarinoiden aiheina on toisinaan reipasta menoa linja-autossa, jossa on tunnelmaa, vauhtia ja jännitystä sirkuksessa; savotoilta mennään rillumareihengessä Rovaniemen markkinoille. Toisaalta herkistytään tunnelmoimaan, kuten kirjan lopussa karhun ja kissan ystävyydellä.

Pekka Masonen: Rajaseudun Galilei ja muita outoja tarinoita menneisyydestäni, 2016

Ostin tämän kirjan summissa, ikään kuin sian säkissä ja sain kuin sainkin parasta paistia. Tässä kategoriassa ( itsejulkaisut ) riski saada vain kaltattua kamaraa on suuri. Mutta niinpä kirjailija esittääkin ajatelman, minkä täysin hyväksyn ja mikä sopii tähän lukemiskampanjaan erinomaisesti:

"Minä väitän, että lukeminen kannattaa aina; mahdollisimman monipuolisesti; suorastaan sikamaisesti. Myös huonoja kirjoja, sillä niiden avulla oppii ainakin tunnistamaan ja arvostamaan hyvää kirjallisuutta. Niin ikään turhista ja tarpeettomistakin kirjoista voi oppia asioita, jotka eivät ehkä ole hyödyllisiä mutta herättävät lukijan tarkastelemaan kriittisesti aikamme ilmiöitä. Kaikki, mikä liikuttaa ajatuksia, on hyväksi."

Sattumalta tämä teos nivoutuu aikaisemmin lukemaani matka- ja historiakirjallisuuteen. Nyt tiedän enemmän eri maiden ja maanosien historiasta.

Valitettavasti havaitsen erään iän tuoman ongelman:

Se seula, jonka lävitse muistini kerää ja valitsee talletettavaksi arvokasta aineistoa, on käynyt silmäkooltaan varsin avaraksi. Vain kookkaimmat kokkareet jäävät muistiin valtaosan mennessä lävitse unohduksen roskaämpäriin.

Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 3 ( isopeikko kertoo peikkotarinoita ), 2016

Oli pakko painavan historiapaketin jälkeen palata taas isopeikon luonnonraikkaisiin kertomuksiin, joissa kaikki on mahdollista keveistä lurituksista tummiin tunnelmiin ja kätkettyihin elämän suuriin salaisuuksiin asti; taitavaa kuvausta aivan uskomattomalla mielikuvituksella.

Taru Väyrynen: Sankarimyytti, 2016

Kirjailija pureutuu taistelijasankarin myytin olemukseen sellaisena kuin se ilmenee Edgar Rice Burroughsin Mars-trilogiassa sekä hänen tunnetummassa Tarzan-sankarin tarinassaan. Vertailussa käytetään myös Homeroksen Iliasta ja Odysseiaa. 

Analyysi on tieteellisen perusteellinen. Lyhyesti kerrottuna mieleeni tarttui seuraavaa:

Sankarin tarinan kaari lähtee idyllistä, jossa kaikki on hyvin. Sitten hän joutuu sieltä pois seikkailemaan, näyttämään sankaruutensa hyvän puolesta pahaa vastaan palatakseen lopulta takaisin.

Melodramaattinen sankari ei välttämättä palaa, vaan kuolee ( marttyyrinä ). Romanttisella sankarilla on moraalisen hyveen lisäksi voimaa tai oveluutta. Väyrynen käsittelee sankaruuden myytin eri puolia, alkuperää ja merkitystä lukijalle ja lukijan yhteisölle, sen ristiriitaisuuksia ja muunnelmia.

Kari Välimäki: Todensanat, 2014

Aivan poskettomia juttuja, ennenkuulemattomia kalavaleita, kummallisia tekniikan ihmeitä, syvää rakkautta luonnon luontoon ja huolta sen säilymisen puolesta. Joissakin tarinoissa ravintoketjut ja lisääntymisen lainainalaisuudet kääntyvät päälaelleen, toisissa taas tulevaisuus näkyy uhkakuvana luonnon ja tieteen väärinkäytön seurauksena. ( Teos ei tarkkaan ottaen ole itsejulkaisu, vaan kustantaja on osuuskunta ( Osuuskumma. )

Otso Vaarna: 11 askelta, 2016

Tarinoiden loppu jää liiaksi lukijan arvailujen varaan, jos nyt mitään arvattavaa onkaan. Kertomuksilla lienee ollut tarkoitus saada lukija yllätetyksi loppuratkaisulla - valitettavasti ideoista loppuivat voimat juuri silloin, kun niitä olisi tarvittu.

Kari Välimäki: Opi tekemään e-kirja, 2014

Ostin tämän opuksen jo jonkin aikaa sitten. Luin vasta nyt. Tarkoituksena oli silloin rustata kirja blogijutuistani.

Viivyttely kostautui, sillä kirja on osittain vanhentunut. Esiteltyä ohjelmaa ei enää ylläpidetä, mutta opiskelin silti sen toimintaperiaatteet. Ja kun ohjelma "tökki", kokeilin toisella, uudemmalla. Lopputuloksessa tuntuu olevan jatkuvasti viilaamista, mutta kyllä se jo toimii.

Tässä kategoriassa piti lukemani kymmenen e-kirjaa. Mutta teinkin viimeisen itse. Tai oikeammin kokosin tästä blogista muutaman vuoden aikana kirjoittamani tarinat, jotka ovat saaneet alkunsa elämääni vaikuttaneista virikkeistä.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Haastettu 7

Nämä seuraavat kymmenen ovat jollakin tavalla historiaan liittyviä teoksia. Johtuukohan tällä iällä kiinnostus vanhoihin asioihin siitä, että itsekin alkaa olla jo vanha p.. fossiili?

Petri Tamminen: Suomen historia, 2017

Kirjalla on juhlavuoteen sopiva arvokkaalta kuulostava nimi. Siis suurmiestemmekö sankarillisten urotekojen kavalkadi? Eipä vainenkaan, vaan tavallisten ihmisten kertomana arkielämän kokemusten kautta välittyvä ajan kulku, josta lukiessa jossakin kohtaa huomaa omakohtaisesti astuvansa mukaan historian virtaan: appelsiinit Juupajoella, jossa evakot isovanhempani asuivat, höyryradiosta Kekkosen valinnan äänenlaskenta, keskioluen vapautumisen rekkaralli Lahdessa ja vaikkapa Padasjoen lääkärin Juha Lindin haastattelu. Lind toimi satavuotiaan isäni luotettavana tukena hänen elämänsä loppuvaiheissa.

Kirja on Suomen historian inhimillinen, lempeä versio.

Matti Hintikka ym.: Hiihdon MM-kisat 1926 - 2017 Lahti

Seikkaperäinen selostus MM-kisojen vaiheista Lahdessa sekä myös Salpausselän kisoista ja talviolympialaisten järjestämishaaveista. Monet kisat ja urheilusankareiden nimet palautuivat mieleen kirjaa lukiessa. Ja muistuipa myös vuoden 1969 Salppuri, johon osallistuin minäkin - varusmiehenä järjetyksen pitoon. Palkinnoksi sain talvipakkasessa seisoskelusta keuhkokuumeen ja arvet keuhkoihin.

Hannu Särkiö: Padasjoen suojeluskunta ja Lotta Svärd 1918 - 1944

Syntymäkotipitäjäni suojeluskunta- ja lottatoiminnan vaiheet ovat kirjattuina hyvin yksityiskohtaisesti arkisto- ja haastattelumateriaaleihin pohjautuen tähän teokseen. Henkilökohtaisesti aihe oli entuudestaan vieras, vaikka isältäni asiasta jotakin olin kuullut. Moni tuntemani henkilö, naapureita myöten, tuli kirjan myötä esiin uudessa valossa. Me nykyisessä yltäkylläisessä yhteiskunnassamme asuvat emme voi lainkaan tajuta, millaisten vaikeuksien kautta itsenäisyyteen ja hyvinvointiin on päästy. Tämä käsikirjaksi tai lähdeteokseksi sopiva laitos antaa tietoa noista ajoista.

Marianne Koskimies-Envall, toim.: Verta hangella, 1999

Pohjanmaan museon julkaisuja nro 20

Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon liitty tämä teos, joka antaa pohjalaisen näkökulman vuosien 1917 - 1918 tapahtumiin. Kirja on edelleen ajankohtainen nyt 100-vuotisjuhlavuonna.

Isälläni oli omakohtaisia pikkupojan muistikuvia uhkaavista tilanteista Padasjoella. Tässä kirjassa puolestaan on vaimoni isoisän kohtaloita Jurvassa.

Sisältö keskittyy pääasiassa valkoisen puolen esittelyyn. Eikä ihme, olihan Vaasa valkoisen vallan keskus ja senaatin toimipiste 30. 01. - 02. 05. 1918. Myös työväen puolen tapahtumia ja henkilöhistorioita selostetaan.

Sisällisodan vaikutuksia taiteisiin kuvataan syvällisesti, mikä johtaa ajatukset tämän päivän juhlarahakohuun. Vanhoja haavoja syyhyttää taas?

Marianne Koskimies-Envall: Jurvan seurakunnan vaiheita, 2002

Kirja on kattava selostus Jurvan kehityksestä alkeellisesta takamaiden muutaman talon metsäkylästä itsenäiseksi kirkonkyläksi. Tuo muutosten tie ei ollut helppo. Siihen sisältyi ulkoisia esteitä, nälkävuodet. isoviha sekä sisäisiä riitoja kyläläisten ja pappien kesken ja talollisten keskinäisiä erimielisyyksiä. Valistuneiden pappien merkitys kylän henkisen ja aineellisenkin kehityksen osalta oli merkittävä.
Juopottelu ja sen tuomat häiriöt kylän elämälle olivat ongelma, mutta myös "siunaus". Epäjärjestystä yrittivät hoitaa kuudennusmiehet, jotka moraalinvartijoina ilmiantoivat syyllisiä. Rangaistuksina saattoi saada sakkoa tai häpeärangaistuksena jalkapuuta.
Vaimon suvusta kirkkoväärtinä toiminut mies tuomittiin viinanmyynnistä. Kirja ei kerro, että tästä suivaantuneena mies erosi kirkosta ja liittyi baptisteihin.
Sakarin-Kassu varkaudesta ja Juho Markus murhasta tuomittuina Suomenlinnassa toivat vapauduttuaan vankilassa oppimansa puusepän ja koristeveiston tietotaidon Jurvaan, mistä taidoista paikkakunta on myöhemmin tullut tunnetuksi.
Valitettavasti kehityksen kulku on kääntynyt takaisin syrjäkyläksi: Jurva on menettänyt asemansa itsenäisenä kuntana, palannut takaisin kappeliseurakunnaksi, puuseppämuseotakin alasajetaan eikä puusepäntaidoillakaan moni täällä enää elä. 

Kai Linnilä: Wanhan ajan joulu, 2003

Edellisen kirjan jatkeeksi luin tämän kristinuskoon läheisesti liittyvän joulunvieton historian. Kirjailijalla on omakohtaisten kokemusten ja taustatietojen  sujuvan sommittelun taito. Tämän lukuprojektin henkeen sopii mainiosti kirjailijan vaimon ( Kaari Utrion ) kodin joulunviettotapa lahjojen jaon jälkeen: "Hiljaisuus ja rauha omissa oloissa vetävän kirjan ääressä oli todellinen juhla kaiken hälinän jälkeen."

Jouni Kallioniemi, toim: Sotavuosien konsteja ja korvikkeita, 2006

Olen pula-ajan lapsi ja siis muistan jotakin ostokorttien käytöstä: kummitäti tuli käymään ja toi tuliaisiksi kahvikortin, jolla sai ostaa kaupasta paketin säännöstelyssä ollutta kahvia. Tämä kirja palautti mieleeni tuon asian ja laajensi tietämystäni muutenkin. Puutteesta selviämiseksi esitellään monenlaisia keinoja, joista jotkut huvittavat "niksipirkkamaisuudellaan", kunnes vakavoidun havahtuessani ankean ajan todellisuuteen.

Jouni Kallioniemi: Kotirintaman lapset ja nuoret, 2006

Teos on aineistoa julkaisuvuottaan seurannutta Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuotta varten. Lukiessa ankarista olosuhteista ei voi välttyä pohtimasta, miten nykyajan helppoon elämään tottuneet lapset ja nuoret selviytyisivät vastaavasta elämäntilanteesta fyysisesti ja, ennen muuta, henkisesti.

Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto: Etelä-Pohjanmaan kotiseutuhistoria, 1985

Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton tuottama kotimaakunnan ( tuon Kalevalan Pohjolan ? ) vaiheita kuvaava teos on esipuheen mukaan tarkoitettu oppikirjaksi. Yli kolme vuosikymmentä sitten käsitys peruskoululle tai lukiolle sopivasta oppikirjasta oli toinen kuin nykyisin. Käsikirjamaisesti  teos käy yksityiskohtaisen tarkasti läpi historian tapahtumat ja vaiheet alkaen maakunnan asuttamisesta kivikaudelta Ruotsin vallan kaudesta autonomian ja itsenäisyyden aikaan. - Onneksi minun ei tarvitse tenttiä tätä.

Leila Virkki, toim.: Vuoksen kylätien varrella

                                Uosukkalan koulupiiri Valkjärvellä, 2009

Jätin tämän painavan ( 1,8 kg ) omaan historiaanikin liittyvän teoksen viimeiseksi historia-aiheisessa kirjaosastossa. Painavan ja painostavan tekstin muodostavat äitini suvun sotavuosien raskaat koettelemukset.

Kirja on tavattoman perusteellinen kuvatessaan ensin Karjalan yleisiä historian vaiheita, keskittyen sitten Valkjärven kunnan elämän eri puoliin - seurakunta, juhlat, arkiset elinkeinot, koulutus, maanpuolustus, terveydenhoito, yhdistystoiminta jne. - päätyen sodan ja sodan jälkeisen ajan tapahtumiin. Lopuksi käydään talo talolta läpi koulupiirin asukkaiden henkilöhistoriat ja sijoittumiset sodanjälkeiseen Suomeen.

Varsin mielenkiintoista oli lukea isoisästäni, jonka kanssa olin poikasena onkimassa lahnoja Juupajoen Pylkissä. Hän osoittautui olleen aktiivinen osallistuja Valkjärven kunnalliselämässä. Hassulta puolestaan tuntui havaita äitini sijoittuminen 16-vuotiaana kolmanneksi hiihtokilpailuissa.

Teos on oivallinen lähde tuon alueen siirtokarjalaisten jälkeläisille, jotka haluavat tutustua juuriinsa.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.