maanantai 23. helmikuuta 2026

Meksikon korvamato

 Tähän törmäsin taas pitkästä aikaa - ja heti sain tartunnan:



Melkoinen runonrustaaja tuo Repe!

sunnuntai 22. helmikuuta 2026

Sunnuntain toivotut kelat 8

 


Yhdysvaltalainen rhythm and blues- ja rock and roll-laulajan Fats Dominon levyjä myytiin 1970-luvun puoliväliin mennessä 60-70 miljoonaa kappaletta. Vain Elvis ja the Beatles pystyivät parempaan.








torstai 19. helmikuuta 2026

Tunnustus

 Olen tullut synnintuntoon. Olen kirjoittanut onnettomasta urheilu-urastani. Se ei ihan ole aina ollut menestyksetöntä. Joskus kansakouluiässäni olin isäukon kanssa syksyllä keräämässä metsästä hakkuualueelta käpyjä. Saimme muutaman säkillisen helposti. Ne vietiin Osuuskauppaan, ja niistä sain mukavat taskurahat.

Mutta nyt tulee se pointti: Koulun joulujuhlassa todistusten ym. jakelun lisäksi julistettiin käpyjenkeräyskilpailun palkinnot. Suureksi ällistyksekseni ensimmäisen palkinnon sain minä. En edes tiennyt osallistuneeni kilpailuun!



Kamalinta on tietysti se, että minulla oli apuvoimia. Ja silloisia amatööriurheilusääntöjä rikoin räikeästi ottamalla vastaan rahaa!!!!



Toivotavasti rikos on jo vanhentunut. Pidin palkinnon muistona urani huippuhetkestä.


keskiviikko 18. helmikuuta 2026

Keskiviikon kirottu korvamato

 Se soi kylläkin joka päivä! Puhelimeni soittoääni.




Kaikenkarvaiset kauppiaat! Eikä auta edes tämäkään - se jää soimaan korviin.


Ja jos vaihtaisi sen toiseen..?


tiistai 17. helmikuuta 2026

Mutkanmerkki!

 Suomen kansa on nöyrää ja sääntöjä noudattavaa kansaa. Lukutaitoakin on, ja luetun ymmärtäminenkin aika usein onnistuu - merkkienlukutaito tosin joskus saa yllättäviä tulkintoja.




maanantai 16. helmikuuta 2026

Voiteluskandaalista ja muusta

 On se kuulkaa kummallista, kun ei yksinkertaistakaan asiaa osata ilman kohua. ( Tietysti lehtiä pitää myydä, ja kohkaaminen myy. ) Minä luotan näihin. Niillä pärjäsivät Niilo Hakuliset ja Veikko Mäntyrannat:


Huippu-urheilu vaatii huippuvarusteet. Kun on keksitty hyvät, ei pitäisi mennä niitä heti muuttelemaan. Muuten maitojuna kisoista odottaa.


Sälesukset ja niihin siteet.


Harmittaa, kun menin vaihtamaan Voitot näihin Racereihin.


Nää on pikkuusen liian modernit. Niihin pannaan paljas jalka. Tällä ikää vähän kylmät, mutta karpaasi kestää.


Jääkiekkojoukkueeseen en tällä kertaa luvannut mennä. Ukkovarvas paleltui hiihdellessä. Seuraaviin kisoihin sitten.




sunnuntai 15. helmikuuta 2026

Sunnuntain toivotut kelat 7

 


Yhdysvaltalainen rock-yhtye Creedence Clearwater Revival ( CCR ), jolla oli käsittämätön menestys viiden vuoden ajan 1960-luvun lopulta.








lauantai 14. helmikuuta 2026

Lambada

 Korvamatojen pahinta rotua edustaa Vermis lambada. Pahiksien pahis! Lambadahan on levinnyt Brasiliasta 1980-luvulta koronan tavoin yli maailman. Sen perimä on oikeastaan bolivialainen, mutta tiedetäänhän miten nuo mutaatiot sotkevat asiat.

Tekisi mieli lähettää se Donald Trumpin korvaan. Tunnettua on miten hän rakastaa latinoja. Menisi mies lopullisesti sekaisin.



Alkuperäinen:


Se korvamatoversio:

keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Papparaisen paha paikka!

 Tänä e- ja äänikirjojen aikana vanhaan paperinippuun tottuneella lukijalla alkaa olla vaikeuksia.



Kun tuli luvatuksi lukea jälkikasvujen teokset... Tuntuu kuitenkin siltä, että juna meni jo ja että tyhjästä on nykyään paha nyhjäistä - The ship has sailed!

 

tiistai 10. helmikuuta 2026

Unboxaus

 Taisin viime kuussa kehua muuatta kirjallista teosta. Tänään sain ruskean paketin hakea automaatista ( osasin ihan itse ).




Tuubi on täynnä unboxauksia, mutta koska tämä ei ole vlogi, niin en näytä.


Siinähän sitä hyllyntäytettä. On muuten painavaa tekstiä. Kirja painaa 790 g. ( Hankala sängyssä iltalukemisena! )





lauantai 7. helmikuuta 2026

Korvamatolausunto

 


Moni arvelee, että on mukavaa, kun päässä soi, aivan ilmaiseksi, jokin tarttuva melodia. Asiantuntijana minun on kuitenkin sanottava vakava varoituksen sana. Se on vaarallista. Korvamadosta on syytä päästä heti eroon. Ajatelkaa nyt miten kävi Ludwigille.
Viimeisten tutkimusteni mukaan ( vastoin aikaisempia historiallisia väärennöksiä ) Ludwigilla oli korvamato, joka ensin kuuroutti hänet, sitten teki hulluksi; Für Elise pörräsi yötä päivää päässä kunnes kuolema pelasti.

sunnuntai 1. helmikuuta 2026

Sunnuntain toivotut kelat 5

 


Sokea katusoittaja New Yorkista, Louis Hardin, taitelijanimeltään Moondog; itseoppinut säveltäjä, musiikkiteoreetikko, soittimien rakentaja, runoilija... "Kuudennen Avenuen viikinki".