Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.
Zaharia Stancu: Leikki nimeltä sota ( 1962, suom. 1969 )
Tämän kirjan myötä sain värittää Romanian. Teos kertoo tapahtumista vuodelta 1917, jolloin Romaniaa miehittivät sekä Saksa että Itävalta sekä lähes kaikki Balkanin valtiot.
Kertomus seuraa nuorukaisen nimeltä Dario, joutumista valloittajien kaappaamaksi työpalvelukseen rintamalle. Hän joutuu muiden kaltaistensa kanssa junakuljetukseen, jonka aikana Stancu valottaa mielenkiintoisia persoonallisuuksia.
Huolimatta ryöstöyrityksen kohteeksi joutumisesta ja ryöstäjän haavoittamisesta hän ystävystyy tämän kanssa. Ryöstäjää kutsutaan suurlähettilääksi. Hänen kanssaan Dario käy mielenkiintoisia keskusteluja syvällisistäkin aiheista.
- Hei suurlähettiläs! Sinä puhuit kunniasta. Olen tässä hiukan tuuminut sitä.
- No, mihin tulokseen olet päässyt? Osaatko selittää minulle, mitä kunnia on?
- Kissa peittää paskansa tuhkalla, suurlähettiläs. Hienot ihmiset peittävät alhaisuutensa ja valheellisuutensa kunnialla.
Junakuljetusta kohdanneiden vaikeuksien aikana Dario ja suurlähettiläs karkaavat. Pakomatkalla he joutuvat erään kylän miesten pidättämiksi. Asiat kehittyvät niin, että he lopulta taistelevat miesten rinnalla vihollista vastaan. Kirjan nimi laimentaa sodan leikiksi. Jollakin ihmeellisellä tavalla Stancu saa sotakuvaukset raakuuksineen tuntumaan luonnollisilta, ihmiset ottavat ne väistämättömyyksinä.
" Maa on antelias. Se antaa meille maallisen olemuksemme, hengen ja ilman. Maa on vieraanvarainen. Kun henki meissä väsyy, kun sininen liekki meissä lepattaa heikkona, kun sielu kaipaa täydellistä lepoa ja henki meistä pakenee kuin kultainen usva, jonka iltatuuli hajoittaa maailman rannattomuuteen, silloin ystävällinen, vieraanvarainen maa tarjoaa meille haudan kovan kuorensa alla, peittyy meidän yllemme ja muuttaa meidät jälleen siihen muotoon, mitä olimme aikojen alussa: maaksi."
Kaverusten pakomatka on varsinainen "odysseia" vaaroinen ja täpärine pelastumisineen; heidät jopa ryöstetään alastomiksi uimaretken aikana. Ja aivain sattumalta ihanat immet, kreikkalaiset naiset pelastavat heidät ja hyvänä pitävät. Keskustelut raapaisevat syvältä:
"Kreikka, joka on vain pienen matkan päässä täältä, oli aikoinaan täynnä ihmisiä ja jumalia... Jumalat asuivat ylhäällä vuorilla, pilvien tuolla puolen. He huvittelivat siellä korkealla ja katselivat ihmisten touhuja... Vähitellen syntyi uusia sukupolvia, jotka eivät enää palvoneet jumalia, jotka asuivat pilvien yllä. Ja niin kuolivat jumalat ja haihtuivat olemattomiin kuin savu. Vai ihmiset jäivät maan päälle. Ja kun he eivät enää uskoneet jumaliin, he alkoivat palvoa kanssaihmisiään, hallitsijoitaan, jotka kiduttivat ja ruoskivat yksinkertaisia ihmisiä, mutta saivat heidät uskomaan, että olivat korkeampia olentoja."
[ Samaa sukua lienee nykyaikainen kuuluisuuksien fanitus. ]
Lopulta karkulaiset onnistuvat palaamaan Bukarestiin, jossa suurlähettiläs joutuu pian käpälälautaan vanhojen syntiensä johdosta ja jossa Dario aloittaa uuden elämän, vanhalla tavalla, myymällä lehtiä kadulla.
Tämä video on runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin, mutta luulen tunnelmassa olevan jotakin samaa, kuin kirjassa, paitsi että ihmiset eivät kulje rääsyissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti