Pakkomielle

 

Nobelistihaaste

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Aika tarkastella haasteen toteutumista: Sain luetuksi 20 nobelistia yhdeksältä eri vuosikymmeneltä, kolmelta kirjailijalta jopa kaksi kirjaa. - Tuo kohta eri vuosikymmeneltä jäi vähän vajaaksi, mutta muuten olen tyytyväinen. 

Tässä ne ovat:

1. Rudyard Kipling  1907

2. Selma Lagerlöf 1909

3. John Galsworthy  1932

4. Ernest Hemingway  1954

5. Halldór Laxness  1955

6. Boris Pasternak  1958

7. John Steinbeck 1962

8. Mihail Sholohov  1965

9. Pablo Neruda  1971

10. Heinrich Böll  1972

11. Isaac Singer  1978

12. Elias Canetti  1981

13. Gabriel Garcia Marquez  1982

14. Nadine Gordimer  1991

15. Toni Morrison  1993

16. Orhan Pamuk  2006

17. Mario Vargas Llosa  2010

18. Mo Yan  2012

19. Svetlana Aleksijevitš  2015

20. Kazuo Ishiguro  2017

Viikon 52 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Sakari Pälsi: Kova Mies ja Nimetön  

                       Romaani vuosituhansien takaa ( 1950 )

Tämän kirjan pitäisi olla kaunokirjallisuutta. Ja onhan siinä aineksia siihenkin, mutta sen täyttävät kansatieteelliset kuvaukset ja kuvitelmat esihistorialliselta ajalta yhteisöjen elämästä, asujen ja asumusten valmistamisesta, kalastuksen, metsästyksen, uskomusten harjoittamisesta. Kaikki hyvin yksityiskohtaisesti kuvattuna - koettuna ja tiedettynä. Mikä ei tietysti ole ihme, sillä Pälsihän oli tiedemies ja tutkimusmatkailija, joka matkoillaan hankki tietoa ja kokemuksia alkeellisten kulttuurien elämäntavoista ja uskomuksista. Niitä hän käytti hyväksi tässäkin teoksessa, joka muistuttaa minusta enemmänkin alan käsikirjalta kuin kaunokirjallisuudelta.

Mistä Pälsi tähänkin kirjaan taustatietonsa hankki, käy ilmi seuraavasta videosta:

Hirveää!

 

Ei mitään rajaa

 

Viikon 51 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Gyula Illyés:  Pustan kansaa ( 1936, suom. 1970 )

Viime aikoina on ihmetelty - minä muiden mukana - Unkarin ja Puolankin menettelyä oikeusvaltio- ja demokratiaperiaatteita vastaan. Koska hyllyssämme on jo vuosia ollut unkarilaisen Illyésin kirja, päätin kokeeksi katsoa, olisiko siitä löydettävissä jotakin selitystä Viktor Orbánin suosiolle kansan luonteesta tai jostakin.

Ongelmalliseksi muodostuu heti seikka, että kirja on julkaistu 1930-luvulla, ja sen sisältö heijastelee osin edellisenkin vuosisadan elämää maaseudulla, ja sielläkin ns. pustilla eli palkollisten muodostamilla asutustaajamilla. Taajamaa hallitsi kartano, linna, joka tietenkin omisti maan ja tuotantovälineet, aikoinaan myös työtätekevän väen maaorjina.

Kartanon väkeen suhtauduttiin kunnioittavan pelokkaasti.

"Pustien kansa on parasta valtiota luovaa ainesta, koska se eniten kunnioittaa arvovaltaa. Varmasti tämän arvovallan kunnioitus on kasvatuksenkin tulosta, mutta niin vanhan ja perusteellisen kasvatuksen, että se on jo imeytynyt tämän kansan veriin ja hermoihin ja muuttunut vaistoksi."

Illyés kuvaa mielenkiintoisesti, omakohtaisesti pustien elämää ja sen muuttumista koneellistumisen tunkeutuessa vähitellen maatalouteen. "Tarpeettoman" väen maalta muutto alkoi täälläkin, kuten muuallakin Euroopassa. Olisiko niin, että kaupunkeihin muuttaneet, sosiaalisesti kohonneet ja koulutetut ihmiset kuitenkin toivat mukanaan edellä kuvatun pohjimmaisen vaistonsa, mikä ilmiselvien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua hakiessaan sietivät suhteellisen nöyrinä yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa, alistuivat kommunistiseen komentotalouteen ja nyt, siitä vapauduttuaan, hyväksyvät itsevaltaisen Orbanin toimet kunnioittavan arvovallan edessä.

Kuninkaallinen kommentti

 #KaarleKustaa on hyvin hyvin vihainen! #sverige #kaarlekustaa #anderstegnell

Lapsettaa

 Seli-seli Mikko Kärnä!

Joskus kannattaisi ajatella ensin

 

Viikon 50 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Aaro Honka:  Pikatoimisto Pamaus ( 1952 )

Kokeilin lukea yli 60 vuotta vanhaa nuortenkirjaa siinä mielessä, muistaisinko siitä mitään enää, ja toisaalta, miten sen ajan asenteet vertautuvat nykyaikaan, jossa 16-vuotiaat tekevät silmittömiä väkivallan tekoja - jopa murhia.

Koulumestarin tekemä kirja selvästi antaa kannustavia ohjeita sodan jälkeisen nuorison kasvattamiseksi rehdiksi ja reippaaksi, (kilpa)urheilulliseksi, kohteliaaksi ja toisia huomioon ottavaksi, toimeliaaksi, yritteliääksi... uskonnolliseksi. Jotakin varmaan unohtui tuosta listasta.

Nuorten kirjaan tietysti täytyi sisällyttää seikkailua, rosvoja ja poliiseja. Kirjan sankaripoika tietenkin paljasti kaikki rikolliset yritykset. Väkivaltakin tuntui olevan hyväksyttyä "oikeuden" puolesta käytettynä.

Sankari kuvattiin selkeänä johtajatyyppinä, jolla oli aloitekykyä, määrätietoisuutta, organisointikykyä ja taitoa saada muut tottelemaan hänen tahtoaan. Yhteiskunnallisesti menestyjiä olivat koulutetut tai yrittäjinä toimivat henkilöt.

Pohjavirtana vaikutti olevan partioaatteen markkinointi, mistä Aaro Honka aikanaan oli tunnettu.

Huolestuttavaa

 

Vapaan maailman uhka

 

Viikon 49 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Tšingiz Aitmatov:  Kirjavan koiran kukkula  ( 1977, suom. 1978 )  

Olipa riipaisevan surullinen kirja. Kaukoidässä Tyynenmeren rannalla asuva kalastaja-hylkeenpyytäjäheimo, nivhit, lähettää merelle nuoren pojan ensi kertaa pyyntimatkalle vaarin, isän ja serkun kanssa. Kyseessä on eräänlainen aikuistumisriitti, jossa pojasta kasvatetaan "suuri metsästäjä".

Merellä poika, Kirilsk, huomaa:

"Nyt hän ymmärsi mantereen ja meren välisen eron. Kun on maissa, ei ajattele maata. Mutta ollessaan merellä joutuu pakostakin koko ajan ajattelemaan merta, vaikka ajatukset olisivatkin kernaammin muualla. Tämä havainto sai pojan varuilleen. Siinä että meri pakotti alituiseen ajattelemaan vain itseään, oli jotakin uutta ja outoa, itsepäistä ja vaativaa."

Kaikki näyttää alkavan hyvin, saalistakin saadaan, kunnes sakea sumu yllättää pyytäjät merellä. Sumu ja merenkäynti on uhkaavaa. He joutuvat pelastuakseen heittämään hylkeen mereen. Sumun jatkuessa päivästä toiseen ruokavarat, ja ennen kaikkea vesi, loppuvat.

Lopulta ollaan tilanteessa, jossa vanhus hyppää mereen jättääkseen jäljelle jääville osuutensa juomavedestä. Sitten poistuu serkku ja viimeiseksi isä. Poika jää yksin myyttisen vaarin mukaan nimeämänsä tuulen, serkun mukaan nimeämänsä aallokon ja isänsä mukaisen tähden johdattaessa veneen lopulta kotikylän rantaan. 

Kirjailija ilmeisesti korosti ihmisten huolta ja vastuuta teoistaan tuleville sukupolville, tarvittaessa uhrivalmiutta. Oikeastaan hyvää opetusta itsekkäälle ajallemme. Onko meillä vastuuta toisistamme tänä korona-aikana!

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen  ( 1947 )

Tämä romaani Porvoon valtiopäivien ajalta ( 1809 ) osoittautui hyvin sopivaksi luettavaksi juuri nyt itsenäisyyspäivämme vaiheilla. En tullut sitä ajatelleeksi ottaessani kirjan käteeni. Sillä juhlittaessa Aleksanteri ensimmäisen vakuutusta vahvistaa Suomen valtiosäännön:

"Suomi astuu omiin kohtaloihinsa, vielä epäröiden, katsellen oudoksuvasti ympärilleen, arkana ja tottumattomana, hitaana päätöksissään, mutta askel askelelta on sen itsetunto varmistuva, vuosikymmen vuosikymmeneltä on se yhä päättävämmin heräävä tietoiseksi omasta olemuksestaan, se on synnyttävä valtiomiehiä ja johtajia viemään kohtaloaan eteenpäin. Minä Antti Karppanen, olen tänään kokenut kansakunnan synnyn ja löytänyt itselleni isänmaan, joka ei ole kenenkään muun."

On tietysti huomattava kirjaa lukiessa, että se on kirjoitettu pian entistä isäntämaata vastaan käydyn sodan jälkeen.

Kirja kuvaa suomalaisen rahvaan ja "paremman väen" asenteita valloittajaa vastaan. Vahva epäilys vallitsee keisaria kohtaan, mutta yläluokka toivoo mielistelyllä saavuttavansa etuja. Vastarintaa edustavat Antti Karppanen ja mm. A. I. Arwidsson, joilla on sabotaasihaaveita. - Sattumoisin olen hiljattain käynyt Arwidssonin muistomerkillä Padasjoella. Kirja toistaa hänenkin suuhun pantua slogania. "Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia."

Tanssiaisissa Porvoossa keisari tanssittaa maaherran tytärtä Ullaa, joka kuvataan viattoman kauniiksi Suomi-neidoksi. Keisari ihastuu häneen, mutta suhde on puhdas ja platoninen. Ulla onnistuu puhumaan Suomelle Karjalan takaisin. Mutta samaan aikaan nuoret miehet makaavat haudoissa tai riutuvat leireillä pohjoisissa metsissä. Myös Ullan veljet. Siitä nimi romaanille.

Taivaltaneet talvitiellä