Tove Jansson: Kesäkirja, 2017 ( 1972 )
Sophia, isä ja isoäiti saaressa viettämässä saarelaisten kesää, mikä poikkeaa meidän maakrapujen elämästä aivan olennaisesti. Kirja keskittyy lähinnä luovan lapsen ja epäsovinnaisen vanhuksen yhteiseloon. Se on läheistä, tilaa antavaa ja kasvun mahdollistavaa, lasta ja ikäihmistä ymmärtävää. Luonnon kuvaus on vaikuttavaa ja asiantuntevaa, olihan Tovella oma mökki saaressa.
Jasper: Yhdeksästoista askelma, 1948
Vaimo sai vimman ryhtyä hävittämään vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja, joita kukaan ei lue, ei ole lukenut vuosikausiin. Niinpä sain pinkan antaakseni siunaukseni tuhotyölle.
Tämän kirjan halusin lukea, koska se on yhtä vanha kuin minäkin ja koska se on painettu samassa yhtiössä, johon kuuluvassa sanomalehdessä tyttäremme on töissä.
Pojat saapuvat synkkään kartanoon, joka on ollut osaksi autiona isoisän kuolemasta asti. Siellä on pimeää, koska ei ole sähköä. Kynttilän valossa myrskyn yllättäessä tunnelma on pelottavan aavemainen varsinkin yöllä salissa, joka on täynnä isoisän veistämiä hautapatsaita. Vähitellen selviää, että kartano on viinan salapolttajien pesäpaikka. Pojat kipittävät kylään ja paljastavat poliisille roistojen puuhat.
Kun tutkin sitten nimimerkki Jasperin henkilöllisyyttä, paljastuikin kyseessä olevan pilapiirtäjänä kuuluisaksi tullut Kari Suomalainen.
Alfred Liukku: Dic Maailmanmatkaaja, seikkailuja neljässä maanosassa, 1956
Seikkailija-Dicin perhe muutti Suomesta Amerikkaan, jossa Dic jo nuorena osoitti omaavansa levottomat jalat. Lähimetsät Astoriassa samoiltuaan hän yritteli kaikenmoista, mitä koulunkäynti häiritsi: kanoottikilpailu, mustalaisten mukana kiertely, kullankaivuuretki, maapallon ympäri kävely - useat näistä toimista johtivat "tuhlaajapojan paluuseen". Maapallonympärikävelykin keskeytyi vaikeuksien jälkeen Turkin vankilaan.
Vaikuttaa siltä, että Dic Nivala oli oikea henkilö, vaikka kertomukset kirjassa hänen retkistään ovatkin hurjia.
Markku Keisala: Sinisilmät, 2015
Alun sekavia välähdyksiä tapahtumien taustoista seurasi selkämpi, perinteisempi juonen kuvaus kohti loppuratkaisua. Syyllisvaihtoehtoja dekkarissa oli vain kaksi ilmeistä. Tarinaan oli kytketty päähenkilön, poikamiespapin naiivi rakastuminen kirkkoherranviraston Armiin, mutta siitä huolimatta lukukokemus oli positiivinen.
Roope Lipasti: Virtanen ja Euroopan historia, 2016
Virtasen ja vaimo Korhosen kera kuljetaan Euroopan historian merkityksellisten tapahtumien läpi - pilke silmäkulmassa tietenkin. "Elmomaisia" sankaritekoja seuratessa lukijalle herää epäilys, että koulun historian tunteja olisi kannattanut seurata tarkemmin. Nyt niitä tietoja olisi tarvittu.
Nina Peura: Kuolemankukkia, 2012
On se vaikea laji tuo uskottavan dekkarin luominen. Ei se pelkällä puhuttamisella luonnu eikä parisuhteiden sekaamisella selviä.
Ruth Rendell: Kiinalainen tapaus, 1992 ( 1983 )
Kiemurainen juoni alkaa Kiinan matkasta ja siellä tapahtuvasta "kohtalokkaasta" tapaamisesta päättyen lopulta "kotiin" Englantiin, jossa komisario Wexfordille paljastuu asioiden todellinen laita kirjan viimeisillä sivuilla. Taattua kesälomalukemistoa!
Rex Stout: Sampanjaa yhdelle, 1991 ( 1958 )
Jokakesäinen hetki persoonallisten Nero Wolfen ja Archie Goodwin seurassa piristää kummasti vaikka en harrastakaan gourmet-ruokia ja vaikka minulla on vain yksi surkea orkidea. Archie on nokkela, näsäviisaskin, sanailija - todellinen supermies, jollainen toivoisi itsekin olevansa, mutta jollainen en ole. Nero Wolfe on taas laiska, nautiskeleva älykkö, jollainen en toivoisi olevani enkä olekaan. Kirjan juoni on ovela, ja ratkaisu tapahtuu - kuinkas muuten - lopulta Wolfen toimistossa, johon yrmeä Poliisipomo Cramer toimittaa asianosaiset kuulemaan todisteet ja syyllisen nimen.
Anne Leinonen: Metsän äiti, 2017
Tämän kirjan lukeminen vei vahvasti luonnontieteellisen koulutuksen saaneen "mukavuusalueen" ulkopuolelle. Tarinan kerronta oli toki elävää ja sujuvaa, mutta henkimaailman asiat tuonpuoleisine hahmoineen eivät sytyttäneet sanottavampaa mielenkiintoa.
Graham Greene: Kolmas mies, 1982
Heinäkuun kirjapatteri päättyy ( kuuluisaan ) todelliseen herkkupalaan, Greenen loistavaan kertomukseen vanhan ystävyyden murentumisesta vähitellen paljastuvan iljettävän totuuden rapauttamana. Ja välirikko kärjistyy päähenkilön joutuessa surmaamaan vastenmielisiin rikoksiin ajautuneen lapsuudenystävänsä.
Kesken jäänyt:
Joskus ei vaan "nappaa". Silloin kannattaa irrottautua ja siirtyä seuraavaan.
Antero Harju: Kapina Korallimerellä, 1957
Poikakirja, jossa liian teknistä & vauhdikasta menoa maalla, merellä ja avaruudessa. Oli heitettävä kesken, vaikka poikasena pidin tätä mahtavana kirjana ja hankin sen omaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti