Kurmetin ( gourmet ) alkuperästä

Joulun aikaan ajatukset väkisinkin pyörivät ruoka-asioiden ympärillä. Siksi julkaisenkin lyhennelmän historiallisesta tutkielmastani.

1700-luvulla ranskalainen kreivi ( de Maupertuis ) seurueineen matkusti Suomeen tutkiakseen, olisiko maapallomme navoiltaan litistynyt, vaiko mahdollisesti venynyt. Tähtitieteilijän avustusjoukko puolestaan litisteli yöpymispaikkojen piikoja. Eivät sitten toki jääneet odottamaan, josko navat alkaisivat venyä.

Matkalla Lappiin he tulivat pysähtyneeksi Kurikan metsäkämpän ruokalaan. Onnekseen he eivät tienneet, että keittiön puolella hääräävät naisihmiset olivat tunnetut hutiloivasta kattauksestaan. Paikalliset välttivät viimeiseen asti menemästä sinne syömään. Nyt heitä oli kuitenkin kertynyt utelias joukko todistamaan kreivin seurueen ruokailmeitä.

Piiat kantoivat pöytiin lautasia, joille oli lätkäisty hätäisesti muusikokkareita ja poronkäristyksen riekaleita, päälle oli räiskäisty kastikeroiskeita. Juomaksi tarjoiltiin koivunmahlasta käytettyä simaa.

Ja voi ihmettä! Ranskan herrat hämmästelivät ja nautiskelivat täällä pohjan perukoilla näin taivaallista tarjoilua – ja niin pehmeä viini. Paikalliset pudistelivat päitään: herrat ja herrojen kotkotukset.

Kreivi ylisti emäntää. Seurueen kartografi Jean-Guide Michelin yritti houkutella keittäjän retkikunnan kokiksi kielivaikeuksien vuoksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Ruokalan oven yllä olleen kyltin sanan ”KURMET” hän kuitenkin pystyi painamaan mieleensä ( lyhenne sanoista Kurikan Metsä Oy ). Ranskan kieleen muuntuneena ”Gourmet”.

Näin sai alkunsa hosuvien metsäkämpän piikojen ansiosta kaikkialla tunnettu herkkuruokiin ja hienostuneisiin viineihin liitetty sana.   

Palattuaan Ranskaan Jean-Guide Michelin tuli ajatelleeksi muistellessaan kaukaista KURMET-ruokalaa, että ruokapaikathan voisi luokitella jonkinlaiseen laatujärjestykseen. Niin saivat alkunsa kuuluisat Michelin-tähdet.

Jänikset

Käväisin jokunen päivä sitten Lahdessa katsastamassa koiraperheen karvakuonojen kuntoa. Lähtiessä en tullut kurkistaneeksi takapenkille, josta olisin löytänyt kaksi salamatkustajaa, jänikset Helmi ja Ilmi.

Varsin ystävällisesti meidät ottivat vastaan Muru ( valkoinen ) ja Molly ( musta ).

- Olkaa hyvät ja käykää peremmälle!

Mietittiin siinä yhdessä tuota tarjoilupuolta.

Ilmin jutut saattavat kiinnostaa...                                                                  tai sitten eivät.

Heilmillä on hyvin luottamuksellisia asioita...                                            Ei voi vähempää kiinnostaa.

Otetaanpa välillä vähän rennommin.

Kotoisen jouluinen tunnelma. Tänne voisi jäädäkin.

Rauhallista Joulua !

3D-Pappa

- Pappa! Katso, tuolla menee 3D-Pappa!
- Siis mikä? Siis missä?
- Tuolla noin, samanlainen mies kuin sinä.
- Onhan meitä!
- Eikun oikeesti! Sillä on yhtä vähän tukkaakin, ja vaatteetkin on melkein samat.
- Tämä taitaa olla eläkeläisten suosima paikka.
- Kengätkin! Ne on kuule sun 3D-kopioita.
- Niin, tosiaan. Tuolla baarin takahuoneessahan on sellainen tulostin. Sieltä ne tulee.
- Mutta mistä ne tietää, kuka on alkuperäinen sinä?
- Ei ne tiedäkään. Tiedätkö sinä? Minähän voin olla kopio.
- Ei mitään välii. Sinähän maksat.
- Mitä sitten, jos meille ukkeleille tulee riita siitä, kuka on oikea? Ja mitä jos minä häviän?
- Lähdetään äkkiä täältä!

Tiedettä

- Pappa! Tiesitkö, että Merkuriuksella on vain kolme päivää kahden vuoden aikana?
- Voi veljet! Ja siis kolme yötä. En minä jaksaisi nukkua niin kauan.
- Etkä tarkenisikaan. Yöllä siellä voi olla 180 astetta pakkasta.
- Vaikka se on niin lähellä aurinkoa?
- Ja päivällä sitten paistuisit satojen asteiden paahteessa.
- Kyllä Maa on sentään maailman paras paikka!
- Mitä sitten, jos maapallo lähtisikin yhtäkkiä pyörimään toiseen suuntaan?
- Siinä voisi monen lippis lentää päästä.
- Joo, ja ilta alkaisi muuttua taas päiväksi ja sitten aamuksi.
- Niin ja sinun pitäisi mennä taas kouluun, toisen kerran samana päivänä.
- Eikä!
- Mutta hei! Jos sitä jatkuisi, niin minä alkaisin nuorentua. Tukka rupeaisi taas kasvamaan, ja minä komistuisin.
- Eei!
- Joo-o! Mutta sinulle kävisi huonosti. Sinä muuttuisit ennen pitkää taas vauvaksi.
- Höpsö!
- Eikö?!

Matkalla

Lyhyellä matkalla D-sonit Peuhapalatsiin ( Activity Park ) ehtii käsitellä monenlaisia inhimillisen elämän puolia. Perillisen Insinööritaustastakohan johtuen keskityimme lähinnä teknisiin ilmiöihin.

- Pappa! Tämä istuinlämmitin on mukava.
- On se mukava keksintö.
- Eikö se voi polttaa?
- Siinä on varmaan termostaatti, joka kytkee sen pois päältä.
- Mutta entä, jos ei kytkekään. Polttaisiko sitten?
- Polttaisi varmaan. - Kerran minulla oli vanha auto, johon ostin irtolämmittimen matkustajan paikalle. Mommi istui aina siinä. Sitten sen lämmittimen kangas kului puhki, ja Mommin takapuoli alkoi kärytä.
- Mitä Mommi sanoi?
- Kiljui kamalasti.
- Mitä sinä teit?
- Minä irrotin lämmittimen ja heitin sen roskiin.
- Ei olisi kannattanut. Ajattele kuinka kivaa olisi ollut ottaa makkarat mukaan ja grillata siinä samalla ajellessa.
- Totta! Sinapit olisi pitänyt muistaa ottaa mukaan.

- Pappa! Oliko tuo se peltipoliisi?
- Oli se. Se mittaa meidän nopeuden. Jos me ajetaan ylinopeutta, se nappaa valokuvan meidän  rekisterilaatasta, ja niin napsaahtaa meille sakko.
- Mutta entäs, jos meidän autossa olisi sellainen nappula, josta aina painettaisiin peltipoliisin kohdalla ja rekisterilaatan eteen laskeutuisi levy. Se ei näkisi numeroa. Eihän, Pappa?
- Ei tosiaan. Ja me voitaisiin vaikka näyttää sille pitkää nenää ja älvistellä että LÄL-LÄL-LÄÄ! ÄHÄKUTTI!
- Eikä silti tulisi sakkoa, eihän Pappa?!

Kännykällä

- Oletko tullut ajatelleeksi, että  Mommilla on ihan hullu nimi?

- Kuinka niin?

- No kun sen voi sekoittaa ilkeään Monniin. Miksei Mommi voi olla Mummo tai Mamma niin kuin muiden isoäidit?

- Olen minä kuullut hullumpiakin: Momma tai Mumma tai Mommoo.

- Eihän!

- Kyllä vaan! Tiedätkös, mistä se Mommi nimi oikein johtuu?

- Kerrot varmaan.

- No kun sinä olit syntynyt, ja me tulimme sinua katsomaan, niin takaisin tullessa pysähdyimme Tampereentiellä levähdyspaikalle. Siinä oli iso karttataulu. Ja Mommi, joka ei tietenkään ollut vielä silloin Mommi, katseli sitä karttaa. Hän huomasi siitä erään kylän nimen, joka oli Mommila. Silloin hän hihkaisi innoissaan:

- Minusta tulee M o m m i  !

- No kuinkas sinusta sitten tuli Pappa?

- Minähän tiesin, että vauvat jokeltelevat ennen kuin oppivat puhumaan. Ne sanovat pa-pa-paa tai mam-mam-maa. Ne on helppoja. Niinpä päätin ottaa isoisänimekseni Pappa.

Sitten yllytin sinua sanomaan Pappaa. Ja pian sinä sen opitkin.

- Ai, niinkö?

- Oletko koskaan kokeillut, minkä nimen olisit saanut, jos se olisi annettu syntymäpäivän mukaan?
- En. Mikähän se olisi?
- No, katsotaanpas - - - Anttoni.
- Eikä! Mikäs Mommi olisi?
- Lyydia.
- Lyydia! Ei sellaista olekaan. Entäs sinä?
- Odotas! Eh - tuota... minä olisin... Alli.
- ALLI !!! Voi että! Kyllä sinua olisi koulussa kiusattu kauheasti.
- Voi minua parkaa!
- Nyt me on puhuttu nimistä yhdeksän minuuttia.
- No lopetetaan sitten. Moikka!
- Moikka, Alli-pappa!

Luonnon helmassa

Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Aurinko paistoi matalalta ja suoraan arkistohuoneeni ikkunasta silmilleni. Niinpä keskeytin hommani ja lähdin vaimoni kanssa kävelylle. Mukaan tulivat tietysti Helmi ja Ilmi.

Kirkas valo suoraan silmänpohjaan aiheuttaa mielenvikaisuutta, luulisin. Keksin nimittäin itselleni uuden urheilulajin nakujuoksun lisäksi: kusiaispesässä istuminen. Maailmanennätys siinä lajissa varusteena paljas takapuoli on noin kaksi tuntia ( Guinness ). Ei mikään mahdoton aika rikottavaksi.
Aloitin välittömästi talviharjoittelukauden.

Lasten kanssa on rasittavaa lenkkeillä. Heti kun selkänsä kääntää, ovat heikoilla jäillä kurppailemassa, vaikka minä kuinka monta kertaa olen kieltänyt.

Mutta reipasta retkeilyhenkeä heillä kyllä riittää.

Rauhanpalkinto ?

Arki alkoi. Jatkoin arkistoni siivoamista. Käteen sattui pieni pullo, jonka etiketti oli ruskettunut pahasti. Sain siitä selvää: h i r v e n s a r v i ö l j y ä. - - - Mitä ihmettä!!?? Ostettu Jurvan apteekista. Siis oikeaa ainetta, ei mitään noitakeitosta.
No, siitä tuli googlettamisen paikka: Kyseinen öljy on hirvittävän hajuinen aine, jota käytetään estämään tappeluita ja puremista - varsinkin sioilla.

Ei voi olla totta! Niin yksinkertaista! 

Sain nerokkaan ajatuksen. Se on tietysti yksinkertainen, nerokkaimmat usein ovatkin.

Koska Syyrian ilmatilassa pörrää tätä nykyä valtavasti lentokalustoa, voisivat pommien sijasta ruiskuttaa alueelle HIRVENSARVIÖLJYÄ.

Eiköhän kummasti rauhoittaisi tilannetta. Tappelut laantuisivat. Lakkaisivat siat öykäröimästä.

Olen vakavasti sitä mieltä, että näin rauhoittava neuvo pitäisi johdatella Ahtisaaren tiimin käyttöön. Miksen itsekin ottaisi vastaan Nobelin rauhanpalkintoa, jos sitä ymmärrettäisiin tyrkytellä - pitkin hampain tietenkin.

Menetelmällä on riskinsä. Se saattaisi pahentaa pakolaisongelmaa. Hajun vuoksi kansainvaellus lisääntyisi ennenäkemättömiin mittoihin. Aina jokin mättää!

Huomasitteko, muuten, miten pöydänkansi on tyhjä rojuista. Kiillotettu jopa.

Sateen sattuessa

Olenhan minä ollut tuhma, useastikin. Myönnän sen auliisti. Niin että ei olisi kohtuutonta, jos Taivaan Isä päättäisi nakata kuuman kiven niskaani. Mutta kun ei. Kylmänkoleaa vettä vain vihmoo niskaani, kun juoksen lähikaupasta hakemaan kolme pulloa saunakaljaa ( Mythos ) [ ei ole mainos, totean tosiasian ].

Sadepäivänä rankaisen itseänä laskeutumalla talomme kellarikerrokseen, missä odottaa monivuotisen keräilyjeni kokoelma ja sen selvittely. Asian teki ajankohtaiseksi myös se seikka, että arkistostani vapautui lattiatilaa 2 - 3 neliömetriä höyläpenkin paikalta. Penkki löysi uuden omistajan.

Tyhjän tilan ongelmassa on yleensä kaksi näköalaa: a) tila täyttyy pikku hiljaa entiseen sekamelskaansa, b) tilan haltija asettuu tyhjiöön ja alkaa tarkastella epätoivoisen hämmentyneenä ympäristöään takaraivossaan vaimon johdatteleva vihjaus: - Tarttis tehdä jotain!

Tällä kertaa haparoin kohti vaihtoehtoa b ilman ponnejuomaa, jonka säästin illaksi. Siirsin sitten tyhjään tilaan kaksi pakastinta, jotta pääsin käsiksi niiden takana olevaan varsinaiseen vuoristoon, maalivarastooni.

Minulla on paha tapa maalausprojekteissa astella kävelymatkan päässä olevaan rautakauppaan ja ostaa uusi satsi tarvikkeita, vaikka vanhaa varastoa on kyllä. Ajan kanssa olen joutunut yllä näkyvään tilanteeseen.

Kysymys kuului tietenkin nyt: mihin hittoon sijoitan nuo purkit vaimolta piiloon? Vanhassa talossa on komeroita vähän siellä ja täällä, ylhäällä ja alhaalla. Jostain syystä rapunaluskomero oli jäänyt lähes tyhjäksi. Sinnepä siis.

Purnukat löysivät hyvän piilopaikan. Tein jopa luettelon niistä ruutupaperille laadun ja määrän mukaan. Ja se homma olisikin ollut nopeasti tehty ellei vanhan komeron hyllyillä olisi sattunut olemaan mielenkiintoisia vanhoja tavaroita.

Tiesin heti, mikä tämä on. Ja koska tiesin, se varmaan ilmiantaa myös ikävuoteni. Separaattori. Käsikäyttöinen kapine, jolla veivattiin maidosta kerma eroon.

Poikasena kokeiltiin naapurin poikien kanssa, miten ärhäkästi separaattorin vauhtipyörä ampaisee täysillä kierroksilla eteenpäin kallistamalla laite kyljelleen. Aluksi se pyöri paikallaan kipunoiden kuin smirkelin terä ampaistakseen sitten kiihtyvällä vauhdilla pihan poikki maakellarin loivaa seinää ylös kaartaen taivaalle ja kadoten läheiseen leppäpusikkoon. Painotus sanalla kadoten. Onneksi ihmisen muisti on rakennettu niin, että häpeällisillä tai muuten ikävillä tapauksilla on taipumus painua unohduksiin. En siis muista tuon kokeilun jälkiseurauksia.

 Tässä lisää löydöksiä. Ensimmäinen vasemmalla vaimoni leikkisilitysrauta, oikealla ilmeisesti jonkinlainen öljypipetti ja alla keritsimet lampaan villan leikkaamiseen.

Martti-paappa oli kova tupakkamies, joka veti ikänsä vihreää Norttia tai Työmiestä. Paitsi huonoissa varoissa ollessaan kääri hän sätkäkoneella Jymy-kääryleitä.

Tällä kertaa viimeisen ihmettelyn aiheeni esittelen nyt. Pullotavaraa nikkarin jäämistöstä. Ei varmaankaan juotavaksi.

Kun googlasin etiketin sanan "serotiinia", minulle tarjottiin proteiineja. Tuskin Martti douppasi salaa muskeleita proteiinivalmisteella. Raskas työ tuotti sivutuotteena lihasmassaa.

Toinen yritys toi ratkaisun. Kyseessä onkin maalin kuivumista nopeuttava aine. - Auttaisikohan, jos menisin ulos pirskottelemaan sitä pihalle kuivattamaan tuon koiranilman..

Johdatuksesta

Käväisin syntymäkotikylässäni. Mökin pihalle piipahti naapurin Pentti. Turisimme niitä näitä. Haukuttuamme sukulaiset ja kylän naiset puheeksi tuli Arvi. Siisti mies. Hän oli ollut hommissa Autoliikkeen huollossa eläkeikäänsä asti ja oli nyt ruvennut ryypiskelemään ajan kulukseen. Siinä askareessa oli tietysti kortti joutunut kuivumaan, mutta onneksi Arvilla oli vanha Tunturi-paappis ajokunnossa - paremmassa kuin kuski. Sillä hän toimitteli kauppa-asioitaan.

Pentti ja vaimonsa istuivat aterialla, kun Arvi mopoili pihaan, ovenraosta kysyi:
- Päivää! Saako tulla?
Vaimo: - Tottahan toki, tule peremmälle!
Pentti: - Mitäs mies!
Arvi: - Minä tulin tekemään ilmoituksen suuronnettomuudesta  tuolla Kasiniemen ja Porasan välillä.

Arvin hihasta roikkui pitkä palkeenkieli ja poskessa näytti olevan hiertymää.
Pentti: - Kaaduikko?
Arvi: - Ostin Osuuskaupasta kaljakorin tarakalle. Ajaessa hörpiskelin ensimmäistä. Jotenkin hojaannuin pehmeälle reunasoralle. Ja niin sitä rysäytin ojan pohjalle.
Vaimo: - Kyllä se oli, Arvi, johdatusta. Taivaan Isä osoitti sinulle tien raittiuteen rikkomalla turmion tavarat.
Arvi: - Nii-in! Siinä varmaan oli Korkeimman käsi mukana. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu - koska vain tyhjä pullo meni rikki. - - Otatko Pena yhden?

Tämä tarina on tosi. Suojatakseni henkilöiden yksityisyyttä olen vaihtanut nimet. Arvi oli oikeasti Tauno. Tapauksesta ei kertonut minulle Pentti, vaan Jaska. Kasiniemessä ei ole Osuuskauppaa ollenkaan, eikä Pentti asu Porasassa, vaan Nyysniemellä. Paappis oli oikeasti Tunturi-merkkiä - kaikki paappikset ovat.
Mutta minä en kirjoittanut tätä, vaan B-rapun työttömäksi jäänyt toimittaja, jonka nimi on Sakari. ( Talossani ei todellakaan ole B-rappua. )

Maahanmuuton vaikutuksista

Neandertalit ovat nousseet taas otsikoihin. Taas kerran. On julkaistu tutkimus kadonneista lajitovereista. Niistä rumista, romuluisista, kömpelöistä... tyhmistä, jollaisia me homo sapiensikset emme tokikaan ole.

Taaskaan ei anneta vastausta kaikkein mielenkiintoisimpaan kysymykseen: miksi he kuolivat sukupuuttoon ja miksi me jäimme? Vaikka vastaus on mitä ilmeisin. Kerron sen kohta.

On arveltu, että ( Wikipediasta ) monipuolisina ja kekseliäinä ja kielitaitoisina nykyihmiset kykenivät sopeutumaan muuttuviin luonnonolosuhteisiin neandereja paremmin. ( Oma kehu haisee! )

Sitten on teoria, jonka mukaan nykyihmisten valtava massa vyöryi Eurooppaan sellaisella voimalla, että alkuperäisväestö, neandertaalit, jäivät jalkoihin. Nykyihminen vei työpaikat, rantatontit ja naiset neandereilta. Ei jäänyt muistoksi kuin jokunen hassu dna pyörimään perimään. 

Ja tottahan homo sapiensisten tulo aiheutti närää ja vihapuhetta kantaväestössä. Moni vastaanottoleiri poltettiin kiivailujen jälkeen. Eivätkä tulijat paljon kehuneet ruoan laatua eivätkä palvelujen tasoa. Sääkin oli sateinen ja maastot, tasaisen Afrikan jälkeen, hiivatin vuoristoisia.

Niinhän siinä kävi, että neardsut katosivat  ja me jäimme. Mutta syynä oli se, että onnettomuudekseen neardsuilla oli pedon silmät, jotka kiiluivat pimeässä. Eihän siitä mitään tullut, jos he pimeän turvin yrittivät näyttää sapiaisille, niille homoille, närhen munat. Hehän paljastuivat heti kissansilmineen vartiomiehen nuotion valossa. Yllätyshyökkäykset kuivuivat kokoon, ja heidät nuijittiin maan rakoon.

Eiväthän he voineet pärjätä. Tästä siis johtui neandertaalien, luusereiden, kato.

Hyvät teoriat ovat yksinkertaisia. Todistapa tämä vääräksi!

Skypestä

    Isänpäivän vieton suunnittelua Skypessä

    ( lapsenlapsi: Piki-possu, isoisä: Pappa, isoäiti: Mommi )

[21.10.2015 19:57:52] Piki-possu: Heippa onko mahdolista päästä sinne isän päivänä

[21.10.2015 19:59:43] Pappa: Se kyllä sopii oikein hyvin :D

[21.10.2015 20:00:07] Piki-possu: Hyvä

[21.10.2015 20:01:27] Piki-possu: Oi oi isän päivä juhliin tatvitään omena kakku ja jäätölöä ja pipareita  Kakku (^)

[21.10.2015 20:02:35] Pappa: Tietenkin tarvitaan paljon herkkuja.

[21.10.2015 20:03:24] Piki-possu: Haluuteko tietää mitä juttuja tarvin annan  työn ja ot nyt

[21.10.2015 20:03:46] Pappa: Joo-o!

[21.10.2015 20:04:26] Piki-possu: Pappa sinä voisit tehdä muhineja

[21.10.2015 20:04:49] Pappa: Voin tietenkin. Nam!

[21.10.2015 20:06:36] Piki-possu: Mommi ööö   karkia  oon suunitelut  kilpailuja ja palkinoiksi  tarvin  2 kakki pusii

[21.10.2015 20:06:56] Piki-possu: Voitajille käykö

[21.10.2015 20:07:35] Pappa: Käy hyvin - siis kaksi.

[21.10.2015 20:07:45] Piki-possu: Kiitos

[21.10.2015 20:08:13] Piki-possu: Pappa omena piiras onks ok

[21.10.2015 20:08:36] Pappa: Tykkään kyllä.

[21.10.2015 20:09:42] Pappa: Järjestyy helposti. Pitäisiköhän olla kermavaahtoa siihen päälle. Tai vaniljavaahtoa.

[21.10.2015 20:10:27] Piki-possu: Nyt tiedän serpentiinia hei ilmapalloja  einyt on liian monta

[21.10.2015 20:10:54] Piki-possu: Joo vanillia kerma vaahto

[21.10.2015 20:11:09] Pappa: Ilmapallot on vissiin vappujuttu.

[21.10.2015 20:11:14] Piki-possu: Ja suklaa ströseleitä

[21.10.2015 20:11:46] Piki-possu: Joo hsitaako

[21.10.2015 20:12:39] Pappa: Täytyy ostaa, meillä ei ole niitä vielä.

[21.10.2015 20:12:45] Piki-possu: Ok

[21.10.2015 20:13:02] Piki-possu: Öö jäätölöä

[21.10.2015 20:13:04] Pappa: Kakku (^)

[21.10.2015 20:15:09] Piki-possu: Pappakun otit minut suuniteliksi saat serfitioidun pinki juhla takuun että juhlastasi tulee paras juhla ei ole piknik juhla on vakavaa (cat)

[21.10.2015 20:17:29] Piki-possu: Älä kerro juhlasta mun isille ja se on kyl myös sulle

    [21.10.2015 20:18:10] Pappa: En kerro, en. Kiva kun                           suunnittelet minullekin samalla

[21.10.2015 20:18:30] Piki-possu: Ihan koska vaa

[21.10.2015 20:18:44] Piki-possu: (rainbow) (rainbow) (rainbow)

[21.10.2015 20:19:07] Pappa: :D  (heart)

Entä sitten jos, mitä sitten jos?

Pappa ja pojat autossa, navigaattori päällä.

- V i i d e n s a d a n   m e t r i n  j ä l k e e n  k ä ä n n y  o i k e a l l e... k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Pappa! Entä sitten, jos et kääntyisikään, jos menisit suoraan?

- No, se sanoisi varmaan: - Käänny takaisin, jos mahdollista!

- Mitä sitten, jos se sanoisikin: - Senkin pöljä! Etkö sinä kuullut! Piti kääntyä oikealle!

- Entä sitten, jos se sanoisikin: - Hyvä on! Mene vain suoraan, mene, mutta kadut vielä kyllä!

- T i e n  p ä ä s s ä  k ä ä n n y  v a s e m m a l l e,  s i t t e n,  k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Hä-hä-hää! Se ei osaa päättää! Entä sitten, jos se on pahalla päällä ja tahtoo narrata sinua,   Pappa?

- Kyllä se voi joskus viedäkin väärään paikkaan, mutta se tekee sen varmaan ihan tietämättään.

- Mitä sitten, jos se sanoisikin, että sori nyt vaan, tuli väärä kartta mukaan. Koita pärjätä!

- Suuttuisin enkä ottaisi sitä mukaan keilaamaan.

- O l e t  s a a p u n u t  p ä ä m ä ä r ä ä n.

- Entä sitten, jos se hyppäisi esille ja alkaisi huitoa sinua nyrkeillä ja huutaisi: 

- Tahdon kanssa keilaamaan! Pakko päästä mukaan! Heti keilaamaan!

- Mitä sitten, jos se juoksisi edeltä sisään ja -

- Eiköhän pojat mennä jo!

Karkeista karkeista

-      Pappa, isä tilasi meille karmeita karkkeja Ruotsista.

-      Mitä? Olisihan niitä nyt saanut marketistakin!

-      Nää onkin erikoisia ällötyskarkkeja.

-      Niissä on kauheita makuja.

-      Joo tiedän, turkinpippureita.

-      Nehän on hyviä. Nää on, kuule, k a r m e i t a.

-      Päältä ei arvaa mitään. Sisällä sitten onkin jymypaukku.

-      Mitä sitten?

-      Mätä kananmuna-maku tai oksennus. Joissakin voi olla koiranruoan tuoksuakin.

-      Narraat!

-      Tai vaikka hikisukan tai vauvanvaipan maku. Ja ruohonsilpun -  - ja en muista muita.

-      Sitten jotkut on ihan hyviä. Koskaan ei etukäteen tiedä, mikä on paha.

-      Mitävarten?

-      Se on kivaa.

-      Vaikka Halloween-kemuissa.

-      Jokos minä olen kertonut sen jutun, kun minä nuorena miehenä olin Afrikassa timantteja kaivamassa?

-      Joo, joo! Olet sä.

-      Kerro silti!

-      No, mehän siellä kaivelimme syvällä timanttikaivoksen uumenissa hirveässä kuumuudessa, ja kiviparoonit vain kuopan reunalla mättivät jalokivet suuriin pusseihinsa ja huusivat meille alas että kaivakaas pojat vaan lisää.

-      Siinä varmaan tienasi hyvin.

-      Ei sitten alkuunkaan! Ne oli tosi nihkeitä maksamaan.

-      No, kerro nyt se juttu, se mitä te sitten keksitte!

-      Älä poika hoputa! - Siellä oli kauhean tarkat tarkistukset, kun pääsimme illalla töistä. Joka jeppe tutkittiin, ettei kukaan salakuljettaisi timantteja kotiinsa. Me rupesimme sitten nielemään joka päivä muutaman timantin. Eikä ne mahaan nähneet, vaikka suuhun kurkistivatkin. Niin meistä tuli upporikkaita.

-      Kertoisit nyt vielä siitäkin, miten saitte ne timantit mahastanne.

-      Enkös minä jo kertonut siitä?

-      Et vielä tällä kertaa.

-      Kotona meillä oli varattuna risiiniöljyä. Sitä kun juo, tulee rapsakka ripuli. Vessan pyttyyn asensimme tietenkin tiheän siivilän, josta sitten poimimme timantit talteen.

    Aika hauskaa Halloweenia sanoisin. Ja niin minusta tuli rikas – ripulirikas.

-      Valehtelet! 

-      Aika paha!