Juuri kun tuli tietoiseksi tämä uskomattoman taitavan kitaristin olemassaolosta, hän menehtyi - liikaa aineita?
Väkisinkin pukkaa muistoja mieleen!
Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Juuri kun tuli tietoiseksi tämä uskomattoman taitavan kitaristin olemassaolosta, hän menehtyi - liikaa aineita?
Väkisinkin pukkaa muistoja mieleen!
Tänä aamuna postilaatikolla käydessäni sain idean. Katselin naapureiden postilaatikkojen kansia. Moneen oli erilaisin harakanvarpain tekstattu mainonnan torjuntaa viestittävä teksti.
Luulen, että tätä oli jo lapsuudessani. Kyseessä on mieto ton-ton-makkara, maidoTON, gluteeniTON, lähes mauTON.
Muuten olisin sitä mieltä, että meilläkin pitäisi olla patsas, merkkihenkilöstä tietenkin. Ja keskeisellä paikalla, kuten vaikka kylän ainoassa liikenneympyrässä.
Reilut kaksikymmentä vuotta sitten ulkorakennuksemme oli heilahtanut betonijaloiltaan niin, että toinen pää nojasi maahan. Toimeliaana miehenä tunkkasin rakennuksen ilmaan ja oikaisin sen tolpilleen. Mutta nyt havainto on tämä:
Keskellä viikkoa ei tahdo millään keksiä mitään postattavaa. Paisti paitsi keksit.