Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.
Donna Leon: Tuntematon ihailija ( 2015, suom. 2017 )
Edellisen kassin Elias Canettin painavan ( rasittavan ) urakan jälkeen otin jotakin helppoa, sujuvaa ja rentouttavaa. Niin kuin venetsialaisen komisarion, Guido Brunettin, maailmaa kuvaileva tarina. Kuulu sopraano joutuu Venetsian oopperassa vieraillessaan salaperäisen stalkerin vainoamaksi - osansa saavat myös hänen kanssaan tekemisissä olevat henkilöt. Brunetti vaistoaa asioiden yhteydet ja signorina Elettran tavanomaisella avustuksella ratkaisu löytyykin. Lopussa kirjailija helpottaa työtään antamalla syyllisen suistua kuolemaansa. Sen pituinen se!
Guido Brunetti
Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini ( 1996, suom. 2006 )
Vaimo löysi tämän jostakin kirjakasoistamme ja työnsi minulle luettavaksi. Se sopi hyvin, sillä kirja sijoittuu Ukrainaan, mikä on tietysti viime vuosina tullut tapahtumistaan surullisen kuuluisaksi.
Kirjassa kuvataan toimittajaressukan, Viktorin, vaiheita. Hän tulee hankkineeksi eläintarhasta "poistettavan" pingviinin, Mišan lemmikikseen. Miša aiheuttaa hänelle päänvaivaa alakuloisuutensa vuoksi, joten hän joutuu syventymään pingviinien elämään tarkemmin.
Leipätyökseen Viktor kirjoittaa lehteen muistokirjoituksia kuolleille politiikoille tai muuten merkittäville henkilöille - tai oikeastaan jo ennakkoon vielä eläville. Tässä toimessa hän tulee havainneensa, että ennakkoon muistokirjoituksen saaneita alkaakin yllättävästi kuolla. Näin hän joutuu mukaan toimintaan, mikä haiskahtaa vahvasti rikolliselta alamaailman hankkeelta.
Eräs epämääräinen henkilö tuo tyttärensä Viktorille hoitoon ja katoaa siksi "kunnes pöly laskeutuu". Viktor palkkaa lapselle hoitajan, ja niin hänelle muodostuu eräänlainen perhe, jossa Mišan lisäksi on nyt tytär Sonja sekä "vaimo/äiti" Nina.
Lapsesta Viktorilla ei ole kokemusta, onhan hän varsinaisesti yksineläjä.
"Outoa aikaa olla lapsi", ajatteli Viktor, "outo maa, outo elämä, josta ei tee mieli ottaa selkoa, tekee mieli vain selvitä, ei muuta..."
Sitten voimasuhteet muuttuivat. Lehden päätoimittaja tulee yllätysvierailulle. Käy ilmi, että nyt on päätoimittajan vuoro kadota siksi, "kunnes pöy on laskeutunut". Viktor käy toimituksessa hakemassa päätoimittajalle tärkeän salkun. Samalla hänelle selviää koko toiminnan idea: kirjoittamissaan ennakkomuistoteksteissä oli jo valmiiksi määrätty henkilön tuleva kuolemispäivä.
Tiedusteltuaan asiaa hän saa vastaukseksi:
"Kun saat tietää jotain, se tarkoittaa, ettei työssäsi eikä elämässäsikään enää ole mieltä."
Niinpä Viktor muuttaa aiettaan palauttaa Miša takaisin Etelämantereelle siten, että hän itse pakeneekin mafiaa sinne. Sonjalle ja Ninalle hän jättää viestin aikoen palata, kunnes "pöly on laskeutunut".
Kirja on dekkarimaisuudestaan huolimatta syvällinen ja tarjoaa kurkistuksen Ukrainan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen sekavaan yhteiskuntaan, aikaan ennen Venäjän väkivaltaisia pyrkimyksiä vaikuttaa hajottavasti Ukrainan länsimieliseen politiikkaan.
John Steinbeck: Ystävyyden talo
( Tortilla Flat 1935, suom. 1984 )
Nobel-palkinto 1962
Tarina sijoittuu Kalifornian rannikon vanhaan kaupunkiin, Montereyhyn, jossa päähenkilö asuu ja viettää laiskanhuoletonta, railakastakin elämää yhdessä samankaltaisten kavereiden kanssa.
Palattuaan sodasta Danny sai kuulla isoisänsä kuolleen ja testamentanneen hänelle kaksi taloaan. Kuin iskusta Dannyn status muuttui köyhästä resupekasta, joka nukkui yönsä taivasalla metsässä, ylempään omistavaan luokkaan.
Kertomus tästä eteenpäin tuo mieleen vanhan venäläisen tarinan vaarin rukkasesta, minne vähän kerrallaan muutti lisää väkeä. Niin hivuttautuivat Dannyn ystävätkin vähä vähältä taloihin asumaan. Elämän tyyli säilyi silti ennallaan laiskotellen, juopotellen, joskus varastellenkin. Mutta toisaalta löytyi myös myötätuntoa ja avuliaisuutta, kun sitä tarvittiin.
Huolettomuudesta - huolimattomuudesta johtuen toinen talo poltettiin, ja kaikki ahtautuivat jäljelle jääneeseen. Jossakin vaiheessa Dannyyn iski depressio, mikä oli tuhota ystävyyssuhteet. Dannyn piristeeksi kyläläiset järjestivät valtavan juhlan, jossa juotiin, laulettiin ja tapeltiin ennen kokemattomalla tavalla. Juhlan lopulla riehaantunut Danny sortuu läheiseen rotkoon ja kuolee saamiinsa vammoihin. Se tietää myös ystävyyden talon ja tarun loppua. Se poltetaan myös.
Kirjaa lukiessa tulee ihmetelleeksi, miten taitavasti Steinbeck kuvaa tapahtumapaikan luontoa, miten hienovaraisesti hän näkee kaunista siinä, missä satunnainen katsoja huomaa vain rumuutta ja miten herkästi hän erottaa hyvyyttä siinä, missä tavallisesti nyrpistellään nenää pahuudelle.
