Mitä minä olen aina sanonut!
Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Möhö - murujen kerääjä
Sivut
- Etusivu
- Sata kirjaa
- Helmi ja Ilmi
- Helmin ja Ilmin matkoja
- Helmi ja Ilmi Rodoksella 2017
- Helmi ja Ilmi postcrossaa
- Karpathos 2017
- Karpathos rhymes
- An alternative tour
- One typical morning on the island of Karpathos
- An ordinary afternoon on Karpathos Island
- Teneriffa 2018
- Nea Hora 2018
- Gran Canaria 2018
- Teneriffa 2019
- Liikenne
lauantai 25. kesäkuuta 2016
torstai 16. kesäkuuta 2016
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Siivousvaikeus
- Hei Pappa! Mä olen täällä puistossa.
- No hei! Onko sulla kaveria siellä?
- Ei oo. Täällä on vain pieniä.
- Mitä sinä siellä yksiksesi teet?
- Ettei tartte siivota kotona.
- Jaa, ymmärrän. Siivous ei ole kovin mukavaa.
- Ei niin. Mutta täällä on tylsää.
- Soita joku kaveriksi.
- Ei ne pääse.
- Jos niiden pitää siivota kotona.
- Ääh! Ei kun ne on isien luona. Ja isät asuu kaukana.
- Harmi!
- Mulla on huoneessani pari salaisuutta, joita äiti ei saisi löytää.
- Onko ne hyvässä piilossa? Jos se ei löydä niitä?
- No kun ne ei oo. - Mutta mähän voisin mennä huoneeseeni ja sanoa, että meen leikkimään. Sitten piilottaisin ne.
- Hyvä ajatus. Kokeilepa sitä.
- Niin, mutta äiti voisi sanoa, että siivotaan ensin.
- Jaa-a! Vaikea paikka. Jos kokeilisit sentään.
- OK! Mä kokeilen. Moikka!
torstai 9. kesäkuuta 2016
Herkkä
#valokuvatorstai #torstaiblogit_herkkä #413
Haasteesta juontui mieleeni herkkä tasapaino, mitä tarvitaan yhdessä jos toisessakin toimessa. Pakko näyttää nuoremmille mallia.
Emännällä se on herkästi lähdössä lapa... crocseista.
Herkkäpeppu suuttui ja lähti lätkimään. Johtuikohan se siitä, mitä minä sanoin.
torstai 2. kesäkuuta 2016
Elin
1960-luvulla löysin Kuorevedellä metsässä kulkiessani polun reunasta kiven. Sen muoto toi mieleeni sydämen, munuaisen - jonkin sisäelimen hahmon. Otin sen mukaani. Kivisydän onkin seurannut minua siitä lähtien uskollisesti. Onnenkivi. Tuskin uskallan luopua siitä.
tiistai 31. toukokuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)