1960-luvulla löysin Kuorevedellä metsässä kulkiessani polun reunasta kiven. Sen muoto toi mieleeni sydämen, munuaisen - jonkin sisäelimen hahmon. Otin sen mukaani. Kivisydän onkin seurannut minua siitä lähtien uskollisesti. Onnenkivi. Tuskin uskallan luopua siitä.
Kauniin muotoinen kivi, todellakaan tuollaista ei voi luopua!
VastaaPoistaKuten instassa... näkemykseni ei oo muuttunut :)
VastaaPoistaOlet oikeassa, muurahainen tai perhonen. Itse olen ajatellut niiden olevan suonia.
PoistaHieno kivi, nyt alan liikkua luonnossa hitaasti, eikä tarvitse selittää, että kun tämä minun kunto on niin huono, vaan että etsin onnen kiveä. Upea kuva.
VastaaPoistaHyvä suunnitelma. Luonto on täynnä aarteita, onnenkiviäkin. Ne on itse etsittävä, eivät ne tule odottamalla. Onnea etsintään!
PoistaOn tosiaan ovelan muotoinen verisuonineen kaikkineen.
VastaaPoistaGeologian opiskeluni jäivät vähän vaiheeseen, jotta en osaa sanoa, mikä murikka se oikeastaan on.
Poista