Viikon 3 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maasta. Merkitse karttaan.

Heitin vaimon haasteen syrjään hetkeksi ja rupesin miettimään viimeviikkoisen Agatha-mukaelman teilaustani. Olen joskus aikaisemminkin moittinut dekkareita mieltymyksieni vastaisiksi. Mutta eikö olisi syytä tutkia rikoskirjailijoiden motiiveja, jotta paremmin ymmärtäisi heidän tuotoksiaan. Siihen tarjoutuikin hyvä mahdollisuus sattumalta ostamassani e-kirjassa:

Paula Arvas ja Kirsi Luukkanen ( toim. ):

Miten rikoskirjani ovat syntyneet ( 2012 )

Näyttää siltä, että moni kirjailija on ja on ollut kova lukija jo nuorena, Hannu Vuorio tosin vanhempana. Lukeminen on avaintaito muutenkin, mutta kirjailijalle ensiarvoinen.

Miten sitten kirjailijaksi on tultu? Monella se on saanut alkunsa jo pienenä tarinoiden keksimisenä lapsen mielikuvituksen ruokkimana. Leena Lehtolainen eräänlainen huippu: kirjoitti päiväkirjoja ja jo 12-vuotiaana julkaisi esikoisteoksensa. 

Tuomas Lius myös vallan erikoinen tapaus: Hänen äitinsä kirjoitti Tuomas-pojan seikkailutarinan muistiin, poika ei vielä osannut itse kirjoittaa.  

Kirjailijaksi on voitu ruveta erilaisista syistä. Jarkko Sipilä, esimerkiksi, rikostoimittajan työssä saa aiheita tarinoihin lakkaamatta. Joku on voinut alkaa kirjoittamisen lisäansioiden toivossa, joku työstääkseen omaa traumaattista kokemustaan. Aihe voi löytyä yllättävastä tapahtumasta ympäristössä, ilmiselvästä ongelmasta yhteiskunnassa tai vaikka vain kuvasta.           

Matti Röngän mielestä kirjailijoita on kahta lajia: Toinen tuottaa "jumalallisen käden ohjaamana" - tarina ikään kuin ottaa vallan ja vie itse loppuratkaisuun kirjailijan käden vain muistiin merkitessä.

Toinen laji on "putkiaivoinen kirjallisuusinsinööri" tarkkoine suunnitelmineen - hyvin suunniteltu on puoliksi kirjoitettu.

Rikoskirjojen henkilöt saattavat tuntua todellisesta elämästä otetuilta, mutta monet kirjailijat väittävät muuta. Sankari on saattanut saada joitakin ominaisuuksia todellisuudesta, pääasiassa kuitenkin kyse on kirjailijan luomuksesta. Varsinkaan päähenkilö ei edusta kirjailijaa itseään.

Mikä onkaan dekkareiden arvostustaso kirjallisuudessa? Aikaisemmin ei kovin korkea. Outi Pakkasen mielestä lajia lähes rinnastettiin kioskikirjallisuuteen. Markku Ropposen mielestä "rikoskirjallisuus tyrkätään edelleen nurkan taakse" vakavasta kirjallisuudesta puhuttaessa. Hänen mielestään dekkareista löytyy hyvää kuin myös "täyttä soopaa" - kuten muussakin kirjallisuudessa.

Koetan säilyttää näitä kirjailijoiden ajatuksia mielessäni seuraavaa dekkaria lukiessani. Sitä on niin helppo puskista retostella toisten tekemisiä, mutta teepäs itse!