Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.
Tove Jansson: Nukkekaappi ( 1978 )
Otin tämän ohuen kirjan palauttavaksi Pamukin jälkeen luullen sitä keveäksi. Mutta usein on ennenkin käynyt: mitä kapeampi kirja sitä leveämpi sisältö - syvempi.
Nukkekaappi-kertomus oli itselle osuva, olihan siinäkin eläkkeelle jäänyt mies, joka ajankulukseen alkoi "leikkiä" ( väärä sana varmaan ) nukketalon rakentamisen parissa. [ Itse leikin esim. matkaillessa näin ]
Hän keskittyi siinä määrin, että suhteet ystäviin muuttuivat etäisiksi, asuinkumppani alkoi hermostua ja sai mustasukkaisuuskohtauksen - raivarin, mikä sitten lopulta palautti suhteen kohdalleen.
Aikakäsite-tarinassa oli ideana vanhenemisen mukanaan tuoma ajantajun hämärtyminen, mistä voi seurata outoja asioita. Lopussa Jansson yllättää kääntämällä kertojan aseman päälaelleen.
Nyt kun matkustaminen on pandemian takia hankalaa, tämä tarinakokoelma tarjoaa matkailusta pitävälle lukemista. Lokomotiivi-kertomuksen keskushenkilö ei tosin itse matkusta, vaan kuvittelee matkustavansa.
"Elämys ei koskaan voi olla samaa kuin kuvitelma elämyksestä. Niin hän uskoi."
Kertomuksessa Hilosta, Havaijilta mummu sanoo:
"... että hän säälii kaikkia turisteja, ne ovat niin hulluja ja juoksevat sellaisen perässä mitä yhtä hyvin voisivat löytää kotoakin. Hedelmä näyttää heidän maassaan toisenlaiselta kuin Hilossa, samoin sade tai kala tai naiset. Ja loppujen lopuksi ei ole kysymys mistään sen tärkeämmästä kuin esimerkiksi hedelmästä, sateesta tai naisista, sama juttu kaikkialla."
Vielä lopuksi yksi kommentti taiteen olemuksesta. Kertomuksessa Taidetta luonnossa Jansson panee näyttelyn vartijan toteamaan:
"Asian voi ottaa esimerkiksi näinkin. Koska taideteos voi olla suunnilleen mitä tahansa ja siitä näkee vain sen mitä tahtoo nähdä voisi jättää paketin aukaisematta ja ripustaa sen seinälle sellaisenaan...
Mutta minä sanoin ihan oikein. Salaperäisyys on tärkeää, jollain tavoin hyvin tärkeää."
Toni Morrison: Koti ( 2012, suom. 2014 )
Nobel-palkinto 1993
1950-luvulle sijoittuva kertomus kahdesta siskoksesta; Korean sodasta palannut veli Frank ja avuton, hyväksikäytetty sisar Cee kasvavat syrjäisen maalaiskylän itsenäistyviksi asukkaiksi. Frank on sodan kauhujen henkisesti vammauttama, Cee palveluspaikkansa rotuhygienikkolääkärin lähes surmaama kokekaniini. Frank saa ystävällisten ihmisten avustamana sisarensa pelastetuksi, ja molemmat vähitellen toipuvat.
Morrisonin kuvaus on upeaa, vähäeleistä. Hän saa esiin köyhien värillisten yhteisön tavan elää, käsityksen elämän arvoista, itsekunnioituksen ja uskonnon merkityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti