Viikon 13 / 2020 kirjakassi

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Pasternak ehkä pelastui Stalinin puhdistuksilta käännettyään gruusialaisia runoja, joista gruusialainen Stalin piti. Ehkä siksi seuraavaksi kirjakseni tarttui gruusialaisia kansansatuja sisältävä

Käärmenuorukainen   ( suom. 1980 Kyhälä-Juntunen, Raunio )

Näitä tarinoita ei nykyään voisi suositella lapsille opiksi ja ojennukseksi. Moni satu alkaa oikeaoppisesti "Olipa kerran".

Olipa kerran - niin ainakin kerrotaan - kuningas / köyhä mies / ukko ja akka, joilla oli tytär / poika / kolme poikaa. Saavuttaakseen jotakin ( päästäkseen kuninkaaksi, saadakseen prinsessan, rikastuakseen ) poikien piti suorittaa jokin erikoinen tehtävä / kolme tehtävää, mistä vanhin veli ei koskaan selviytynyt, ei keskimmäinenkään, nuorin sensijaan aina suoriutui. Tavallisesti hänen piti myös nitistää verisesti sadun pahikset hakkaamalla paloiksi, polttamalla roviossa, hukuttamalla jne. kunnes saattoi elää onnellisena elämänsä loppuun asti hätäpäivää näkemättä. 

Paha saa saduissa oikeaoppiseti aina palkkansa. Samoin tuomitaan ahneet papit ja rangaistaan tyhmyydestä ja laiskuudesta.

Piirrokset Gulla Kaladze

Halldór Laxness:  Atomiasema  ( 1948, suom. 1955 )

Kirjan tarina on yksinkertainen. Maalaistyttö tulee kaupunkiin "piikomaan". Ihmettelee erilaista elämää. Tapaa miehen. Menee maalle takaisin synnyttämään. Palaa kaupunkiin. - Aika tavallinen kertomus.
Mutta Laxness ujuttaa tapahtumiin melko suoraviivaisesti  näkemyksiään taiteesta, uskonnosta, politiikasta, yhteiskunnasta. 

Esimerkiksi taiteesta:
"...mielestäni ei missään paljastu niin suurta luonnonhalveksuntaa kuin maisemamaalauksessa... sen joka aikoo maalata minun taloni, ei sovi aloittaa turvekatosta, hänen on aloitettava sisältä eikä ulkoapäin, aloitettava asukkaiden sieluista."

Tai uskonnosta ( pappi tytölle lasta kastettaessa ):
"Älä sinä vähääkään välitä siitä mitä huuleni tulevat lukemaan kastekirjasta, ajatuksissamme kastamme hänet vihreän kedon nimeen, josta elonkaikkeus on lähtöisin."

Ja politiikasta:
"Vaikka maalaiset kuulevat heidän ( politiikkojen ) julistavan toisiaan maan häpeäpilkuiksi, ja aina eittämättömin todistuksin, ei heidän mieleensä juolahdakaan uskoa kummankaan puolen syytöksiin, yhtä vähän kuin heidän päähänsä pälkähtäisi uskoa papin julistukseen saarnatuolista."

"Politiikot vannoivat täällä pohjoisessa kesällä kalliit valansa kuten talvella etelässä: Islantia ei myydä, kansaa ei petetä, ei rakenneta atomiasemaa jossa islantilaiset surmattaisiin yhdessä päivässä..; he vannoivat maan, kansan ja historian kautta, kaikkien jumalien ja pyhien asioiden kautta joihin sanoivat uskovansa; vannoivat äitinsä kautta; mutta ensi sijassa kunniansa kautta. Ja silloin tiesin sen ( myynnin ) tapahtuneen.

Nobel-palkinto 1955

Eristys & edistys

Minäkuva

Taitaa olla huippu-urheilu syypää siihen, että joku voi kuvitella kokonaisen kansan pettyvän ratkaisuunsa, vaikka EVVK. Tosin urheilijalla saatta olla alun perin alttius moiseen, tyytymättömyys itseen ennen kuin on muihin nähden piirin paras, Suomen tai Euroopan mestari - Maailman paras innokkaiden kannustajien, fanien, sponsorien ja muiden hyötyjien tuella tietenkin.

Viikon 12 / 2020 kirjakassi

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Viime viikon ainoan kirjan kahlaaminen kesti tämän viikon puolelle. Oli koronaa ja muuta sellaista viivästyttävää. Sitä paitsi nakkasin kirjan alkuviikosta kädestäni, sillä sen henkilögalleria oli aivan hengästyttävän runsas - ja vielä venäjänkielinen. Eihän tuollaista yksinkertainen sielu hallitse. No, otin sen uudelleen käsittelyyn.

Boris Pasternak: Tohtori Živago ( 1957 )

Tämän hetken koronakauhistelut ja pandemiapelot eivät ole mitään verrattuna Živagon ajan vallankumouksen vaiheiden vaikeuksiin Venäjällä/Neuvostoliitossa. Muotisanaa käyttääkseni "hyytävästi" kirjan kertomukset sopivat karanteenilukemiseksi. Lopulta kirjaa ei malta päästää käsistään edes ruokatauoiksi. Ja sitten kun oikeastaan tarina ydinosiltaan on jo kerrottu, sitä jatketaan ja jatketaan.

Pasternak on mestarillinen luonnon kuvaaja:

"Aurinko siristelee unisena öljynkiiltoisia silmiään, unisena katselee metsä neulasripsiensä alta, lätäköt kiiltelevät puolen päivän aikana kuin sula rasva. Luonto haukottelee, venyttelee, kääntää kylkeään ja nukahtaa jälleen."

Ihmiskuvaus on eloisaa, syvältä luotaavaa - joskus yli hilseen menevää:

"Seinälle lankesi hänen varjonsa, josta heijastui itsevarjelun avuton jännittyneisyys."

Pasternak oli syntyjään juutalainen. Juutalaisuudesta käydään kirjassa keskustelua. Siinä viitataan evankeliumiin, missä todetaan, ettei Jumalan valtakunnassa ole kreikkalaisia eikä juutalaisia, on vain ihmisiä. Mikä tasa-arvoinen ajatus se onkaan. Silti Messias-ajatus on liittänyt juutalaiset valittuna kansana yhteen erotukseksi muista.

"Kenen etujen mukaista on tuo vapaaehtoinen marttyyrius, kenelle on tarpeen, että he vuosisatoja kestäisivät pilkkaa, että vuotaisi veri noista syyttömistä... Havahtukaa, riittää. Ei tarvitse enempää. Luopukaa vanhasta nimestänne. Älkää pakkautuko kasautumiksi, hajaantukaa laveammalle."

Kirjan tarinankerronnan kuluessa kosketellaan monenlaisia aiheita. Esimerkiksi taiteen merkitys.

"Jo kauan sitten minussa on vakaantunut ajatus, että taiteella ei tarkoiteta alaa, joka sulkee sisäänsä lukemattoman määrän erilaisia käsitteitä ja haarautuvia ilmiöitä, vaan päinvastoin jotakin suppeaa ja keskittynyttä, alkua, joka sisältyy taideteoksen hahmotteluun, siihen sovellettua voimaa tai muokattua totuutta...

Ja silloin kun tuon voiman vähäinenkin hiukkanen yhtyy johonkin enemmän tai vähemmän monimutkaiseen sekoitukseen, taiteen osuus painaa enemmän kuin kaikki muu ja osoittautuu kuvatun sieluksi ja perustaksi."

Ja mitä tulee Pasternakin poliittisiin mielipiteisiin ei seuraava hänen suosiotaan valtaapitävissä lisännyt.

"En tunne toista oppisuuntaa, joka olisi siinä määrin itsekeskeinen, kaikesta muusta eristäytynyt ja niin kaukana tosiasioista kuin marxilaisuus... Politiikka ei tarjoa minulle mitään. En pidä ihmisistä, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi totuuteen."

Hän joutui epäsuosioon, mutta Stalin piti hänen gruusialaisista runokäännöksistään, ja säästi hänet puhdistuksilta.  Nobel-palkinnon hän sai 1958, mutta luopui sen vastaanottamisesta.

Neuvokas

Tarttis tehdä jotain!

Oikea hetki

Nyt onkin otollinen aika nousta laukalle, TEHY!

Vaikeudet tulevat harvoin yksin. Väyrynen kömpii aina jostakin esiin.

Viikon 11 / 2020 kirjakassi

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Alan Bradley:  Loppusoinnun kaiku kalmistossa 

                          ( 2013, suom. 2016 )

Kylläpä meni nopeasti tämän kirjan lukaisu. Varmaan oli syynä helppo ja sujuva tyyli. Luultavasti sopisi nuorisokirjakategoriaan. Varsinkin kun päähenkilö oli "nerokas" lapsukainen, jonka ajatusmaailma ja teot olivat kaukana "normaalin" lapsen tasosta.

Hyvään nuorisokirjaan sopivat yöt hautausmaalla, tunnelit kirkon kryptaan, ruumiita ja murhayrityksiä - timantti tavoiteltavaksi, vanha rapistunut kartano hovimestareineen... Mitä voisi puuttua?

Mahtaisko nuorille mennä läpi ruostuneen lukon voiteleminen ja avaaminen nenänpielirasvassa käsitellyllä hammasraudalla tai pikkelsihaarukalla? Tai ahtaassa tunnelissa tytön peppipitkätossumainen vajaa kaksisataakiloisen kivilohkareen työntäminen? Ehkä, mutta ei enää meikävanhukselle.

Kirja loppui taitavasti jättäen lukijan arvailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jatko-osia ennen ja jälkeen tämän on varmaan runsaasti, ja kirjailijan ja kustantajan tilit pullistelevat.

Irving Stone:  Vincent van Gogh 

                         Hän rakasti elämää   ( suom. 1982 )

Stone, "elämänkertahistorian lajityypin luoja" ( Googlen kertomaa ). Voi luoja, mitä elämänkertaa: 

"Hän ajoi ensin leveän poskensa oikealta korvalliselta alas täyteläisten huulien nurkkaukseen, sitten oikean puoliskon sieraimista lähtien, sen jälkeen..."

Näin tarkasti kuvattuna Vincentin elämänkerta muodostuu painavaksi myös fyysisesti ( 994 g ). Ja teoksen alkaessa tähän tyyliin nousee epäilys oman lukijapäättäväisyyteni riittävyydestä. Jatkoin kuitenkin kannesta kanteen ja sain haraviini käsityksen siitä, miten valtavan ponnistuksen maalaustaiteen alalla "nerouden tason" saavuttaminen voi vaatia.

Tähän teokseen upotettujen yksityiskohtien määrä, kuviteltujen lisäksi, perustuu Vincentin veljen, Theon säilyttämään veljesten väliseen kirjeenvaihtoon. Taiteilijan maalaustekniikan kehittymisen kuvaus ja värienkäytön pikkutarkka selostaminen tuntui asiaan perehtymättömästä pitkästyttävältä, mutta saattaa tietenkin kovastikin kiinnostaa asiantuntijoita.
Kirjaa lukiessa olisi kannattanut samalla katsella hänen maalauksiaan netissä enemmänkin, kuin tein.

Elämänkerta kulkee Vincentin vaiheita kronologisessa järjestyksessä alkaen Lontoosta, missä hän toimi nuorena, hyvin pukeutuneena, herrasmiehenä taideliikkeessä myyjänä. Menestyvän uran tyssäsi onneton rakkaussuhde, ja Vincent joutui vaihtamaan alaa. Hän kokeili opettajan ja saarnamiehen uraa. 
Viimeksi mainittu johdatti hänen hiilikaivosseudulle Borinageen, missä hän uhrasi kiihkeällä toiminnallaan sekä henkiset että vähäiset taloudelliset varansa surkeissa oloissa elävän yhteisön hyväksi. Ja kun olosuhteisiin ei mitään muutosta tullut eikä toivoa paremmasta tulevaisuudesta näkynyt, hän menetti uskonsa. 
"Koko puhe Jumalasta  oli lapsellista harhaa, johon yksinäinen, pelästynyt ihminen takertui ikuisuuden kylmässä, pimeässä yössä."

Joutuessaan näin totaaliseen kriisiin, hän alkoi lukea toisten ihmisten voitoista ja tappioista ja näin unohti omat vaikeutensa. Vähitellen hän lukemalla oppi tarkastelemaan omaa elämäntilannetta ja ennen muuta sitä, mihin hänen nyt olisi ryhdyttävä, mihin hän sopisi parhaiten.
Ja mitään erityistä ajattelematta hän tuli piirtäneeksi kirjekuoren taakse vanhan kaivosmiehen hahmon, ja siitä hänen kiinnostuksensa heräsi. Luonteelleen uskollisena alkoi vimmainen harjoittelu ja aiheiden tutkiskelu.

Hän muutti vanhempiensa luo Etteniin. Vanhemmat eivät ymmärtäneet, miten Vincent saattoi elää veljensä kustannuksella eikä mennyt oikeisiin töihin. Mutta hän jatkoi raivokasta harjoitteluaan. Jälleen onneton rakastuminen ja pettymys. Muutto Haagiin.

Haagissa Vincentin ryysyinen vähävaraisuus ja hänen halunsa keskittyä köyhien ja työtätekevien kuvaamiseen johti ristiriitaan hänen varakkaiden, porvarillisten opettajiensa välillä.
"Halvennanko itseni menemällä työläisten ja köyhien ihmisten majoihin tai ottamalla heitä mallikseni. Olen sitä mieltä, että ammattini vaatii sitä."
Ristiriitaa lisäsi edelleen hänen ottaessa vaimokseen katunaisen, mikä oli skandaali. Tästäkin naisesta tuli ero ja hän muutti vanhempiensa luo, nyt Nueneniin.
Jälleen onneton rakkaus, muutto Pariisiin Theo-veljen luo. Pariisissa hän tutustui aikansa keskeisiin maalareihin.

Pariisin jälkeen seurasi ehkä hänen huippukautensa Arlesissa, missä hän maanisella raivolla ja epäterveellä työtahdilla paahtavan auringon alla maalasi tärkeimmät teoksensa. 
Lopulta voimat ehtyivät "burnoutiin" ja hän menetti mielenterveytensä raivokohtaukseen. Theon keskustelu hoitavan lääkärin kanssa:
"Tietysti hän on hullu. Mutta kaikki taiteilijat ovat hulluja. Se onkin parasta heissä. Pidän heistä sellaisina. 'Ei yksikään suuri henki ole vapaa hulluudesta.' Tiedättekö kuka niin on sanonut. Ei kukaan vähäpätöisempi kuin Aristoteles."

Hyvin pyyhkii

Nuuka mies nupajaa

Sain tänä aamuna paljon parjatulta yhtiöltä, Postilta mainosplarin, jossa yllytettiin osallistumaan pääsiäislorukilpailuun. Palkinnoksi voi voittaa arkin Tipitii-postimerkkejä arvoltaan 16 €. 

Hmm..! Kiinnostavaa! Paitsi, että vastaukset oli määrä lähettää postikortilla luultavasti á 1.60 € per kappale, plus postimerkki á 1.60 €. Niin että kaksi lorukorttia kustantaisi yhteensä 6.40 €, mikä jättäisi mahdollisen voiton arvoksi 9.60 €. Kannustavaa! Ansaintalogiikka on ihmeellinen. Pienistä puroista ne miljoonat on kerättävä.

Koska en yleensä voita arpajaisissa, päätin tällä kertaa osallistua tällä sivulla omaan kilpailuun.

Syntymästä suoriutunut

- Mitäs täällä tapahtuu?

ihmettelee tipun suu,

kun on kuoriutunut juuri:

- Onpas maailma tää suuri!

- Nyt mä olen kuoriutunut,

syntymästä suoriutunut.

 elämääni aloittelen,

pelkäämättä jaloittelen. 

Pääsiäislaulu

Ajattelin kiekaista pääsiäislaulun,

aukaisen nokkani, naamataulun,

visertelen virpomavitsoista

ja pehmeistä pajunkissoista.

Kukkoilua

Suutari pysyköön lestissään

Viiden pennin suutari voi hyvinkin tehdä markan vahingon.

Viikon 10 / 2020 kirjakassi

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.


Donna Leon:    Tuntematon ihailija   ( 2015, suom. 2017 )

Edellisen kassin Elias Canettin painavan ( rasittavan ) urakan jälkeen otin jotakin helppoa, sujuvaa ja rentouttavaa. Niin kuin  venetsialaisen komisarion, Guido Brunettin, maailmaa kuvaileva tarina. Kuulu sopraano joutuu Venetsian oopperassa vieraillessaan salaperäisen stalkerin vainoamaksi - osansa saavat myös hänen kanssaan tekemisissä olevat henkilöt. Brunetti vaistoaa asioiden yhteydet ja signorina Elettran tavanomaisella avustuksella ratkaisu löytyykin. Lopussa kirjailija helpottaa työtään antamalla syyllisen suistua kuolemaansa. Sen pituinen se!

  Guido Brunetti

Andrei Kurkov:  Kuolema ja pingviini  ( 1996, suom. 2006 )

Vaimo löysi tämän jostakin kirjakasoistamme ja työnsi minulle luettavaksi.  Se sopi hyvin, sillä kirja sijoittuu Ukrainaan, mikä on tietysti viime vuosina tullut tapahtumistaan surullisen kuuluisaksi.

Kirjassa kuvataan toimittajaressukan, Viktorin, vaiheita. Hän tulee hankkineeksi eläintarhasta "poistettavan" pingviinin, Mišan lemmikikseen. Miša aiheuttaa hänelle päänvaivaa alakuloisuutensa vuoksi, joten hän joutuu syventymään pingviinien elämään tarkemmin. 

Leipätyökseen Viktor kirjoittaa lehteen muistokirjoituksia kuolleille politiikoille tai muuten merkittäville henkilöille - tai oikeastaan jo ennakkoon vielä eläville. Tässä toimessa hän tulee havainneensa, että ennakkoon muistokirjoituksen saaneita alkaakin yllättävästi kuolla. Näin hän joutuu mukaan toimintaan, mikä haiskahtaa vahvasti rikolliselta alamaailman hankkeelta.

Eräs epämääräinen henkilö tuo tyttärensä Viktorille hoitoon ja katoaa siksi "kunnes pöly laskeutuu". Viktor palkkaa lapselle hoitajan, ja niin hänelle muodostuu eräänlainen perhe, jossa Mišan lisäksi on nyt tytär Sonja sekä "vaimo/äiti" Nina.

Lapsesta Viktorilla ei ole kokemusta, onhan hän varsinaisesti yksineläjä.

"Outoa aikaa olla lapsi", ajatteli Viktor, "outo maa, outo elämä, josta ei tee mieli ottaa selkoa, tekee mieli vain selvitä, ei muuta..."

Sitten voimasuhteet muuttuivat. Lehden päätoimittaja tulee yllätysvierailulle. Käy ilmi, että nyt on päätoimittajan vuoro kadota siksi, "kunnes pöy on laskeutunut". Viktor käy toimituksessa hakemassa päätoimittajalle tärkeän salkun. Samalla hänelle selviää koko toiminnan idea: kirjoittamissaan ennakkomuistoteksteissä oli jo valmiiksi määrätty henkilön tuleva kuolemispäivä.

Tiedusteltuaan asiaa hän saa vastaukseksi:

"Kun saat tietää jotain, se tarkoittaa, ettei työssäsi eikä elämässäsikään enää ole mieltä."

Niinpä Viktor muuttaa aiettaan palauttaa Miša takaisin Etelämantereelle siten, että hän itse pakeneekin mafiaa sinne. Sonjalle ja Ninalle hän jättää viestin aikoen palata, kunnes "pöly on laskeutunut".

Kirja on dekkarimaisuudestaan huolimatta syvällinen ja tarjoaa kurkistuksen Ukrainan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen sekavaan yhteiskuntaan, aikaan ennen Venäjän väkivaltaisia pyrkimyksiä vaikuttaa hajottavasti Ukrainan länsimieliseen politiikkaan.




John Steinbeck:   Ystävyyden talo    
( Tortilla Flat 1935, suom. 1984 )

Nobel-palkinto 1962

Tarina sijoittuu Kalifornian rannikon vanhaan kaupunkiin, Montereyhyn, jossa päähenkilö asuu ja viettää laiskanhuoletonta, railakastakin elämää yhdessä samankaltaisten kavereiden kanssa. 
Palattuaan sodasta Danny sai kuulla isoisänsä kuolleen ja testamentanneen hänelle kaksi taloaan. Kuin iskusta Dannyn status muuttui köyhästä resupekasta, joka nukkui yönsä taivasalla metsässä, ylempään omistavaan luokkaan.

Kertomus tästä eteenpäin tuo mieleen vanhan venäläisen tarinan vaarin rukkasesta, minne vähän kerrallaan muutti lisää väkeä. Niin hivuttautuivat Dannyn ystävätkin vähä vähältä taloihin asumaan. Elämän tyyli säilyi silti ennallaan laiskotellen, juopotellen, joskus varastellenkin. Mutta toisaalta löytyi myös myötätuntoa ja avuliaisuutta, kun sitä tarvittiin.

Huolettomuudesta - huolimattomuudesta johtuen toinen talo poltettiin, ja kaikki ahtautuivat jäljelle jääneeseen. Jossakin vaiheessa Dannyyn iski depressio, mikä oli tuhota ystävyyssuhteet. Dannyn piristeeksi kyläläiset järjestivät valtavan juhlan, jossa juotiin, laulettiin ja tapeltiin ennen kokemattomalla tavalla. Juhlan lopulla riehaantunut Danny sortuu läheiseen rotkoon ja kuolee saamiinsa vammoihin. Se tietää myös ystävyyden talon ja tarun loppua. Se poltetaan myös.

Kirjaa lukiessa tulee ihmetelleeksi, miten taitavasti Steinbeck kuvaa tapahtumapaikan luontoa, miten hienovaraisesti hän näkee kaunista siinä, missä satunnainen katsoja huomaa vain rumuutta ja miten herkästi hän erottaa hyvyyttä siinä, missä tavallisesti nyrpistellään nenää pahuudelle.

Virustorjuntaa

Ettei vain vaalikamppailu menisi pipariksi, on parempi katsoa syntipukki valmiiksi.