Lokakuiset

Lokakuun kirjasaalis on varsin uutta, pääasiassa tältä vuosituhannelta, mutta myös muutama vanhempi tuli kahlatuksi ( kuunnelluksi ). Näyttää siltä, että syksyisin luen vain rikoksista. Mukaan mahtui sentään satuja ja yksi vekkuli, lyhyiden, oivaltavien tarinoiden kokoelma ( Nopola ).









Antti Tuomainen: Parantaja, 2013

Kauhistuttavan realistinen, ilmastonmuutoksen tärvänneen Helsingin keskustan ympäristöön sijoittuva rikosromaani, jossa jännitys säilyy loppuun asti. Sujuvaa kerrontaa, ovelaa juonen kehittelyä.






Donna Leon: Kultamuna, 2015 ( 2013 )

Komisario Brunettin naapuristossa sattunut vammaisen miehen kuolema, itsemurha, vie hänet vähitellen tutkimaan tapausta varsinkin, kun käy ilmi ettei kuolleesta ole yhteiskunnan rekistereissä mitään merkintöjä eikä kuolleen äiti halua kertoa lainkaan asiasta.
   Tarinan edetessä avautuu näköala poliisilaitoksen sisäisiin peleihin sekä italialaisten yhteisöjen suhtautumisiin valtiovaltaan ja sen edustajaa poliisilaitosta kohtaan.







Mari Jungstedt: Viimeinen näytös, 2015 ( 2012 )

Taas sattui käteen sekava rikosromaani, josta en oikein pidä. Pieniälyiselle luonteelleni sopii paremmin selkeästi kerrottu tarina, johon ei sotketa päähenkilöiden perhe-, seksi- tai päihdeongelmia "syvyyden " luomiseksi. Tässä kirjassa oli lisäksi lomitettu kaksi eri kertomusta sekaisin, leikattu pätkittäin eri tutkijoiden ja uhrien näkökulmia sekavuuden varmistamiseksi. Jospa näin on saatu aikaiseksi ansiokas, syväluotaava teos, jota kriitikot ylistävät ( ? ).







Liza Marklund: Rautaveri, 2015

Onnettomuudekseni otin lukeakseni Annika Bengtzen-romaanisarja viimeisen ( 11. ) opuksen, jossa kulminoituivat Annikan elämän ja psyyken mahdottomat ongelmat ja ihmissuhdesekamelskat päätyen jonkinlaiseen "happyendiin". Sitä ennen ehdittiin kuitenkin kahden sarjamurhaajan toimesta toki tappaa Annikan sisar ja tämän mies ja muitakin - onhan kyseessä rikosromaani. Toivottavasti en törmää enää lomillani vastaaviin epäuskottaviin kauhulukemistoihin.






Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa, äänikirja, 2008 ( 1865 )

Oxfordin yliopiston matematiikan opettajan riemukas, kaikkia kaavoja venyttelevä, mielikuvituksellisen hauska tarina, mikä on kestänyt hyvin aikaa. Kuuntelimme sen vaimoni kanssa matkalla lentokentälle.







A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon, äänikirja, 1991 ( 1928 )

Kaikkien rakastamien, lempeän inhimillisten satuhahmojen kertomuksia, joista viimeisessä Risto Reipas saa ystäviltään haikeat jäähyväiset jättäessään lapsuutensa satuvaiheen.
Kuuntelimme tämän autossa lomalta palatessamme.






Aili Konttinen: Marketta tulee kouluun, 1948

Aili Konttinen kirjoittaa raikkaan kuvailevasti pienen tytön, Marketan, elämän merkittävästä tapauksesta, kouluun menosta, ekaluokkalaisen vuodesta. Hän tavoittaa hyvin lapsen ajatusmaailman ja tuntemukset, olihan hän toiminut kansakoulun opettajana. Sadut ja kuvitelmat lomittuvat tosielämän kanssa. Kasvatukselliset ja tiedolliset tavoitteet piilottuvat taitavasti, ei-opettajamaisesti, tarinoiden yhteyteen.
   Kirja välittää luonnollisesti aikansa maalaisyhteisön arvomaailman. Kiltteyttä korostetaan päin vastoin kuin nyt seitsemän kymmentä vuotta myöhemmin. Pahat puheet ja ilkeydet takaavat huomion ja suosion julkisuudessa - huonoja malleja lapsille ja koululaisille.
   Kiltteyskasvatus ei valitettavasti Aili Konttisen osalta langennut otolliseen maaperään: hänen häiriintynyt,  entinen oppilaansa surmasi hänet traagisesti 1969.





Jorma Mäenpää: Hippa Hiippalakin kesäloma, 1954

Karijoen Viidan kansakoulun oppilaskirjaston kirja n:o 407 oli joutunut vaimoni tuomiolle siivottavaksi, poistettavaksi kirjahyllystämme. Päätin lukea sen ensin. Kelpo tarinoita satuikäisille luettavaksi. - Vanhemmat kai nykyisin vähemmän lukevat ääneen lapsilleen.
   Kertomuksissa on mukavasti kesää, taikuutta, seikkailuja, tonttuiluja, mielikuvituksen iloista voimaa. Sääli jos tätä ei enää kenellekään lueta. Opin uuden sanankin ( jota ei googlekaan tunne ): ilkipullikka, esim. uida ilkipullikkana eli alasti.
   Kirjan kuvittaja Helga Sjöstedt on tunnettu postikorttipiireissä ja tietysti Suomen myydyimmän lastenkirjan kuvittajana, Pikku-Marjan eläinkirjasta.






Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä, 2017

Tämä on jo toinen Nopolan kirja tänä vuonna, nyt uusin, jonka luin. Tyyli on sama. Hyvin itseironinen huumori värittää omakohtaisia lapsuus- ja nuoruusmuistelmia. Lyhyet tarinat käsittelevät monia eri aiheita nykyajan kummallisuuksista, esimerkkinä vaikka kuvitelma tavaratalon muuttumisesta hautauurnien säilytys- ja esittelypaikaksi statushierarkioineen.






Frances Fyfield: Pitkä uni, 2001 ( 1991 )

Virkistävä rikosromaani, jossa syyllinen paljastetaan heti alussa mielenkiinnon silti lopahtamatta. Päin vastoin kertomus etenee sujuvasti kohti jännittävää loppuratkaisua, henkilöt ovat uskottavia ja syyllisen käyttäytymisen analysointi todentuntuinen.





P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia, 2017

Kuun loppuun kevyempi kirja; kevyt sivumäärältään ja kevyt lyhyiden rikosnovellien takia. Tarinoiden juonet olivat kyllä ihan nokkelat ja viihdyttävät. Ja lyhyet jutut olivat sikälikin mukavia, että saattoi yhden luettuaan tehdä välillä muita hommia ja palattuaan ei tarvinnut pohdiskella harvalla päällään, mitä ihmettä viimeksi oikein tapahtuikaan. Uusi tarina, uudet kuviot. Kirjailijan romaaneissa raskas tyyli oli novelleissa nautittavaa.
    Sattumalta luin juuri sanomalehdestä kirjailija Antti Tuurin mielipiteitä dekkarikirjailijoista ja meistä dekkareiden lukijoista. Voin suositella:  ( Pohjalainen 28.10.2017 ) 

Rahakoira

olisi kiva kotona!

Eräs tavallinen iltapäivä Karpathoksella

Tänään sattumoisin pieni aamupäiväkävelymme päättyi puolen päivän hujakoilla, päin vastoin kuin useinkin vasta kahden, kolmen kieppeillä - matkan varrelle sattuneet nauttimuslaitokset saattavat pitkittää retkiämme.
   Tänään emme myöskään viettäneet siestaa. Lämpötila pysytteli mukavissa lukemissa. Siispä päätimme ajella linja-autolla johonkin lähistön kylistä ja mahdollisesti kävellä sieltä takaisin kaupunkiin.
   Linja-autoasemalla oli jo tunnelmaa. Yhdessäkään kärryssä ei lukenut, mihin se oli matkalla. Aikataulut löytyivät seinästä kuten myös lappu, jossa ilmoitettiin vuoroja ajettavan vain siinä tapauksessa, että matkustajia olisi vähintään kymmenen.




Asemalta löytyi myös kalakauppias ja kauppiaan uskollinen kaveri. Kalat olivat kylmäketjua paossa kadun reunassa laatikossa. Ampiaiset tuntuivat myös tykkäävän kaloista.

  

Aikansa vonkattuaan mirrillä kävi mäihä, mies heltyi ja nakkasi kissalle kalan. Saalis hampaissaan hän vetäytyi nautintoonsa linja-auton alle. Mitään vaaraa ei toki koitunut. Kymmentä matkustajaa ei ilmaantunut. Läksimme apostolinkyydillä.




Kiivettyämme "henki hapatuksissa" ylämäkeen avautui kaupungin laidalta näkymä alas laaksoon. Sinne!



Eräänä toisena päivänä onnistuimme pääsemään bussilla kuvan vasemmassa yläreunassa valkeana häämöttävään Meneteksen kylään, josta sitten todella kävelimme alas takaisin.

   

Ylhäältä vuorilta puhalsi alas järkyttävän voimakas tuuli. Puusta huomaa, että on tuullut ennenkin. Joskus oli pysähdyttävä ja mietittävä, kumman kääntäisi sivuttain tuuleen, luonnottoman leveät hartiansa vaiko mahtavan möhönsä.



Uteliaat naapurit seurasivat touhujamme. Pysyivät siellä puhureista huolimatta.



Alempana oli rauhallisempaa.



Mikä sen leppoisampaa kuin lammaslauma lepäilemässä puun varjossa.



Vähin erin saavuimme sivistyksen pariin Jalat jo aavistuksen rasitettuina. Vedet juotuina. Nälkä vähitellen kaihertamassa elinvoimaa. Siispä keitaille erämaan jälkeen!

  Ensin hoidettiin jano.


   Sitten toisaalla jano ja nälkä snäkillä.



Hengenravintoa hotellilla - ellei sitten pieni päivätorkku ennen pientä iltakävelyä.

  

Kinastellessamme tulevan iltapalamme nauttimisvaihtoehdoista huomasimme neuvonpitoa käytävän muuallakin. Ottaako kovastikin koiran itsetunnolle alistua syömään kissanruokaa? Häntä koipien välissä! Välinpitämättömien kattien halveksivien katseiden edessä!



- Ja hitot! Minähän syön!



Niin mekin. Mmm! Mussakaa ja retsinaa!



"Ruaan" päälle istuskeltiin mahat pystyssä penkillä ja katseltiin poikien jalkapallon peluuta. En tietenkään näytä heidän kuviaan. Joku tolkku pitää olla internetissä julkaisuissakin.



Vähitellen ilta alkoi pimetä Pigadiassa. Emme menneet yökerhoon tälläkään kertaa.
Hyvää yötä! Καληνύχτα!

( Tässä linkki aamupäivään. )
( Ja tässä linkki Olympoksen kyläretkeen )

Eräs tavallinen päivä Karpathoksella

Aamupäivä

Pitemmällä lomalla, kun ei ole kiirettä seurata hätäistä päiväohjelmaa ehtiäkseen varmasti kokea ja nähdä kaiken välttämättä koettavan ja nähtävän, tulee noudattaneeksi jonkinlaista rutiinia ajan hallinnassaan. Joku voisi sanoa sitä urautumiseksi tai tapoihinsa kangistumiseksi. Tyypillinen päivämme Pigadiassa sujui tähän tyyliin:



Jo vuosikymmenten ajan olemme heränneet aamulla kuuden aikoihin, oli sitten kyseessä työ- tai loma-aika. Mikään ei ole muuttunut nyt kun olemme eläkeläisiä. Ja koska hotelleissa harvoin tuohon aikaan on tarjolla aamiaista, suosimme huoneistohotelleja. Aamupala on useinkin näin karu.



Karu ja epäkäytännöllinen on yleensä keittiövarustuskin näissä huoneistoissa eikä huolimaton järjestyksenpito esteettistä vaikutelmaa juuri lisää.

 

Sen sijaan aamun vastaanottaminen parvekkeella, ajan kanssa, kaikessa rauhassa miellyttää silmää ja sielua.




Vähitellen muutkin heräävät. Kalastajat suuntaavat merelle.



Aurinko kurkistaa jo ylös vuorille valaisten Apérin kylän aamua. Vasemmalla näkyvä muuntajahirvitys kärähti lomamme ainoana sadepäivänä. Johtojen eristeet kiiluivat kauan yössä.



Sinnikkäästi odottaen sain vihdoin auringon valaisemaan vastapäisen hotellin yläkertaa, mikä toimi merkkinä uuden kahvitteluhetken alkamiselle.



Tässä vaiheessa saattoi lukaista jotakin netistä, mutta päähuomion veivät työhönsä askeltavat ihmiset - aina samat ja samaan aikaan. Jos joku jäi saapumatta, piti huolestuneena arvailla poissaolon syytä.

 



Tuo kissa oli eräänä yönä keinotellut itsensä meidän parvekkeelle, josta hänet aamulla yllätin mielipaikaltani.



Hotellin liepeillä oli syöttöautomaatti, jonne karviaiset kokoontuivat jo ennen auringon nousua. Nämä tuntuvat olevan melko kylläisiä.
    Aamutoimien tässä vaiheessa tulee tarve ryhdistäytyä ja varustautua pienelle aamukävelylle. Reppuun rahaa ja vettä, aurinkovoidetta ehkä, kameroita varmasti. Ja sitten menoksi.


       Mutta kun oli varhaista,

                                                                  










Pigadian kadut olivat autiot,

   Baarit tyhjät.


  

Ovet "Enkeleiden Elämäänkin" ( Η ζωή των αγγελων ) suljetut.
Mutta...


  

... löytyihän sittenkin kulmakuppila, josta helpotusta kahvipuutteeseen.



Sesonki on päättymäisillään. Se näkyy. Sillä on tietty tunnelma. Mutta ei haittaa meitä - päin vastoin.


  

Voi rauhassa havaita sitä, mikä päivällä menee hosuessa ohi.

  Purjeet ylös aamukävelyn päätteeksi kohti hotellia.

Jatkuu iltapäivällä...