Kuuman kiipeämisen vaivasta
Filerimos päästää lähelle taivasta.
Varjoon, rauhaan, siimekseen
voi hiljaa istua itsekseen.
Vaan kun on niin hurja
tuo pohojalaanen luonto, kurja!
Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti