Käväisin syntymäkotikylässäni. Mökin pihalle piipahti naapurin Pentti. Turisimme niitä näitä. Haukuttuamme sukulaiset ja kylän naiset puheeksi tuli Arvi. Siisti mies. Hän oli ollut hommissa Autoliikkeen huollossa eläkeikäänsä asti ja oli nyt ruvennut ryypiskelemään ajan kulukseen. Siinä askareessa oli tietysti kortti joutunut kuivumaan, mutta onneksi Arvilla oli vanha Tunturi-paappis ajokunnossa - paremmassa kuin kuski. Sillä hän toimitteli kauppa-asioitaan.
Pentti ja vaimonsa istuivat aterialla, kun Arvi mopoili pihaan, ovenraosta kysyi:
- Päivää! Saako tulla?
Vaimo: - Tottahan toki, tule peremmälle!
Pentti: - Mitäs mies!
Arvi: - Minä tulin tekemään ilmoituksen suuronnettomuudesta tuolla Kasiniemen ja Porasan välillä.
Arvin hihasta roikkui pitkä palkeenkieli ja poskessa näytti olevan hiertymää.
Pentti: - Kaaduikko?
Arvi: - Ostin Osuuskaupasta kaljakorin tarakalle. Ajaessa hörpiskelin ensimmäistä. Jotenkin hojaannuin pehmeälle reunasoralle. Ja niin sitä rysäytin ojan pohjalle.
Vaimo: - Kyllä se oli, Arvi, johdatusta. Taivaan Isä osoitti sinulle tien raittiuteen rikkomalla turmion tavarat.
Arvi: - Nii-in! Siinä varmaan oli Korkeimman käsi mukana. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu - koska vain tyhjä pullo meni rikki. - - Otatko Pena yhden?
Tämä tarina on tosi. Suojatakseni henkilöiden yksityisyyttä olen vaihtanut nimet. Arvi oli oikeasti Tauno. Tapauksesta ei kertonut minulle Pentti, vaan Jaska. Kasiniemessä ei ole Osuuskauppaa ollenkaan, eikä Pentti asu Porasassa, vaan Nyysniemellä. Paappis oli oikeasti Tunturi-merkkiä - kaikki paappikset ovat.
Mutta minä en kirjoittanut tätä, vaan B-rapun työttömäksi jäänyt toimittaja, jonka nimi on Sakari. ( Talossani ei todellakaan ole B-rappua. )
Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Möhö - murujen kerääjä
Sivut
- Etusivu
- Sata kirjaa
- Helmi ja Ilmi
- Helmin ja Ilmin matkoja
- Helmi ja Ilmi Rodoksella 2017
- Helmi ja Ilmi postcrossaa
- Karpathos 2017
- Karpathos rhymes
- An alternative tour
- One typical morning on the island of Karpathos
- An ordinary afternoon on Karpathos Island
- Teneriffa 2018
- Nea Hora 2018
- Gran Canaria 2018
- Teneriffa 2019
- Liikenne
perjantai 13. marraskuuta 2015
maanantai 9. marraskuuta 2015
Maahanmuuton vaikutuksista
Neandertalit ovat nousseet taas otsikoihin. Taas kerran. On julkaistu tutkimus kadonneista lajitovereista. Niistä rumista, romuluisista, kömpelöistä... tyhmistä, jollaisia me homo sapiensikset emme tokikaan ole.
Taaskaan ei anneta vastausta kaikkein mielenkiintoisimpaan kysymykseen: miksi he kuolivat sukupuuttoon ja miksi me jäimme? Vaikka vastaus on mitä ilmeisin. Kerron sen kohta.
On arveltu, että ( Wikipediasta ) monipuolisina ja kekseliäinä ja kielitaitoisina nykyihmiset kykenivät sopeutumaan muuttuviin luonnonolosuhteisiin neandereja paremmin. ( Oma kehu haisee! )
Sitten on teoria, jonka mukaan nykyihmisten valtava massa vyöryi Eurooppaan sellaisella voimalla, että alkuperäisväestö, neandertaalit, jäivät jalkoihin. Nykyihminen vei työpaikat, rantatontit ja naiset neandereilta. Ei jäänyt muistoksi kuin jokunen hassu dna pyörimään perimään.
Ja tottahan homo sapiensisten tulo aiheutti närää ja vihapuhetta kantaväestössä. Moni vastaanottoleiri poltettiin kiivailujen jälkeen. Eivätkä tulijat paljon kehuneet ruoan laatua eivätkä palvelujen tasoa. Sääkin oli sateinen ja maastot, tasaisen Afrikan jälkeen, hiivatin vuoristoisia.
Niinhän siinä kävi, että neardsut katosivat ja me jäimme. Mutta syynä oli se, että onnettomuudekseen neardsuilla oli pedon silmät, jotka kiiluivat pimeässä. Eihän siitä mitään tullut, jos he pimeän turvin yrittivät näyttää sapiaisille, niille homoille, närhen munat. Hehän paljastuivat heti kissansilmineen vartiomiehen nuotion valossa. Yllätyshyökkäykset kuivuivat kokoon, ja heidät nuijittiin maan rakoon.
Eiväthän he voineet pärjätä. Tästä siis johtui neandertaalien, luusereiden, kato.
Hyvät teoriat ovat yksinkertaisia. Todistapa tämä vääräksi!
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Skypestä
Isänpäivän vieton suunnittelua Skypessä
( lapsenlapsi: Piki-possu, isoisä: Pappa, isoäiti: Mommi )
[21.10.2015
19:57:52] Piki-possu: Heippa onko mahdolista päästä sinne isän päivänä
[21.10.2015
19:59:43] Pappa: Se kyllä sopii oikein hyvin :D
[21.10.2015
20:00:07] Piki-possu: Hyvä
[21.10.2015 20:01:27]
Piki-possu: Oi oi isän päivä juhliin tatvitään omena kakku ja jäätölöä ja
pipareita Kakku (^)
[21.10.2015
20:02:35] Pappa: Tietenkin tarvitaan paljon herkkuja.
[21.10.2015
20:03:24] Piki-possu: Haluuteko tietää mitä juttuja tarvin annan työn ja ot nyt
[21.10.2015
20:03:46] Pappa: Joo-o!
[21.10.2015
20:04:26] Piki-possu: Pappa sinä voisit tehdä muhineja
[21.10.2015
20:04:49] Pappa: Voin tietenkin. Nam!
[21.10.2015
20:06:36] Piki-possu: Mommi ööö karkia oon suunitelut kilpailuja ja palkinoiksi tarvin 2 kakki pusii
[21.10.2015
20:06:56] Piki-possu: Voitajille käykö
[21.10.2015
20:07:35] Pappa: Käy hyvin - siis kaksi.
[21.10.2015
20:07:45] Piki-possu: Kiitos
[21.10.2015
20:08:13] Piki-possu: Pappa omena piiras onks ok
[21.10.2015 20:08:36]
Pappa: Tykkään kyllä.
[21.10.2015
20:09:42] Pappa: Järjestyy helposti. Pitäisiköhän olla kermavaahtoa siihen
päälle. Tai vaniljavaahtoa.
[21.10.2015
20:10:27] Piki-possu: Nyt tiedän serpentiinia hei ilmapalloja einyt on liian monta
[21.10.2015
20:10:54] Piki-possu: Joo vanillia kerma vaahto
[21.10.2015
20:11:14] Piki-possu: Ja suklaa ströseleitä
[21.10.2015
20:11:46] Piki-possu: Joo hsitaako
[21.10.2015
20:12:39] Pappa: Täytyy ostaa, meillä ei ole niitä vielä.
[21.10.2015
20:12:45] Piki-possu: Ok
[21.10.2015
20:13:02] Piki-possu: Öö jäätölöä
[21.10.2015
20:13:04] Pappa: Kakku (^)
[21.10.2015
20:15:09] Piki-possu: Pappakun otit minut suuniteliksi saat serfitioidun pinki
juhla takuun että juhlastasi tulee paras juhla ei ole piknik juhla on vakavaa
(cat)
[21.10.2015
20:17:29] Piki-possu: Älä kerro juhlasta mun isille ja se on kyl myös sulle
[21.10.2015 20:18:10] Pappa: En kerro, en. Kiva kun suunnittelet minullekin samalla
[21.10.2015
20:18:30] Piki-possu: Ihan koska vaa
[21.10.2015
20:18:44] Piki-possu: (rainbow) (rainbow) (rainbow)
[21.10.2015
20:19:07] Pappa: :D (heart)
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Entä sitten jos, mitä sitten jos?
Pappa ja pojat autossa, navigaattori päällä.
- V i i d e n s a d a n m e t r i n j ä l k e e n k ä ä n n y o i k e a l l e... k ä ä n n y o i k e a l l e !
- Pappa! Entä sitten, jos et kääntyisikään, jos menisit suoraan?
- No, se sanoisi varmaan: - Käänny takaisin, jos mahdollista!
- Mitä sitten, jos se sanoisikin: - Senkin pöljä! Etkö sinä kuullut! Piti kääntyä oikealle!
- Entä sitten, jos se sanoisikin: - Hyvä on! Mene vain suoraan, mene, mutta kadut vielä kyllä!
- T i e n p ä ä s s ä k ä ä n n y v a s e m m a l l e, s i t t e n, k ä ä n n y o i k e a l l e !
- Hä-hä-hää! Se ei osaa päättää! Entä sitten, jos se on pahalla päällä ja tahtoo narrata sinua, Pappa?
- Kyllä se voi joskus viedäkin väärään paikkaan, mutta se tekee sen varmaan ihan tietämättään.
- Mitä sitten, jos se sanoisikin, että sori nyt vaan, tuli väärä kartta mukaan. Koita pärjätä!
- Suuttuisin enkä ottaisi sitä mukaan keilaamaan.
- O l e t s a a p u n u t p ä ä m ä ä r ä ä n.
- Entä sitten, jos se hyppäisi esille ja alkaisi huitoa sinua nyrkeillä ja huutaisi:
- Tahdon kanssa keilaamaan! Pakko päästä mukaan! Heti keilaamaan!
- Mitä sitten, jos se juoksisi edeltä sisään ja -
- Eiköhän pojat mennä jo!
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Karkeista karkeista
-
Pappa,
isä tilasi meille karmeita karkkeja Ruotsista.
-
Mitä? Olisihan niitä nyt saanut marketistakin!
-
Nää onkin erikoisia ällötyskarkkeja.
-
Niissä
on kauheita makuja.
-
Joo tiedän, turkinpippureita.
-
Nehän on hyviä. Nää on, kuule, k a r m e i t a.
-
Päältä
ei arvaa mitään. Sisällä sitten onkin jymypaukku.
-
Mitä sitten?
-
Mätä kananmuna-maku tai oksennus. Joissakin voi olla
koiranruoan tuoksuakin.
-
Narraat!
-
Tai
vaikka hikisukan tai vauvanvaipan maku. Ja ruohonsilpun - - ja en muista muita.
-
Sitten jotkut on ihan hyviä. Koskaan ei etukäteen
tiedä, mikä on paha.
-
Mitävarten?
-
Se on kivaa.
-
Vaikka
Halloween-kemuissa.
-
Jokos minä olen kertonut sen jutun, kun minä nuorena miehenä olin
Afrikassa timantteja kaivamassa?
-
Joo,
joo! Olet sä.
-
Kerro silti!
-
No, mehän siellä kaivelimme syvällä timanttikaivoksen
uumenissa hirveässä kuumuudessa, ja kiviparoonit vain kuopan reunalla mättivät
jalokivet suuriin pusseihinsa ja huusivat meille alas että kaivakaas pojat vaan
lisää.
-
Siinä
varmaan tienasi hyvin.
-
Ei sitten alkuunkaan! Ne oli tosi nihkeitä maksamaan.
-
No, kerro nyt se juttu, se mitä te sitten keksitte!
-
Älä poika hoputa! - Siellä oli kauhean tarkat
tarkistukset, kun pääsimme illalla töistä. Joka jeppe tutkittiin, ettei kukaan
salakuljettaisi timantteja kotiinsa. Me rupesimme sitten nielemään joka päivä
muutaman timantin. Eikä ne mahaan nähneet, vaikka suuhun kurkistivatkin. Niin
meistä tuli upporikkaita.
-
Kertoisit
nyt vielä siitäkin, miten saitte ne timantit mahastanne.
-
Enkös minä jo kertonut siitä?
-
Et vielä tällä kertaa.
-
Kotona meillä oli varattuna risiiniöljyä. Sitä kun
juo, tulee rapsakka ripuli. Vessan pyttyyn asensimme tietenkin tiheän siivilän,
josta sitten poimimme timantit talteen.
Aika hauskaa Halloweenia sanoisin. Ja niin minusta
tuli rikas – ripulirikas.
-
Valehtelet!
-
Aika paha!
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Ampi AI! sista
Suomen
ilmavalvonnassa ja –puolustuksessa on vakavia puutteita. Huomasin sen
astuessani rintamamiestalomme vinttikomeroon, josta tarkoitukseni oli ottaa
pari laukkua syyslomamatkaamme varten.
Mutta en
ottanutkaan, sillä kuului zzz..., kuten sarjakuvissa usein ilmaistaan.
Oikeastaan kuului ZZZ..: Ampiainen.
Minä v... - en
nyt suorastaan vihaa, vaan i...- en nyt varsin inhoakaan, kunhan ihmettelen,
mitä virkaa ampiaisilla on???
Miksi halvatussa
niiden pitää raahata ekologinen lokeronsa juuri meidän vintille. Veisivät
askinsa muualle, vaikka naapuriin.
Ahaa! Se riiviö oli
keksinyt meidän syksyn satomme. Kaksi sangollista omenoita, yksi päärynöitä.
Pitäköön. Uskallanko sittenkin ottaa laukut?
Ehkä
vastenmielisyyteni ampiasia kohtaan johtuu eräällä marjamatkalla saattuneesta välikohtauksesta.
Puolukkamättäästä otti yllättäen nousukiitoa amppari ja pamautti suoraan
keskelle, napakymppiin, nenän päähän. Ja seuraavana päivänä työmaalla oli
selittelemistä. Kärsä ei suinkaan punoittanut mistään
kosteista harrastuksista, vaan... Seli, seli. Kukaan ei uskonut.
Matkalaukut
varmaan muistuttivat mieleeni toisenkin ampiaisajatuksen. Se oli vuosia sitten
Pargassa. Elokuu on huono aika matkustaa Kreikkaan. On liian kuuma. On liikaa
turisteja. Helteen takia varmaan Valtoksen rannan hotelli tarjosi aamupalan
rantaterassilla, missä oli viileämpää. Mutta missä myös luonto lähestyi
aterioitsijaa.
Jo kaukaa
huomasin, miten amppari aloitti laskeutumistoimet ja suoritti täydellisen
stopin leikkelelautaseni reunalle. Sitten se iski purevat suuosansa makkaran
reunaan ja alkoi leikata sopivaksi katsomaansa osuutta annoksestani. Luultavasti
se ei ollut kuullutkaan puhuttavan kukista ja mehiläisistä ampiaisista.
En voinut muuta kuin ällistyneenä seurata, miten se starttasi makkara
hampaissaan ja räpytteli tiehensä. Kaiketi vei eväänsä poikasilleen
riideltäväksi ja raadeltavaksi.
Vein laukut
vaimolleni pakattavaksi. Se on osoittautunut viisaimmaksi ratkaisuksi meillä.
Istuuduin viereen katsomaan. Istumisesta muistui mieleeni kaikkein traumaattisin
ampiaismuistoni.
Sekin oli
Kreikassa, Skiathoksen saarella. Kun pieni saari oli koluttu läpikotaisin, oli
pakko ottaa rantavaihtoehto käyttöön. Asettauduimme varjon alle
aurinkovuoteille. Tarkkaan ottaen en oikein ehtinyt kuin vähän ahteriani
asetella, kun tulinen tuska iski alapäähäni, sain anafylaktisen (hengitystä
salpaavan) reaktion. Olin istunut ampiaisen päälle.
Tavallisesti
menen mereen varovasti kiduttamalla askel kerrallaan, mutta nyt ei vaimo
kerinnyt kissaa sanoa, kun jo jäähdyttelin meren armollisessa sylissä.
Onneksi en ole
allerginen. Kuvitella, jos takapuoleni olisi paisunut muodottomaksi. Taas olisi
ollut selittelemistä.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Some-äidit
Jatkoa menorcalaisen hotellin aamiaiskeskustelulle:
- Oletko pannut merkille, miten taitavasti nuo nuoret äidit hakevat ruokansa buffet-pöydästä, lapsi näppärästi kainalossa ja yhdellä kädellä herkut lautaselle? Meikäläinen tärvää kahdellakin.
- Me naiset osaamme hoitaa monta hommaa samanaikaisesti.
- Onnistuu miehiltäkin. Katso kuinka tuo kundi räplää kännykkäänsä samalla, kun mättää munakasta lautaselle.
- Siinä voi tietysti vaikeuksia tulla, kun älykännykkäpolven tytöt tulevat lapsenhoitoikään. Eiväthän he voi olla pois netistä ja vellit jäävät keittämättä, vaipat vaihtamatta.
- Jaa, nyt erehdyt. Hehän 3-d-tulostavat ruoka-annokset ja vaipat. Robotti syöttää ja vaihtaa. Homma hoituu. Ei tarvitse irrottautua somesta.
- Osaavatko koneet myös opettaa lapset puhumaan., kun some-äidit eivät älyä puhua lapsilleen. Nyt jo on todettu puheenkehityksessä viivästyksiä. Kolme-vuotiaat osaavat hädin tuskin muutaman sanan.
- Oletkos kuullut nykynuorison puhetta? Ehkä onkin parempi, että oppivat vaan räpläämään laitteitaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)