Hartaurenhenges

Se oli varmaan lankomies, joka tuli maininneeksi, että reissuillansa hän kävi aina kuvaamassa paikkakunnan kirkon. No, me emännän kanssa päätettiin kokeilla kans.

Lahdessa, kun kävimme tytärtämme tapaamassa, toteutimme suunnitelman. Lahden komeimmalla paikalla, Kolkanmäellä, sijaitsee Ristinkirkko - Alvar Aallon käsialaa.

Tuolla alhaalla oikealla näkyy 1800-luvulla rakennetun vanhan puukirkon risti. Se on rautaa, jonka Jokioisten sepät ovat takoneet. Komiantähären purettihin vanha kirkko pois. ( Ei lahtelaiset toki sano "komiantähäre. " ) Mutta risti on luja, mitä nyt vähän pintaruostetta. Hyvä pysyy ja paranoo!

Puretusta kirkosta ovat peräisin uuden kirkon kellot. Vanhan kellotornin hirsistä puolestaan uuden alttarin risti.

Alvarilta oli suorakulma hukas - pelkkiä kolmioita vaan oli käytössä. Mutta vaikuttavan kirkkosalin hän sai aikaan. Helmi ja Ilmikin ovat sitä mieltä.

Veikko Virtasen rakentamat urut.

Kun kurkistaa rappukäytävän pikkuisesta ikkunasta...

... näkee kaukana saman kadun, Mariankadun, eteläpäässä Eliel Saarisen suunnitteleman kaupungintalon. Ja jos katsoo vain ikkunan alareunan piikkejä, voi arvella seurakunnan karsastavan pulunkakkaa.

Kirkkopuistossa kävimme vielä ottamassa hyväksynnän Vapauden hengettäreltä.

Päätimme myös lisätä henkistä pääomaamme veressä sijaitsevassa visuaalisten taiteiden museo Malvassa. Loikimme siis noin parisataa porrasta alas Päijänteenkadulle. Myöhemmin kaduin sitä karvaasti jouduttuani kapuamaan samat askelmat infarktin uhalla takaisin ylös hakemaan automme, koska vaimo kieltäytyi lähtemästä mukaan.

Siellä oli näyttelyissä "huippumuotoilua, taideaarteita ja uusinta digitaalista taidetta". Mielenkiintoista! Olisimme voineet viihtyä siellä pitempäänkin, mutta, mutta...

Tässä vähän mallia. Ekho Collective: Ahto

 

Huomasimme jossakin vaiheessa, että Malva-museo onkin sijoitettu vanhaan Mallasjuoman rakennukseen. Sillä oli jälkivaikutuksensa!

Hokasin

 [ Varoitus: Tämä juttu sisältää vahingossa mainontaa, jota ilman koko sepustuksessa ei ole mitään mieltä - eikä ole muutenkaan. ]

Kävin päivä pari sitten Lahdessa juhlimassa jälkikasvuni jälkikasvujen valmistumisia. Samalla poikkesin kenkäkaupassa, sillä vanhat lenkkarini - ei, vaan uusimmat lenkkarini olivat kuluneet pohjasta puhki, vanhat ovat vielä ehjät ( mutta rähjät ).

No, siellä oli hyllykaupalla lenkkareita ja tennareita ja ynnämuita, mutta sitten silmäni iskeytyivät tiettyyn nimeen, jonka koin hyvin läheiseksi. Myyjän kanssa pääsimme piankin sopimukseen parista, joka natsasi mukavasti jalkoihini - ja jossa komeili ( lähes ) sukunimeni.

Aivan pakosta minun täytyi hieman avautua tuon nimen historiasta. Myyjä osoittautui huumorintajuiseksi tarinani suhteen, mutta varsin yksitotiseksi tinkimistoiveilleni. Tällainen juttu se oli:

Joukko Amerikan Tyynenmerenrannikon hoka-intiaaneja purjehti ammoin pasaatituulessa pohjoista päiväntasaajavirtaa Filippiinien tienoille, mistä kääntyivät pohjoista kohti Japaninvirtaa pitkin rantautuakseen siellä saarelle, joka sai sittemmin nimen Hokkaido.
    Syynä tällaiseen ekstreemiin matkaan oli intiaanien tunnetusti heikko viinapää, joka aiheutti rähinää ja miestappoja - sanalla sanoen maa alkoi polttaa eräiden jalkojen alla.
    Ajan kuluessa hokat sulautuivat paikalliseen väestöön periyttäen muun muassa tunnusmerkillisen mustan intiaanitukkansa nykyään tyypillisenä japanilaisena pidettynä piirteenä. Eikä siellä viinan kanssa läträämistäkään kovin vieraana tapana pidetty, opettivathan tulokkaat alkujapanilaisille saken valmistussalat.

Japanilainen varakas esi-isäni sumopainija Itsuki Hokkaidio, jota kutsuttiin myös lempinimellä Isukki, hävisi suurmestaruusottelunsa, suuttui siitä niin, että möi kotisaarensa Hokkaidon keisarille ja lähti maailmalle rahamassi liiveissään.

Saarille jääneet sukulaiset perustivat aikanaan aasialaista ruokaa tarjoavan maailmanlaajuisen ravintolaketjun: Hokka-Hokka

Turhautunut sumopainijaesi-isä sen sijaan rellesti satamasta satamaan päätyen lopulta rahattomana Euroopan peräkamariin, Pohjolan perukoille, Päijänteen takamaille nykyisen Kangasniemen kunnan alueelle, jonne vihdoin olosuhteiden pakosta asettui. Sukupolvien myötä paikkakunnalle sikisi peräti Hokan kylä.

1500-luvun lopulla käytiin Suomessa ns. nuijasota, jossa talonpoikia surutta tapettiin mm. Hämeessä.
Monia tiloja jäi isännättömiksi. Niinpä miesvajausta korvaamaan tuli Päijänteen takaa kaksilahkeisia, muiden mukana esi-isäni Hokka. Vanha tila nimettiin uuden isännän mukaan.

Satavuotiaaksi eläneellä isälläni oli miehuusvuosinaan hoka-intiaaneilta peritty musta tukka. Geenit ovat rappeutuneet jo siinä määrin, ettei hänen jälkeläisillään sitten enää perintötekijöissä vanhaa ominaisuutta ilmiasuissa näy.