Perinnekalu

 Luultavasti 1970-luvulla Tunturilla ajeli Nurmen Arvi Auttoisilla, syntymäkotikylässäni. Joskus 80-luvulla Arvista alkoi tuntua iän puolesta ajojen riittävän, joten isä-Veikko osti sen. Hän oli eläkkeelle jäätyään innokas marjastaja ja sienestäjä. Mopo palveli häntä hyvin niillä reissuilla. 

Kun isäukko oli 90-vuotias, mopo siirtyi lahjana minun pojalleni. Hän kruisaili sillä vähän aikaa ja siirtyi sitten parempiin peleihin. Paappis työnnettiin liiterin perukoille. Joskus sitä käynnisteltiin, mutta ei ajeltu.

Nyt muuttokuorma työnsi sen minun vastuulleni. Saapas nähdä mitä tapahtuu!

Mopomiehestä sommittelin aikoinaan tarinan ( mikä ei liity Nurmen Arviin ), linkki tässä.

Postilaatikko

 Ei viety tuhkia pesästä myymästämme loma-asunnosta, mutta postilaatikko vietiin. Ostaja oli todella hyväntahtoinen, kun lupasi huolehtia kaikesta siitä romujätteestä, minkä jätimme jälkeemme. Ystävällisiä ihmisiä vielä löytyy, varsinkin Karijoelta.

Laatikko on poikamme käsialaa, hän haluaa sen muistoksi lapsuudenkodistaan.

Eri vänkä

 50-luvulla sanottiin "eri vänkä", kun tarkoitettiin jotakin erityisen kivaa. Tai ei meidän maalaiskylässä sanottu niin, se oli varmaan kaupunkilainen ilmaisu; meillä sanottiin jotakin muuta - mutta en muista mitä.

Erivänkään törmäsin tässä Jännä-Jussi-sarjakuvalehdessä, joka siivoutui eteeni jostakin komerosta. Selasin sen ennen hävittämistä. Hassu matka itämaille oli teemana. Ehkei kannata referoida mitään turkkilaisista, ettei tulisi syytöstä rumista asenteista kansanryhmää vastaan.

Vuosi 1955, hinta 50:- mk

Selänrapsutin?

Näissä muuttohommissa joutuu joskus pölyisiin paikkoihin, tiedä vaikka kirppuja saisi nahkaansa. Siksi oli hyvä löytää tällainen selänraaputin. 

Käsikarstahan se onkin, villaihmiset sen tiesi. Vintage-mallista saa pulittaa kovan hinnan: € 78,30! 

Vekotin

 Puuseppä taitaa tehdä ihan mitä vaan. Appiukko oli puuseppä. Puu on jurvalaasten muovailuvahaa, sanotaan täällä päin. Ja nyt löysin sellaisen muotoilun, jolle ei keksitty nimeä.

Fortunan esiaste puusta?

Flipperin esi-isä?

Pelivekotin?

Näin se toimii:

Tylsät sakset

 Anopin aterimien joukosta löytyivät tylsät sakset. Veikkaisin, ettei nuori polvi tiedä niiden käyttötarkoitusta.

Itselläni on hämärä muistikuva isoäitini kaffipöydästä, missä hän pienisti niillä sokeria. Ja on tällaisia myynnissä torilla, 4 € - 30 €.

Metalleja

 Lajittelu on ankaraa; metallit pannaan eri lootaan kuten myös mitalit. Kysyin pojalta, mitä näille tehdään - pois vaan, oli vastaus.

Oliko siis harjoittelu ja vaivannäkö eri lajeissa turhaa. Ei suinkaan. Kukin palkinto oli ilmaus saavutetusta tuloksesta, kukin onnentunne rakensi positiivista minäkuvaa: olin hyvä, joskus paras. Ja kun joskus hävisin, tietoisuus menestyksestä toisinaan, vahvisti luottamusta omiin taitoihin.

Nyt nuo mitalit saavat sulaa metalleiksi. Niiden tehtävä on tehty.

Ankkakeinu

Näyttää siltä, että kullakin vuosikymmenellä on omat ja samat näkemyksensä lasten leikkikaluihin. Ainakin itsevalmistettuihin. Omasta lapsuudestani muistan, miten joululahjaksi saimme ankkakeinun, mahtavan. Pukki oli sen tehnyt. Nyt peratessani nurkkiamme löysin vaimon lapsuuden ankkakeinun. Melko lailla samoilla piirustuksia tehty; appiukko olikin puuseppä. Nyt taitaa ankan lähtö olla lähellä!

 

Kolmipyörä

 Edellisessä jutussa oli puhe kehittävistä leluista. Myös erilaisia taitoja edesauttavat vempeleet olivat tarpeen. Kuten myös tämä neuvostovalmistetta oleva kolmipyörä.

Kuva ei liity muuttohysteriaani, tulipahan vain muuten mieleeni. Neuvostovalmistetta oleva pyörä oli niin jäykkä polkea, että se kehitti lapselle sinnikkyyttä - ja pohkeita. Tai sitten ei! Ja siksi se on säilynyt virheettömässä kunnossa näihin päiviin asti.

Vaimoni keksi sitten jotakin kivaa siihen, mistä postasinkin ennen joulua.

Kehittävä lelu

 Kun elimme lapsenkasvatusvaihetta, päämäärämme oli antaa lapsillemme kehittäviä leluja, ei mitään muovihärpäkkeitä. Kehittävä lelu on tehty puusta. Usein vielä neuvostoliittolaista valmistetta. Niitä meillä oli kaikenlaisista palikoista, juniin ja autoihin, kuten esimerkiksi tämä:

Se ei erikoisemmin kiinnostanut poikaamme, siksi se on varmaan säilynyt nelisenkymmentä vuotta. Eikä sen osuudesta kehittävyydessäkään voi olla varma, vaikka poika on edennyt insinööriydessään tosi pitkälle.

Kehittävät puupalikat ja junanvaunut polttelin viime talvena sähköenergiansäästötalkoissani.

( Jos heräsi epäilys edellisen postauksen ratkorista, niin se on tehty pääosin metallista. )

Ratkori

Ensin se oli ratkori, kunnes se sai merkin. Oliko se Massikka vai Natikka, Zetori vai Foortti? Tämä on siis poikani lelu. Otos valtavasta kokoelmasta, joka romahti syliini tyhjennettävästä komerosta. Legoja on säkillinen; sääli laittaa niitä jätteisiin, mutta kun kaikilla lapsilla on jo niitä.

Tuon sinisen täytyy olla Ford! 

Kyllä tavaraa olla pitää,

 sanoi Martti-paappa aikoinaan. Mutta mahtoiko tarkoittaa ihan tätä? Voi juutina tätä muuttomylläkkää!

Bakeliittipurnukka

 Erään komeron hyllyn äärimmäisessä nurkassa, paikassa jonne en varmaan koskaan ollut kurkistanut, piili tumma purkki. Muuttovelvoitteet vaativat sen esilleottamista - aivastusten kera.

Materiaali vaikuttaa kovalta muovilta, mutta epäilen sen olevan vanhempaa laatua, bakeliittia. 

Ei tämä varmaan mikään säilykepurkki ole.

Kannen nimi johti goolatessa arvelluttaviin tuloksiin.

Sisuskalut veivät ajatukset aikaan, jolloin harrastin jonkin verran valokuvien vedostusta. Tämä saattaisi olla negatiivien kehityspurkki.

Lisää kuukkelia - ja niinhän se onkin: vanha vintage filminkehityspurkki, joita on myynnissä yhä. En löytänyt samanmerkkistä, muita kyllä riittää. Hintaesimerkki US $29,40.

Tällä talolla täytyy olla pimeä historia!

Kun tavara oli kortilla

 Monikaan ei enää tiedä, mitä tarkoittaa sanonta "se on kortilla tai kahvi on kortilla". Nykyihmiselle tulee mieleen erilaiset maksukortit. 

Lapsuudessani sodan jälkeen ruokatavaroista oli pulaa, niitä säännösteltiin. Jokaiselle annettiin kortti, jolla sai ostaa tietyn määrän jotakin tiettyä elintarviketta.

Kun nyt "muuttorasittuneena" sain tilaisuuden istua tavaranpaljouden ääreen, käteeni osui vaimoni kortti, jota oli säilytetty kotiarkistossa.

Se on kehyksissä vain valokuvausta varten, pysyy paremmin suorassa.

Tällä toisella kortilla on arvoituksellinen tarina. Sen löysin monta vuotta sitten - monta kiloa vähemmän sitten - kun ryömin silloisen kotimme ( Viidan kansakoulu, Karijoki ) alapohjassa tutkiakseni mahdollisia vaurioita. Keskellä suurta rakennusta pölyisessä maassa makasi Miinan maitokortti vuodelta 1941. Voi Miina rukkaa! Joku ilkeä klopikka oli varmaan nakannut sen kissaluukusta talon alle. Millä Miina nyt pärjäsi ilman maitoansa! Aika ilkeä temppu! - Vai mikä lienee totuus asiassa. Sitä en tiedä. 

Metallipötkylä

 Olen sattumoisin joutunut kahden muuton kurimukseen; toinen on omani, toinen vanhan anoppini. Vanhan rouvan aarrekammiosta käteeni tarttui esine, jolle ei löytynyt hetikään mitään järkevää selitystä.

Aluksi ajattelin sen tunkemista haulikkoon, mutta ei se tuntunut oikealta ratkaisulta. Pötykän toisessa päässä on kirjoitusta, mistä selvisi sen amerikkalainen valmistaja. - Anopin sukulaisia oli ollut Amerikassa kultaa vuolemassa. Sen täytyi siis olla kulkeutunut heidän mukanaan Suomeen.

Kun kuukkeloin nuo tiedot, selvisi kyseessä olevan "tulitikkurasia", jonka uumeniin tikut kätketään. Sen hintakin on tiedossa: € 39,00. Katso täältä!

Luulen, että noin lujan tikkuaskin käyttämiseen oli vahva peruste. Alkuaikojen tikuissa käytettiin valkoista fosforia, mikä oli herkästi syttyvää. Moni poltti näppinsä lisäksi kotinsa - taisi jokunen tulitikkutehdaskin todistaa palamalla tuotteidensa tehokkuuden. Metallipötkylän uumenissa tikut pysyivät vaarattomina.

Jäähyväiset "Karijoelle"

"Karijoki" tarkoittaa meidän perheessä Viidan vanhaa kansakoulua, jonka ostimme vuonna 1983. Asuimme siinä vuoteen 2000 asti, minkä jälkeen se toimi vapaa-ajanasuntonamme. Kun me sanoimme: - Mennään Karijoelle, emme tarkoittaneet siis Karijoen kuntaa, vaan tätä:

 

Neljänkymmenen vuoden aikana "Karijoella" on tapahtunut vaikka mitä. Ei kannata kirjata mitään tähän; siitä tulisi aivan liian pitkä historia.

Lapset kasvoivat koirineen, kissoineen, kaneineen.., kävivät koulunsa, valmistuivat ja muuttivat pois kotoa maailmalle. Vanha pari jäi huhuilemaan autioon taloon: - Mihinä sä oot?

Kun tarjoutui mahdollisuus luovuttaa "Karijoki" karijokisille nuorille kodiksi, tartuimme tilaisuuteen. - Voi onnetonta sitä romun määrää, mitä oli karttunut vuosikymmenten mittaan ja josta nyt oli tehtävä pesäero.

Esi-isäkin uunin päältä.

Vinttikomero nyt lähes siisti!

Vuosien varrella blogeissamme postattua:

Lumitöitä 2022

Syksyn värejä 2021

Halloween 2021

Jäljet lumessa 2020

Kesä 2018

Trossoota 2018

Pappa katolla 2018

Karhu??  2017

Kesäyö 2016

Isoo Fletares 2015

Poluista 2015

Kesä 2013

Lokakuu-ilo 2013

Nimmari 2013

Louhikkoa 2012

Kesäiset viikot 2012

Kesämuistoja 2012

Ja sitten me leikittiin 2011

Pääsiäinen vielä kerran 2011

Susivuorella 2011

Sanaristikko 2011

Ratkaisu 2011

Ja sitten vain kiikkustuolissa päiviemme päähän!

Sillalla

 Padasjoella käydessä tulee joka kerta tallatuksi samoja reittejä. Saksalan kujilla usenmiten.

Valinta

 Katselin tämän vuoden valokuvakokoelmaani ajatuksella löytää jokin mieleenpainunut tapaus. Ei mitään erikoista löytynyt - se on hyvä. Mutta

voisikohan tässä olla jotain ohjetta elämämme järjestämiseen tulevana vuonna.

RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA!

Sisukas joulukaktus

 Keväällä nakkasimme hänet ulos varjoisan pensaan juurelle ja unohdimme. Emme aivan kokonaan, sillä ennen pakkasten tuloa nostimme hänet takaisin vanhalle paikalleen.

Marraskuun lopulla hän oli jo rykäissyt täyteen kukkaan. Jouluna näytti puolet olevan lakastuneena, mutta tänään hän jatkaa uudella innolla - varmaan loppiaiseen asti. 

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!

( Kiduta, kiduta, kauneimman kukkasen saat! )

Joulusiivoja 23

 Hämärästä vinttikomerosta kaivoin tämän pukkipussin, jonka sisällöllä on viihdytetty pilttejä vuosikaudet. Tuo kirjakassi yrittää mennä kirppikselle - ovat tosi nihkeitä kirjojen suhteen.

Kovin nälkiintyneeltä ja vihaiselta näyttää pukkiraiska. Nämä joulusiivot näännyttäneet varmaan. Siitä huolimatta:

Hyvää Joulua Kaikille!

Joulusiivoja 22

 Oli pieniä vaikeuksia valita joulusukat. Suvun eri ikäpolvia vaivaa perinnöllinen neuloosi, mistä johtuva sukkadynastia täyttää kaikki mahdolliset säilytystilat. Tässä pari esimerkkiä:

Näillä mennään!

Joulusiivoja 21

 Käväisin Karijoella "loma-asunnollamme" viemässä hiirille juustoa. Samalla nostelin vanhoja joulukoristeita esille, vaikka emme siellä nyt joulua vietäkään.

Tämän pöydän ääressä on monet herkut nautittu, joulut, pääsiäiset ja syntymäpäivät juhlittu.

Eräs mieluisa ja käänteentekevä asia: Tänään talvipäivänseisaus kääntää päivät pitenevään suuntaan, kukonaskelin kohti kevättä!

Joulusiivoja 20

 Paapan verstaassa oli sorvi. Ja kun hän rupesi jotakin sorvaamaan, niitä tuli  p a l j o n.  Puutonttuja lymyilee vieläkin joulun aikaan monin paikoin.

Luulen että ne majailevat päivisin täällä.

Joulusiivoja 19

Luontaisten ominaisuuksieni vuoksi tehtävikseni lankeavat kaapinpäällisten kuuraukset. ( Nehän ovat välttämättömiä siltä varalta, että vieraat saattaisivat kurkistella sinne. )

Enkelparvi lehati ylös perineiselle paikalleen.

Toinen parvi asettautui "ikonostaasimme" alle. Ikonit ovat matkamuistoja Kreikasta kuten myös roikkuvat tuikkulamputkin.

 

Joulusiivoja 18

 Norjan poijat Arne ja Carlos, kovia poikia tikkuamaan,  innostivat vaimoni joulupallojen kimppuun jokunen vuosi sitten. Ja ne nostetaan esille joka joulu.

Helmi ja Ilmi saattavat alkaa lumisotasille!

He tykkäävät muutenkin talvesta ( linkki talvijuttuun ).

Eileen ja Greta ovat hillitympiä.

Joulusiivoja 17

 Ruokapöytämme kulmalle on nostettu pari laatikollista erityisiä kortteja. Ne toimivat (toivottavasti ) dementian torjujina. Alias ja Trivial Pursuit.

Vaimon toteamus pelin tiimellyksessä:

- On asioita, jotka heti hyvin tietää, mutta ei muista!