Viikon 52 / 2021 kirjakassi

 

Vuoden viimeinen kirjakassi - Se saakin nyt jäädä roikkumaan naulaan toistaiseksi!

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa.  Merkitse karttaan.

Kuten kartasta näkyy, valkoisia fläkkejä vielä jäi!

Uuden proosan parhaita ( toim. Pekka Tarkka 1965 ):

Paavo Haavikko: Lumeton aika

Tarkan mukaan Haavikko on ottanut "aineksia Suomen lähihistoriasta". Ja täytyy sanoa, etten päässyt juonesta kiinni. Voi olla etten ole tarpeeksi älykäs huomatakseni miten kuvaus on "lähinnä objektiivista, niukkaa arkitapahtumaa, josta nousee esiin yllättäviä lyyrisiä vertauksia" ( Tarkan mukaan ). Sekava soppa!

Lasse Heikkilä: Kolme tapahtumaa

Kohti "strindbergläistä konfliktikuvausta ( Tarkan mukaan ) ovat nämä kolme tapahtumaa. Ensimmäisessä narsistisen sairas vaimo kohtelee kaltoin miestänsä ja lastansa. Toisessa pakko-oireinen asianajaja kohtaa asiakkaan, joka kyselee neuvoja vaimonsa murhaamiseksi minimaalisella kiinnijäämisen riskillä. Ja viimeisessä tapahtumassa häiriintynyt mies pyrkii vapautumaan pahan vallasta luovuttamalla kirkosta varastamansa kynttilän "puhtaalle" neitoselle.

Pentti Holappa:  Boman

Vanhana koirien omistajana tämä tarina herätti mielenkiintoni. Boman on koiranpentu, jonka kirjoittaja sai haltuunsa - tai koiranpentu sai haltuunsa kirjoittajan. 

Kyse on erikoisesta koirasta, joka käyttäytymisellään herätti kertojan epäilyn lukutaidostaan. Kävi ilmi että se lukemisen lisäksi osasi myös puhua. Kirjoittaja luki sille tarinoita, mutta niistä hän sai selkeää palautetta:

- Olen sydänjuuriini saakka kyllästynyt noihin sinun kertomuksiisi, marisi Boman. Jännityskertomukset ovat naurettavia, sillä kuka nyt jännittyisi kertomuksen vuoksi. Kaikilla traagisilla tarinoilla taas on samanlainen ylevä loppu, joka tarjotaan kuin sokeripala pahoinpitelyn päälle. Ja säädyttömät jutut pyrkivät kutkuttamaan niitä, joilla on toinen moraali makuuhuonetta ja toinen olohuonetta varten. Entäs runot sitten. Vanhanaikaisten runojen loppusoinnut jyrisevätkuin ruostuneet hammaspyörät ja nykyaikaiset runoilijat ovat samanlaisia teeskentelijöitä kuin runoilijat kaikkina aikoina.

Boman osoitti hämmästyttävää tahdonvoimaa kasvattamalla itselleen siivet voidakseen lentää tapaamaan pientä ystäväänsä, jonka oli pakko muuttaa kauas lastenkotiin. Ymmärtämättömät verenhimoiset ihmiset kuitenkin lopulta saivat sen tapetuksi.

Antti Hyry:  Kaivo

Kirjailijan insinööritausta näkyy tässä realistisessa kaivourakassa. Se on kuin laajennettu päiväkirjaselostus työn edistymisestä. Jotain anttituurimaista, mutta aivan anttihyrymäistä.

Pekka Kejonen: Aamu Arabian porteilla

Luin tämän uteliaana siksi, että opiskeluaikonani Turussa istuin kirjailijan kanssa ylioppilaskunnan ravintolassa kittaamassa kaljaa. Hän oli silloin... no, deekiksellä, mutta olihan sentään mahtavaa tuntea oikea kirjailija.

Sittemmin luin hänen raitistuneen ja muuttaneen jonnekin "jumalan selän taakse". Kertomus ei kyllä innostanut, eloisasti toki, mutta ryypiskelyaihe ei enää nykyään nappaa. Mutta kirjoittamisen aikaan 60-luvulla se oli kova sana.

Pekka Lounela:  Wilhelm Maister 

Joskus surrealistiseksikin karkaava parodia Maister-suvun henkilöpalvonnasta muistopatsaineen, isän tuotannon ylistämisineen ja lopulta isän murhaamisineen.

Juha Mannerkorpi:  Syksy

Mielensäpahoittajan esi-isä. Tarina ikäisestäni miehestä, Jallusta, jolla on jo kaikenlaisia kremppoja kropassaan ja joka on omaistensa "peräänkatsottava". Sisua löytyy, mutta ei itsearviointia. Niinpä hän ponnistautuu veneelleen ja alkaa soutaa ulapalle mielessään epäselvä päämäärä. Omaiset löytävät hänet kylmettyneenä ja tiedottomana, puolikuolleena. Jallun oli asetuttava peräkamarin yksitoikkoisuuteen. - Hieno kuvaus vanhuudesta.

Veijo Meri:  Rinnat

Maalaismiehen ja herrasväen, rouvan ja herran, kohtaaminen vanhassa höyryjunassa. Maalaismies osoittaa uteliaisuuttaan ensin rouvan polviin, jotka tämä peittelee ja sitten rouvan rintoihin, joita tämä ei ehdi peitellä, ennen kuin maalaismies tulee niihin tarttuneeksi. Herra suuttuu ja vie maalaismiehen viereiseen vaunuun, jossa asiaa sovitellaan. Mies maksaa herralle pyydetyn markkamäärän ja jää vaunuun. Herra palaa vaimonsa luo ja kertoo väritetyn tarinan keskustelun kulusta.

Tappaja

Erikoinen sotakertomus, jossa tarkka-ampuja väijyy vihollisen miehiä. Kärsivällisesti maastoutuen hän pääsee asemaan, jossa saattaa ampua kahta miestä keskelle otsaa. Erikoiseksi asian tekee se, etteivät miehet kuitenkaan kuole, vaikka luodit ovat menneet aivojen läpi.

Aivoissa täytyi olla luodin mentävä kanava, vyöhyke, josta luoti saattoi mennä läpi vahinkoa tuottamatta. Täytyi olla.

- Se oli liian tarkka ampuja. Ampu tuosta Huttusta ja Mäenpäätä pään läpi ohitse.

Marja-Leena Mikkola:  Tulitikkutytöt

Kertomus vanhenevasta ammattiyhdistysaktiivista, joka kulkee englantilaisen seurueen mukana eri paikoissa, mm. tulitikkutehtaassa. Vierailujen päätyttyä vietetään ravintolailtaa, jossa mies humaltuneena kertoo tunteistaan. Laskuhumalassa hän sitten tuumii lopettavansa uransa, vaimon kannustamana päättää jatkaa. Selvästi kirjoittajan vasemmistolaisuus paistaa läpi.

Juhani Peltonen:  Patja

Elmon kirjoittajalta hauska iloittelu inhimillisiä ominaisuuksia saaneen olkipatjan vaiheista eri sängyissä päätyen lopulta matonkuteiksi. 

Eila Pennanen:  Unilapsi

Kertomus Lemolan talosta, jossa vanha emäntä pitää "jöötä" hulttiopoika Antille. Suosikkipoika Esko, tuomari, on myös ailahtelevainen ja tekee kylille lehtolapsen, mistä kärjistyy suhteiden kriisi koko talonväen kesken. 

Paavo Rintala:  Eino

Kirjailija kolmen tytön isänä kohtaa kurittoman Eino-pojan ja tulee miettineeksi pojan suhdetta isäänsä, omaa suhdetta isänä lapsilleen sekä omaa lapsuuttaan ja isäsuhdettaan.

Olli-Matti Ronimus:  Naulat

Novelli kuvasta, joka esittää rautatieasemaa ja sinne tulevan junan aiheuttamia tapahtumia. Ronimus kuvaa ja kuvittelee tapahtumat. Valokuva on kehyksissään. Oikeastaan se on värillinen liitujäljennös. Toinen naula on irronnut. Sen kiinnittämistä pohditaan.

Sitten kertomus sekoaa pyykinpesuasioihin, olohuoneen kuvailuun, julkisen puheen pitämiseen ja taas huoneeseen, jossa on kuva junasta asemalla. 

Tarkan mukaan Ronimus on "oikukkaan lyyrisen kielen taitaja", minun mielestänikin kyllä, mutta novellistina sekava - olkoonkin, että "Naulat" voitti aikoinaan Parnasson novellipalkinnon 1963.

( On väitetty, että Ronimus on suomalaisen runouden historiassa Saarikosken käänteishahmo. )

Pentti Saarikoski:  

Kuningas joka ei ymmärtänyt mitään hevosista

Lyhyt beckettmainen novelli, jossa olen näkevinäni symboliikkaa kehityksestä, muutoksesta sukupolvien välillä. Nuori kuningas peri isävainajaltaan pieniä hevosia, mistä perinnöstä hän ei piitannut. Aika kului, talvi tuli.

"Hevoset hautautuivat lumeen. Leskikuningatar vajosi muistoihinsa. Kuningas laati tulevaisuuden suunnitelmia."

Keväällä:

"- Niin, sanoi leskikuningatar, - hevosesi ovat kuolleet. Nyt kai ymmärrät, että sinun olisi pitänyt hankkia isommat hevoset, kun sinusta tuli kuningas?

- Mitä enää auttaa ymmärtäminen, sanoi kuningas ja rypisti otsaansa niin kuin rypistetään, kun puhutaan ihmiselle, joka on selän takana.

- Luuletko ymmärtämisen koskaan auttavan, sanoi leskikuningatar. - Viisauden löytää vasta sitten, kun siitä ei ole enää mitään apua."

Hannu Salama: Vaari ja poika

Herkkä kertomus pojasta, joka vaarin kanssa onkiretkellä ollessaan havahtuu tuntemaan, miten vaaria kohdanneet vastoinkäymiset, muori kuoli, moottorivene varastettiin, ovat saaneet hänet surulliseksi, vaikka vanha mies ei sitä näytäkään.

Pekka Suhonen:  Tytöt lähtevät maailmalle

Älyttömän yksityiskohtiin menevää kerrontaa tapahtumapaikoista. Älytön ellei surrealistinenkin juoni.

Eino Säisä: Pullo eli nousevan auringon talo

Hauska kertomus pedantista miehestä, joka juotuaan pullon viiniä alkaa pohtia tyhjän pullon hävittämisen ongelmaa. Harkittuaan asiaa perusteellisesti, vahinkojen todennäköisyyksiä, hyötykäyttöjen mahdollisuuksia, hän lähtee pudottamaan sen jokeen, muuttaa mielensä ja kaivaa sille kuopan maahan. Turhautuneena hän palaa kotiinsa, särkee pullon pieniksi siruiksi ja käy levittelemässä ne niille paikoille, joista hän aikaisemmin oli ollut huolissaan.

Anja Vammelvuo:  Tikkaa

Parisuhdenovelli. Ikääntyvän miehen nuori rakastettu tulee vierailulle miehen oppilaana vaimon heittäessä, ehkä mustasukkaisena, tikkaa poikansa huoneessa. Suhdetta pohditaan vaimon, pojankin ja lopulta miehen kannalta.

Marja-Liisa Vartio:  Vatikaani

Painajaisunen kaltainen kertomus naisesta, joka muiden naisten joukossa juosten ponnistelee maalaismaisemassa kohti Vatikaania. Sen saavutettuaan nainen, joka tuntee itsensa paremmaksi kuin talonpoikaisnaiset, päätyy Vatikaaniin. Se ei vastaa odotuksia, on jollakin lailla lihallinen ja rähjäinen. Sisällä paavi jakaa kävijöille siunauksensa, mutta hienompi nainen ei sitä saakaan.

"Ärtymykseni alkoi nousta: lähteä nyt hyppelemään villityn naislauman kanssa, seistä tunnista toiseen yhden vaivaisen puupöydän takana ja odottaa vettä niskaansa. Ja mistä minulla on takeet siitä, mikä tuo mies tuolla pöydän takana on? Kuka voi todistaa, että hän on paavi?"

Ja uni päättyy kirjan viestiin: "Kukkia ja tähkäpäitä pitkin palataan sinne, mistä on tultu."

Viikon 51 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Ruth Rendell:  Kiinalainen tapaus ( 1983, suom. 1997 )

Maailmanpolitiikassa, -pandemiassa ja -taloudessa Kiina on vahvasti esillä. Ehkä on kuvittelua, että sen vuoksi valitsin tämän kirjan rentoutuakseni ahdistavista ajatuksista - ja jouluhössötyksistä, mitä meidän perheessa onneksi enää vain vähän harrastetaan.

Komisario Wexford lomailee Kiinassa ja juo siellä helteessä valtavat määrät vihreää teetä. Niinpä häntä alkaa häiritä hallusinaatio, vanha kiinalainen nainen, jolla on typistetyt jalat.

Matkalla hän tutustuu matkaseurueen jäseniin, joista osan hän tapaa jälleen työn puolesta palattuaan Lontooseen. Eräs rouva löytyy ammuttuna kotoaan, miehen ollessa poissa ( rakastajattarensa luona ). Aviomies kuitenkin osoittaa syyllisyyden tunteita, mitkä kärjistyvät lopulta hänen itsemurhaansa.

Osoittautuu, että Kiinanmatkalla mies oli tavannut nuoruuden rakastettunsa, johon hän solmii jälleen suhteen. Eräs rikollinen, jonka mies oli pelastanut asianajajanaan hirsipuusta, oli kiitollisena luvannut tehdä miehelle mitä tahansa hänen hyväkseen. Mies ehdotti vaimonsa murhaa. Mutta kun rikollinen aikoi suorittaa tehtävän, vaimo löytyikin jo ammuttuna. Monen veivaamisen jälkeen syylliseksi osoittautui miehen vävy, joka taloudellisten vaikeuksien kattamiseksi teki surmatyön prinnön toivossa.

Mark Twain:  Prinssi ja kerjäläispoika  ( 1881, suom.  1958 )

Nuorisoromaani kerjäläispoika Tom Cantysta ja prinssi Edvardista, jotka sattumalta ovat kovin samannäköisiä ja jotka sattumalta tapaavat. Keskustelussaan prinssille tulee käsitys kerjäläispojan vapaasta, "ihanasta" elämästä vastakohtana hänen kaavamaiselle hovietiketin rajoittamalle ololleen. Hän haluaa kokeilla Tomin ryysyjä. Niinpä he vaihtavatkin asuja.

Mennessään portille moittimaan vartiomiehiä prinssi joutuukin ryysyläisenä ulosheitetyksi. Ummikkona Tom jää sisälle prinssin virkaan. Seikkailu kuvataan nyt toisaalta oikean prinssin kerjäläiselämän monimutkaisilla vaiheilla ja toisaalta Tomin hovielämän opetteluna, kukaan nimittäin ei usko, että hän on vaihdokas.

Tarina huipentuu kuninkaan, Edvard VI:n kruunajaisiin, joissa viime hetkellä oikea prinssi astuu esiin ja pystyy todistamaan oikeutensa kuninkuuteen. Lopulta pahat ihmiset saavat rangaistuksensa ja hyvät ihmiset palkitaan.

Sydäntalvi

 Vuoden lyhin päivä, ei toki pimein!

Viikon 50 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin väli Lahti - Hämeenlinna ja Padasjoelta Jurvaan:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 22:  Kuolema määrää tahdin

Cherringhamin kansainvälinen ( ex ) kuuluisuus Alex, rokkikukko, järjestää kemut kartanollaan, jonne on kutsuttu bändin entiset jäsenet myös vieraiksi. Ajatuksena on herättää henkiin yhtye, ja lähettää se kiertueelle. Aikoinaan bändi oli hajonnut keskinäisiin riitoihin. Nyt samat vanhat kaunat nostavat päitään. 

Aamulla Alex löydetään hukkuneena uima-altaasta. Bändin rumpali epäilee rikosta ja kutsuu Jackin ja Sarahin hätiin. Lopulta selviää, että managerin ja uuden solistin menestyslevy, jolla he ovat ansainneet omaisuuksia, olikin alun perin Alexin sävellys. Hän oli uhannut todistaa väitteensä. Paljastumisen pelossa solisti oli hukuttanut humalaisen Alexin.

Cherringhamin mysteerit 23:  Sulhanen karkuteillä

Josh Andrews on menossa naimisiin. Polttareilla kaverit järjestävät "practical joken" ja jättävät Joshin golfkentälle housut kintuissa sidottuna ruohonleikkuriin odottamaan aamun ensimmäisiä asiakkaita. Aamun koittaessa Josh oli kadonnut eikä hänestä kuultu enää mitään. Epätoivoinen morsian kääntyy Sarahin ja Jackin puoleen mysteerin selvittämiseksi.

Ja juuri ennen hääpäivää Sarah ja Jack saavat selville, että morsiamen isä oli yrittänyt karkottaa sulhasen, josta hän ei pitänyt, lähettämällä uhkauskirjeitä. Niissä hän oli luvannut paljastaa haltuunsa saamansa tiedot sulhasen nuoruudensynneistä. Josh oli lähtenyt kotipaikkakunnalleen selvittämään välinsä luulemansa uhkailijan kanssa. Käyttämällä laittomia keinoja Sarah ja Jack saivat nuoren parin onnen pelastetuksi.

Lasse Lehtinen:  Kotilaisen kotiryssä  ( 1991 )

Tämä kirja sijoittuu aikaan, jolloin Neuvostoliitto alkaa hajota. Sillä on vaikutuksensa suomalaisiin kauppakumppaneihin, joilla on saamisia itäiseltä naapurilta. 

Kotilaisella on vaatealan tehdas, jolla on toimintaa Virossa ja Neuvostoliitossa. Kotilaisen liiketoimia on edistänyt "kotiryssä" varaulkomaankauppaministeri Nepeipivo, joka nyt myllerryksissä on saanut potkut virastaan. Nepeipivo hankkiuituu Suomeen perheineen kertomatta Kotilaiselle todellista asemaansa muka auttamaan Kotilaisen vaikeuksissa.

Veijaritarinassa tapahtuu käänteitä, viina virtaa, saunotaan ja syödään. Nepeipivon vaimo nalkuttaa, Kotilaisen vaimo mököttää, Nepeipivon lapset sijoittuvat ja sopeutuvat. 

Kotiryssä suosittaa konkurssia, jonka jälkeen perustetaan uusi yhtiö, missä apuvoimina toimivat hänen moskovalaiset ystävänsä. Niinpä onni kääntyy, ja saadaan tarinaan onnellinen loppu.

Lasse Lehtinen on kokenut ja monessa liemessä keitetty. Onkohan hänessä näkijänkin vikaa?

Kotilaisen mieleen tuli jostakin syystä maanpuolustuksen jatkokurssi, jolle hän oli äskettäin osallistunut. Kursseilla oli harjoiteltu kuviteltua tilannetta, jossa itärajan yli Nuijamaalle oli tullut ennalta ilmoittamatta kymmenen linja-autollista elintasopakolaisia. Lisää oli huhujen mukaan tulossa.

Tämä siis julkaistiin 1991, kuinkas sitten kävikään 2015!

Nepepivolta kysyttiin:

Säilyykö Venäjä sosialistisena?

- Venäjällä eivät kompromissit ole milloinkaan toimineet... Tien päässä on oikeistolainen, kirkon siunaama ja sotilaiden järjestämä valtio. Voi olla, että saamme vielä tsaarinkin.

Ja kuinka kävikään. Tänä päivänä sotilaat pullistelevat eräillä rajoilla "tsaarin", entisen KGB-agentin, Putinin komennossa.

Kuntsin kulmilla

Joskus täytyy käydä kaupungissa tuulettumassa!

Viikon 49 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin Padasjoelta Jurvaan:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 19:  Luonnoton kuolema

Tässä jaksossa on ripaus yhteiskunnallista vaikuttamista paikallistasolla. Cherringhamin kylän valtuusto on tekemässä ratkaisua julkisessa kokouksessa kauppakeskuksen rakennuslupa-asiassa. Kyläläiset ovat jakautuneet kannattajiin ja vastustajiin. Kokous menee hulinaksi, sillä hallitus oli jo junaillut hyväksyvän päätöksen aikaisemmin.

Vastustajien kärkimies, Sam Lewis, jolla on sikatila tulevan keskuksen naapurustossa, saa surmansa oudoissa olosuhteissa. Jack ja Sarah saavat taas tutkittavaa.

Surma ei liittynytkään kauppakeskusta puuhaavan yhtiön toimenkuvaan, mitä aluksi epäiltiin, vaan surmansa saaneen Samin velimiehen ajatukseen saada rahaa haittaamalla Samin pyrkimyksiä. Homma vain meni överiksi, ja Sam kuoli.

Nicolas Freeling: Irlantilainen ruletti ( 1971, suom. 1989 )

Komisario van der Valk-kirja. Miellyttävä tuttavuus tämä komisario, ei liikaa henk. koht. ongelmia, ei liikaa sankarin ominaisuuksia.

Vanha mies löydetään puukotettuna kadulta. Hän on ollut hieman epävakaa, välillä menestynyt, välillä elänyt puutteessa. Naimisissa ollut monta kertaa. Komisarion tutkimukset vievät hänet Dubliniin, missä vainajan tyttäret asuvat. Eräs heistä, Stasie, on ollut ongelmallisessa suhteessa nuoreen Dennisiin. Välit on pantu poikki, ja poika on matkustanut Hollantiin tapaamaan Stasien isää. Ilmeisesti Dennis on hullaantunut vanhan miehen nuoreen vaimoon Annaan, ja puukottanut vanhuksen yhtäkkiä. Vähin erin komisario pääsee asioista perille. Pakeneva Dennis saadaan lopulta kiinni, ja hänen vanhemmilleen selviää kauhea totuus.

Van der Valkilla tuntuu olevan jotakin samankaltaista ymmärrystä rikollista kohtaan kuin on Simenonin komisario Maigretillakin. 

Poliisi pystyy tuntemaan sääliä myös rikollista kohtaan, vaikka kuittaakin olankohautuksella hurskastelevat höpötykset poloisesta väärinymmärretystä maantierosvosta.

Ja poliisin työstä:

Poliisilla on hyvä ammatti, joka on huonossa käytössä; hän on kuin maalari jota on käsketty sivelemään kiiltävä maalikerros ruosteiselle aaltopellille: hän kohauttaa hartioitaan ja tekee työtä käskettyä.

Viikon 48 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Ngaio Marsh: 

Mustaa miestä ken pelkäisi ( 1973, suom. 1990 )

Aikana, jolloin Afrikan tähteäkään ei voi enää pelata - joillakin on hernepussi liian lähellä - tai keskustella TV:ssä rasismista hiiltymättä, uskalsin ottaa tämän kirjan esille ja katsoa, miltä se tuntuu nykyään. Varmaan olin lukenut sen ammoin, en tosin muistanut mitään.

Asetelma on seuraava: Brittiläisestä yhteisöstä irrottautuvan maan presidentti ( diktaattori ) tulee vierailulle Lontooseen. Hän on tunnetusti piittaamaton turvajärjestelyistä, mikä aiheuttaa viranomaisille suunnatonta huolta. 

Lähetystössä pidettyyn juhlaan oli kutsuttu vieraiksi mm. siirtomaasta karkotettuja henkilöitä. Tästä seurasi tietenkin salamurhan uhka. Murha tapahtuukin, mutta uhriksi osoittautui presidentin vieressä istunut suurlähettiläs. Nyt kirjassa spekuloidaan mahdollisilla syyllisillä, tutkitaan, varjostellaan mahdollisia syyllisiä jne. Lopulta on ilmeistä, että presidetti itse oli järjestänyt, vallankaappauksen pelossa, suurlähettiläänsä murhan.

Kaivelen nyt kirjailijan asenteita tekstistä:

Hänen nähdessään kuinka Kanuunan ( presidentin ) leuka valahti ja tämän silmiin tuli verhoutunut eloton katse hänen mielessää ensimmäistä kertaa kiteytyi ajatus: - Minä puhun nyt neekerin kanssa.

Mustaa ihonväriä vihaavat, yksinäinen nainen joka näkee painajaisia mustasta raiskaajasta, mies joka kuvittelee antikristuksen mustaksi tai joka näkee jokaisessa mustassa naapurissaan uhan toimeentulolleen. Tai ne tavanomaiset fraasit - musta ulkonäkö, musta lista, musta konnantyö, kuka pelkää mustaa miestä...

Neekereiden kyky näyttää kaunopuheisen kyllästyneeltä on lyömätön. Silmät ovat miltei kiinni; vain hiukan valkuaista näkyy luomien raoista, suu repsottaa avoinna, pää nuokkuu. Yhtäkkiä koko ruumis näyttää nuupahtavan.

Marsh syntyi vuonna 1895, aika ja asenteet hänen eläessä olivat toiset. 

 

Viikon 47 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal: Memedin kosto ( 1984, suom. 1989 )

Viime lauantaina, lapsen oikeuksien päivänä, liputuspäivänä, luin tästä kirjasta, miten santarmit ottivat paimenpojan puhutteluun, piiskasivat hänestä tietoa Memedin piilopaikasta. Kovakaan kuritus ei tietoa lapsesta irrottanut. Silloin kapteeni uhkasi ampua pojan koiran, jollei hän kertoisi. Niin hänen oli vihdoin myönnyttävä ja paljastettava tietonsa. Saatuaan haluamansa kapteeni kuitenkin ilkeyttään ampui koiran. - Siinä vaiheessa olin saanut tarpeekseni Kemalin kurjista ihmiskohtaloista ja nakkasin kirjan pois.

Ruth Rendell:  Kuin pahaa unta   ( 1964, suom. 1994 )

Edellisen vastapainoksi siisti cosy crime-murhajuttu, jossa toki ripaus yhteiskunnallista nais-mies-tasa-arvoajatelmaa. Komisario Wexford on runoutta hallitseva mies, jolla on vain kohtuullisesti kotiongelmia häiritsemässä - tällä kertaa ehkä edistämässä murhatutkimusta. Sopiva siis meikäläisen makuun.

Murhatun naisen taustoja tutkittaessa käy ilmi, ettei hän ole jättänyt itsestään sukulaisilleen oikein mitään tietoja elämästään, työstään, osoitteestaankaan. Voitettuaan suuren summan arpajaisissa hän oli lähtenyt lapsuudenkodistaan - ja kadonnut Lontooseen. Vähitellen käy ilmi, että hän on toiminut jo lakkautetussa lehdessä toimittajana ja ollut yhteydessä varsin menestyneeseen kirjailijaan. Mutta tämä kirjailija, jonka piti olla lomalla Ranskassa, onkin kadonnut ja jättänyt matkatavaransa paikalliseen hotelliin. Wexford arvelee, että kirjailija saattaisi olla murhaaja ja on lähtenyt karkuun.

Wexfordin tytär, riideltyään miehensä kanssa naisten tasa-arvoasioista, tulee käyttäneeksi sanaa, joka viittaa naiseksi pukeutuneeseen mieheen. Tästä komisario saa ajatuksen, että murhatun tapauksessa asia olisikin päin vastoin. Osoittautuu, että murhattu nainen olikin Lontoossa esiintynyt miehenä. Hän oli tuo kadonnut kirjailija, jonka häneen rakastunut nainen, totuuden valeroolista paljastuttua, oli kiivastuneena surmannut.

Berthold Lutz: 

Niilo Nokkela käyttäytyy ihmisiksi  ( 1960 )

Säädyllisiä ja hupaisia juttuja poikaviikareille

Jostakin tämä kirja pisti silmääni. Ihmisten kirjoittelu ja kauhistuttava käyttäytyminen somessa sai ajattelemaan, mitä ennen pidettiin arvossa, mitä ennen katsottiin kuuluvan hyvään käytökseen.

Olisi "hupaisaa" nähdä nykypoikaviikarin naama, mikäli jollakin konstilla saisi hänet houkutelluksi lukemaan tämän opuksen. Niin paljon maailma on muuttunut.

Somekirjoittajalle tässä ajatus:

Oikeastaan on kysymys toisen kunnioittamisesta. Antakaamme toisen olla niin omalaatuinen kuin hän on. Ehkäpä minä puolestani olen hänen silmissään "omalaatuinen". Muistakaamme mitä vanhat viisaat sanovat ihmisen virheistä: ken väittää itseään virheettömäksi, hänellä ehkä onkin yhtä virhettä kohti kaksi!

Iltapäivälehdissä näyttää kuuluvan myynninedistämiskonseptiin tietyin välein seksijuttujen esittely. Kirjassa puolestaan korostetaan "ritarillisuutta" suhteessa naisiin.

Muistakaa olla ritarillisia ja jalomielisiä, missä ikinä näette vaaran uhkaavan turvatonta tyttöä! Älkää salliko kenenkään kohdella naista ilkeästi tai epäkunnioittavasti!

Ja vielä:

Se taas, joka puhuu sukupuolikysymyksistä rumaan ja likaiseen sävyyn, ei ole ainoastaan sisäisesti epäkypsä, vaan hänessä on jo jotakin sielullisesti mätää.

Otteita kohteliaisuusmuistiosta ( somekirjoittelijoille ):

3. Koleerikko on tuittupäinen ja kuohahteleva ihminen - hieno nimitys kylläkin - mutta onko pakko heti ärjyä, jos joku esittää eriävän mielipiteensä?

8. Voimasanat ovat rumia, kirosanat törkeitä.

14. Lörpöttelijä on se, joka mieluummin valitsee tyhmän kuin hiljaisen ihmisen maineen. Ikuinen pärpättäjä on ikävystyttävä.

Ja lopuksi yleisohje, aikamme elämäntyyliä moittiva:

Älä liiaksi mielly elämän mukavuuteen ja loistoon! Älä täytä yhtään toivomustasi, joka ylittää varasi! Älä tee velkaa! Älä pelaa rahasta! Elä yksinkertaisesti! Oma reppu päänalusena on parempi kuin veloista pantattu loistovuode!

                                 

Viikon 46 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Donald E. Weslake:  Comeback   ( 1997, suom. 2003 )

Kemalin jälkeen tarvitsen taas jotain rauhoittavaa. Sellaiseksi sattui vanhan kunnon Westlaken Dortmunder-juttu siistine pyssyttelyineen, puukotteluineen ja ryöstöineen.

Dortmunder porukkoineen on saanut haraviinsa evangelistan, jonka joukkokokuksessa käteistä rahaa haalitaan tolkuttomasti. Sisäpiiriläisen avustamana saarnaajan rahat kerätään helposti, mutta ongelmaksi muodostuukin yksi porukan jäsen, joka aikoo viedä koko potin. Vaikeuksien jälkeen Dortmunder saa "hoidetuksi" petturin, ja jäljelle jääneet pakenevat rahoineen. 

Aloitin tämän jälkeen viimeisen kirjaston poistolaatikosta nappaamani Yashar Kemalin. Se on lähes 700-sivuinen Memedin kosto. En ehdi sitä lukea kokonaan tällä viikolla.

Viikon 45 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin Padasjoelle:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 19:  Kummitushotelli 

Historiallisessa Bell-hotellissa järjestettyyn perinteiseen Halloween-illalliseen kuuluu taikurin ohjelma tehosteineen, kummituksineen ja pelotuksineen. Mutta tällä kertaa tapahtuu taikurinkin mielestä outoja - ja loppuhuipennuksessa keskiyöllä jopa vaarallisia ilmiöitä kattokruunun pudotessa illallisvieraiden pöydälle.

Hotellin omistaja pyytää Jackia ja Sarahia tutkimaan tapausta. Hotellin omistussuhteissa ja tulevaisuussuunnitelmissa paljastuu selittäviä tekijöitä: rapistuva hotelli aiotaan myydä tyttären edustamalle firmalle ohi hotellia pyörittävän pojan. Myyntiä helpottamaan on kehitetty hotellin kummitus Fred, jonka tarinalla ja näyttäytymisillä saadaan asiakkaat karkottumaan - ja hinta kohdilleen. Mutta kirjan loppuratkaisu jättää avoimeksi, kuinka kattokruunu saattoi pudota niin, ettei sitä järkisyillä voinut selittää. - Ja onko niitä kummituksia sittenkin olemassa?

Ja paluumatkalla:

Cherringhamin mysteerit 20:  Kaikki tai ei mitään 

Loistoautoja kauppaava liikemies on vaimoineen Sarahin vanhempien luona illallisilla. Sillä välin heidän kotanaan käy murtovaras, joka jättää kaaoksen varastettuaan isännän tietokoneen ja emännän salaisen rahakätkön vaatekomerosta. Omituisinta kaikessa on se, että rosvon on täytynyt tietää hälyttimen turvakoodi.

Jack ja Sarah pyydetään apuun poliisitutkimuksen lisäksi. Käy ilmi, että talon rouva on yhteistyössä rosvon kanssa juonitellut asian, mutta toisaalta rosvo aikoi pettää rouvan livistämällä matkoihinsa. Autokauppias saa asian selville ja aikoo ampua rosvon. Jack ja Sarah saavat viime hetkillä hänet muuttamaan mielensä ja luovuttamaan rosvon poliiseille.

Yashar Kemal:  Kalastaja jota meri vihasi  1978, suom. 1986 )

Suhtauduin tähän kirjaan odottavan optimistisesti - olihan se huomattavan ohut verrattuna edelliseen lukemaani. Enkä pettynyt muutenkaan. Kerronta on edelleen vauhdikasta ja täysin omaperäistä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Marmaranmeren ja Istanbulin ympäristöön. Kalastaja-Selim joutuu aluksi murhan todistajaksi Meneksen kylän kahvilassa. Murhaaja Zeynel on paikallinen nuori mies, murhattu paikallinen gangsteri. Selim ottaa Zeyneliltä aseen ja sylkee halveksuen hänen päälleen.

Kirja seuraa nyt Kalastaja-Selimin ja Zeynelin vaiheita kertoen miltä heistä tuntuu, mitä heistä muut ajattelevat ja mitä he mielessään kuvittelevat tapahtuvaksi.

Outoa kyllä kyläläiset kääntyvät Selimiä vastaan ja toisaalta kehittävät murhaajasta sankarin. Lehdistö tarttuu tilaisuuteen ja julkaisee skandaalimaisia tarinoita Zeynelin "urotöistä" värittäen niitä uskomattomasti. Poliisit ajavat häntä takaa, mutta aina hän onnistuu pakenemaan.

Tarina saa kliimaksinsa, kun Zeynel hakee turvaa Kalastaja-Selimin luota ja saa tämän lähtemään salakuljettamaan hänet pakoon Kreikkaan. Venematkalla Zeynel muistelee kuulemiaan keksittyjä kauhutarinoita Selimin raakuuksista. Peloissaan hän yrittää kuristaa Selimin, joka puolustautuessaan tappaa Zeynelin. 

Kalastaja-Selim palaa onnettomana takaisin mukanaan Zeynelin ryöstörahat. Lopulta hän keksii omantunnonvaivoissaan avustaa kyläläisiä eri tavoin varastetuilla rahoilla.

Kirjassa Kemal valaisee onnistuneesti ihmisyhteisön ikävät puolet, mutta hädän hetkellä avuliaan ystävällisyyden. Kalastaja-Selim on luonnonystävä, jonka eristäytyvyys vieroksuttaa kyläläiset. Näin hän pohtii:

Mutta miksi ihmiset olivat niin tunteettomia, pelkurimaisia, niin epäluuloisia toistensa suhteen, itsekkäitä, vehkeileviä, valmiita repimään silmät toistensa päästä muutaman pennin takia, miksi he välittivät vain omasta pikku perheestään, eivätkä aina siitäkään? Miksi ihminen oli niin sokea häntä ympäröivälle maailmalle, merelle, pilville, kaloille, linnuille, mehiläisille, hevosille?... Ja kuitenkin sama ihminen saattaa tuntea luissaan ja ytimissään, koko sielullaan, musiikin ja laulun ja suudelmat, sarastavan päivän, puhkeavan kukan, rakkautta loistavat silmät...

 

Viikon 44 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Nicolas Freeling:   Pitkä hiljaisuus   ( 1972, suom. 1973 )

Tämä kirja on taas loiventava Kemalin jälkeen. Se kertoo ylikomisario Van der Valkin viimeisistä vaiheista - on siis sarjansa viimeinen. Freeling antaa sankarinsa tulla ammutuksi, mikä tuntuu oudolta, mutta tarina ei pääty siihen, vaan hänen vaimonsa ryhtyy selvittämään murhan olosuhteita. Ei kostaakseen, vaan saadakseen tietää.

Poliisien tutkimukset ovat ajautuneet umpikujaan. Niinpä leski lukee miehensä sekavat muistiinpanot saadakseen vihjeitä. Hän palaa vanhaan asuintaloonsa, jossa naapurit muodostavat tukiryhmän hänelle. Vähitellen yhdessä toimien syylliset löytyvät, mutta todisteet puuttuvat. Lopulta leski menee "pääkonnan" luo esittämään faktat. Tarina huipentuu uhkaavaan tilanteeseen, josta leski selviytyy nipin napin konnan yhtiökumppanin astuessa pelastamaan hänen henkensä. Sitten onkin enää poliisien hoidettava loppuselvittelyt.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Henkilöt ovat mielenkiintoisia persoonia. Juoni saa vaikuttavan käänteen keskushenkilön kuolemasta ja uuden näkökulman ansiosta. Kysymys syyllisyydestä, ampuja vai yllyttäjä vai molemmat, vie kertomuksen ihmisyyden perusasioihin asti.

Henry Miller:  Musta kevät  ( 1936, suom. 1968 )

Eipä minusta tule Millerin ihailijaa, vaikka häntä kai pidetäänkin radikaalina uudistajana. Hänen tekstinsä ja tyylinsä panee epäilemään, mahtoiko huumaavilla aineilla olla osuutta asiaan. Siinä määrin sekavaa ja poukkoilevaa tajunnanvirtaa, hyppelehtiviä mielleyhtymiä hänen kertomatapaansa liittyy. Hyökkäävä seksuaalisuus ei nykypäivänä aiheuta olankohautusta enempää, vaikka aikaisemmin hänen teoksiaan kiellettiinkin.

Varhaisten surujen katu laajenee, siniset huulet niiskuttavat, albatrossin siivet sen saranoilta nostetun verisen niskan edellä, sen hampaat sopottavina. Knallihattuinen mies narisuttaa vasenta jalkaansa, kaksi pykälää alemmaksi oikealle, parraspuiden alle, Kuuban lippu punottuna pölkkypäillä ja valeomenilla, luonnonmagnolioilla ja nuorilla kääpiöpalmun vesoilla jotka on silputtu liidulla ja vihreällä kuolalla.  Hopeasängyn alla valkoinen kurjenpolvimalja, kaksi juovaa aamua varten, kolme yötä varten. Majavat verta mankuen...

Jotakin hauskaa sentään jäi tästä kirjasta mieleen, johtuneeko iästäni. Hän kirjoittaa pitkään suhteestaan urinaaleilin.

Minä kusen paljon ja usein, minkä sanotaan olevan merkki väkevästä henkisestä vireydestä. Olkoon sen laita miten tahansa, tiedän että mittaillessani New Yorkin katuja minulla on peräti tukalat oltavat. Koko ajan varron malttamattomasti seuraavaa pysähdyspaikkaa ja hätäilen, jaksanko ylipäänsä pidättää niin kauan. Ja kun talvella rahattomana ja nälkäisenä on suloista viivähtää tuokio lämpöisessä maanalaisessa mukavuuslaitoksessa, niin kevään koittaessa juttu on vallan toinen.  

Viikon 43 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal:   Suosta nousee uusi maa  ( 1975, suom. 1985 )

Taas otin käteen kirjaston poistohyllystä kahmimani Kemalin. Teos on epäilyttävän paksu. Syy siihen miksi, selvisi pian. Kemal näyttää tässä tarinassa riemastuneen luonnon kuvauksesta. Myös mielikuvituksellisten, huuruisten harhojen paisuttelu täyttää kirjaa hukuttaen välillä juonen kulun.

Tšukorovan tasangolla ollaan jälleen. Hän kuvaa maattomien talonpoikien halusta kuivattaa itselleen suo. Mutta suurtilalliset kaappaavat alueen. Vanhojen aatelissukujen viimeiset edustajat yrittävät pitää kiinni menneiden ( feodaalisten ) aikojen tavoista. Rikkaat nousukkaat juonittelevat näiden kustannuksella.

Vanhan ylimyksen Derviš bein kunnia tulee loukatuksi julkisesti. Hän tapattaa loukkaajan nuorella palkollisellaan. Mutta hänen vihollisensa yrittää saada teon paljastetuksi ja ylimyksen rangaistuksi. Monien vaiheiden jälkeen Derviš onnistuu tappamaan alaisensa, mutta ajat ovat muuttuneet. Ylimysten valta on murentunut. Eräältä yksinäiseltä beiltä puretaan kartanokin alta hänen maatessaan vuoteessa. 

"Nousukkaiden" ajattelua kuvaa seuraava sitaatti:

- Piru periköön ne jotka kuuluttavat suuremmuuttaan sukupuillaan ja esi-isiensä hautakivillä! Nuo feodaaliajan muistomerkit uskovat olevansa erilaisia kuin muut, nuo tietämättömät koirat kuvittelevat että heidän isänsä ovat luoneet maailman! Ja kuinka pöyhkeä, ylenkatseellinen onkaan heidän tapansa pitää välimatkaa meihin muihin.

Kun syntyy köyhänä ja kuolee köyhänä, niin turha rehkiä. Sama pätee rikkaisiin... Mutta jos haluaa päästä kynnyksen yli parempaan, niin se käy kalliiksi. Se maksaa sinun oman veresi, henkesi, ihmisarvosi, kunniasi...

Ja aateliset:

Eikö jalolla suvulla ollut todellakaan enää merkitystä tässä kirotussa maailmassa? Kun kuitenkin hevosten ja härkien rotuja, vinttikoirien puhtaita verilinjoja, tomaattien ja munakoisojen lajikkeita pidettiin tärkeinä, niin miksi ei  sitten ihmisten jalosukuisuutta?...

Mutta ihminen jolla on rahaa, oli merkittävämpi kuin omaisuutensa menettänyt aatelinen, toisin sanoen koni jolla oli hopeakoristeiset ohjat ja aasi jolla oli jalokivin koristeltu kuormasatula olivat ihmisten silmissä arvokkaampia kuin kaunis arabiratsu.

Viikon 42 / 2021 kirjakassi

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Georges Simenon:  Sairaalan kellot  ( 1963, suom. 1969 )

Ei lainkaan komisario Maigretia, vaan jotakin oikein syvällistä, inhimillisen elämän rajallisuuden havainnointia. Kun elämässään, ammatissaan, taloudessaan ja ihmissuhteissaan menestynyt ja kuuluisa mies ( Maugras ) saa aivoinfarktin, menettää puhekykynsä, osittain liikkumiskykynsä, hän putoaa todella syvälle. Hänen ajattelutapansa maailmasta muuttuu totaalisesti. Kuoleman läheisyydessä hän alkaa vastustaa hoitotoimenpiteitä. Hänen käsityksensä ystävistään, isästään ja vaimostaan muuttuu, saa uusia näkökulmia. 

"Nyt hän ihmettelee, merkitsikö hänen menestymisensä isälle kaikessa hiljaisuudessa nöyryytystä sen sijaan että tämä olisi iloinnut siitä. Hänen itsepintaisesti pyydeltyään isä on käynyt muutaman kerran Pariisissa, ja aina isä on katsonut välinpitämättömänä, jopa ilmeisen paheksuvasti ympäristöä, jollaisessa hän elää.

- Sinä kai olet onnellinen? ... Sitä parempi itsellesi... Täytyyhän maailmassa olla onnellisiakin ihmisiä..."

Vuodepotilaana Maugras on vakuuttunut, ettei hän enää parane. Hänellä on aikaa arvioida ihmissuhteitaan, mutta varsinkin itseään. Vaimon vierailun jälkeen hän havaitsee itsearvionsa olevan vasta alkutekijöissään.

Paraneminen kuitenkin edistyy, ja Maugras haluaisi silti paeta ajatustensa, muistelujensa maailmaan.

Kuntoutuksessa:

"Hän on kärsimätön. Joskus hänen mielensä valtaa hätä.

Vieläkö hän osaa? Hän tarkoittaa: elää toisten tavoin. Sillä hän ei ole enää aivan samanlainen kuin he, eikä hänestä sellaista enää koskaan tulekaan."

Mary Higgins Clark:   Lottovoittaja   ( 1994, suom. 1995 )

Tässä loiventava Simenonin jälkeen. - Ja voi, voi sentään! Meille jokaviikkoisille lottoajille mukavaa höttöä. Pariskunta, siivoja ja putkimies, ovat onnekkaasti napanneet lottomiljoonat ja nauttivat niistä. Rouvalla vaan on taipumus sotkeutua rikosten selvittelyyn. Niitä on tässä kirjassa kuusi tapausta, jotka hän vaistonsa, hyvän muistinsa, salanauhoitustensa sekä uskollisen aviomiehensä avustuksella selvittää taitavasti. 

Kirjailija oli tuottoisa ja menestyksekäs, varmaan helpon ja yksinkertaisen - ei juoneltaan liian vaikean tarinoinnin ansiosta. ( Tämä teos matkustaa nyt paperikeräykseen. )  

Viikon 41 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal:  Tuhannen härän vuori ( 1971, suom. 1976 )

Taas Kemal palaa kertomaan Tšukurovan tasangon elämää. Nyt eletään aikaa jolloin paimentolaisheimojen perinteiset talvehtimislaitumet ovat kiinteiden kylien toimesta otetut maanviljelyskäyttöön. Vapaita laitumia ei enää ole. Muutama heimo ei ole halunnut, tai osannut, luopua vanhasta kulttuuristaan ja elämäntavastaan. Rakennemuutos on raju. Sitä Kemal kuvaa.

Yörukien heimon uskomuksiin kuuluu, että tiettynä yönä kerran vuodessa kaksi pyhimyksiä edustavaa tähteä törmäävät taivaalla, ja elämä maassa hetkeksi pysähtyy. Jos silloin ihminen, joka tämän ilmiön näkee, toivoo jotakin, hänen toiveensa toteutuu. Heimon vanhimpien mielestä olisi toivottava yhteisölle talvehtimispaikkaa. Kullakin jäsenistä on kuitenkin jokaisella oma itsekäs haaveensa. Tämä osaltaan kuvaa heimon yhteisöllisyyden rapautumista, ja edessä olevaa väistämätöntä tuhoa.

Vuoden mittaan heimosta erkanee vähin äänin telttakuntia. Kylän sepän ajatus arvokkaan miekan myymisestä valtaapitäville maa-alaa vastaan osoittautuu jo ammoin hautautuneeksi perinteeksi. Eikä heimon kauneimman neidon naittamisesta rikkaalle maanomistajan pojalle tule mitään, maanomistajan ahneuden vuoksi sekä neidon lainsuojattoman rakastajan ilmaantuessa yllättäen takaisin heimon pariin. 

Pääosalle paimentolaisista muutos oli asteettaista:

Kun turkomaanit tottuivat elämään yhdessä paikassa, he eivät olleet enää niin innokkaita jatkamaan paimentolaiselämäänsä. Vähitellen he alkoivat rakentaa taloja kylistä saamilleen maille. 

Aluksi talot olivat ruokomajoja. Materiaali riitti runsaasti.

Kevään ensimmäiset merkit nähdessään turkomaanit kiiruhtivat ylös vuoristoon ja palasivat majoihinsa vasta talvella... Sitten he oppivat viljelemään maata... ja niin vähitellen he tottuivat Tšukurovan kuumuuteen.

Turkomaanit vaurastuivat maansa tuotteilla. He olivat jo kauan sitten unohtaneet paimentolaiselämän jota olivat viettäneet vuoristossa ja pitivät mustasukkaisesti kiinni maistaan. Riidat maanomistuksesta olivat nyt jokapäiväisiä. 

Ja riidat käytiin juuri niiden viimeisten väistyvien paimenheimojen kanssa.

Harjulla harpoin

Lapsuuteni kotimökki seisoo kyläharjun päällä. Kävin siellä kävelyllä. 

Pyörät - Wheels

Harmaana sadepäivänä kivijalkakammarissa!