maanantai 1. helmikuuta 2021

Padasjoki haastoi

 


Tipaton tammikuu! Pyh! Mutta sadan kilometrin tammikuu - se vasta jotakin!

Aloitimme vaimon kanssa projektin ja selvitimme sen leikiten. Oli yksi myrsky&matkapäivä, jolloin pidimme taukoa. Muutoin kävelimme tipallisenakin sadepäivänä. ( Eivät onneksi huomanneet kieltää kävelemästä muuallakin, esim. Pohjanmaalla. )

1. 1. 2021 Puusepänraitti, Jurva 5,5 km.


2. 1. Pikku-pappila ( paluu ),  5,6 km.


3. 1. Pappilanharju,  5,8 km.



4. 1.  Kirjastolenkki,  4,4 km.


5. 1.  Sairaalalenkki,  2,6 km.


6. 1. Kirjasto-Pikku-pappila,  3,7 km.




7. 1. Sairaalalenkki + koulu,  6,0 km.


8. 1.  Koululenkki,  4,1 km.


9. 1.  Haapalanmäki,  4,2 km.


10. 1. Pappila,  3,4 km.


11. 1. Sitten siirryttiin Padasjoelle: 
          Posti-Kirkkopuisto-Koiravuori. 6,4 km.




12. 1.  Palokunta-Koiravuori,  5,6 km.


13.1.  Ilmoilantie,  4,3 km.


14. 1. Oli pakko palata Jurvaan, eikä voitu paluupäivänä kävellä.


15. 1. Pikku-pappila-Jaakontie,  3,4 km.


16. 1.  Kuutamossa sairaalalenkki, 3,5 km.


17. 1.  Kirjasto,  4,9 km.


18. 1.  Museo,  7,4 km.


19. 1.  Suppukuja,  4,3 km.


20. 1.  Posti-Haapalanmäki,  7,3 km.


21. 1.  Pappila,  3,0 km.


22. 1.  Vanha meijeri,  7,2 km.


23. 1.  Kankaanpään raunio,  2,8 km.


24. 1.  Peurantie-lossakka,  4,4 km.




25. 1.  Metsäkuja,  3,2 km.


26. 1.  Teatteri,  4,0 km.




27. 1.  Palokunnalle,  5,4 km.


28. 1.  Pikku-Jurva,  4,2 km.



29. 1.  Puusepänraitti,  5,5 km.


30. 1.  OK:N varasto-Nuorisoseura-kirkonpiha,  4,1 km.




31. 1.  Korvenkuja-Auneentie,  5,6 km.




Σ 141,8 km

Vaimon takki kului takaa puhki valokuvaamisesta. Lähes kaikki hänen piponsa pääsivät kuviin. Piikkikengät olivat ehdottoman turvalliset. Kahdet rasat useimmin välttämättömät. Paleltumia ei tullut, ei myöskään hiertymiä. Kerrospukeutuminen aina paikallaan - valitettavan usein liian lämmintä. Mitähän nyt sitten helmikuussa..?



sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Viikon 4 / 2021 kirjakassi

 


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.





Nina George:  Pieni kirjapuoti Pariisissa  
                         ( 2013, suom. 2016 )

Tämä kirja, samalla kun se on rakkaustarina, syvällinen kuvaus elämästä ja kuolemasta, seikkailukertomus, kertomus kirjallisuuden merkityksestä, ranskalaisen ruoan reseptikirja, on myös mahtava luonnonkukuvaus Ranskan maaseudusta ja pienistä kaupungeista.

Monsieur Perdu piti yllä "kaunokirjallisuusapteekkia" jokiproomussa, jonka hän oli muuttanut kirjakaupaksi. Onnettoman rakkaussuhteen takia hän oli rajoittanut askeettisen elämänsä kirjoihin. Niitä hän myi "lääkkeeksi" erilaisiin tunnetiloihin. - Eikä myynyt, jos asiakkaalle ei hänen mielestään sopinut valittu kirja. 

"Huone, jossa voitte olla yksin. Ei kirkkaita valoja, kissanpentu seurananne. Ja tämä kirja, lukekaa sitä hitaasti. Niin, että voitte aina välillä levähtää. Se antaa teille paljon ajateltavaa, luultavasti myös itkette. Itsenne vuoksi. Vuosien tähden. Mutta sen jälkeen te voitte paremmin."
( Kirjan lopussa on luettelo muutamista kirjoista soveltuvuusalueineen, vaikutuksineen - ja mahdollisine sivuvaikutuksineen. ) 


Herra Perdu perusteli myyntiperiaatteitaan näin:

"Haluan hoitaa tuntemuksia, joita ei tunnisteta sairauksiksi ja joita lääkärit eivät koskaan diagnosoi. Tunteen häivähdyksiä, mielenliikahduksia, jotka eivät kiinnosta terapeutteja, koska ovat muka liian vähäpätöisiä tai hahmottomia."

Mutta tietenkään hän ei osannut itseään hoitaa kirjoilla. Niinpä jouduttuaan lukemaan ensi kerran jo kuolleen rakastettunsa jäähyväiskirjeen kahdenkymmenenyhden vuoden takaa, hän järkyttyi ja lähti proomullaan purjehtimaan jokea myöten etelään. Matkallaan hän sai seuraansa mielenkiintoisia ihmisiä. 

Eräs heistä oli Amerikasta muuttanut ja luonnehti kotimaataan näin:
"Kansakunta, jolla ei ole esittää edes tuhatta kulttuurisen kehityksen vuotta, ei myyttejä, ei taikauskoa, ei kollektiivista muistia, arvoja tai häpeää; vain kristillis-militaristista pseudomoraalia, maan raiskaamista vehnänviljelyllä, moraalitonta aselobbausta ja seksististä rasismia."

Asteettain kauluspaita, harmaat housut ja pikkutakki vaihtuivat rentoon asuun, farkkuihin ja t-paitaan, parransänkeen ja rusketukseen - hitaammin uuteen asenteeseen. Lopulta hän luovutti laivansa matkalaisilleen ja aloitti askeleet kohti uutta, vanhasta vapautunutta elämäänsä uuden rakkaansa rinnalla luodakseen teoksensa: "Pienten tunteiden suursanakirjan".

perjantai 22. tammikuuta 2021

Viikon 3 / 2021 kirjakassi

 


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maasta. Merkitse karttaan.



Heitin vaimon haasteen syrjään hetkeksi ja rupesin miettimään viimeviikkoisen Agatha-mukaelman teilaustani. Olen joskus aikaisemminkin moittinut dekkareita mieltymyksieni vastaisiksi. Mutta eikö olisi syytä tutkia rikoskirjailijoiden motiiveja, jotta paremmin ymmärtäisi heidän tuotoksiaan. Siihen tarjoutuikin hyvä mahdollisuus sattumalta ostamassani e-kirjassa:


Paula Arvas ja Kirsi Luukkanen ( toim. ):

Miten rikoskirjani ovat syntyneet ( 2012 )



Näyttää siltä, että moni kirjailija on ja on ollut kova lukija jo nuorena, Hannu Vuorio tosin vanhempana. Lukeminen on avaintaito muutenkin, mutta kirjailijalle ensiarvoinen.


Miten sitten kirjailijaksi on tultu? Monella se on saanut alkunsa jo pienenä tarinoiden keksimisenä lapsen mielikuvituksen ruokkimana. Leena Lehtolainen eräänlainen huippu: kirjoitti päiväkirjoja ja jo 12-vuotiaana julkaisi esikoisteoksensa. 
Tuomas Lius myös vallan erikoinen tapaus: Hänen äitinsä kirjoitti Tuomas-pojan seikkailutarinan muistiin, poika ei vielä osannut itse kirjoittaa.  



Kirjailijaksi on voitu ruveta erilaisista syistä. Jarkko Sipilä, esimerkiksi, rikostoimittajan työssä saa aiheita tarinoihin lakkaamatta. Joku on voinut alkaa kirjoittamisen lisäansioiden toivossa, joku työstääkseen omaa traumaattista kokemustaan. Aihe voi löytyä yllättävastä tapahtumasta ympäristössä, ilmiselvästä ongelmasta yhteiskunnassa tai vaikka vain kuvasta.           



Matti Röngän mielestä kirjailijoita on kahta lajia: Toinen tuottaa "jumalallisen käden ohjaamana" - tarina ikään kuin ottaa vallan ja vie itse loppuratkaisuun kirjailijan käden vain muistiin merkitessä.
Toinen laji on "putkiaivoinen kirjallisuusinsinööri" tarkkoine suunnitelmineen - hyvin suunniteltu on puoliksi kirjoitettu.



Rikoskirjojen henkilöt saattavat tuntua todellisesta elämästä otetuilta, mutta monet kirjailijat väittävät muuta. Sankari on saattanut saada joitakin ominaisuuksia todellisuudesta, pääasiassa kuitenkin kyse on kirjailijan luomuksesta. Varsinkaan päähenkilö ei edusta kirjailijaa itseään.


Mikä onkaan dekkareiden arvostustaso kirjallisuudessa? Aikaisemmin ei kovin korkea. Outi Pakkasen mielestä lajia lähes rinnastettiin kioskikirjallisuuteen. Markku Ropposen mielestä "rikoskirjallisuus tyrkätään edelleen nurkan taakse" vakavasta kirjallisuudesta puhuttaessa. Hänen mielestään dekkareista löytyy hyvää kuin myös "täyttä soopaa" - kuten muussakin kirjallisuudessa.


Koetan säilyttää näitä kirjailijoiden ajatuksia mielessäni seuraavaa dekkaria lukiessani. Sitä on niin helppo puskista retostella toisten tekemisiä, mutta teepäs itse!
                                                        
                                                         



lauantai 16. tammikuuta 2021

Viikon 2 / 2021 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maasta. Merkitse karttaan.



René Goscinny                       Albert Uderzo


 Viimeviikkoisen järjestelmällisyyden jälkeen halusin lukea jotakin rentouttavaa. Vaimon kaappisulkeisten jäljiltä löytyi pinkka Asterixeja, joihin tarrasin heti kiinni vesi kielellä.

Aikamme henkeen sopiva ( ? ) Asterix gladiaattorina tekee ymmärrettäväksi miljoonien halun selvitä vaivattomasti ongelmistaan pelaamalla, lottoamalla... taikajuomalla, joka tekee voittamattomaksi caesareita ja alempia kätyreitä, trumpeja ja republikaaneja vastaan.

Asterix ja ennustaja osoittaa meille taikauskoisen hölynpölyn merkillisen vetovoiman valtavan humoristisesti. Mitään ei silti ole opittu tieteen kehittyessä. Somessa pyörii jos minkälaisia huuhaaporukoita salaliittoteorioineen, rokotuskammoineen, 5g-verkkouhkineen. Mutta Asterix ja Obelix ovat mahtavia!


Sophie Hannah

Sophie Hannah: Suljettu arkku ( Agatha Christie ): 2016

Agatha Chrisien "imitointi" ei ole helppoa. Sen voi huomata tämän kirjan luettuaan. Ei riitä, että on kartano. Ei riitä että on suku ja rikas leski, lady, perijäkandidaattien ympäröimänä. Ei riitä yllätystestamentti perillisten vahingoksi, murha, Poirot, motiivien ja syyllisten esittely, koukeroinen juoni, loppuratkaisun venyttäminen viimeisille sivuille. - Vain Agatha osaa tehdä sen mestarillisesti! 


perjantai 8. tammikuuta 2021

Viikon 1 / 2021 kirjakassi

 




Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maasta. Merkitse karttaan.





Paikka kaikelle 
Mistä tavaratulva syntyy ja miten se  padotaan ( 2019 )


Ryhdyin siis toimeen, vaimon haasteeseen, ottamalla käteeni hänen ojentamansa vihjeen. Mitä Suomessa koronan keskellä jonkinasteisessa karanteenissa voisi tehdä? Voisi alkaa siivota nurkkia kamoista. Ja siihen hommaan näköaloja ja ideoita tarjoaa tämä kirja.

Kyseessä ei ole mikään kikkakokoelma, vaan kirjoittaja on paneutunut asiaansa perusteellisesti aina teollistumisen ja tavarantuotannoin kehittymisestä ja vaikutuksista nykyajan tavaranhaalimisideologiaan. Ymmärrettäväähän on, ettei kotien tavaranhallinassa ollut ongelmaa ennen kuin tavaroita alettiin tuottaa paljon ja halvalla - sitä ennen ylimääräisiä tavaroita ei ollut, oli vain tarpeellisia.

Aallon mielestä kodin toimiva järjestys muodostuu kolmesta osatekijästä:
- Tavaroita on sopivasti
- Tavaroilla on paikat
- Tavarat laitetaan paikoilleen.

Selkeää! Yksinkertaista! - Mutta ei niin helppoa, Kirja käy lävitse noita teemoja kodin eri paikoissa eteisestä ullakolle.

Omalla kohdalla vaikeinta on varmasti tavaroiden määrän karsiminen sopivaksi. Valitettavasti omistan kaksi omakotitaloa, kolmannesta kolmanneksen ( perintönä ) sekä kerrostalokaksion. Viimeksi mainittu on hankittu viimeksi, ja sen kalustaminen on menossa. Sinne on mukava mennä, koska siellä ei ole liikaa tavaraa. Haluamme pitääkin tilanteen sellaisena ja luopua lopulta omakotitaloista. Mutta miten valita pois luovutettavat esineen ja mitkä jäävät.


Valitettavasti tavarat eivät ole vain kylmiä esineitä, niillä on "sielu", ne kertovat yleisesti ottaen millaisia minä ja vaimoni olemme ihmisinä, millainen on statuksemme, ja erityisesti kullakin esineellä on rooli meidän elämänkerrassamme. Joillakin perintöesineillä jopa edellisen sukupolven tarina kerrottavana, ja jotkut muistuttavat meitä ajasta, jolloin lapset vielä asuivat kodissamme. - Tämän tyyppisiin pulmiin kirja antaa näkökulmaa.

Yritän noudattaa tavaranhävittämisprojektissani kirjan/Aallon neuvoja. "Tee omien voimien mukaan...mieluummin paloittele urakka tavaryhmien mukaan... Aloita varsinainen raivaaminen luomalla neljä lajitteluosastoa. 1. Roskat, 2. Lahjoitukset, 3. Myytävät ja 4. Muualle kuuluvat. ( roskapusseihin tai pahvilaatikoihin )
Ja vielä: "Päätä heti, mikä on kunkin tavaran osoite."
Näin menetellen olisi syytä käydä kaikki huoneet läpi.

Keittiötä kuvatessaan itseään ammattifeministiksi luonnehtiva Aalto etenee kauas naisen aseman kehittymiseen nykyaikaan asti. Tasa-arvoa ei ole vieläkään näkyvissä, se on myönnettävä. Korkeintaan "miehet osallistuvat kotitöihin, naiset tekevät niitä".

Paikkakysymyksessä hänellä on myös neljä huomiota:
1. Useimmin käytetyt tavarat käden ulottuville, 2.Karsi tavaran siirtelemiseksi tarvittavat vaiheet, 3. Rajaa säilytystila ja 4. Unohda hukkatila ( hyllyllä neljännes voi olla tyhjää ).
"Järjestyksen pitää olla niin yksinkertainen, että lapsikin osaa noudattaa sitä."
"Järjestys on hyvä piika, mutta huono emäntä." ( renki/isäntä? )

Toivottavasti kirjan opetusten kannustamana saan muutosta aikaan. "Kun varastot siivoaa, hyvä energia lähtee virtaamaan ( Feng shuita ). 

No, olen tähän järjestelyteemaan joutunut tutustumaan ulkokohtaisesti aikaisemminkin: Konmarituslinkki tässä 
sekä omakohtaisesti: Sadepäivälinkki tässä
                                     Hirvensarviöljylinkki tässä
                                     Höyläpenkkilinkki tässä

Ja tavaroiden säilyttämisestä ja loppuun asti käyttämisestä linkki tässä.

Mutta järjestelmällisyydessäni on ollut usein jojo-liikkeen piirteitä - ylä- ja alamäkeä.




Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää 
                                        Taito tehdä kuolinsiivous ( 2018 )

Kuolinsiivoussana on vähän puistattava, mutta itse asiassa kyse on samasta asiasta kuin edellisessäkin kirjassa. Pitää siis hoitaa omat turhat tavarat pois nurkista ja tehdä elämästä helpompaa. ( Ellei sitten ole kyse jonkun toisen kuolinpesästä. ) Miten se tapahtuu, onkin toinen juttu.

Meillä on tulevaan kaksioon muuton takia  kuolinsiivous/tavarankarsinta ollut vähitellen vireillä puolisen vuotta. Kaksioon on kuljetettu kalusteita vanhoista kodeistamme niin, että siellä on vielä väljän mukavaa, pientä fiksausta enää seinille ripustettavien juttujen suhteen. Mutta lopusta kamasta olisi päästävä eroon. Siihen Magnussonin kirjasta löytyy ideoita.

Hän suosittelee aloittamaan kellarista ja ullakosta sekä eteisen ja vaatehuoneen komeroista. Kun aloittaa karsimisen, kannattaa aloittaa helpoista, tavaroista joihin ei liity tunteita. Aloittaa voi myös vaatteista, luokitella poisheitettävät, kierrätettävät, mahdollisesti kirpputorille myytävät ja käyttöön jäävät.



Yksi ensimmäisistä keinoista, joita hän käytti huonekalujen suhteen, oli huutokauppa-ammattilaisten käyttö. Meidän huonekalumme ovat pääasiassa vahoja, kuluneita, osa tyylihuonekaluja, joita nykykoteihin tuskin huolitaan.
Hyvä olisi kysyä lapsilta ( lapsenlapsilta ), mitä he haluaisivat ottaa. On järjestöjä, jotka saattavat ottaa lahjoituksia vastaan.

Magnusson suosittelee pienempään asuntoon muutettaessa ( juuri kuten mekin ), ettei tehdä sitä kiirehtien, vaan rauhassa omaan tahtiin itseään uuvuttamatta. Hän kehottaa pitämään kuolinsiivousta aivan arkisena puuhana, mikä tekee elämästä lopulta helpompaa ja rennompaa.