Raamatusta

Mikä olisi seuraava iltalukeminen Koraanin jälkeen. Aivan ilmeisesti Raamattu. Sen sisältöhän on joiltakin osin tuttu, kiitos koululaitoksen ja lapsuuden "pyhäkoulun".

Luin vaimolleni ääneen valittuja kohtia päivän mietelauseiksi.

Se, miksi me maan matoset olemme täällä ja millainen on Jumala, selvisi Raamatusta:

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." Ja luomisen viidentenä päivänä oli ihmisen vuoro: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,..."
Mikä taakka, mikä vastuu! Jos haluat nähdä Jumalan, katso peiliin? Mitä näet? Kuvan, et Jumalaa, toivottavasti. Tosin jotkut palvovat itseään kotialttarin, peilin ääressä.

Jumala loi miehen ensiksi ja sitten vasta, maailman ensimmäisen anestesiaa hyväksikäyttävän operaation jälkeen, miehen kylkiluusta naisen. Tästäköhän juontaa ikiaikainen miehinen ylimielisyys naisia kohtaan melkein kaikissa kulttuureissa.
"Ja Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi;.."". 
Siinä puuhassa ihmiset ovat viihtyneet siitä asti innokkaasti. Ja pahalta näyttää luontoa kohtaan saatu ylivaltakirjan käytön jälki.

Aadamin menetetty momentum paratiisissa

Jumala asetti ihmiset asumaan paratiisiin.
"Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, ja niin myös hyvän- ja pahantiedon puun."
Kaikkihan tietävät, miten kävi sitten käärmeen houkutteleman Eevan ja tiedonpuun omenoiden kanssa. Kun Aadamkin oli sortunut maistamaan, oli Jumalan ripeän päätöksen aika.
"Ja Herra Jumala sanoi... Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti."
Eihän se Aadam raukka ollut tarpeeksi vikkelä, Jumala ehti karkoittaa heidät paratiisista. 

Väkivallan pitkä perinne

Jumalan valittu kansa sai Egyptistä lähdettyään asettua heille osoitettuun maahan. Voi heitä, jotka sattuivat tielle.
"Mutta minä sanon teille: Te saatte ottaa omaksenne heidän maansa, sillä minä annan sen teille omaksi, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka olen teidät erottanut muista kansoista."
Tämä on perinne. Eipä paljon toivoa rauhanneuvottelijoilla Israelissa.

Veren juhlat

Vanhan Testamentin Jumala määräsi jumalanpalvelusmenot. Niissä uhrattiin niin, että veri roiskui.
Salomonin temppelin vihkiäiset Raamatun mukaan olivat aivan omaa luokkaansa: Jumalalle uhrattiin 20 000 raavasta sekä 120 000 lammasta. Miten he selvisivät sen veren ja lihan kanssa lämpimässä ilmastossa niiden kahden viikon ajan, minkä juhla kesti.  

Vanhan Testamentin Jumala opasti kansaansa kepillä ja porkkanoilla:
"Jos te vaellatte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni ja pidätte ne, annan minä teille sateen tulla ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut hedelmänsä..."
"Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä... rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla, hivutustaudilla ja kuumeella, jotka sammuttavat teidän silmänne ja näännyttävät sielunne..."

Porkkanoita oli paljon, keppiä kauhistuttavasti. Mutta siitä huolimatta, kaikkivaltiaan harmiksi, kansa ei pysynyt uskollisena: otettiin vaikutelmia ympäröiviltä kansoilta, harhauduttiin kultaisiin vasikoihin, napistiin ja kapinoitiin johtajia vastaan. Kuninkaat juonittelivat. Heitä vastaan juoniteltiin. Jopa itse Salomo sortui satojen vaimojensa vaikutuksiin: "...taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle..." Kaikkivaltius ei helposti pure itsepäiseen kansaan. 

Erityisopettajan vinkkelistä  särähti erityisesti:

"Puhu Aaronille ja sano: jos jossakin sinun jälkeläisistäsi, tulevissa sukupolvissa, on joku vamma, älköön hän lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää.
Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaan sokea tai ontuva, kukaan kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton..."

  Vanha Testamentti ei tosiaankaan ole mikään "Lukemisia Lapsille"-teos. Se on historiankirja, sukututkimuskirja, lakikirja, lääkärikirja. Fundamentalistille Jumalan sana.

Uusi Testamentti on tutumpi. Otan sieltä vain yhden kohdan itselleni opiksi:

"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille." ( Matt. 7:12 )
 



Paljon ajattelemisen aiheita sain Raamatusta ja luin sen suurella mielenkiinnolla.

Uhrautumisesta

Joskus 1960-luvulla olin jollakin lailla kasvanut tietoiseksi ympäröivästä maailmasta. Erikoisesti järkyttivät nuorta mieltä polttoitsemurhat sodan vastustamiseksi, uskonnon puolustamiseksi tai poliittiseksi protestiksi. Ihmetykseni sai ilmaisunsa piirroksessani:

Entä nyt, puoli vuosisataa myöhemmin. Onko mikään muuttunut? Mistä ns. arabikevät sai alkunsa? Polttoitsemurhasta Tunisiassa! Miehitetyn Tiibetin buddhalaiseen uskontoon sekä Tiibetin kieleen ja kulttuuriin kohdistuvan sorron vastustamiseksi on yli sata ihmistä sytyttänyt itsensä palamaan.

Yhä löytyy siis voimakkaita vaikuttimia itsensä uhraamiseen. Eikä vain itsensä. Myös toisia, viattomia sivullisiakin, halutaan viedä mukana räjäyttämällä itsensä kansanjoukossa uskonsa, aatteensa puolesta. Karu elämä, kovat otteet.

Mikä on palkinto uhrista? Tunisialainen katukauppias sytytti itsensä lisäksi kansannousuja kautta arabimaailman. Jotakin muuttui, jotakin jäi muuttumatta. Entä henkilökohtaisesti? Saavuttaako uhraaja paikan paratiisissa? 

Koraanin mukaan ( suura 56:10-25 ): ”Siellä he saavat levätä kultakuteisilla istuimilla toinen toistaan vastapäätä, ikuisesti nuoret pojat palvelevat heitä, pikarit, haarikat ja maljat täynnä puhdasta juomaa, josta he eivät saa päänkipua eivätkä päihdy, tarjoten hedelmiä, jotka ovat heille mieluisia, ja linnunlihaa, aivan heidän toivonsa mukaan. Siellä on kaunosilmäisiä sulottaria, jotka ovat kuin kätketyt helmet, palkaksi siitä, mitä he ovat tehneet.”

Kuten ne 19 Al-Qaidan uskonsoturia, jotka kaappasivat lentokoneet ja ohjasivat ne päin World Trade Centerin torneja roihauttaen itsensä ja tuhansia muita tulihelvettiin New Yorkissa 11. syyskuuta 2001.

Tai paratiisissako nauttivat nyt ne ISIS- tai Al-Qaida-taistelijoiksi osoittautuneet asemiehet, jotka Pariisissa surmasivat satiirikkoja ja vääräuskoisia juutalaisia.
Sillä Koraanin mukaan:  

 "Ette te heitä surmanneet, vaan Jumala. Kun sinä ammuit nuolen, et ampuja ollut sinä, vaan Jumala."     ( Sotasaaliiden suura 17 ).

 

Vaikea uskoa sitä. Uskon mielummin eilen Pariisista näkemäni kulkueen humaaniin ilmaukseen - käsi kädessä kristityt, juutalaiset, islaminuskoiset,.. ateistit, uskonnottomat yhdessä raakaa terrorismia vastaan.

 

 

Ja lisäksi:  

Sananvapauden nimissä ei ole pakko käydä työntämässä hernettä naapurin nenään. Hän vetää sen sinne helposti itsekin. Mutta sitten kun loukataan ihmishenkiä, ihmisoikeuksia yleisemminkin, herne ei ole riittävän kova.

 

Sukupolvien kuiluista

Satavuotias isäni riippuu tänään heikosti elämän reunassa. Hän syntyi Venäjän tsaarin alamaiseksi, muistaa hämärästi "kapinan ajan", taisteli sodissa Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Ankarat kokemukset vaikuttivat asenteisiin ja mielipiteisiin maailmasta ja elämästä. Niihin törmäsin sitten, kun olin kasvanut kysymään ei vain mitä ja miksi, vaan minkä takia juuri niin ja miksi juuri niin eikä näin ja tällä ( paremmalla ) tavalla. 
Sukupolvien välille oli avautunut kuilu. Toisella reunalla Henry Theel tai Dallape, toisella Paul Anka ja Elvis tai myöhemmin The Beatles ja Rollarit. Toisella reunalla sarkahousut ja nahkasaappaat, toisella farkut ja buutsit. Toisella reunalla työ, tili ja tavara, toisella koulutus, kielitaito ja kulttuuri jne. 

Ja sitten huomaamatta, kuin varas yöllä, kuluivat vuosikymmenet. Kuilu sukupolvien välillä mataloitui ja menetti merkitystään. Mitä väliä, jos hän pitää humpasta. Kuuntelen bluesia, jos huvittaa. Ei siitä tarvitse maata kaataa. Ei hänkään enää vaadi minua tilille tekemisistäni.
Kuilu kulkee nyt minun ja lasteni välillä. Tai oikeastaan lastenlasteni välillä. Kulttuurishokki on aivan toista luokkaa kuin isäni välillä:
Tyttärenpoikien peliselostuksen jälkeen luulen, että minulla on nyt sikahyvä happoresistanssi vai oliko se poisonresistanssi. Nyt hiilataan ja saan uudet heltit!!!?
Onneksi heillä on lempeä asenne. Papan ei tarvitsekaan kaikkea ymmärtää. Haluaisin sen pysyvän sillä tavalla.

Mutta isäni kohdalla on nyt kuilu elämän ja kuoleman välillä. Sitä en saa matalammaksi vakuutteluilla, en valkoisilla valheillanikaan.
Ole rauhassa, kaikki on kunnossa, kaikki sovussa ja järjestyksessä.
Mennään eteenpäin tuttua rataa, kuinka pitkä se on, ei tiedä kukaan.

                                                        Pojanpoika 20-v     Vaari 20-v

Suvusta

Vaimoni harrastaa sukututkimusta. Harrastaa on liian lievä sana. Hän on omistautunut sukunsa vaiheiden tutkimiseen. Ennen kuin hän hyökkää minun sukuni kimppuun, teen häntä helpottaakseni lyhyen selostuksen viimeisestä sukukokouksestamme. Luulen sen vieroittavan hänet jatkotutkimuksista:

Klosauksen sukujuhlat

Jo kahdenkymmenen vuoden ajan Klosauksen sukuseura on kokoontunut vuosittaiseen tapaamiseensa kantavanhempien Klaara ja Klaus Klosauksen ( aik. Closander ) kantatilalle Klosanperään. 

Kuten aikaisemmilla kerroilla oli tämänkertainenkin tapaaminen ylitsevuotavan ystävällinen ja kiitettävän kostea. On aina riemukasta tavata läheisiä ja kaukaisempiakin sukulaisia – muutenkin kuin hautajaisissa.

Tämänkertaisen kokouksen suurin yllätys oli sukukirjatoimikunnan puheenjohtajan Risto Ranta-Klosasin ilmoitus, että jo 15 vuotta tekeillä ollut sukukirja on nyt vihdoin käsikirjoitusvaiheessa ja että se valmistuu juuri parahiksi yhdistyksen 25-vuotisjuhliin.

Puheenjohtaja lainasi otteita kirjan ensimmäisen osan käsikirjoituksesta:

” Klaara ja Klaus Klosaus tunnettiin aikoinaan paikkakunnalla kunnioitettuina, juurevina, joskin omaperäisinä talollisina. Etenkin perheen ruokailutavat olivat huomionarvoiset, mikä aikanaan johti naapureiden antaman pilkkanimen ottamisen viralliseen käyttöön. ( Klosata = sotkea, aiheuttaa vahinko, loukata itsensä )”



Mainittakoon vielä, että tämä suvun erikoisominaisuus on sinnikkäästi periytynyt sukupolvesta toiseen, vaikka joissakin rappeutuneemmissa eli sivistyneemmissä sukuhaaroissa ( esim. Vähä-Klosasin ) piirrettä on yritetty häivyttää. Niinpä hyvin selvästi tämänkin sukukokouksen ruokalista oli erotettavissa arvoisten vieraitten rintamuksista sukupuoleen katsomatta. Yhdistyksen puheenjohtaja, suvun päämies, on aikeissa anoa verottajalta vähennysoikeutta kohtuuttoman suuriin pesuainekuluihin, mikä po. sukuominaisuudesta väistämättä seuraa.

”Klaara ja Klaus saivat runsaasti jälkeläisiä Suku levittäytyi pitkin Etelä-Pohjanmaata, jotkut joutuivat lähtemään Amerikkaan asti. Vahvimpia nykyisten sukuhaarojen edustajia ovat Mäki-Klosasin Anttoo ja Milma. Näiden setä lähti aikoinaan Amerikkaan, mutta ei päässyt Skotlantia pitemmälle. Siellä hän otti nimen William McInncloset. Väitetään, että syynä Amerikan matkan keskeytymiseen olisi ollut Ville-sedän viehtymys ruistisleisiin, mistä jo kotimaassa oli havaittu merkkejä. Mutta sukututkimus ( toimikunnan pj. Monica Perä-Klosasin-Luuttunen ) on nyttemmin osoittanut nämä väitteet perättömiksi puheiksi. Samalla on sitkeiden riitojen ja tappelusten aiheuttaja saatu eliminoiduksi.

Edelleen vahvoja sukuhaaroja edustavat Yli-Klosasin Yrjöö ja Bertta, Ali-Klosasin Alli ja Altti, Rinta-Klosasin Raija ja Roope sekä suvun omaleimaisuudesta jo hieman etääntyneet Vähä-Klosasin Vilho ja Veera.”

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kaksiosaisen sukukirjan ilmestymistä. Ennakkomyynti aloitetaan jo ensi vuoden keväällä.

Tilaisuuteen osallistuneet puolisen sataa juhlavierasta poistuivat tyytyväisinä Klosanperältä, sillä pitkästä aikaa saatiin kokouksen loppupuolella nauttia kunnon sukutappeluksesta Vähä-Klosasin Vilhon ja Yli-Klosasin Yrjöön välillä.Välienselvittelyn syytä ei ilmoitettu, mutta luultavasti se oli  se vanha perinteinen, jonka kaikki tietävät. Niin että perinteitä tosiaan vaalitaan monimuotoisesti, sillä sukurakkaus on ainakin yhtä hyvä elämäneliksiiri meidän suvussa kuin on voimakas sukuvihakin.

[ Lisää sukutarinoita ]

Keski-iän kriisistä



Tarkastelkaamme nyt ihmisen elämän kaarta – ensin neljällä, sitten kahdella, lopuksi kolmella jalalla kulkien. Perusmuuttuja , jonka varassa tallustamme eteenpäin ajassa, on tietenkin jalkaterän pituus eli kengän koko.

Vastasyntyneen jalkaterä on noin 8 – 10 cm pitkä vastaten kengän kokoa 15 - 16 ( EUR ). Yksivuotiaalla kenkä on suunnilleen kokoa 22. Tässä vaiheessa pääsemme tarkastelemaan diagrammimme kuvaajaa.

Kuten kuvaajasta näemme, ihmisen alkutaival on haihattelua irti maasta satujen maailmassa. Mutta pudotus on aika jyrkkää. Kymmenen vuoden iässä kengän koon ja ikävuosien suhteen kuvaaja alkaa oieta kohti tylsää aikuisuuden alakuloa. Ensin menetetään usko joulupukkiin, sitten muihin aikuisten virittämiin satuihin; mainoksien lumo säilyy kauppamiesten riemuksi pitkään.

Mikään ei säily ikuisesti. Lähestymme vääjäämättä vaihetta, jossa kengän numero ja ikävuosi kohtaavat. Tämä aiheuttaa  monasti tiedostamatonta levottomuutta ja ahdistusta. Kyseessä on keski-iän kriisi eli viidenkymmenen villitys. Moni nerokas, luova ihminen on keksinyt tähän lykkäystä: hankitaan suuremmat kengät. Esimerkiksi Charles Chaplin, klovnit, Leningrad Cowboys-porukka sekä meksikolaisten Guarachero bootsien käyttäjät jne. Näin saadaan käyttämämme kuvaaja pysymään tason 1 yläpuolella pitempään ja keski-iän kriisi lykkääntymään hamaan tulevaisuuteen. Jossakin vaiheessa peli menetetään kuitenkin, ja uppoaminen kohti vanhuuden höperyyksien syvänteitä alkaa.

Vanhuudesta



Noin kymmenen vuotta sitten lopetin elokuvien katselemisen TV:stä. Ja urheiluohjelmien – ei formuloita, mäkihyppyä, jääkiekkoakaan. Sen sijaan hullaannuin englantilaiseen sarjaan, joka kertoi pääasiassa kolmen vanhan miehen toilailuista. Jotenkin samastuin jokaiseen heistä: yksi oli resupekka, joka kuvitteli olevansa kova naistenmies, toinen kiltti, saamaton, hyväntahtoinen, joka pelkäsi naisia, kolmas muita komenteleva tahtoihminen, jonka projektit aina menivät pieleen.

Merkille pantavaa oli, että he olivat vanhoja eläkeukkoja, minä puolestani vielä aktiivinen, työelämässä askaroiva. Arvelin tämän mielenmuutoksen heijastelevan omaa valmiuttani siirtyä elämäni seuraavaan vaiheeseen. ( Sarjan nimi on Suomessa Vielä Virtaa. Seuraan sitä vieläkin. Sitä esitetään silloin tällöin. Youtubessa katsoin kaikki jaksot noin kolmenkymmenen vuoden ajalta, ennen kuin ne poistettiin tekijänoikeussyistä. Yhden löysin vielä: https://www.youtube.com/watch?v=2S7glGowgXs )

Eikä tässä vielä kaikki. Aloin katsoa aamulla ennen töihin lähtöä piirrettyä lastenohjelmaa Lazy Town. Siinäpä vanhaa pedagogia miellyttävä esitys, jossa oli selkeät terveen elämän tavoitteet. Esimerkillinen sankari Sportacus - urheilullinen, avulias ja terveitä ruokatottumuksia lapsille suositteleva - kamppaili ilkimystä, Robi Rähmää ja hänen laiskottelevaa ja karkkeja maiskuttelevaa elämäntapaansa vastaan.  ( https://www.youtube.com/watch?v=XAxMllEO3-E )
Kyllä tämä oli vakavaa – olin selvästi tulossa lapseksi jälleen.

...ja kuolemasta

Oletko kuullut M:stä?  Ihan hyvin sillä menee.  A:lla oli niitä tutkimuksia.  Ei mitään erikoista, rutiinijuttuja.  Olet saanut laskut maksetuksi?  Kaikki on hoidossa, rahaa on!  Mutta kun minulla ei ole yhtään. Kyllä miehellä sentään vähän pitäisi olla.  Jos tulee menoja.  Ei täällä rahaa tarvita. Ja jos haluat, pyydät vain naisilta. Sinun rahat on niiden takana.

Tuo joka äsken tässä kävi on S..lan Jussin tyttären tytär. Meillä oli aikoinaan Jussin kanssa hauskoja hommia... Niin, Jussikin on ollut jo aikaa maan povessa.

Muistat sitten, että minut pannaan sinne Supinmäkeen.  Niin on sovittu.  Eikä sitten mitään hautajaishössötyksiä.  Niin kuin ei syntymäpäivänäkään, omalla väellä vaan.  En millään meinannut uskoa, että jaksaisin satavuotiaaksi. – Ja kun lokakuussa toit minut tänne, ajattelin että nyt Vekeä viedään viimeistä kertaa. Mutta sitten lääkärin kanssa juteltiin, että jos jouluun asti...