Viikon 5 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yaşar Kemal:  Poika ja lokki  ( 1976, suom. 1981 )

Kuvaus köyhän pojan kehitysvaiheesta, jossa hän on astumaisillaan aikuisten maailmaan. Hän on haaveilija,"tuijottaja", jonka mielikuvitusmaailmassa seikkailevat merirosvot, taikurit, merenneidot ja käärmeprinssit. Aikuisten suhtautuminen luontoon ja eläimiin järkyttää häntä, joka rakastaa eläimiä. Siipirikosta lokista huolehtiminen paljastaa aikuisten välinpitämättömyyden ja ystävällisten ihmisten avuliaan luonteen.

Pahin kaikista tuntuu olevan vihamielinen isoäiti, jonka uhkaava tuijotus vainoaa poikaa ja lokin henkeä. Lopulta isoäiti saa tapetuksi jo parantuneen lokin. Isoveli, joka on salakuljettaja, saa surmansa pojan nähden. Lapsuus päättyy siihen. Poika pestautuu sepän apulaiseksi.

Kemalin kertojan tapa nostattaa lukijan aistittavaksi Turkin kauniin luonnon. Aivan ilmeisesti pojan mielikuvitusmaailmaan on ujutettu vanhoja turkkilaisia taruja. Siipirikon lokin tarinasta olen aavistavinani symboliikkaa valtion ja hallinnon suhtautumisesta kansalaisiinsa ja eritoten kurdivähemmistöön, mitä Kemal itsekin edusti.

Padasjoki haastoi

 

Tipaton tammikuu! Pyh! Mutta sadan kilometrin tammikuu - se vasta jotakin!

Aloitimme vaimon kanssa projektin ja selvitimme sen leikiten. Oli yksi myrsky&matkapäivä, jolloin pidimme taukoa. Muutoin kävelimme tipallisenakin sadepäivänä. ( Eivät onneksi huomanneet kieltää kävelemästä muuallakin, esim. Pohjanmaalla. )

1. 1. 2021 Puusepänraitti, Jurva 5,5 km.

2. 1. Pikku-pappila ( paluu ),  5,6 km.

3. 1. Pappilanharju,  5,8 km.

4. 1.  Kirjastolenkki,  4,4 km.

5. 1.  Sairaalalenkki,  2,6 km.

6. 1. Kirjasto-Pikku-pappila,  3,7 km.

7. 1. Sairaalalenkki + koulu,  6,0 km.

8. 1.  Koululenkki,  4,1 km.

9. 1.  Haapalanmäki,  4,2 km.

10. 1. Pappila,  3,4 km.

11. 1. Sitten siirryttiin Padasjoelle: 

          Posti-Kirkkopuisto-Koiravuori. 6,4 km.

12. 1.  Palokunta-Koiravuori,  5,6 km.

13.1.  Ilmoilantie,  4,3 km.

14. 1. Oli pakko palata Jurvaan, eikä voitu paluupäivänä kävellä.

15. 1. Pikku-pappila-Jaakontie,  3,4 km.

16. 1.  Kuutamossa sairaalalenkki, 3,5 km.

17. 1.  Kirjasto,  4,9 km.

18. 1.  Museo,  7,4 km.

19. 1.  Suppukuja,  4,3 km.

20. 1.  Posti-Haapalanmäki,  7,3 km.

21. 1.  Pappila,  3,0 km.

22. 1.  Vanha meijeri,  7,2 km.

23. 1.  Kankaanpään raunio,  2,8 km.

24. 1.  Peurantie-lossakka,  4,4 km.

25. 1.  Metsäkuja,  3,2 km.

26. 1.  Teatteri,  4,0 km.

27. 1.  Palokunnalle,  5,4 km.

28. 1.  Pikku-Jurva,  4,2 km.

29. 1.  Puusepänraitti,  5,5 km.

30. 1.  OK:N varasto-Nuorisoseura-kirkonpiha,  4,1 km.

31. 1.  Korvenkuja-Auneentie,  5,6 km.

Σ 141,8 km

Vaimon takki kului takaa puhki valokuvaamisesta. Lähes kaikki hänen piponsa pääsivät kuviin. Piikkikengät olivat ehdottoman turvalliset. Kahdet rasat useimmin välttämättömät. Paleltumia ei tullut, ei myöskään hiertymiä. Kerrospukeutuminen aina paikallaan - valitettavan usein liian lämmintä. Mitähän nyt sitten helmikuussa..?

Viikon 4 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Nina George:  Pieni kirjapuoti Pariisissa  

                         ( 2013, suom. 2016 )

Tämä kirja, samalla kun se on rakkaustarina, syvällinen kuvaus elämästä ja kuolemasta, seikkailukertomus, kertomus kirjallisuuden merkityksestä, ranskalaisen ruoan reseptikirja, on myös mahtava luonnonkukuvaus Ranskan maaseudusta ja pienistä kaupungeista.

Monsieur Perdu piti yllä "kaunokirjallisuusapteekkia" jokiproomussa, jonka hän oli muuttanut kirjakaupaksi. Onnettoman rakkaussuhteen takia hän oli rajoittanut askeettisen elämänsä kirjoihin. Niitä hän myi "lääkkeeksi" erilaisiin tunnetiloihin. - Eikä myynyt, jos asiakkaalle ei hänen mielestään sopinut valittu kirja. 

"Huone, jossa voitte olla yksin. Ei kirkkaita valoja, kissanpentu seurananne. Ja tämä kirja, lukekaa sitä hitaasti. Niin, että voitte aina välillä levähtää. Se antaa teille paljon ajateltavaa, luultavasti myös itkette. Itsenne vuoksi. Vuosien tähden. Mutta sen jälkeen te voitte paremmin."

( Kirjan lopussa on luettelo muutamista kirjoista soveltuvuusalueineen, vaikutuksineen - ja mahdollisine sivuvaikutuksineen. ) 

Herra Perdu perusteli myyntiperiaatteitaan näin:

"Haluan hoitaa tuntemuksia, joita ei tunnisteta sairauksiksi ja joita lääkärit eivät koskaan diagnosoi. Tunteen häivähdyksiä, mielenliikahduksia, jotka eivät kiinnosta terapeutteja, koska ovat muka liian vähäpätöisiä tai hahmottomia."

Mutta tietenkään hän ei osannut itseään hoitaa kirjoilla. Niinpä jouduttuaan lukemaan ensi kerran jo kuolleen rakastettunsa jäähyväiskirjeen kahdenkymmenenyhden vuoden takaa, hän järkyttyi ja lähti proomullaan purjehtimaan jokea myöten etelään. Matkallaan hän sai seuraansa mielenkiintoisia ihmisiä. 

Eräs heistä oli Amerikasta muuttanut ja luonnehti kotimaataan näin:

"Kansakunta, jolla ei ole esittää edes tuhatta kulttuurisen kehityksen vuotta, ei myyttejä, ei taikauskoa, ei kollektiivista muistia, arvoja tai häpeää; vain kristillis-militaristista pseudomoraalia, maan raiskaamista vehnänviljelyllä, moraalitonta aselobbausta ja seksististä rasismia."

Asteettain kauluspaita, harmaat housut ja pikkutakki vaihtuivat rentoon asuun, farkkuihin ja t-paitaan, parransänkeen ja rusketukseen - hitaammin uuteen asenteeseen. Lopulta hän luovutti laivansa matkalaisilleen ja aloitti askeleet kohti uutta, vanhasta vapautunutta elämäänsä uuden rakkaansa rinnalla luodakseen teoksensa: "Pienten tunteiden suursanakirjan".