Haastettu 6

Talvimatkan jälkeen tuli mieleen lukea toisten matkakertomuksia ihan vaan ekologisesti ja rennosti kotisohvalla.

Ensin maistiainen Euroopasta, sitten pari Pohjois-Amerikasta, kaksi myös Afrikasta, josta sujuvasti Australiaan ja Etelämantereelle. Tämän jälkeen on vuorossa kaksi hyvin erilaista näkemystä kehitysmaista Etelä-Amerikasta ja Karibialta. Lopuksi pitkä matka itään Intiaan asti.

Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan,2016

Tämä kirja oli mielenkiintoinen kuvaus Etelä-Albanian alueesta, sen ihmisistä sekä suomalaisena - ulkomaalaistaustaisena! - elämisestä tuiki vieraassa kulttuurissa. Tietojani ja kiinnostustani lisäsi Sarandan ja Butrintin alueen tuttuus. Olinhan Kreikasta päin vieraillut noilla seuduilla joitakin vuosia sitten. ( Tässä linkki ristikkoblogiini. )

Sattumoisin kirjassa kerrottiin myöskin Albanian 100-vuotisjuhlallisuuksista, joissa jättiläismäisen täytekakun syöminen ryöstäytyi etelämaisen temperamentin ansiosta täysimittaiseksi kakunpaiskontariehaksi.

Timo Kiippa: Intiaaneja ja autiokaupunkeja, Autolla läpi Amerikan, 2011

Matka alkaa New Yorkin Times Squaren urbaaneista kuvioista päätyen pian automatkaan halki mantereen San Franciscoon asti. Reitin varren etappeja kuvaillaan perusteellisesti majoittumisista ja ruokailuista alkaen intiaanikulttuurien nähtävyyksiin ja historiallisiin vaiheisiin paneutuen. Koska matka on pitkä, yksityiskohtiin pureutuva kerronta alkaa loppua kohden tuntua puuduttavalta.

Kirja antaa kokemuksellisen näkymän "toisenlaisen" Amerikan elämään, mitä tavan turisti ei kohtaa.

Juha Itkonen: Minun Amerikkani, 2017

Sitten ihan toisenlainen matkakirja. Ja hyvin ajankohtainen ja kirjailijalle hyvin henkilökohtainen. Hän seuraa amerikkalaisten tuntoja eri paikkakunnilla Donald Trumpin esivaalikampanjan aikoihin aina virkaanastujaisiin saakka. Kirja antaa selkeän analyysin Trumpin ajatusmaailmasta suhteessa amerikkalaisen keskivertokansalaisen ( ? ) toiveisiin, odotuksiin ja pelkoihin. 

Trumpin valinta presidentiksi ei Juha Itkosta ilahduta. Naisten vastamielenosoitus virkaanastujaispäivän jälkeen antaa kuitenkin toivoa.

Mielenkiintoista lukea läsnäolleen välittämiä vaikutelmia tilaisuuksista, joita itse seurasi TV:stä.

Sattumoisin olen ollut katsomassa NHL-ottelua Columbusissa kannustamassa Blue Jackets-joukkuetta kuten Juha Itkonen kirjassaan kertoo tehneensä. 

Rauno Pankola: Afrikan safari, 1961

Tämä on varsinainen seikkailu- ja extreme-automatkailun kuvaus Afrikan ympäri, jollaista kukaan ei aikaisemmin ollut tehnyt. Retki tapahui ajankohtana, jolloin vanhat imperiumit olivat hajoamassa, ja useat Afrikan "siirtomaat" olivat saavuttamassa itsenäisyytensä ( 1959 - 1961 ). 

Kirja heijastelee aikansa asennemaailmaa "mustan miehen Afrikasta", joskaan varsinaisesti rasistisena en teosta pidä, vaikka neekereistä puhutaankin. Matkalla tapaamaansa nobelisti Schweitzeria siteerataan tekstissä mustasta miehestä puhuttaessa: "Hän on veljemme, mutta hyvin nuori veli, jota on autettava ja ohjattava.

Juha Vakkuri: Afrikan poikki, 2010

Edellistä kirjaa 50 vuotta myöhemmin tapahtui tämä matka, joka suuntautui Saharan eteläistä reunaa lännestä itään. Lähtöhetkellä Senegalin Dakarissa kohistiin mustan presidentin virkaanastujaisista USA:ssa. Senegalin ja Malin historiasta ja nykyajasta on paljon kuvausta, samoin hauskoja kertomuksia ja kaskuja Timbuktusta. Nigerista saan tietää, että Arevalla on vaikeuksia täälläkin uraanikaivosten kanssa. Tsadin tilanne oli silloinkin surkea. 

Vakkuri ennustaa "kansainvaellusta" pohjoiseen Välimeren yli Eurooppaan, mikä on tapahtunut nyttenmmin. Sudanin vaikeuksien kehityksen ja taustan syyt selvitetään perusteellisesti. Etiopian keisarin Haile Selassien tarina kiinnostaa siitäkin syystä, että kotikylästäni Padasjoelta toimitettiin keisarille aikoinaan komea vene.

Puskatakseilla ja busseilla tehty matka päättyy onnellisesti itsenäiseen Djiboutin satama- ja vapaakauppavaltioon Punaisen meren rannalle. Siellä kirjailija kertoo kohdanneensa miehen, joka esittää hänelle huijaustarinan, saman jonka hän oli jo kuullut lähtöpaikallaan Dakarissa ja saman jonka muunnelman minäkin olen kuullut Tunisiassa. 

Kirja on erinomainen opas avaamaan tietämystä afrikkalaisiin elämäntapoihin ja lisäämään ymmärrystä syihin, jotka aiheuttavat pakolaistulvaa Eurooppaan.

Juhani Lompolo: Maa johon mahtuu, 1975

Afrikasta Australiaan, jossa Juhani Lompolo liikkuu suomalaisten siirtolaisten asuttamilla alueilla 1973. Hän haastattelee lukuisia siirtolaisia, joiden lähdön syyt, menestyminen tai menestymättömyys kirjataan asianomaisten omin sanoin.

Yllättäen törmään aikaisemmin lukemani Afrikka-kirjan kirjoittajan Rauno Pankolan maineeseen - hänhän kävi 1960-luvulla Australiassakin. Mount Isan Suomi-seuraan Pankolalla ei ole enää tulemista. Niin pahasti hän oli suomalaissiirtokuntaa panetellut.

Heikki Hirvas

Keijo Nenonen: Jääkautta etsimässä, 1990

Australiasta on "suora" reitti Antarktikselle. Hyppään tässä kirjassa geologien retkikunnan mukaan vaikealle tutkimusmatkalle kokeilemaan, vieläkö muistan mitään maaperägeologian luennoilta 1970-luvun Turusta. Oli ilo havaita, että olin vielä jotenkin jyvällä moreenien perustutkimuksista, mutta paljon uutta opin Etelämantereen jääkauden ja jäätiköiden luonteesta. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen havainto, että vaikka ilmaston lämpenemistä tapahtuu, Etelämantereen jäätiköt lisääntyneiden lumisateiden johdosta kasvavat.

Tutkijat palasivat Suomeen Pohjois-Amerikan kautta. Minä siirryn seuraavaksi Etelä-Amerikkaan.

Totte Mannes: Tummien laulujen maa, 1967

Hyvin persoonallisella, lähes luettelomaisella tyylillä kirjoitettu sekä taiten piirroksilla kuvitettu teos. Kirja antaa perustietoa Kolumbian eri kaupungeista 1960-luvulta, ripauksen historiaa; pikaisesti käydään venematkalla myös Amazonasin alueella Brasilian ja Perun rajoilla. Päähuomio kuitenkin on ihmisissä, kansalaisten pohjattomassa köyhyydessä ja toivottomuudessa, rikkaampien välinpitämättömyydessä. Merkilliset kohtalot tuodaan väläyksenomaisesti esiin lyhyissä dialogeissa. Nykyisestä valtavasta huumerikollisuudesta ei kerrota vielä mitään.

Bengt Packalén: Mustat kyyneleet, punainen maa, 1985

Kuuban vallankumousta on jatkunut 25 vuotta, kun kirjoittaja pereheineen saapuu kolmeksi kuukaudeksi Havannaan. Maan eri alueita, pääkaupunkia lukuunottamatta, kuvataan varsin vähän. Pääpaino on sosialistisen järjestelmän toiminnan selostamisessa sekä "uuden ihmisen", el hombre nuevo, kasvattamisen periaatteissa.  Kirjoittaja on selvästi vallankumouksen puolella, joskaan ei ummista silmiään epäkohdille.

Kuuban suuri uhka ja ongelma on ollut suhde USA:han. On mielenkiintoista nähdä, miten aavistuksen lämmennyt vuorovaikutus kehittyy Obaman jälkeen Trumpin astuttua valtaan.

Juhani Lompolo

Monica Braw: Pitkä matka itään, 1984

Edellinen kirja hädin tuskin mahtui tähän kategoriaan päin vastoin kuin nyt viimeisenä lukemani, jonka ensimmäinen lause on: "Tämä on matkakirja." Ja lukijalle johdatukseksi tarkoitettu alkuteksti päättyy sohvamatkailijaa ilahduttaen: "Johtotähtenä lukijalla olkoon: Kun tämän olen lukenut, minun ei tarvitse itse lähteä.

Kiinnostavia olivat pitkän matkan aikana tehdyt havainnot ihmisten elämästä idässä sen ajan polittiseen tilanteeseen ja historiaan suhteutettuna. Kirjoittajilla oli asiantuntemusta ammattiensa puolesta taustoittaa näkemänsä. Lukija puolestaan ihmetteli, miten vähän mikään on vuosikymmenten aikana muuttunut.

Siteeraan vielä: " Mutta kyllä tällaisella matkalla oppii, oppii maailmasta ja ihmisistä ja oloista, joita he ovat itsellensä järjestäneet... Surullista vain on se, että opittu kertoo enemmänkin ihmisten huonoista puolista. Ennen kaikkea huomaamme tätäkin matkaa ajatellessamme kulkeneemme kokonaisen suvaitsemattomuuden territorion läpi, jossa ihmiset pääasiassa tuntuvat vihaavan ja halveksivan ja hävittävän toisiaan."


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Pientalosta

En tarkkaan muista, miksi meille tulee Pientalo-lehti. Mutta hiljattain se tuli kuitenkin. Selailin sen ihanat  itseään kunnioittavan pientalon omistajan/asukkaan välttämättömät puutarha-, kasvihuone-, uima-allas-, remontti- jne. ratkaisut, joita ilman ei varmaankaan tule toimeen.

Sitten huomio kiintyi muutamaan mainokseen:

"Erityisesti teille ... lehden uskollisena lukijana 8 päivän 5 tähden tutustumismatka Kyprokselle alkaen 199 € / henkilö".
Ohhoh! Edullista! Mutta oikein pienellä präntillä mainoksen alareunassa oli, jotakin, mikä olisi vaatinut suurennuslasia. Epäluuloisena henkilönä jätin väliin.

Sitten muutaman sivun päästä jysähti:

RISTEILY MAAILMAN YMPÄRI

vain 132,- pvä

Lento Italiaan, sieltä Kanarian saarten kautta Karibialle, Los Angelesiin, Havaijille, Australiaan, Thaimaahan, Intiaan, Omanin ja Jordanian kautta Kreikkaan ja lopulta Italiaan!!!!
106 yön täyshoitoristeily!!!
Tämä onni Pientalon omistajalle. Wau!
Eikä tässä vielä kaikki: Etuna nopealle varaajalle lounas- ja illallisjuomat n. 2500 € /hlö.

Mutta hetkinen: 106 * 132 = 13 995 €
Ja kun vaimo vaatii päästä mukaan, kertaa kaksi = 27 984 €
Ja jos nuo juomat joutuu maksamaan: + 5000 €

Yhteensä siis: 32 984 €

Hyvä on sitten - pannaan pientalomme myyntiin, jotta päästään matkaan. Mutta kun täällä maaltapakoalueella ei kukaan osta vanhaa rintamamiestaloa, ainakaan ei maksa juuri mitään, taitaa jäädä reissu tälläkin kertaa tekemättä.

Parisuhdetutkimus

Pariskunnan välisen suhteen laatua voidaan selvittää monin tavoin. Tämänkertaisen tutkimusmatkani mielenkiinnon kohteena oli parien suhtautuminen toisiinsa yhteisen kävelymatkan aikana:

Askelsivatko A) käsi kädessä, jolloin voitaisiin olettaa suhteen olevan läheinen, kontaktihakuinen,

vai B) kulkivatko erillään, mutta selvästi tunnistettavana parina ( etäisyys < 3m toisistaan ), jolloin on arveltavissa suhteen olevan vapaa, rento, toverillinen.

C) Jos pariskunta kävelee huomattavan kaukana toisistaan ( > 3 m:n etäisyydellä  ) - menevät "perätoukuria" emäntä edellä, isäntä perässä ( tai päin vastoin ), on tietenkin kysymys perinteisestä ja hieman pitkittyneestä, ehkä enemmän maalaisesta, ainakin suomalaisesta parisuhteesta.

Parina tässä tutkimuksessa ymmärretään avarakatseisesti kaikki sukupuolikombinaatiot.

Havainnointi suoritettiin kahtena ajankohtana puolen päivän jälkeen paikallista aikaa Gran Canarialla rantapromenadilla: 23. 3. 2017 San Agustin, 24. 3. 2017 Faro Maspalomas. Otantaan valikoitui sata ensimmäistä paria.

Havaitaan, että pariskunnat kulkivat yleisimmin rennon vapaina vailla näkyvää riippuvuussuhdetta. Saman lopputuloksen ehkä olisi saanut tarkkailemalla parien ikärakennetta - suurin osa oli mitä ilmeisimmin eläkkeellä.

Käsi kädessä taivaltavat olivat selvästi nuorempia - yhä rakastuneita? Perätoukuria painaltavia oli vain muutama, ehkä tilapäisen aamukärttyilyn erottama pari.

Kaiken kaikkiaan matkoilla on mukava pällistellä ihmisiä. Vetäydyn nyt tutkijakammiooni miettimään seuraavan projektini aihetta.

Talvimatkalla 14

Kurjassa touhussa pakkaamassa,
hurjasta lomasta lakkaamassa.
Kesällä heitetään taas keikkaa,
mennään katsastamaan Kreikkaa.

Talvimatkalla 13

Kesäajassa aurinkokello
San Agustinin talvessa!

Talvimatkalla 12

Palapelipalmujen latvoissa,
melkein liikenteen vaivoissa,
elävän puun takana,
ja pappa se kuvaa, pakana!

Talvimatkalla 11

Olen piilossa salaa,
aloen takaa en palaa.
Jos tuota maistaa
tai nahkaansa paiskaa,
koskaan ei ole kipiä,
nätiksi muuttuu hipiä.

Talvimatkalla 10

Kattojen yllä,
korkealla kyllä,
lähellä taivasta
kiipeämisen vaivasta
hissi meidät pelasti.

Talvimatkalla 9

Tessun sylissä turvassa
tassujen välissä - turvasta
nyt ei kuulu haukku,
vaikka pääsisi paukku.

Talvimatkalla 8

Nestettä ottaa Ilmi,
ettei katkea filmi.
Helteellä on hyvä juoda
ja virkistystä suoda.

Talvimatkalla 7

Tivolissa tavattiin,
aidan luona manattiin.
Ei huvita tämä puisto,
kiinniolosta rämä muisto.

Talvimatkalla 6

Tehtiin rannalle retki,
saatiin herkkuhetki.
Kylmää jätskiä ahmittiin,
kermavaahtoa kahmittiin.

Talvimatkalla 5

Kiipijäluonne selvästi,
oksalle tuonne, pölvästi,
ampaisi niin kuin apina,
haitannut yhtään vapina.

Talvimatkalla 4

Ne on Matti Hepokatti
ja Hulda Hattivatti
pikkuisen maantiellä poikittain.
On toinen aika hengetön
ja toinen melko hillitön,
vaan sellaista sattuu reissuilla.

Haastettu 5

Vuorossa kymmenen dekkaria, joista yllättäen ja vastoin ennakko-odotuksia opin jotakin. Maahanmuuttajien, pakolaisten ja graffitinmaalaajien elämän olosuhteista ja toiminnan motiiveista sain luullakseni todenmukaista tietoa:

Kirjat osuivat käteeni satunnaisessa järjestyksessä, osa kotona, osa matkalla Inglesin Mummolan hyllystä.

Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki, 2008

Pimeä työvoima, ihmiskauppa oikeastaan, on keskeisessä osassa tässä teoksessa. Ei mitenkään harvinaista nykymaailmassa. Hyvin kuvattu kertomus ulkomaalaistaustaisesta rikollisuudesta, jossa löytyy myös pyrkimystä laillisuuteen sekä humaanien arvojen suosimiseen.

On vaikea kuvitella, miten niin charmikas uutistenlukija luo nahkansa muuttuakseen dekkarikirjailijaksi.

Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? 1982

Komisario Palmu, kuin Maigret habitukseltaan, ratkaisee murhamysteerin, jossa syylliskandidaateiksi ehdotellaan Agathamaisesti lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin henkilöt. Jossain määrin kirjan lukemista haittasivat vanhat muistikuvat kirjan elokuvaversiosta.

Pentti Kirstilä: Sinivalkoiset jäähyväiset, 1986

Valitsin tämän tutun miljöön vuoksi; olinhan juuri varannut kesämatkan Kreikkaan. Kirja osoittautui kevyen "kovaksikeitetyksi kioskituotteeksi", jonka nopeasti lukaisi perjantaipäivän askareiden lomassa.

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko, 1973

Paksu savuverho leijailee läpi tämän kirjan; Malboroa kiskovat kaikki ketjussa sisätiloissa. Olutta ja väkevämpiäkin läträtään vapaa-ajalla ja töissäkin - jopa poliisikin. Ja tutkiva poliisi kertoo edistymisensä periaatteessa yhdelle mahdollisista epäillyistä. Epäuskottavien henkilöiden huippu on 5-vuotias poika, jonka repliikit paljastavat kirjailijan täydellisen tietämättömyyden sen ikäisen maailmasta.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, 1996

Jokisen kirjan henkilöt tuntuivat oikeilta eivätkä heidän persoonalliset ongelmansa nouse keskeiseen osaan itse tarinan kustannuksella. Juoni oli riittävän mielenkiintoinen pitämään lukemisvirettä yllä helppolukuisen tekstin loppuun asti.

Seppo Jokinen: Rahtari, 2016

Luin heti perään lentokoneessa Jokisen toisen kirjan, koska se sattui olemaan Readerissani e-kirjana. Olin pettynyt. Keskeisten henkilöiden henkilökohtaiset ongelmat nousivat hallitsemaan teosta niin, että tuntui olevan vaikeuksia saada tarina kunnialla maaliin. Susien roudaaminen elävänä kaupunkiin ihmisiä syömään alkoi olla jo pikkuisen liian paksua palturia.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi, 2003

Kylläpä veti mielen matalaksi lasten kamala - jopa mielipuolinen - kohtelu vanhempien taholta, mitä tässä synkässä kirjassa taitavasti kuvattiin. Ja pitikö Joensuun antaa sankarinsa vaimon vielä lopuksi yllättäen kuolla. Paha mieli jäi. Sitähän kirjan nimikin enteili.

Kati Hiekkapelto: Suojattomat, 2014

Murhaajan luonne ei oikein sopinut kurkunleikkaajaksi. Tutkivilla poliiseilla oli nykytyylin mukaisesti liikaa henkilökohtaisia ongelmia. Kirja avasi hyvin näköaloja maahanmuuttajien ja pakolaisten elämän vaikeuksiin. Toivottavasti moni Perussuomalaisten kannattaja lukee tämän teoksen.

Mauri Sariola: Susikosken palapeli, 1959

Sariolan kuvaus on kuin vanhan kotimaisen elokuvan ylinäytellyt kohtaukset käsikirjoitettuna:

"Strand valahti kalpeaksi. Sekunnin murto-osassa oli äsken ylimielinen, närkästynyt ilme tipotiessään. Kapellimestarin silmäluomet laskeutuivat. Sitten hän käänsi päätään ja pälyli hetken kuin apua anoen ympäri huonetta. Rekola seisoi ovella liikahtamatta käsi taskuun työnnettynä. Myös Susikosken asento oli jähmettynyt, mutta hänen silmänsä seurasivat kapellimestaria valppaan terävinä."

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 2015

Mielenkiintoinen tarina, joka avasi näkymän graffitintekijöiden motiiveihin. Niistä minulla ei tähän mennessä ole ollut mitään käsitystä. Kirjan oikolukija olisi voinut vähän skarpata, sillä kömpelöitä virheitä oli jäänyt huomaamatta.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Talvimatkalla 3

Kyllä on kaheli kameli,
kuskikin liikkeelle aneli.
Onkohan apetta vatsas?
Seisoo vain niin kuin patsas!

Talvimatkalla 2

Me ei tahdota tuonne kouluun!
Pappa saa mennä vaikka Ouluun.
Eikä lomalla viedä tarhaan,
jo veti isukki ihan harhaan.

Talvimatkalla 1

Parquemar, Parquemar,
lämmintä piisaa,
kyllä maar!
Varjokin riittää Huldalle,
päästy on hotellin kulmalle.

Tavallaan

Väitetään matkailun avartavan. Siksi autoillessa kuuntelen radiota, että avartuisin. Niinpä, kun hiljan ajelin Jurvasta Teuvalle, avasin Puhe-radion. Siellä oli nuoren naisen haastattelussa nuori nainen, joka on kunnostautunut kolumneillaan muoti-, nais- ym aikakauslehdissä. Oli räväkänoloinen mielipiteissään kaikista asioista, kuulemma. Ja some-palautekin runsasta laidasta laitaan.

Varmaan kohta saan tietää, millaisia ajatuksia mielipideautomaatilla lieneekään, ajattelin. Mutta sitten harhaannuin kuuntelemaan puheen ulkoasua. Tyypillisen ninkutuksen ja silleen sivuutin silleen jo niihin tottuneena. Tässä oli tavallaan jotakin minulle tavallaan ennen kuulematonta. Hetken päästä se tavallaan selvisikin: tuo sana tavallaan toistui kohtalaisen usein hänen puheessaan.

Tutkijan vaistoni heräsi: aloin laskea tavallaan sanan esiintymistä. Olin lähes puolivälissä matkaa, kun sain kaksikymmentä sanaa kasaan ja kun huomasin kauhukseni, että haastattelijakin oli alkanut toistella sitä. Siinä vaiheessa sammutin radion. Mistäköhän he tavallaan keskustelivat? Kyllä matkailu avartaa - tavallaan.

P.S.  Tänään ( 10. 04. ) ajoin saman matkan. Radiossa Roman Schatz haastatteli kahta homomiestä, vanhempaa ja nuorempaa. Olisin kuunnellut mielelläni, mutta nuoremman haastateltavan ninkutuksen joukosta alkoi silleen tavallaan tunkea korviini tuo tavallaan, joten pakkomielteenomaisesti aloin taas laskea esiintymistiheyttä. Järkyttävää! Vanhempi mies puhui "normaalisti", ja Roman sanoi vain kerran tav..n. - Ennen perillepääsyä olin vaihtanut kanavaa.

Haastettu 4

Seuraavaksi luin kymmenen pohjalaisen kynäniekan tuotosta. Kyllä täällä kirjoittaa osataan. Ja tyylissä pohjalaisuus tuntuu.

Vaasan Jaakkoo: Oottako kuullu, 1987

Tämä on niitä kirjoja, joissa pitäisi ehdottomasti olla alussa varoitus: VOI VAARANTAA TERVEYESI JA PERHESUHTEESI!!!

En, nimittäin, päässyt kuin vähän matkaa ensimmäistä pakinaa, kun jo piti "äänehen nauraa pryyskyttää henki hapatoksis ja veret silmis". Ja vaimo loi viereiseltä soffalta karuja katsantoja  mun päälleni - yritti siellä keskittyä vakaviin ihmissuhdetragedioihin tiiliskiviromaanissaan.

Raskas luettavaksi Vaasan Jaakoon teos. Mutta erinomaanen!

Ilmari Turja: Ilmari Turjan paremmat jutut, 1985

Isonkyrön kriivarin tarina- ja muistelmakokoelma kattaa ajan itsenäisyytemme alkuvuosilta 1980-luvulle. Hillityn huumorin ja vahvan pohjalaisuuden sävyttämät kertomukset ottavat kantaa merkittäviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin: naispappeus, naisen asema työelämässä, koululaitos, arkkitehtuuri, maatalous, sananvapaus ( itsesensuuri ), maanpuolustus joitakin mainitakseni. Turja marssittaa sivuilleen myös lempihahmonsa ittensä Särkelän. Lapsikertomukset ovat myös hauskoja.

Monasti käyvät ilmi kirjoittajan lukuisat suhteet aikansa merkkihenkilöihin kulttuurin, politiikan ja talouden aloilla.

Orvokki Autio: Viistotaival, 1980

"Hillitte ittes, Laimi!" on lause, joka on jäänyt meillä käyttöön vaimon kanssa luettuamme tämän kirjan ensimmäisen kerran 1980-luvulla.

Romaani tuo oivallisesti esiin eteläpohjalaisen pienen kylän asennemaailman kaavamaisuuksineen, talon tapoineen - ja ennen muuta sen, "mitä ihimisekki tuasta aatteloo".

Henkilöt kirjassa ovat aitoja, todentuntuisia; muistuttavat joitakin tuntemiani vanhoja naisia täällä Jurvassa.

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta, 2009

Tämän kirjan luettuani katselen tuttua Vaasan kaupunkia uusin silmin. Suvilahden Ninja-jutun taustat muistuttavat pojantyttäreni totisena kertomaa kissan vakoilevaa silmätarinaa.

Henry Aho, Anu Mäntylä: Kaksoissielut, 2011

Valitsin tämän kirjan, koska etäisesti tunnen nuoret, teuvalaiset kirjoittajat ja koska olen ihmetellyt kirjan aiheeseen vahvasti liittyvien netin seuranhakupalvelujen suosiota.

Kirjan henkilöiden iän ja heidän nettikirjoitustensa teini-ikäisyyden välillä on outo ristiriita, kehittymättömyys. Tarinassa juotiin paljon, poltettiin paljon ja nähtiin vähän väliä painajaisunia. Juonessa on epäuskottava, "kioskikirjallisuudelta" maistuva murhaajan esiinmarssitus ja myötähäpeää herättävä loppuratkaisu.

Jorma Ojaharju: Oma koti kullan kallis, 1989

Kirja ajoittuu 1980-luvun lopun kasinopelureiden ja asuntokeinottelijoiden kulta-aikaan. Kirjailija on hyvin perehtynyt "pelin henkeen" ja välittää asiantuntevasti jobbareiden asennemaailman ja toisaalta kärsimään eli maksamaan joutuvan tavallisen kansalaisen aseman ja hädän.

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee, 2012

Kuin vanhasta Suomi-filmistä. Lähes joka sivulla asiat kääntyvät päähenkilön, nuoren ja kauniin, köyhän mökintytön miesasioihin. Ja pian oli arvattavissa, että pääseehän se neitokainen kirjan lopussa emännäksi naapuriin, isoon taloon.

Kovin stereotyyppisiä pohjalaisia maalaishenkilöitä juoruämmineen, kateellisine naapureineen ja maineestaan arkoine emäntineen nostetaan esille tarinan edetessä. En luultavasti lue toista Pättikankaan kirjaa, mutta täytyihän nyt kurikkalaaselta edes yksi lukaista.

Markus Aaltonen: Ameriikan Antti, 2002

Tämä elämänkertateos on minulle lähes pakollinen tässä kategoriassa: onhan kysymyksessä naapurin mies, talomme tontti on alkuaan ostettu Amerikassa tienatuilla taaloilla Hiipakan talosta ja kirjoittajakin on Seinäjoelta. Kirja tihkuu pohjalaasta uhoa menestyksekkäästä työurasta, naisonnesta, vauhdikkaista irroitteluista sekä kodin ja suvun opettamien arvojen kunnioittamisesta.

Mutta, niin kuin kaikissa elämänkerroissa, niin tässäkin siloitellaan ja kaunistellaan tapahtumia. Grynderitoiminnoissa myös Amerikoissa tärkeintä on voiton maksimointi. Silloin saattaa helposti tulla asiakkaan ja rakentajan välille  eturistiriitoja, joita puidaan oikeudessa. Niin myös Kangas Construction-yhtiölle.
Samoin muistelmissa voidaan päähenkilön tekemiksi sijoittaa tapauksia, jotka ovat sattuneet alun perin jossakin muualla ja aivan toisen henkilön tekeminä. Niin kuin esimerkiksi Ameriikan Antin puhe keilailuseuran juhlapäivällisillä: "Tarjoilija, tua lasku tänne, mä maksan." Minkä lauseen puolestaan Ilmari Turja kertoo kauppaneuvos Lallukan lausahtaneen eräillä toisilla päivällisillä: "Tarjoilija, tuo sie lasku, mie maksan!" Ehkäpä tuo on niitä maailmalla kiertäviä kaskuja, joita sijoitellaan milloin kenenkin suuhun.

Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen tarina Jurvan fiksunoloosesta ja komiannäköösestä Kunnaksen poijasta.

Antti Tuuri: Taivaanraapijat, 2005

Kirja Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneiden suomalaisten elämästä sopi hyvin edellisen jatkoksi. Tuurin lakonisella tyylillä selostetaan arjet ja juhlat, onnet ja onnettomuudet. 1900-luvun elämästä toiset selvisivät, toiset eivät, niin kuin vaimonikin suvun vaiheista Amerikassa hyvin tiesin.

Heikki Ylikangas: Ilkkaisen sota, 1996

Säästin tämän viimeiseksi. Nuijasota, mikä on kirjan aiheena, on kiinnostanut minua jo aikaisemminkin useista syistä. Näiltä paikkakunniltahan Etelä-Pohjanmaalta Jaakko Ilkan johdolla talonpojat sortajia vastaan lähtivät taistelemaan. Oman sukuni miehet puolestaan kokivat kohtalonsa Hämeessä. Isäni oli mukana pystyttämässä nuijasodan muistomerkkiä Padasjoen Nyystölässä 1936.

Ylikangas kuvaa joukkojen kulkua ja elämää, sisäisiä ristiriitoja ja hajaannusta, mikä sitten johti tappioon, pakenemiseen ja voittajien armottomaan kostoon.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Hyvät veljet