Sukupolvien kuiluista

Satavuotias isäni riippuu tänään heikosti elämän reunassa. Hän syntyi Venäjän tsaarin alamaiseksi, muistaa hämärästi "kapinan ajan", taisteli sodissa Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Ankarat kokemukset vaikuttivat asenteisiin ja mielipiteisiin maailmasta ja elämästä. Niihin törmäsin sitten, kun olin kasvanut kysymään ei vain mitä ja miksi, vaan minkä takia juuri niin ja miksi juuri niin eikä näin ja tällä ( paremmalla ) tavalla. 
Sukupolvien välille oli avautunut kuilu. Toisella reunalla Henry Theel tai Dallape, toisella Paul Anka ja Elvis tai myöhemmin The Beatles ja Rollarit. Toisella reunalla sarkahousut ja nahkasaappaat, toisella farkut ja buutsit. Toisella reunalla työ, tili ja tavara, toisella koulutus, kielitaito ja kulttuuri jne. 

Ja sitten huomaamatta, kuin varas yöllä, kuluivat vuosikymmenet. Kuilu sukupolvien välillä mataloitui ja menetti merkitystään. Mitä väliä, jos hän pitää humpasta. Kuuntelen bluesia, jos huvittaa. Ei siitä tarvitse maata kaataa. Ei hänkään enää vaadi minua tilille tekemisistäni.
Kuilu kulkee nyt minun ja lasteni välillä. Tai oikeastaan lastenlasteni välillä. Kulttuurishokki on aivan toista luokkaa kuin isäni välillä:
Tyttärenpoikien peliselostuksen jälkeen luulen, että minulla on nyt sikahyvä happoresistanssi vai oliko se poisonresistanssi. Nyt hiilataan ja saan uudet heltit!!!?
Onneksi heillä on lempeä asenne. Papan ei tarvitsekaan kaikkea ymmärtää. Haluaisin sen pysyvän sillä tavalla.

Mutta isäni kohdalla on nyt kuilu elämän ja kuoleman välillä. Sitä en saa matalammaksi vakuutteluilla, en valkoisilla valheillanikaan.
Ole rauhassa, kaikki on kunnossa, kaikki sovussa ja järjestyksessä.
Mennään eteenpäin tuttua rataa, kuinka pitkä se on, ei tiedä kukaan.

                                                        Pojanpoika 20-v     Vaari 20-v

Suvusta

Vaimoni harrastaa sukututkimusta. Harrastaa on liian lievä sana. Hän on omistautunut sukunsa vaiheiden tutkimiseen. Ennen kuin hän hyökkää minun sukuni kimppuun, teen häntä helpottaakseni lyhyen selostuksen viimeisestä sukukokouksestamme. Luulen sen vieroittavan hänet jatkotutkimuksista:

Klosauksen sukujuhlat

Jo kahdenkymmenen vuoden ajan Klosauksen sukuseura on kokoontunut vuosittaiseen tapaamiseensa kantavanhempien Klaara ja Klaus Klosauksen ( aik. Closander ) kantatilalle Klosanperään. 

Kuten aikaisemmilla kerroilla oli tämänkertainenkin tapaaminen ylitsevuotavan ystävällinen ja kiitettävän kostea. On aina riemukasta tavata läheisiä ja kaukaisempiakin sukulaisia – muutenkin kuin hautajaisissa.

Tämänkertaisen kokouksen suurin yllätys oli sukukirjatoimikunnan puheenjohtajan Risto Ranta-Klosasin ilmoitus, että jo 15 vuotta tekeillä ollut sukukirja on nyt vihdoin käsikirjoitusvaiheessa ja että se valmistuu juuri parahiksi yhdistyksen 25-vuotisjuhliin.

Puheenjohtaja lainasi otteita kirjan ensimmäisen osan käsikirjoituksesta:

” Klaara ja Klaus Klosaus tunnettiin aikoinaan paikkakunnalla kunnioitettuina, juurevina, joskin omaperäisinä talollisina. Etenkin perheen ruokailutavat olivat huomionarvoiset, mikä aikanaan johti naapureiden antaman pilkkanimen ottamisen viralliseen käyttöön. ( Klosata = sotkea, aiheuttaa vahinko, loukata itsensä )”



Mainittakoon vielä, että tämä suvun erikoisominaisuus on sinnikkäästi periytynyt sukupolvesta toiseen, vaikka joissakin rappeutuneemmissa eli sivistyneemmissä sukuhaaroissa ( esim. Vähä-Klosasin ) piirrettä on yritetty häivyttää. Niinpä hyvin selvästi tämänkin sukukokouksen ruokalista oli erotettavissa arvoisten vieraitten rintamuksista sukupuoleen katsomatta. Yhdistyksen puheenjohtaja, suvun päämies, on aikeissa anoa verottajalta vähennysoikeutta kohtuuttoman suuriin pesuainekuluihin, mikä po. sukuominaisuudesta väistämättä seuraa.

”Klaara ja Klaus saivat runsaasti jälkeläisiä Suku levittäytyi pitkin Etelä-Pohjanmaata, jotkut joutuivat lähtemään Amerikkaan asti. Vahvimpia nykyisten sukuhaarojen edustajia ovat Mäki-Klosasin Anttoo ja Milma. Näiden setä lähti aikoinaan Amerikkaan, mutta ei päässyt Skotlantia pitemmälle. Siellä hän otti nimen William McInncloset. Väitetään, että syynä Amerikan matkan keskeytymiseen olisi ollut Ville-sedän viehtymys ruistisleisiin, mistä jo kotimaassa oli havaittu merkkejä. Mutta sukututkimus ( toimikunnan pj. Monica Perä-Klosasin-Luuttunen ) on nyttemmin osoittanut nämä väitteet perättömiksi puheiksi. Samalla on sitkeiden riitojen ja tappelusten aiheuttaja saatu eliminoiduksi.

Edelleen vahvoja sukuhaaroja edustavat Yli-Klosasin Yrjöö ja Bertta, Ali-Klosasin Alli ja Altti, Rinta-Klosasin Raija ja Roope sekä suvun omaleimaisuudesta jo hieman etääntyneet Vähä-Klosasin Vilho ja Veera.”

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kaksiosaisen sukukirjan ilmestymistä. Ennakkomyynti aloitetaan jo ensi vuoden keväällä.

Tilaisuuteen osallistuneet puolisen sataa juhlavierasta poistuivat tyytyväisinä Klosanperältä, sillä pitkästä aikaa saatiin kokouksen loppupuolella nauttia kunnon sukutappeluksesta Vähä-Klosasin Vilhon ja Yli-Klosasin Yrjöön välillä.Välienselvittelyn syytä ei ilmoitettu, mutta luultavasti se oli  se vanha perinteinen, jonka kaikki tietävät. Niin että perinteitä tosiaan vaalitaan monimuotoisesti, sillä sukurakkaus on ainakin yhtä hyvä elämäneliksiiri meidän suvussa kuin on voimakas sukuvihakin.

[ Lisää sukutarinoita ]

Keski-iän kriisistä



Tarkastelkaamme nyt ihmisen elämän kaarta – ensin neljällä, sitten kahdella, lopuksi kolmella jalalla kulkien. Perusmuuttuja , jonka varassa tallustamme eteenpäin ajassa, on tietenkin jalkaterän pituus eli kengän koko.

Vastasyntyneen jalkaterä on noin 8 – 10 cm pitkä vastaten kengän kokoa 15 - 16 ( EUR ). Yksivuotiaalla kenkä on suunnilleen kokoa 22. Tässä vaiheessa pääsemme tarkastelemaan diagrammimme kuvaajaa.

Kuten kuvaajasta näemme, ihmisen alkutaival on haihattelua irti maasta satujen maailmassa. Mutta pudotus on aika jyrkkää. Kymmenen vuoden iässä kengän koon ja ikävuosien suhteen kuvaaja alkaa oieta kohti tylsää aikuisuuden alakuloa. Ensin menetetään usko joulupukkiin, sitten muihin aikuisten virittämiin satuihin; mainoksien lumo säilyy kauppamiesten riemuksi pitkään.

Mikään ei säily ikuisesti. Lähestymme vääjäämättä vaihetta, jossa kengän numero ja ikävuosi kohtaavat. Tämä aiheuttaa  monasti tiedostamatonta levottomuutta ja ahdistusta. Kyseessä on keski-iän kriisi eli viidenkymmenen villitys. Moni nerokas, luova ihminen on keksinyt tähän lykkäystä: hankitaan suuremmat kengät. Esimerkiksi Charles Chaplin, klovnit, Leningrad Cowboys-porukka sekä meksikolaisten Guarachero bootsien käyttäjät jne. Näin saadaan käyttämämme kuvaaja pysymään tason 1 yläpuolella pitempään ja keski-iän kriisi lykkääntymään hamaan tulevaisuuteen. Jossakin vaiheessa peli menetetään kuitenkin, ja uppoaminen kohti vanhuuden höperyyksien syvänteitä alkaa.