Viikon 31 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Donald E. Westlake:  Apua, minua pidetään vankina ( 1974, suom. 1988 )

Sadepäivänä tartuin kirjaan, josta tiesin löytäväni mielenkiintoisia persoonia. Westlake on mestari niissä. Harry Künt ( huom. umlaut! ) on keppostelija ja koirankujeiden harrastaja, joka erään törkeän tempun jälkeen oli joutunut vankilaan. Siellä hän sattumalta ja vastoin toiveitaan joutuu sisäpiiriläisten jengiin, joka salaisen tunnelin kautta tekee pankkiryöstön. Vähin erin Harryn pilailut jäävät ja näyttää siltä, että hänestä kasvaa yhteiskuntakelpoinen kansalainen.

Ajankohtaista ja meille yhteistä Harryn kanssa on maskien käyttö. Myös tuntemukset ovat samoja:

"Toinen pulma oli naamio. En tarkoita sitä että se olisi aiheuttanut kutinaa tai muuta selvästi ilmaistavaa vaivaa, mutta se oli vieras esine, se ei kuulunut minuun luonnostaan."

( Huomasin heti kohta aloitettuani, ettei tämän kirjan edellisestä lukemisesta ollut voinut kulua kauan. Luin sen silti nauttien. )

Margery Allingham:  Kuolema kulkee sumussa ( 1952, suom. 1960 )

"Vanhanaikainen" rikoskirja, jossa säälimätön psykopaatti, tappaja kulkee sumuisessa ( smog ) Lontoossa jättäen jälkeensä veriset jäljet. Hänen tavoitteenaan on saada haltuunsa aarre, jonka kätköpaikan selvittäminen vaatii monimutkaisia vaiheita. 

Kirjaan on menestyksen takaamiseksi upotettu rakastunut pariskunta, toimeliaita poliiseja sekä ripaus henkevyyttä. Lopulta paha saa palkkansa, totta kai, ja murhamies tekee itsemurhan havaittuaan menettäneensä aarteen.

 

Matthew Costello, Neil Richards: 

Tappavan herkullinen:  Cherringhamin mysteerit 28

Selvää on, että kun nämä naamat ilmestyvät blogiini, on taas oltu automatkalla. Tarkemmin ottaen Padasjoelle, jonne on sopivasti äänikirjan mittainen rupeama, n. 3,5 tuntia.

Juoni on helppo sietää ajajallekin, ei aiheuta vaarallisia tilanteita liikenteeseen. Cherringhamiin tulee kilpaileva ravintola vanhan, laadukkaan uhaksi. Pääkokkien aikaisempi suhde kiristää tunnelmaa. Kilpailija joutuu outojen häiriöiden haittaamaksi. Pääkokki epäilee syylliseksi vanhaa rakastajaansa.

Tilanteet kehittyvät ruokamyrkytysten, hakkerointien kautta tuhopolttoon asti. Jack ja Sarah saavat päänvaivaa, mutta lopulta tietenkin asiat ratkeavat. - Eikä yhtään murhaa tällä kertaa!

Viikon 30 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Tulin tietoiseksi, että lapsuuteni sankareista, Pertsasta ja Kilusta, on tehty elokuva. Niinpä kaivelin kirjastostamme  vesselit esiin, sillä luulenpa etten elokuviin mene. 

Väinö Riikkilä:  Pertsa ja Kilu kippareina ( 1955 ) 

Kun lukee Väinö Riikkilän elämästä Wikipediasta, tulee ymmärretyksi hänen yksityiskohtaisen tarkka tekninen kuvauksensa ja asiantuntemuksena merenkäynnistä ja konepajan maailmasta.

Sodan jälkeen lasten- ja nuortenkirjoissa oli kasvatuksellinen ote. Niin tässäkin. On hyväksi olla rehellinen ja raitis, ahkera, yritteliäs ja hyväkäytöksinen. ( Olenkohan fossiili, kun epäilen, että nykykasvatus on noista ihanteista kauas loitonnut. )

Pojat ovat kasvaneet siihen vaiheeseen, että koulun jälkeen on hankkiuduttava kesätöihin. Perheiden taloudellinen asemakin sitä vaatii. Kuitenkin aikaa jää vähän laivallekin. Seikkailuosuus kirjassa muodostuu siitä, kun"roikki" astuu mukaan ja kaappaa laivan poikineen. Mutta kaverukset osoittavat nokkeluutensa ja saavat lopulta konnan köytetyksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Stein Riverton: Asbjörn Krag sotkeutuu vakoiluun ( 1942 )

                           Ensimmäinen painos:

                           Salapoliisi Krag pankkirosvona ( 1929 )

Setä-vainaan kirja on joutunut jostakin haltuuni. Stein Rivertonin Asbjörn Krag-sarja oli aikoinaan suosittu ( Wikipedian mukaan ). Mutta nyt se tuntuu - naurettavalta.

Kirja vilisee salaperäisiä vakoilijoita, ( sankari Krag on salaperäinen salapoliisikuuluisuus ), joukkioita, lurjuksen näköisiä tyyppejä, hienostuneita ranskalaisia, piinkovia asiamiehiä. Salainen salakirjoitettu asiakirja, jota kaikki ahneesti metsästävät, vaatii salakirjoitusavaimien etsimisiä, ja tietenkin, salakirjoituksen ratkaisemisen. - Sankari ratkaisee ja pelastaa tilanteen.

"Valokuva esitti ranskalaista sellaisena kun hän oli pidätettäessä, hienona, takki avoinna ja timanttinappeineen. Asbjörn Kragin täytyi jälleen ihailla miehen hienoja kasvonpiirteitä, joista kuvastui sivistyneisyys ja viisaus."

Ja toisenlainen tyyppi:

"Kasvot olivat harmahtavat, silmät syvällä kuopissaan ja hänen nenänsä oli suuri ja leveä. Hänen kasvonpiirteensä eivät olleet miellyttävät, mutta kuvastivat voimaa ja tahdonlujuutta."

Alun perin kirja oli kirjoitettu ennen sotia. Tulevaa ennakoitiin, ja toisen painoksen loppuun oli jo sijoitettu maailmansodan käynnistyminen. Sodan todellisista syistä annettiin epämääräinen käsitys.

"- Itävalta tahtoo sotaa! Maailmansota tulee! ( sanomalehtipojan huutoa ) Krag avasi oven. Nyt hän alkoi käsittää, mikä oli saanut nuo maanalaiset ihmiset virtaamaan tänne puolueettoman Norjan pääkaupunkiin. He olivat kuin rottia, jotka vaaraa aavistaen pakenivat uppoavasta aluksesta. Rauha oli rikkoutumaisillaan."  

Kansikuvapoika

Silloin kun vielä saatoimme vaimon kanssa matkustella, tuli käydyksi usein suosituissa turistirysissä - tavallisesti helpon pääsyn vuoksi, ehkä myös halpojen hintojen vuoksi. Sitten muutaman kerran jälkeen viehätys katosi, paikat tulivat liian tutuiksi. Edelleen kävimme samoissa paikoissa, mutta keksimme jotakin uutta, omaa ajankulua.

Kuvasin jonkin mielestäni mukavan paikan ja laadin siitä sanaristikon vaimolleni. ( Käytin myöskin lasteni ottamia kuvia. ) Lopulta tein niistä blogin: Turistikko. Ja sitten kyllästyin.

Seuraavaksi aloimme raahata vanhoja nukkeja mukana. Tein postauksia niiden matkakokemuksista sekä kotimaassa että ulkomailla.

Mutta lopulta sain huikean ajatuksen: kävellessämme tuli usein silmäillyksi katujen viemärikaivojen kansien kuvioita ja tekstejä. Ajattelin alkaa kuvata niitä matkoillamme. Kukaan turisti ei varmaankaan ole huomannut ruveta kansikuvia taltioimaan! Tässähän uutta sisältöä elämään! Sehän on suorastaan kulttuuriteko!

Jurva 2020

Maspalomas 2020

Samos 2019

Kävimme sitten sukulaisvierailulla ( molemmat koronarokotukset nahoissamme ). Ja mikä pettymys siellä odottikaan. Tulin kehuskelleeksi uudella kuvausaiheellani. Isäntäväki pudotti minut maan pinnalle kertomalla virolaisesta tuttavastaan, joka on kirjoittanut kirjan viemärinkansista ja pitänyt esitelmän niistä.

Andres Siplane: Luukide Vaatlemisest.

Olisihan se pitänyt arvata. Ei mitään uutta auringon alla! Kirottu olkoon tämä someaika, kaikki kuvaavat kaikkea! Mutta kyllä minä vielä jotakin keksin... Olen muuten ostanut gimbaalin!

 

Viikon 29 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Bruce Chatwin:  Patagonia, Patagonia ( 1977, suom. 1987 )

Matkustamattomuusdeprivaatio vaivaa minua. Mikä sopisikaan paremmin tähän tautiin kuin Chatwinin reissukirja Argentiinasta. ( Sen lisäksi saan hyvän syyn värittää vaimon haasteeseen vastaten kartastani Argentiinan. )

Eihän siitä ole kuin pari kuukautta, kun luin Chatwinin Australiaa kuvaavan matkakirjan. Siinä hän pitkään pohtii, miksi ihminen - ja hän itse - vaeltelee. Sama kysymys polttaa häntä tässäkin kirjassa. Itse Darwin viehättyi Patagoniasta, mutta Chatwinin mukaan lintujen tutkija W. H. Hudson vastasi tähän kysymykseen:

"... autiomaassa vaeltavat löytävät itsestään muinaisen tyyneyden ( jonka myös yksinkertainen villi-ihminen tuntee ), joka on ehkä sama kuin Jumalan rauha."

Kirja on täynnä tarinoita ja anekdootteja. Ne alkavat kirjailijan lapsuudesta, hänen isoäitinsä luona olleesta "brontosauruksen" nahan kappaleesta. Isoäidin serkku, merikapteeni Charles Milward, oli sen lähettänyt Etelä-Amerikasta. Osoittautui myöhemmin, että kyseessä oli mylodontti, jättiläislaiskiainen. Tapaukseen liittyi hurjia tarinoita elävästä mylodontista. Tosiasiaksi jäi, että Patagoniassa on runsaasti fossiileita. - Ja merikapteeni Charliesta Chatwin kertoo pitkät jutut hänen erikoisista vaiheistaan. Niiden aineiston hän sai Charlien julkaisemattomasta kokoelmasta meritarinoita, jotka kapteeni kirjoitti vanhana miehenä Punta Arenasissa.

Argentiinaan ja Patagoniaan on muuttanut aikojen kuluessa paljon pakolaisia eri maista - italialaisia, saksalaisia, brittejä, venäläisiä - originelleja "väärinymmärrettyjä", natseja, buureja, rikollisia ( Butch Cassidy ). Heistä Chatwin kertoo mielenkiintoisia historioita.

Hän kävi myös maailman eteläisimmässä kaupungissa Ushuaiassa. Sattumalta olen seurannut netissä "Maailmanlopun rautatien webbikameraa Ushuaiasta. Siellä kulkee pieniä höyryjunia. Sellaisessa kertoo Chatwinkin matkustaneensa. 

1800-luvulla Ushuaiassa oli kukoistava lähetysasema, jonka piirissä intiaanit voivat hyvin. Sitten sinne tuli Argentiinan laivasto, ja intiaanit alkoivat kuolla tuhkarokkoon ja keuhkokuumeeseen.

"Kulkutaudit tulivat, ja me katselimme kuinka kansamme kuoli. Herra Lawrence kirjoitti sanoja kiveen kun ihmiset kuolivat. Emme me tienneet kulkutaudeista. Mistä me olisimme voineet tietää? Me olimme silloin terveitä. Ei meillä koskaan ennen ollut kulkutauteja."

Olemmeko me nyt saman edessä koronapandemian raivotessa...? 

Australiassa Chatwin hämmästeli alkuasukkaiden kielten rakenteita ja heidän kommunikointikykyään kahdensadan eri kielen sekamelskassa. Patagoniassa hän myös kiinnostui intiaanien kielestä. Darwinilla oli aikoinaan varsin heikko käsitys tulimaalaisista:

"...viheliäisimmät ja kurjimmat olennot mitä hän oli missään nähnyt... Hän pilkkasi heidän kanoottiaan, hän pilkkasi heidän kieltään ( sitä voidaan tuskin sanoa ymmärrettäväksi ) ja tunnusti että hänen oli vaikea uskoa että he olivat lähimmäisiä ja saman maailman aukkaita."

Chatwin meni Ushuaiasta Bridgesien tilalle, jossa vanhan lähetyssaarnaajan Thomas Bridgesin tyttärentytär antoi hänelle luettavaksi jaghan-intiaanikielen sanakirjan. Thomas Bridges oli aikoinaan tajutessaan intiaanien tuhoutuvan kulkutauteihin haastatellut Okkoko-nimistä intiaania ja opetellut kielen. Hän oli hämmästellyt kielen mutkikasta rakennetta ja sanastoa. Vuosien urakan jälkeen hänen sanakirjassaan oli noin 32 000 sanaa.

"Sanakirja eli intiaanien jälkeen heidän muistomerkkinään."

Viikon 28 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Agatha Christie:  Syyttävä sormi  ( 1943 )

                              Neiti Marple koston jumalattarena 

Kesälukemisina luen aina Agathaa. Syyttävä sormi on hänelle tyypillinen ilmeisen syyllisen hämäysteos. Aviomieshän on usein syyllinen, mutta nyt kyläyhteisössä levitetään nimettömiä kirjeitä sumuverhoksi. Tätä ongelmaa selvittelee toipumislomalla oleva lentäjä siskoineen. Vasta kirjan loppupuolella neiti Marple astuu mukaan kuvaan ratkaisemaan tapauksen.

Meillä kesälomavieraana ollut pojantytär oli välillä pitkästynyt. Kirjassa ohimennen käsiteltiin pitkästymisen siunauksellisuutta luovuuteen. Esimerkkinä höyrykoneen keksijän turhautunut vetelehtiminen poikaikäisenä äitinsä keittiössä. Siellä hän kiinnitti huomionsa kattilankansien kohoiluun höyryn purkautuessa ulos. Näin hän sai luovia ajatuksia. ( Uskokoon ken tahtoo! ) Yritin kannustaa vierastamme luovaan ajatteluun. Eipä aikaakaan, kun hän oli jo matkalla kauppaan jäätelöostoksille.

Myynnin edistämiseksi, varmaankin, Agatha saattaa sankarilentäjänsä rakastumaan nuoreen naiseen, ja siskokin löytää uljaan prinssinsä, kylän lääkärin.

Viime sunnuntaina satuin katsomaan TV:stä Lomahotellin murhat, jossa neiti Marple tutustuu rikkaaseen mieheen Rafieliin. Tämän tarinan jatkoksi halusin lukea "Koston jumalattaren", jossa Rafielin antaman tehtävän mukaisesti neiti Marple lähtee seuramatkalle tehdäkseen oikeutta henkilölle, josta hän matkan alkaessa ei tiedä mitään. Herra Rafielilta ei voi kysyä, sillä hän on kuollut, mutta hänen toimeksiannoistaan erinäiset henkilöt johdattavat neiti Marplen oikeaan paikkaan, oikeiden henkilöiden yhteyteen. Ja niinpä vähin eri oikea syyllinen murhiin paljastuu, ja viaton kärsijä, Rafielin poika, vapautetaan.

Viikon 27 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Samat kirjailijat kuin viimeksi, nyt toisin päin:

Georges Simenon: Maigret puolustautuu ( 1965 )

Tässä kirjassa Maigret joutuu ovelan mustamaalauksen kohteeksi. Esimiehet epäilevät häntä hyväksikäytöstä. Hän joutuu lopulta etsimään syyllisen, vaikka häntä on kielletty tutkimasta asiaa - lopulta hänet pannaan "sairaslomalle".

Maigret on tässä lähellä eläkeikää. Kiinnostavaa on hänen ystävälääkärinsä neuvot hiljentää tahtia, vähentää jopa alkoholin käyttöä. Vanhoista tavoista ei niin vain luovuta. Maigret ratkaisee pulmansa eikä hänen tarvitse jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle.

Ensio Rislakki ( Valentin ):  Sankarimatkailija ( 1943 )

Kohta kahteen vuoteen en ole päässyt ulkomaanmatkalle. Se on hyvä ilmastonmuutosta ajatellen, mutta kaukokaipuulle paha. Siksi tämä kirja, jossa sankarimatkailija Nieminen kuvitteellisesti kokee huimia ( naurettavia ) seikkailuja, kiinnosti minua huolimatta sen repaleisesta kunnosta. 

Kirjan alkusivulla on omistuskirjoitus: Ulla W., mistä mieleeni johtuu, että tämän kirjan täytyy olla äitini kirjastosta kähmitty, Ulla W. oli hänen opiskelukaverinsa.

Pieni näyte tyylistä: "Olin saanut valtavan, voittamattoman halun  m a t k u s t a a.  Matkustaa kaukaisiin maihin, joissa myrkkymarjapensaat heiluvat arotuulessa ja kondorikotkat laittavat pesänsä vanhoihin panamahattuihin ullakolle. Missä bulevardien hälinä nielee ihmisen kitaansa ja asukkaat kulkevat lakana hartioilla. Kussa kanarialinnut visertävät jasmiinipuun oksilla ja dromedaarit kantavat kyttyräänsä ja teelehtipaketteja."

Seuraavassa ihan ilmeistä piikkiä sankarimatkailijoille, joiden juttuja - ekstreemiseikkailuja - saa nykyäänkin lukea lehdistä:

"Kuinka rohkeita, viisaita ja tarkkasilmäisiä nämä matkakertomusten laatijat olivatkaan!.. Sillä eikö olekin merkillistä, että jotkut meistä ovat huolettomasti sytyttäneet savukkeensa Essequibojoen rannalla, uineet Välimeressä ja suudelleet kauniitten naisten sormenpäitä Turkissa? He ovat pudottaneet kultakellonsa Eteläiseen Jäämereen ja saaneet sen kuin ihmeen kaupalla takaisin Berliinin etsivältä poliisilta... He ovat kärsineet tuskallista janoa Saharan erämaassa, ja aivan kuin ihmeen kautta ovat he, sen jälkeen kun heidän rakas matkatoverinsa on jo heittänyt henkensä, löytäneet täysinäisen maitohinkin hiekan alta."

Niinpä Ville Nieminen asettuu mielikuvitukselliseen sankarimatkailijan asemaan ja matkustaa maailman ympäri. Voi kun meikäläinen pääsisi edes vaatimattomasti ilman hohtoa tavismatkalle Kreikkaan uimaan Välimereen!

Kaija Pakkanen: Löytyi luola ( 1967 )

Poistolistalla oli lastenkirja, jossa oli kiinnostava ( ? ) aihe. Luulisi salaisen luolan, oikeastaan maakellarin,  innostavan pientä lukijaa. Kirjan lapset olivat kilttejä, aikuinen isäntä vähän pelottava. Seikkailuhan tarinaan tarvitaan ja jotakin sen suuntaista siinä ilmenikin. Ei vaan jaksa pappaa innostaa eikä tästä aikaa kestävää lastenkirjaklassikkoa ole muodostunut. - Poistetaan!

Matthew Costello, Neil Richards: 

Veitsenterä vedessä, Cherringhamin mysteerit 11

Autossa matka sujui rattoisasti kepeän dekkarin myötä. Vaikka ennusmerkit vahvasti viittasivatkin murhaan, sitä ei sitten kuitenkaan oikeasti ollut tapahtunut. Kyse oli kepuliliikemiehen yrityksestä häivyttää uhkaajat kannoiltaan.

Kirjan otsikosta heräsi epäilys kirjoittajan pohjalaistaustasta: ne ärrät eli reet ja vaikeat deet! Kirjaimellisesti tarinan veitsi ei ollut koskaan vedessä, vaan veressä. Mutta tietysti ajatus veitsenterällä olosta tarkoittaa ihan muuta.

Viikon 26 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Ensio Rislakki ( Valentin ):  

Ah, tuskaa 

Toiset 55 kertomusta, pakinaa ja parodiaa ( 1953 )

Luettuani kirjan googlasin Valentinin kuvan. Täytyy sanoa, että tuo vakava, tuikeakin, naamataulu on ankarassa ristiriidassa kertomusten railakkaan huumorin kanssa.

Oli mielenkiintoista verrata kertomusten kirjoittamisen ajankohdan ( 1930 - 40-luku ) aiheita nykyajan kiinnostusten kohteisiin. Samoja teemojakin löytyi: miehen ja naisen välinen suhde, rakkaus, perhe, lapset, maalaiset vs. kaupunkilaiset vs. yläluokkaiset,  turhamaisuus, kaukokaipuu, raha, lahjonta...

Ei ihminen paljon muutu, vaikka aika ja olosuhteet vaihtuvat. Pakinoitsijoille riittää aiheita nykyäänkin. - Tosin nykyään kirjoitetaan kolumneja tai esseitä, se kuulostaa hienommalta.

Georges Simenon: Maigret murhaajana ( 1931, suom. 1961 )

Heinäkuussa luen aina joitakin Maigreteja. Summissa sattui tämä kirja käteen. Siinä komisario hiippailee incognito Liegen kaupungissa, jossa sattuvan murhan yhteydessä hän joutuu epäiltyjen listalle. Pari onnetonta nuorukaista rahapulassaan aikovat varastaa yökerhon kassan, mutta homma menee myttyyn lattialla makaavan hahmon takia. Maigret selvittää tapauksen tuttuun tyyliinsä.

Ihmiskuvaus on taitavaa, luonteet uskottavia; kirjailijan myötätunto vähäosaisia kohtaan ilmeinen.

Viikon 25 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Edgar Rice Burroughs:  Voittamaton Tarzan ( 1931, suom. 1972 )

Kesän kuumassa helteessä lukemiseksi sattui myös troopillinen teos, poikavuosien sankari, Tarzan, taas vauhdissa. Eipä sinänsä kiinnostanut enää, mutta eräs mielenkiintoinen piirre tuli esiin. 

Nykyäänkin Afrikassa monin paikoin aiheuttavat kauhua ja tuhoa monet terroristijärjestöt pyrkimyksenään jonkin sortin "kalifaatin" luominen. Kirjassa kuvataan sekalaisesta miehistöstä koostuvaa vasemmistolaista äärijärjestöä, jonka tarkoituksena on karkottaa eurooppalaiset siirtomaaisännät ja perustaa oma "keisarikuntansa". Tarzan tuli mukaan sekoittamaan suunnitelmia, jotka ehkä muutenkin olisivat epäonnistuneet, sillä:

Melkein poikkeuksetta ne agitaattorit, jotka hän oli tavannut, kuuluivat jompaankumpaan kahdesta ryhmästä; toiset olivat epäkäytännöllisiä haaveilijoita, jotka uskoivat kaiken, mitä halusivat uskoa; toisen tyhmän muodostivat viekkaat roistot, jotka toivoivat saavansa valtaa tai rikkautta minkä tahansa muutoksen avulla, jonka he onnistuivat aiheuttamaan vallitsevaan järjestykseen."

Jännittäviä käänteitä, väkivaltaa, ripaus rakkautta, luontokuvauksia - ja lopuksi paha saamaan palkkansa. Siinä ainekset kansainväliselle menestykselle.

Laila Hietamies: Vierailla poluilla, oudoilla ovilla  ( 1983 )

Kirjailijan äskettäinen kuolema sai minut tarttumaan anoppini kirjahyllyssä tähän kirjaan. En ollut aikaisemmin lukenutkaan mitään Hietamieheltä/Hirvisaarelta. Yllätys olikin melkoinen, sillä kertomuksessa liikuttiin Valkjärveltä olevien siirtokarjalaisten elämänkohtaloissa. Äitinihän oli juuri tuolta paennut evakko. Ja vuosikymmen sitten kävin itsekin siellä paikkoja katsomassa.

Tarina itsessään on liikuttava, ja kohtalot todentuntuiset. En aikoinaan ymmärtänyt äidiltäni tentata Valkjärveltä tulon vaiheista. Jotakin hän toki kertoi kysymättäkin. Kirjan henkilöiden kärsimykset olivat raskaita fyysisesti ja henkisesti, mutta lopulta, rauhan tultua, uusi elämä uusilla paikkakunnilla alkoi saada vauhtia. Keskushenkilöiden määränpää oli Turku, jonka paikat ovat tuttuja opiskeluajoiltani.

Aikaa on kulunut. Ihmisten asenteet eivät ole muuttuneen pakolaisten suhteen. Evakot saivat kuulla samaa, mitä ulkomaalaistaustaiset nykyään.

"- Kyl kai ne puhuu vaa, ei se ny nii mahroto juttu ol ku huhut sanoo. Tänne ne vaa tulee ja vaatii ittelles ja perheelles asuntto. Mist pirust me semmon järjestettä? Jokaasel on omat korit."

Mutta hyviä ihmisiä aina löytyy, niin nykyään kuin silloinkin. Ja hyvien avulla kirjan henkilöt avun löysivät.

Viikon 24 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

P. G. Wodehouse: Piccadillyn Jim ( 1917, suom. 1962 )

Tässä kirjassa Wodehouse näyttää kehitelleen myöhemmin huippuunsa hiottuja ja kuuluisiksi tulleita hahmojaan hovimestari-Jeevesiä, rikasta nahjusta Bertie Woosteria sekä lukuisaa joukkoa originelleja tyyppejä.

Bertie on tässä kirjassa Jimmy Crocker, huikentelija, hovimestari nimeltään Bayliss, rikkaan amerikkalaisen pariskunnan uskottu, pariskunnan joka on tullut Lontooseen hankkimaan rouvan tahtoman aatelisarvon miehelleen. Vaan Jimmypä on toilailuillaan uhkaamassa pilata mainehaitallaan koko projektin.

Jimmy havahtuu käytöksensä turmentuneisuuteen ja pakenee Amerikkaan. Punatukkainen tyttö sekoittaa hänen päänsä. Tarinan juoni monimutkaistuu. Mukaan astuu huijarilordi tavoittelemaan salaista keksintöä. Amerikkalaisen perheen, johon Jimmy asettuu sukulaisena, poika aiotaan kidnapata. Ja niin edelleen, kunnes kaikki ratkeaa, ja punatukkainen tyttö suostuu Jimmyn kosintaan.

Kirjassa esiintyi sana, jota en ollut lukenut pitkään aikaan: suffragetti

Toivottavasti aikamme feministit eivät innostu aivan yhtä reippaisiin otteisiin naisten oikeuksia ajaessaan.

Ranskalaista rakkautta  ( 1956, suom. 1957 )

Amerikkalaiset kana&hunajafarmarisiskokset saatuaan yllättävän rahasumman päättävät tuhlata sen lomailemalla Ranskassa. Henkilögalleriaan kuuluu ranskalaista aristokratiaa, amerikkalaisia raharikkaita sekä virkamieskuntaa poliisikomissariota myöten. Näistä aineksista Wodehouse keittää monimutkaisen suhdesopan, josta eivät yllättävätkään käänteen jää puuttumaan.

Siskoksista Teresa "Terry" rakastuu ranskalaiseen markiisin poikaan, joka on aloitteleva kirjailija. Markiisi-isä on huijari, joka varastaa ex-vaimoltaan huomattavan rahasumman. Sattumoisin Terryä epäillään varastajaksi. Markiisi pakenee, mutta poliisi ei ota uskoakseen selitystä. Lopulta pariskuntakin karkaa Amerikkaan, missä kirjailija-kreivi alkaa saada menestystä.

"Wodehousemaisesti" markiisi-isä ilmestyy myös Amerikkaan ( hussattuaan varastamansa rahat ) ja alkaa saavuttaa menestystä hovimestarina !!

Viikon 23 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

José Mallorquí:  El Coyote,  Kuolemaa pakoon ( 1956 )

Seikkailuromaani viime vuosisadan loppupuolen Kaliforniasta ( Oikeastaan siis jo edellisen vuosisadan, 1800-luvun puolelta. )

Tämä kirjasarja on setäni perintöä 1950-luvulta. Luin niitä innolla poikasena. Halusin tarkistaa, miltä ne tuntuvat nyt vahalla iällä - enpä paljon erehtynyt ennakkokäsityksistäni. Villin lännen rajua meininkiä, jota el Coyote sankarillisen leikillisesti rauhoitti. Ripaus romantiikka joukkon, ja keitos oli valmis. Näitä tarinoita Mallorquí tehtaili liukuhihnalta ( 192 kappaletta ), eikä yhdenkään tarvitse jäädä mieleen.

Sue Grafton: A niin kuin alibi  ( 1982, suom. 1996 )

Nyt kun olen päässyt kesäloman makuun, haravoin kynsiini dekkareita. Tämä kirja on tuoreemmasta liukuhihnasarjasta. Tietysti olen lukenut sen joskus vuosia sitten enkä muistanut enää juonta. Tyypillisestä yksityisetsivähommastahan on tässä kysymys. Ja loppuratkaisu on jätetty viimeisille sivuille, jossa Kinsey Millhone tietysti hankkiutuu murhaajan kanssa yksin pimeälle rannalle puolustamaan henkeään - onnistuu siinä ihan viimeisellä sivulla ( sarjan jatkumisen varmistamisksi ).

Muistin sentään kirjasta aikaisemman lukemisen perusteella yhden vekkulin sanan:

satulavastus

Luin sen aikanaan: satulavastus enkä tajunnut yhtään mitään. Vasta kun luin sen: satulavastus ymmärsin asiayhteyden. 

Viikon 22 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Maxim Gorki:  Äiti  ( 1907, suom. 1958 ? )

Alun perin ajattelin lukea tämän äitienpäiväksi, mutta myöhästyin. Kirjaa sanotaan Gorkin pääteokseksi, varmaan tunnetuimmaksikin ja sosialistisen realismin mallikappaleeksi. Ja julkaisunsa jälkeen Gorkin olikin lähdettävä tsaristisesta Venäjästä ulkomaille pakoon.

Ilmeisesti Äiti on osittain omaelämänkerrallinen dokumentti ajan murroksesta Venäjällä. Se on loistavaa kuvausta ja tietysti perin ihanteellinen tulevaisuuden visio:

"- Tiedän, - tulee aika, jolloin ihmiset alkavat ihailla toinen toistaan, jolloin jokainen säteilee tähtenä toiselle. Ihmiset tulevat kulkemaan maan kamaralla vapaina, suurina vapautensa voimasta, kaikki avoimin sydämin, jokainen sydän puhdistuneena kateudesta, eikä kukaan tule vihaamaan toistaan. Elämä ei ole silloin arkista olemista, vaan ihmisen palvelemista; hänen arvonsa kohoaa korkealle, - vapaille ovat kaikki korkeudet saavutettavissa! Silloin eletään totuudessa ja vapaudessa kauneutta varten, ja parhaimpina pidetään niitä, jotka avarammin syleilevät sydämellään maailmaa ja jotka syvimmin rakastavat sitä, - parhaimpina tulevat olemaan vapaimmat, sillä heissä on eniten kauneutta! Siinä elämässä ihmiset tulevat olemaan suuria..."

"Miten hyviä ihmisiä he ovatkaan, Nilovna. Puhun nuorista työläisistä, - he ovat lujatahtoisia, herkkiä, heissä on sammumaton halu tietoon. Heitä katsellessa näkee, että Venäjästä tulee kaikkein kirkkain demokratia maailmassa!"

Vallankumouksen tapahduttua Gorki näki vapauden ajatusten haihtuvan ja ihmisoikeuksien arvon katoavan. Leninin kanssa tuli tietenkin riitaa. Eipä taida nykyisenkään hallinnon alla ihmisoikeutta ja vapautta riittävän kaikille. Demokratia sosialismissa osoittautui "demokratiaksi" - ja nyky-Venäjällä...

Kirjan äiti on joutunut juopon miehensä alistamaksi. Miehen kuoltua hänen pokansa pääsee kehittymään sosialistisiin aatteisiin, joihin tarinan edetessä äiti vähitellen perehtyy. Kirja kuvaa hyvin yhteisön ihmisten epäluuloja ja vähittäistä asettumista tukemaan muutosvoimaa. Alkuvaiheessa hallintovalta tukahduttaa vastarinnan, ja poika tovereineen joutuu karkotetuksi Siperiaan. Äiti jatkaa poikansa maanalaista työtä, mutta joutuu lopulta pidätetyksi.

Matthew Costello, Neil Richards: 

Kohtalokas näytelmä, Cherringhamin mysteerit 9

Tappava tunnistus, Cherringhamin mysteerit 10

Autoilemassa jälleen. Matka joutuu kepeää tarinaa kuunnellessa. Mysteeri 9 selostaa teatterissa tapahtuvia onnettomuuksia ( Aivan kuin sama tarina olisi jo kuultu toisessa ympäristössä. ) Epäiltäviä sirotellaan sopivasti jutun edistyessä, kunnes oikeaksi syylliseksi paljastuu - tässä siis juonipaljastus - kaltoinkohdeltu entinen kirjailija, joka juuri on kostamaisillaan vääryyden, mutta ei ehdi tappaa.

Mysteeri 10 kertoo pahoille teille eksyneestä papista, joka salaperäisesti kuolee juoksulenkillään. Jack ja Sarah tutkivat asiaa ja selvittävät seikan tuota pikaa. Kostosta siinäkin oli kysymys. Loppuratkaisu jättää ilmaan pienen epäilyksen oikeudenmukaisuudesta.

Viikon 21 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Gösta Knutsson: Nalle Karvatassu-sarja

Nalle Karvatassu lähtee maailmalle ( 1949, suom. 1951 )

Nalle Karvatassu panee toimeksi ( 1950, suom. 1951 )

Nalle Karvatassu ja Ruttana ( 1952, suom. 1953 )

Tyttärelle ostetut kirjat ( 1981 ) ovat sitä epätoivoista laatua, josta sivut irtoilevat, ellei pidä varaansa. Ja nyt siivouskurimuksessa ne ovat saaneet tuomionsa paperikierrätykseen - sitä ennen jäähyväisluin ne.

Pekka Töpöhäntä teki Knutssonista maailmankuulun, mutta kyllä Karvatassussakin on lumovoimaa. Nallet varmaan useinmiten kirjoitetaan hyväntahtoisiksi, vähän yksinkertaisiksi, kuten nalle Puh tai Uppo-Nalle tai kansansatujen karhut. Niin Karvatassukin.

Knutsson on saanut loihdituksi Karvatassuunsa luonnetta ja omaperäisyyttä; ei niinkään tyhmyyttä kuin oppimattomuutta, hyvää käytöstä ja empatiaa, aloitekykyä ja uteliaisuutta - hunajaista herkkusuuta; tietämättömyydestä johtuvaa tohelointia, mutta toisaalta syvää rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Niistäpä aineksista sankaruus muodostuu ja lukijalle, kuuntelijalle, mielihyvää.

( Tällä viikolla en ehtinyt lukea juuri mitään - puutarhanhoito vaatii osansa. )

Ilmavaivoja