Ankkakeinu

Näyttää siltä, että kullakin vuosikymmenellä on omat ja samat näkemyksensä lasten leikkikaluihin. Ainakin itsevalmistettuihin. Omasta lapsuudestani muistan, miten joululahjaksi saimme ankkakeinun, mahtavan. Pukki oli sen tehnyt. Nyt peratessani nurkkiamme löysin vaimon lapsuuden ankkakeinun. Melko lailla samoilla piirustuksia tehty; appiukko olikin puuseppä. Nyt taitaa ankan lähtö olla lähellä!

 

Kolmipyörä

 Edellisessä jutussa oli puhe kehittävistä leluista. Myös erilaisia taitoja edesauttavat vempeleet olivat tarpeen. Kuten myös tämä neuvostovalmistetta oleva kolmipyörä.

Kuva ei liity muuttohysteriaani, tulipahan vain muuten mieleeni. Neuvostovalmistetta oleva pyörä oli niin jäykkä polkea, että se kehitti lapselle sinnikkyyttä - ja pohkeita. Tai sitten ei! Ja siksi se on säilynyt virheettömässä kunnossa näihin päiviin asti.

Vaimoni keksi sitten jotakin kivaa siihen, mistä postasinkin ennen joulua.

Kehittävä lelu

 Kun elimme lapsenkasvatusvaihetta, päämäärämme oli antaa lapsillemme kehittäviä leluja, ei mitään muovihärpäkkeitä. Kehittävä lelu on tehty puusta. Usein vielä neuvostoliittolaista valmistetta. Niitä meillä oli kaikenlaisista palikoista, juniin ja autoihin, kuten esimerkiksi tämä:

Se ei erikoisemmin kiinnostanut poikaamme, siksi se on varmaan säilynyt nelisenkymmentä vuotta. Eikä sen osuudesta kehittävyydessäkään voi olla varma, vaikka poika on edennyt insinööriydessään tosi pitkälle.

Kehittävät puupalikat ja junanvaunut polttelin viime talvena sähköenergiansäästötalkoissani.

( Jos heräsi epäilys edellisen postauksen ratkorista, niin se on tehty pääosin metallista. )

Ratkori

Ensin se oli ratkori, kunnes se sai merkin. Oliko se Massikka vai Natikka, Zetori vai Foortti? Tämä on siis poikani lelu. Otos valtavasta kokoelmasta, joka romahti syliini tyhjennettävästä komerosta. Legoja on säkillinen; sääli laittaa niitä jätteisiin, mutta kun kaikilla lapsilla on jo niitä.

Tuon sinisen täytyy olla Ford! 

Kyllä tavaraa olla pitää,

 sanoi Martti-paappa aikoinaan. Mutta mahtoiko tarkoittaa ihan tätä? Voi juutina tätä muuttomylläkkää!

Bakeliittipurnukka

 Erään komeron hyllyn äärimmäisessä nurkassa, paikassa jonne en varmaan koskaan ollut kurkistanut, piili tumma purkki. Muuttovelvoitteet vaativat sen esilleottamista - aivastusten kera.

Materiaali vaikuttaa kovalta muovilta, mutta epäilen sen olevan vanhempaa laatua, bakeliittia. 

Ei tämä varmaan mikään säilykepurkki ole.

Kannen nimi johti goolatessa arvelluttaviin tuloksiin.

Sisuskalut veivät ajatukset aikaan, jolloin harrastin jonkin verran valokuvien vedostusta. Tämä saattaisi olla negatiivien kehityspurkki.

Lisää kuukkelia - ja niinhän se onkin: vanha vintage filminkehityspurkki, joita on myynnissä yhä. En löytänyt samanmerkkistä, muita kyllä riittää. Hintaesimerkki US $29,40.

Tällä talolla täytyy olla pimeä historia!

Kun tavara oli kortilla

 Monikaan ei enää tiedä, mitä tarkoittaa sanonta "se on kortilla tai kahvi on kortilla". Nykyihmiselle tulee mieleen erilaiset maksukortit. 

Lapsuudessani sodan jälkeen ruokatavaroista oli pulaa, niitä säännösteltiin. Jokaiselle annettiin kortti, jolla sai ostaa tietyn määrän jotakin tiettyä elintarviketta.

Kun nyt "muuttorasittuneena" sain tilaisuuden istua tavaranpaljouden ääreen, käteeni osui vaimoni kortti, jota oli säilytetty kotiarkistossa.

Se on kehyksissä vain valokuvausta varten, pysyy paremmin suorassa.

Tällä toisella kortilla on arvoituksellinen tarina. Sen löysin monta vuotta sitten - monta kiloa vähemmän sitten - kun ryömin silloisen kotimme ( Viidan kansakoulu, Karijoki ) alapohjassa tutkiakseni mahdollisia vaurioita. Keskellä suurta rakennusta pölyisessä maassa makasi Miinan maitokortti vuodelta 1941. Voi Miina rukkaa! Joku ilkeä klopikka oli varmaan nakannut sen kissaluukusta talon alle. Millä Miina nyt pärjäsi ilman maitoansa! Aika ilkeä temppu! - Vai mikä lienee totuus asiassa. Sitä en tiedä.