Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Möhö - murujen kerääjä
Sivut
- Etusivu
- Sata kirjaa
- Helmi ja Ilmi
- Helmin ja Ilmin matkoja
- Helmi ja Ilmi Rodoksella 2017
- Helmi ja Ilmi postcrossaa
- Karpathos 2017
- Karpathos rhymes
- An alternative tour
- One typical morning on the island of Karpathos
- An ordinary afternoon on Karpathos Island
- Teneriffa 2018
- Nea Hora 2018
- Gran Canaria 2018
- Teneriffa 2019
- Liikenne
lauantai 6. kesäkuuta 2015
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Fatwasta
Elämää mullistavat
tapahtumat voivat lähteä liikkeelle äkisti ja ennalta arvaamatta silloin, kun niihin on vähiten
varautunut. Kuten nyt vaikka tänä sunnuntaiaamuna hyvin nukutun yön jälkeen.
Kahvipöydässä. Pasianssin mentyä ensi yrittämällä. Kun vaimo avasi suunsa ja
sanoi:
-
Kultaseni!
Ei sanonutkaan, se
vain kuulosti tässä vielä mukavalta. Hän sanoi:
-
Kuule!
Samassa lehahti
olkapäälleni henkilökohtainen pikku paholaiseni, se kuuma-Kalle, ja kuiskasi
korvaani pahaenteisesti: Fatwa! Selkäpiitäni kylmäsi.
-
Eräs
kortinvaihtokaverini haluaisi minusta selfien, mutta ajattelin, että sinähän
voisit yhtäkkiä tekaista minusta piirroksen. Se käy sinulta niin näppärästi.
No niin! Siinä se
tuli. Tuho! Ilman mitään varoitusta. ( Ilkeää naurua olkapäältäni. )
-
Jos
ottaisit kameralla...
-
Ei
kun piirtämään vaan! Eihän sinulla nyt muutakaan tekemistä.
Vetäydyin selliini,
siis sovalle läppärini kanssa. Tuomioni täytäntöönpanoa voisi ehkä pitkittää
vitkuttelemalla.
-
Mitä
hyvänen aika sinä oikein ajattelet! Eihän minulla nyt sentään noin leveä naama
ole. Ja tukka! Moneen vuoteen se ei ole ollut punainen.
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
Apua!
Onko minulla sinun mielestäsi tuollaiset leuat?? Ja noin tiukka suu!!
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
IIIK!
HAMPAAT!!! ONKO MINULLA MUKA TUOLLAISET HAMPAAT? NIIN KUIN VANHALLA KONILLA.
OLENKO MINÄ MIELESTÄSI VANHA TAMMA!!!!?
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
Siis
nyt alkaa oikeesti riittää! Tuollainen kuikelo kaula. JA RYPPYJÄ! Tukka niin
kuin harakan pesä! Katsoisit itse peiliin. Ei ole paljon kehumista. Tukkaakaan.
On tainnut täysin unohtua, mitä tuli luvattua alttarilla.
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
Onhan siitä
aikaa. On voinut unohtua. Mutta lupasinko mennä naimisiin mummon kanssa?
Kirjoittelen
tätä illalla yläkerran vierashuoneessa. Asun nyt täällä. Olin juuri
laihdutuskuurilla, mutta siitä täytyy luopua. Viereisen pitserian roskaruoka
kun tiettävästi lihottaa.
Myötätuntoni on
fatwan saaneiden pilapiirtäjien puolella. Olen saanut omani.
perjantai 15. toukokuuta 2015
Espressosta
Jonkinlaisen
siivousmyrskyn jäljiltä oli noussut esiin pieni, kiiltävä teräskahvipannu. Ja
niin kuin siivotessa aina käy, yllättävät löydökset nostattavat mieleen
muistoja. Ja ne muistot, ah niin rakkaat, selittävät sen, miksi oikeastaan
mitään ei voi heittää pois.
Tällä pannulla (
Italiantuliainen ) oli muistaakseni keitetty monet kitkerät makoisat
espressot. Ja koska uteliaisuuteni voitti tällä kertaa laiskuuteni, päätin
verestää kahvikeittotaitojani käytännössä.
Kaupasta löytyi
hyllykaupalla erilaisia kahveja, nappejakin, vaikkei se nappikauppa ollutkaan.
Mukaan tarttui Italian suosituinta: ”Caffe ESPRESSO since 1895”. Paraneekohan
kahveissakin laatu vanhetessaan kuten viineissä. No, sehän selviäisi.
Kotona tartuin
reippaasti pannuun ja avasin kannen. Hetkinen, mites-mites? Ai niin! Siinä oli
ruuvattava alaosa, johon kuuluu panna vesi. Mutta mihinkäs pöönät sitten? Eikös
siinä ollut jonkinlainen siivilä tai säiliö. Aina pitää käydä näin. Vaimo on
tietysti järjestellyt tavaroita, eikä sitten mitään enää löydy mistään.
SIIVILÄ!
Ja kun kaikki kaapit
ja laatikot olin pengastanut, johtopäätökseksi väistämättä tuli, että se
pahuksen sihti oli jäänyt mökille. ( Ikävää jupinaa paikkojen sotkemisesta
vaimoväeltä. ) Seuraavalla mökkireissulla ei sitä kapinetta sitten löytynyt,
ei.
Nyt oli syytä
rauhoittua, vetää syvään henkeä ja istua sohvalle läppärin kera. Googlasin
espressokeittimistä ja –keittämisestä.
Jestas! Se hiivatin
suodatin säiliöineen olikin piilotettu pannun keskiosaan. Ruuvasin auki,
käänsin ympäri ja katso, siivilä siinä! Mutta ei lähde irti, pitäisihän, mutta
ei. Ymmärrän nyt, miksi kiduttajat ovat keskittyneet kynnen alle tungettuihin tikkuihin.
Kaiverrettuani tiivisteeseensä kuivettunutta siivilää irti, luiskautin sen
reunan syvälle peukalonkynteen. Hengitykseni tasaannuttua totesin vihdoin
päässeeni perille laitteeni ytimeen, kahvisäiliöön.
Tästä eteen päin
kaikki sujui epäilyttävän helposti: vettä säiliöön merkkiin asti, kahvia säiliö
täyteen, siivilä päälle, osien ruuvaus yhteen ja pannu hellalle. Kun pannu
sitten kutsuvasti kurlutti, tiesin espresson olevan valmista. Nautintoa ei
yhtään himmentänyt vaimon hienoinen epäilys vuosikertakahvin iän vaikutuksesta
makuun. Ripaus sokeria, pieni keksi – aah!
P.S. En ehdottanut
vaimolle pitkäntikun vetämistä siitä, kuka tiskaa pannun. Häviän aina. Jätin
sen tiskipöydälle odottamaan mystillistä puhdistautumista.
perjantai 17. huhtikuuta 2015
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Vaaleista
Kävin äänestämässä
ennakkoon. Tuttu mies, sukuakin. Ei pääse eduskuntaan: väärä puolue. Sillä
näillä lakeuksilla ei - - - - lauta äänestetä kuin tiettyä puoluetta. Ei
harmita silti yhtään.
Tulin juuri
Etelä-Suomesta. Jokaisen risteyksen lähestyessä piti panna aurinkolasit päähän,
vaikka oli sateista. Jo kaukaa alkoivat häikäistä mitä huikaisevimmat hymyt
vaalimainoksista.
Merja Mairea, Irma
Imelä, Leena Liehittelevä, Helena Herttainen joukossaan Martti Määrätietoinen,
Yrjö Ylimielinen Harri Hurmaava panivat parastaan. Säteilyturvakeskus ei
tietääkseni kuitenkaan antanut varoitusta. Kotona totesin huolestuneena
näppylät nahassani.
Jos nyt kuitenkin
onnistuisi sukulaismies selviytymään valittujen joukkoon, minulla olisi hänelle
aloite-ehdotus. Vastaisuudessa vaalimainoksissa saisi – demokraattisesti –
käyttää vain ehdokkaan mustavalkoista passikuvaa. Se lisäisi
liikenneturvallisuutta, säästäisi vaalirahakohuilta rahaa ja
muistuttaisi vakavuudessaan pitäytymään asialinjalla.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)