sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sanakiintiö



Vaimoni tutkaili bloginsa vanhoja postauksia. Hän havaitsi sanojensa käyneen vähiin - ennen niitä oli ollut paljon enemmän. Jotkut sanat olivat aivan kaikki. Pohjanmaalla sanotaan niin, kun ei ole enää yhtään jäljellä: aivan kaikki loppu.
   Ei siinä mitään ihmeellistä. Meille on annettu kullekin tietty määrä sanoja käytettäväksi. Ja kun jotkut aikanaan loppuvat, on tultava toimeen jäljelle jäävillä. Ja kun nekin loppuvat, alkaa hiljaisuus hautausmaalla.


Mielenkiintoista on se, että kaikki eivät saa tasapuolisesti samoja määriä. Niin epäoikeudenmukainen tämä maailma! Ne joille on annettu paljon, löytyvät toreilta helppoheikkeinä, medioista selostajina, juontajina, seurakunnista saarnaajina, järjestöistä puheenjohtajina ja pomomiehinä, ja pahimpina kaikista, poliitikkoina ja kaadereina puolueista.


Määrän lisäksi annettujen sanojen laatu vaihtelee. Kelle on annettu paljon MINÄ-sanoja, joutuu ripottelemaan niitä muiden puutteessa puheeseensa. Syntyy helposti vaikutelma, että hän olisi jotenkin itsekeskeinen. Toisilla saattaa puolestaan olla liikaa SINÄ- tai SÄ-sanoja, jolloin ongelman ratkaisuksi SÄ käytät tietenkin paljon niitä.
   Joillekin onnettomille on siunaantunut roppakaupalla täytesanoja, jotka eivät elikkä tavallaan niinku tarkoita niinku tavallaan mitään, mutta joista elikkä siis tavallaan niiku on yritettävä päästä eroon.


Se millainen kimara sanojen suuressa alkujaossa on kohdalle osunut, määrittää käyttäjänsä statuksen, arvostuksen tai yhteiskunnallisen aseman. ( Tästä aiheesta kirjoitin jo lettu/lätty-sanan yhteydessä. )
   Sanaston käyttäjän ikä paljastuu sanavalikoimasta. Jos taas yrittää nuorekkaasti heittää diskurssiin kryptisiä argumentteja hiilauksesta lagaavassa pelissä, vaikka oikeesti olisi ikänsä puolesta sopivampi käyttämään sanoja aatra, kirnu tai tahko, epäaitouden vaikutelmalta ei voi välttyä.



maanantai 21. elokuuta 2017

Karhunmetsästyksen aikaan

"Jos metsään haluat mennä nyt,
Sä takuulla yllätyt.



    




    

Jos metsään haluat mennä nyt,
Näät sammalet myllätyt.
Kas pienet karhut vekkulit on
Nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken."

    

"Jos metsään haluat mennä nyt,
Saat varoen tehdä sen.
On siellä kekkerit villityt,
Ja töminä tassujen.
Kas pienet karhut vekkulit on,
Nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken."


   Ohoh! Upsista!

Samana viikonloppuna toisaalla Karijoella:



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Elokuiset

Elokuiset ekstreemit: Jostakin sain innostuksen lukea tutkimus- ja löytöretkistä, poikamaisista mielikuvituksellisista seikkailuista ja kamppailuista luonnonvoimien äärimmäisiä rajoja vastaan - mukavasti kotisohvalla.









Fridtjof Nansen: Hiihtäen poikki Grönlannin, 1962 ( 1928 )

Käytyäni arktisessa Nanoq-museossa Pietarsaaressa ja kuultuani Pentti Kronqvistin kertovan kokemuksistaan arktisilla alueilla eskimojen elämästä oli tämä kirja pakko lukea.
   Nansen teki retkikuntanssa kanssa matkan 1880-luvulla. Hän kuvaa matkan varren epäonnistumisia ja odottamattomia vaikeuksia, ponnistuksia mannerjään poikki länsirannikolle ja onnen tunteita, kun he epäilijöiden puheista huolimatta saavuttivat päämääränsä.
   Lähellä tavoitettansa hän heittäytyy filosofiseksi:
   "Ilmeisesti onkin niin, että ihmisen elämän arvokkaimman sisällön muodostaa juuri itse pyrkiminen johonkin tavoitteeseen, ei sen lopullinen saavuttaminen." ( s. 153 )






Christer Boucht: Kohti Klondiken kultaa, 1979

Aivan kuin Nansenin ajatuksen mukaisesti - pyrkiminen johonkin päämäärään on arvokkainta - muodostaa Christer Bouchtin kirjan sisältö kuvauksen kullanetsijöiden seikkailurikkaasta pyrkimyksestä kultakentille Klondikeen. Kannustimena matkalle toimi ihmisen ikiaikainen halu äkkirikastumiseen vastuksista ja varoituksista huolimatta. Sama ilmiö tulee esiin nykyaikana alttiutena sortua pyramidihujauksiin ja ns. nigerialaiskirjeisiin.
   Kirjan kertomuksesta paljastuu kirjoittajan omakohtainen kokemukseen perustuva tieto alueesta ja sen olosuhteista. Jotkut kirjan kuvitellut hahmot ovat selviä karikatyyrejä, useimmat todentuntuisia. Saattaa olla, että Boucht on sijoittanut kertomukseensa omilla matkoillaan kuulemiaan legendaarisia sattumuksia.







Jack London: Klondyken kuningas, 1937 ( 1910 )

Jatkoksi edelliseen kirja, jonka ensi osassa kuvaus elämästä Klondykessa ennen kultaryntäyksen alkamista ja sen aikana. Kirjan sankari, Päivänpaiste, on miehistä parhain - reilu, sitkeä, kaikkein kestävin ja voimakkain - yli-ihminen suorastaan, joka visionäärinä näkee tulevat mahdollisuudet ja kerää kultamiljoonat organsoimalla toiminnan.
   Sitten kuvaus siirtyy San Fransicoon, jonne Päivänpaiste loplta muuttaa ja alkaa pelata pääomallaan. Samalla kirja muuttuu kapitalismin kritiikin esiintuojaksi. Ne ominaisuudet, jotka Päivänpaisteella olivat hyväksi Klondykessa, väistyivät ja raaistuivat ja hänen luonteensa negatiiviset puolet korostuivat.
   Käänne tapahtuu, kun Päivänpaiste vähitellen rakastuu naiseen, joka avaa hänen silmänsä pelin raadollisuudelle, ja hän alkaa palata vanhojen arvojensa pariin. Lopulta Päivänpaiste luopuu kaikesta ja "yhdessä he ratsastavat kohti valoisampaa tulevaisuutta".






Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä, 1963 ( 1872 )

Lisää vauhdikasta sankarimatkailua - nyt mielikuvituksen voimalla.
   Herra Fileas Fogg, lontoolainen vakavarainen ja muutenkin vakaa gentlemanni löi yllättäen vetoa omaisuudestaan, että pystyisi matkustamaan maailman ympäri 80 päivässä. Matkaan hän lähti ranskalaisen palvelijansa kanssa.
   Vaiherikas tarina on mainiosti jaksotettu niin, että jännitys säilyy loppuun saakka. Ranskalainen temperamentti, englantilainen jäyhyys sekä väärinkäsityksestä mukaan sotkeutunut salapoliisi sekoittavat kertomukseen mukavan jännitteen. Ja tarinan lopussa, tietenkin, sankari voittaa viime hetkellä vedon ja nai komean intialaisen ruhtinaan lesken.

   Kun selostin kirjaa vaimolleni, hän hämmästeli, miksei herra Fogg lähtenyt kiertämään maapalloa pohjoisempana esimerkiksi napapiiriä pitkin - olisihan matka silloin ollut paljon lyhempi!!! Luulen että tämä oli sitä kuuluisaa naisen logiikkaa.








Walter Copland Perry: Odysseuksen seikkailut, 1987

Sankarimatkailun äiti, Odysseuksen retkien lyhennetty versio tällä kertaa. Kaikkihan sen tietävät: Troian kahinat ensin, Polyfemoksen, sen kykloopin, saarelle sitten, sieltä Kirken luokse, Skyllan ja Kharybisin välistä niukin naukin Kalypson ja Fajakien luokse. Kun hän vihdoin hukattuaan laivastonsa ja miehistönsä päätyy kotisaarelleen Ithakaan, piirittävät siellä häikäilemättömät kosijat kaunista vaimoa, Penelopea. Eihän siitä hyvä seurannut. Kosijat joutuivat kovaan koitokseen, legendaariseen jousipyssykilpailuun, jossa oli ammuttava nuoli kirveensilmien läpi. Vaan kun Odysseuksen jousi oli niin jäykkä, ettei kosijoista ollut ampujiksi. Ja sitten seurasi armoton verilöyly, jossa kosijat kolkattiin viimeiseen mieheen. Ja niin saatiin tarinalle onnellinen loppu, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.







T.A.Engström: Nuoret merikarhut, 1965

Ihan vahingossa tämä kirja sattui käteeni. Ja kuinka ollakaan sulkavene, jolla siinä liikutaan, on nimeltään Ody, Odysseuksen mukaan.
   Muuten kirja ei oikein sitten innostanut, olihan sen tarkoitus varmaan kasvattaa Suomen nuorisoa reippaaksi ja rehelliseksi, hyvätapaiseksi ja raittiiksi. Minua ei enää voi niissä suhteissa auttaa.
   Kirjan teksti ja varsinkin dialogit ovat ( ja olivat aikoinaan ) kaukana nuorten maailmasta. Rosvot olivat karkeapiirteisiä, luihuja ja arpinaamaisia. Poliisit vankkoja, totisia ja oikeudenmukaisia. Ja seikkailua riitti loppuun asti.







Jonathan Swift: Gulliverin matkat, 1957 ( 1894 )

Olin tietysti lukenut nuoruudessani tämän matkakirjan kääpiöiden ja jättiläisten luo. Nyt vasta tajusin, miten hienovaraisesti Swift esittää kovaakin kritiikkiä aikansa vallanpitäjiä ja lainkäyttöä kohtaan. Ja esimerkiksi virkoihin valittaessa hänen mielestään hakijan siveellinen kyky pitäisi enemmän ottaa huomioon kuin muu kyvykkyys:
   "Jos siis virka uskotaan pelkän älymiehen hoidettavaksi, niin se joutuu peräti vaarallisiin käsiin. Jos nimittäin siveellinen mies tietämättömyydessään erehtyy, ei siitä yhteiskunnalle ole läheskään niin suurta vahinkoa, kuin jos terävä-älyinen mies häijyjä taipumuksiaan noudattaen antautuu tuhoisien väärinkäytösten tielle."
   Lisäksi hän kritisoi sotia, aseteollisuutta, puoluepoliittisia riitoja - lopuksi hän jopa vinoilee aikansa matkakirjailijoiden motiiveille.






Thor Heyerdahl: Kon-Tiki lautalla yli Tyynenmeren, 1981 ( 1949 )

Äärimmäinen "ekstreemimatka" bambutukeista rakennetulla lautalla eteläisellä pasaatituulenvyöhykkeellä kohti länttä ja Polynesian saaria. Matkallaan Heyerdahl miehistöineen yritti todistaa eri tieteenaloilta keräämänsä tiedon pohjalta muodostuneen väitteensä, että Polynesian alkuväestö ja sen kulttuuri olivat peräisin Etelä-Amerikasta paenneen Kon-Tiki-kansan perinnöstä.
   Vastoin asiantuntijoiden ja merenkulkijoiden varoituksia Heyerdahl kumppaneineen rakensi vanhojen tietojen perusteella lautan, jolla monien vastoinkäymisten jälkeen onnistuivat vuonna 1947 purjehtimaan onnistuneesti 101 päivää kestäneen matkansa ja näin todistivat väitteensä mahdolliseksi.






Antti Fredrik Hassell: Jaakko Cook´in matkat Tyynellä merellä, ekirja 2012 ( 1884 )

1700-luvun lopulla - siis aikana, jolloin "miehet olivat rautaa ja laivat puuta" - teki Jaakko ( James ) Cook tutkimusmatkoja Tyynellemerelle etsien eteläistä mannerta. Hän löysi lukuisia saaria, mutta Etelämantereesta hän teki vain, jääesteiden takia, välillisiä havaintoja. Samoin hän tutki pohjoista reittiä Jäämereltä Atlantille, mutta totesi sen mahdottomaksi. Matkallaan hän joutui vihamielisten alkuasukkaiden surmaamaksi.






C.S. Forester: Hornblower lähtee merille, 1955

Hyvin kirjoitettu seikkailukirja 1700-luvun loppuun sijoitettuine sotaisine tapahtumineen purjelaivojen aikakaudella. Eniten huomioni kiinnittyi siihen monimutkaiseen prosessiin, mitä purjelaivan käsittely vaati, mitä ongelmia saattoi tulla vastaan tuulen tyyntyessä ja mitä saattoi olla tehtävissä rannikkotykistön ampuessa hekuvan kuumia kuulia puurakenteisiin laivan ollessa juuttuneena mutasärkkään.






Kristoffer Kolumbus ( Cristobal Colón ): Amerikan löytöretken päiväkirja, ekirja 2012
Jäljentänyt alkuperäisestä Bartolomè De La Casas

Kirjan johdannossa kerrotaan niistä vaikeuksista, mitä Kolumbuksella oli sen ajan "asiantuntijoiden" ja rahoittajien vastustuksista mokoman hullutuksen suhteen - että Intiaan voisi purjehtia lännen kautta, että maapallo ei olisikaan, kuten kaikki tiesivät, pannukakku vaan pallo.
   Sisukkuutensa ansiosta Kolumbus sai kuitenkin vihdoin vuonna 1492 kolmen aluksen laivaston liikkeelle ja purjehti ensin Kanarian saarille ja sieltä nykyisin tunnettuun Länsi-Intian saaristoon ( Karibia ). Päiväkirja kuvaa tämän ensimmäisen matkan kulkua.
   Retki ei sujunut ongelmitta yksin miehistön epäröidessä tuntemattomilla vesillä, ja perillä yksi laiva karkasi. Kolumbuksen asenne tapaamiaan alkuasukkaita kohtaan oli ystävällinen eikä hän antanut miestensä käyttäytyä heitä kohtaan huonosti.
   Luonnon kauneus ja ilmaston lämmin laatu viehättivat Kolumbusta. Kullan vaihtaminen alkuasukkailta, joita luultiin intialaisiksi, näytti olleen matkan keskeinen tavoite, kuten myös saarien rauhanomainen valloittaminen Espanjan siirtomaiksi. ( Rauhanomaisuus vaitui myöhempien retkikuntien toimesta raakalaismaiseksi teurastamiseksi. )
   Paluumatkalla Kolumbus joutui myrskyn kouriin, mistä hädin tuskin selvisi Azorien saarille. Siellä paikallinen kuvernööri aikoi puolestaan ryöstää hänet, mutta onnekkaasti hän selvisi pakoon ja mantereelle. Espanjassa hän sai sankarin vastaanoton, mutta myöhemmin vihamiestensä aikaansaamana hän menetti omaisuutensa ja arvostuksensa.





Kesken jäänyt:

Joskus ei vaan "nappaa". Silloin kannattaa irrottautua ja siirtyä seuraavaan.



Pierre Devaux: Aurinkokunnan valloittajat, 1947

Appeni vanha kirja vaikutti kiinnostavalta, mutta kun heti alussa mennään "perätoukuria" henkeäsalpaavaa vauhtia rosvojen ja poliisien kanssa ja kun sankarinuorukainen kohta pääsee mukaan "kunniakkaaseen avaruuslentoliikenteen eepokseen, avaruuslentäjien valiokaartiin,  kunnian ja sankaruuden valiokaartiin" totesin hengästyväni pelkästä tyylistä, puhumattakaan esitetyistä "tieteellisistä" faktoista. Niinpä suljin hiljaa kirjan ja siirryin uusiin, vähemmän huimaaviin haasteisiin.