Möhö - murujen kerääjä

Möhö - murujen kerääjä

perjantai 26. toukokuuta 2017

Haastettu 8

Lähes kaikki tämän ryhmän kirjat olen varta vasten ostanut haasteen vuoksi. Kyseessä ovat ekirjat ja nimenomaan suurten kustantajien ulkopuolelta ns. itsejulkaisut. Haluan näin kaivaa esiin ja tukea kirjallisuutta, jota ei ehkä muuten tulisi luetuksi.






Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 1, 2016

Kirja pursuaa leppoisia tarinoita, aikuisille ja lapsille, pienestä sudesta, ketusta ja karhusta, jotka asuvat metsässä, karhun kartanolla. Kertojalle on tyypillistä hurja mielikuvitus, syvä luonnonrakkaus ja viha ihmisten luonnotonta elämää kohtaan. Saduissa nautitaan toistuvasti saunomisesta, hyvästä ruoasta ja juomasta sekä juttelemisesta, maailman syvien kysymysten pohtimisesta ketun häntä kainalossa. Kirjailija leikkii sanoilla ja sanonnoilla, joskus kertoo vanhoja satuja uusiksi. Kerrassaan rentouttava teos arjen puurtamisen lomaan. 
Satunpa tietämään, että kirjailija pitää myös blogia isopeikon sanavarat.





SusuPetal: Pellen muotokuva, 2012

Syntyi vaikutelma, että kirjailija on työstänyt omasta kivustaan ja masennuksestaan yli päästäkseen ja jotenkin luovaa voimaa ammentaakseen tarinakokoelman, missä tunnelmat vaihtuvat monissa väreissä. Kuvataiteilija on maalannut tekstinsä vaihtelevin valöörein.





Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 2, 2016

Halusin palata vielä surrealististen ( ? ) satujen maailmaan lukemalla tällä kertaa karhusta ja karhuudesta. Mielestäni Välimäen/isopeikon tarinat ovat kerrassaan riemukkaita oivalluksineen ja sanaleikkeineen. Ja, kummallista kyllä, olin löytävinäni itseni kertomuksessa, joissa ukko kertoo lapsille sadun. 
Tarinoiden aiheina on toisinaan reipasta menoa linja-autossa, jossa on tunnelmaa, vauhtia ja jännitystä sirkuksessa; savotoilta mennään rillumareihengessä Rovaniemen markkinoille. Toisaalta herkistytään tunnelmoimaan, kuten kirjan lopussa karhun ja kissan ystävyydellä.




Pekka Masonen: Rajaseudun Galilei ja muita outoja tarinoita menneisyydestäni, 2016

Ostin tämän kirjan summissa, ikään kuin sian säkissä ja sain kuin sainkin parasta paistia. Tässä kategoriassa ( itsejulkaisut ) riski saada vain kaltattua kamaraa on suuri. Mutta niinpä kirjailija esittääkin ajatelman, minkä täysin hyväksyn ja mikä sopii tähän lukemiskampanjaan erinomaisesti:

"Minä väitän, että lukeminen kannattaa aina; mahdollisimman monipuolisesti; suorastaan sikamaisesti. Myös huonoja kirjoja, sillä niiden avulla oppii ainakin tunnistamaan ja arvostamaan hyvää kirjallisuutta. Niin ikään turhista ja tarpeettomistakin kirjoista voi oppia asioita, jotka eivät ehkä ole hyödyllisiä mutta herättävät lukijan tarkastelemaan kriittisesti aikamme ilmiöitä. Kaikki, mikä liikuttaa ajatuksia, on hyväksi."

Sattumalta tämä teos nivoutuu aikaisemmin lukemaani matka- ja historiakirjallisuuteen. Nyt tiedän enemmän eri maiden ja maanosien historiasta.
Valitettavasti havaitsen erään iän tuoman ongelman:
Se seula, jonka lävitse muistini kerää ja valitsee talletettavaksi arvokasta aineistoa, on käynyt silmäkooltaan varsin avaraksi. Vain kookkaimmat kokkareet jäävät muistiin valtaosan mennessä lävitse unohduksen roskaämpäriin.





Kari Välimäki: Naavakuusen takaa 3 ( isopeikko kertoo peikkotarinoita ), 2016

Oli pakko painavan historiapaketin jälkeen palata taas isopeikon luonnonraikkaisiin kertomuksiin, joissa kaikki on mahdollista keveistä lurituksista tummiin tunnelmiin ja kätkettyihin elämän suuriin salaisuuksiin asti; taitavaa kuvausta aivan uskomattomalla mielikuvituksella.




Taru Väyrynen: Sankarimyytti, 2016

Kirjailija pureutuu taistelijasankarin myytin olemukseen sellaisena kuin se ilmenee Edgar Rice Burroughsin Mars-trilogiassa sekä hänen tunnetummassa Tarzan-sankarin tarinassaan. Vertailussa käytetään myös Homeroksen Iliasta ja Odysseiaa. 

Analyysi on tieteellisen perusteellinen. Lyhyesti kerrottuna mieleeni tarttui seuraavaa:
Sankarin tarinan kaari lähtee idyllistä, jossa kaikki on hyvin. Sitten hän joutuu sieltä pois seikkailemaan, näyttämään sankaruutensa hyvän puolesta pahaa vastaan palatakseen lopulta takaisin.

Melodramaattinen sankari ei välttämättä palaa, vaan kuolee ( marttyyrinä ). Romanttisella sankarilla on moraalisen hyveen lisäksi voimaa tai oveluutta. Väyrynen käsittelee sankaruuden myytin eri puolia, alkuperää ja merkitystä lukijalle ja lukijan yhteisölle, sen ristiriitaisuuksia ja muunnelmia.




Kari Välimäki: Todensanat, 2014

Aivan poskettomia juttuja, ennenkuulemattomia kalavaleita, kummallisia tekniikan ihmeitä, syvää rakkautta luonnon luontoon ja huolta sen säilymisen puolesta. Joissakin tarinoissa ravintoketjut ja lisääntymisen lainainalaisuudet kääntyvät päälaelleen, toisissa taas tulevaisuus näkyy uhkakuvana luonnon ja tieteen väärinkäytön seurauksena. ( Teos ei tarkkaan ottaen ole itsejulkaisu, vaan kustantaja on osuuskunta ( Osuuskumma. )




Otso Vaarna: 11 askelta, 2016

Tarinoiden loppu jää liiaksi lukijan arvailujen varaan, jos nyt mitään arvattavaa onkaan. Kertomuksilla lienee ollut tarkoitus saada lukija yllätetyksi loppuratkaisulla - valitettavasti ideoista loppuivat voimat juuri silloin, kun niitä olisi tarvittu.




Kari Välimäki: Opi tekemään e-kirja, 2014

Ostin tämän opuksen jo jonkin aikaa sitten. Luin vasta nyt. Tarkoituksena oli silloin rustata kirja blogijutuistani.
Viivyttely kostautui, sillä kirja on osittain vanhentunut. Esiteltyä ohjelmaa ei enää ylläpidetä, mutta opiskelin silti sen toimintaperiaatteet. Ja kun ohjelma "tökki", kokeilin toisella, uudemmalla. Lopputuloksessa tuntuu olevan jatkuvasti viilaamista, mutta kyllä se jo toimii.




Tässä kategoriassa piti lukemani kymmenen e-kirjaa. Mutta teinkin viimeisen itse. Tai oikeammin kokosin tästä blogista muutaman vuoden aikana kirjoittamani tarinat, jotka ovat saaneet alkunsa elämääni vaikuttaneista virikkeistä.



Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Haastettu 7

Nämä seuraavat kymmenen ovat jollakin tavalla historiaan liittyviä teoksia. Johtuukohan tällä iällä kiinnostus vanhoihin asioihin siitä, että itsekin alkaa olla jo vanha p.. fossiili?








Petri Tamminen: Suomen historia, 2017

Kirjalla on juhlavuoteen sopiva arvokkaalta kuulostava nimi. Siis suurmiestemmekö sankarillisten urotekojen kavalkadi? Eipä vainenkaan, vaan tavallisten ihmisten kertomana arkielämän kokemusten kautta välittyvä ajan kulku, josta lukiessa jossakin kohtaa huomaa omakohtaisesti astuvansa mukaan historian virtaan: appelsiinit Juupajoella, jossa evakot isovanhempani asuivat, höyryradiosta Kekkosen valinnan äänenlaskenta, keskioluen vapautumisen rekkaralli Lahdessa ja vaikkapa Padasjoen lääkärin Juha Lindin haastattelu. Lind toimi satavuotiaan isäni luotettavana tukena hänen elämänsä loppuvaiheissa.
Kirja on Suomen historian inhimillinen, lempeä versio.






Seikkaperäinen selostus MM-kisojen vaiheista Lahdessa sekä myös Salpausselän kisoista ja talviolympialaisten järjestämishaaveista. Monet kisat ja urheilusankareiden nimet palautuivat mieleen kirjaa lukiessa. Ja muistuipa myös vuoden 1969 Salppuri, johon osallistuin minäkin - varusmiehenä järjetyksen pitoon. Palkinnoksi sain talvipakkasessa seisoskelusta keuhkokuumeen ja arvet keuhkoihin.





Hannu Särkiö: Padasjoen suojeluskunta ja Lotta Svärd 1918 - 1944

Syntymäkotipitäjäni suojeluskunta- ja lottatoiminnan vaiheet ovat kirjattuina hyvin yksityiskohtaisesti arkisto- ja haastattelumateriaaleihin pohjautuen tähän teokseen. Henkilökohtaisesti aihe oli entuudestaan vieras, vaikka isältäni asiasta jotakin olin kuullut. Moni tuntemani henkilö, naapureita myöten, tuli kirjan myötä esiin uudessa valossa. Me nykyisessä yltäkylläisessä yhteiskunnassamme asuvat emme voi lainkaan tajuta, millaisten vaikeuksien kautta itsenäisyyteen ja hyvinvointiin on päästy. Tämä käsikirjaksi tai lähdeteokseksi sopiva laitos antaa tietoa noista ajoista.




Marianne Koskimies-Envall, toim.: Verta hangella, 1999
Pohjanmaan museon julkaisuja nro 20

Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon liitty tämä teos, joka antaa pohjalaisen näkökulman vuosien 1917 - 1918 tapahtumiin. Kirja on edelleen ajankohtainen nyt 100-vuotisjuhlavuonna.
Isälläni oli omakohtaisia pikkupojan muistikuvia uhkaavista tilanteista Padasjoella. Tässä kirjassa puolestaan on vaimoni isoisän kohtaloita Jurvassa.
Sisältö keskittyy pääasiassa valkoisen puolen esittelyyn. Eikä ihme, olihan Vaasa valkoisen vallan keskus ja senaatin toimipiste 30. 01. - 02. 05. 1918. Myös työväen puolen tapahtumia ja henkilöhistorioita selostetaan.
Sisällisodan vaikutuksia taiteisiin kuvataan syvällisesti, mikä johtaa ajatukset tämän päivän juhlarahakohuun. Vanhoja haavoja syyhyttää taas?




Marianne Koskimies-Envall: Jurvan seurakunnan vaiheita, 2002

Kirja on kattava selostus Jurvan kehityksestä alkeellisesta takamaiden muutaman talon metsäkylästä itsenäiseksi kirkonkyläksi. Tuo muutosten tie ei ollut helppo. Siihen sisältyi ulkoisia esteitä, nälkävuodet. isoviha sekä sisäisiä riitoja kyläläisten ja pappien kesken ja talollisten keskinäisiä erimielisyyksiä. Valistuneiden pappien merkitys kylän henkisen ja aineellisenkin kehityksen osalta oli merkittävä.
Juopottelu ja sen tuomat häiriöt kylän elämälle olivat ongelma, mutta myös "siunaus". Epäjärjestystä yrittivät hoitaa kuudennusmiehet, jotka moraalinvartijoina ilmiantoivat syyllisiä. Rangaistuksina saattoi saada sakkoa tai häpeärangaistuksena jalkapuuta.
Vaimon suvusta kirkkoväärtinä toiminut mies tuomittiin viinanmyynnistä. Kirja ei kerro, että tästä suivaantuneena mies erosi kirkosta ja liittyi baptisteihin.
Sakarin-Kassu varkaudesta ja Juho Markus murhasta tuomittuina Suomenlinnassa toivat vapauduttuaan vankilassa oppimansa puusepän ja koristeveiston tietotaidon Jurvaan, mistä taidoista paikkakunta on myöhemmin tullut tunnetuksi.
Valitettavasti kehityksen kulku on kääntynyt takaisin syrjäkyläksi: Jurva on menettänyt asemansa itsenäisenä kuntana, palannut takaisin kappeliseurakunnaksi, puuseppämuseotakin alasajetaan eikä puusepäntaidoillakaan moni täällä enää elä. 





Kai Linnilä: Wanhan ajan joulu, 2003

Edellisen kirjan jatkeeksi luin tämän kristinuskoon läheisesti liittyvän joulunvieton historian. Kirjailijalla on omakohtaisten kokemusten ja taustatietojen  sujuvan sommittelun taito. Tämän lukuprojektin henkeen sopii mainiosti kirjailijan vaimon ( Kaari Utrion ) kodin joulunviettotapa lahjojen jaon jälkeen: "Hiljaisuus ja rauha omissa oloissa vetävän kirjan ääressä oli todellinen juhla kaiken hälinän jälkeen."




Jouni Kallioniemi, toim: Sotavuosien konsteja ja korvikkeita, 2006

Olen pula-ajan lapsi ja siis muistan jotakin ostokorttien käytöstä: kummitäti tuli käymään ja toi tuliaisiksi kahvikortin, jolla sai ostaa kaupasta paketin säännöstelyssä ollutta kahvia. Tämä kirja palautti mieleeni tuon asian ja laajensi tietämystäni muutenkin. Puutteesta selviämiseksi esitellään monenlaisia keinoja, joista jotkut huvittavat "niksipirkkamaisuudellaan", kunnes vakavoidun havahtuessani ankean ajan todellisuuteen.





Jouni Kallioniemi: Kotirintaman lapset ja nuoret, 2006

Teos on aineistoa julkaisuvuottaan seurannutta Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuotta varten. Lukiessa ankarista olosuhteista ei voi välttyä pohtimasta, miten nykyajan helppoon elämään tottuneet lapset ja nuoret selviytyisivät vastaavasta elämäntilanteesta fyysisesti ja, ennen muuta, henkisesti.




Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto: Etelä-Pohjanmaan kotiseutuhistoria, 1985

Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton tuottama kotimaakunnan ( tuon Kalevalan Pohjolan ? ) vaiheita kuvaava teos on esipuheen mukaan tarkoitettu oppikirjaksi. Yli kolme vuosikymmentä sitten käsitys peruskoululle tai lukiolle sopivasta oppikirjasta oli toinen kuin nykyisin. Käsikirjamaisesti  teos käy yksityiskohtaisen tarkasti läpi historian tapahtumat ja vaiheet alkaen maakunnan asuttamisesta kivikaudelta Ruotsin vallan kaudesta autonomian ja itsenäisyyden aikaan. - Onneksi minun ei tarvitse tenttiä tätä.






Leila Virkki, toim.: Vuoksen kylätien varrella
                                Uosukkalan koulupiiri Valkjärvellä, 2009

Jätin tämän painavan ( 1,8 kg ) omaan historiaanikin liittyvän teoksen viimeiseksi historia-aiheisessa kirjaosastossa. Painavan ja painostavan tekstin muodostavat äitini suvun sotavuosien raskaat koettelemukset.
Kirja on tavattoman perusteellinen kuvatessaan ensin Karjalan yleisiä historian vaiheita, keskittyen sitten Valkjärven kunnan elämän eri puoliin - seurakunta, juhlat, arkiset elinkeinot, koulutus, maanpuolustus, terveydenhoito, yhdistystoiminta jne. - päätyen sodan ja sodan jälkeisen ajan tapahtumiin. Lopuksi käydään talo talolta läpi koulupiirin asukkaiden henkilöhistoriat ja sijoittumiset sodanjälkeiseen Suomeen.
Varsin mielenkiintoista oli lukea isoisästäni, jonka kanssa olin poikasena onkimassa lahnoja Juupajoen Pylkissä. Hän osoittautui olleen aktiivinen osallistuja Valkjärven kunnalliselämässä. Hassulta puolestaan tuntui havaita äitini sijoittuminen 16-vuotiaana kolmanneksi hiihtokilpailuissa.

Teos on oivallinen lähde tuon alueen siirtokarjalaisten jälkeläisille, jotka haluavat tutustua juuriinsa.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Haastettu 6

Talvimatkan jälkeen tuli mieleen lukea toisten matkakertomuksia ihan vaan ekologisesti ja rennosti kotisohvalla.

Ensin maistiainen Euroopasta, sitten pari Pohjois-Amerikasta, kaksi myös Afrikasta, josta sujuvasti Australiaan ja Etelämantereelle. Tämän jälkeen on vuorossa kaksi hyvin erilaista näkemystä kehitysmaista Etelä-Amerikasta ja Karibialta. Lopuksi pitkä matka itään Intiaan asti.



Pirjo Mellanen: Matkustin Albaniaan,2016

Tämä kirja oli mielenkiintoinen kuvaus Etelä-Albanian alueesta, sen ihmisistä sekä suomalaisena - ulkomaalaistaustaisena! - elämisestä tuiki vieraassa kulttuurissa. Tietojani ja kiinnostustani lisäsi Sarandan ja Butrintin alueen tuttuus. Olinhan Kreikasta päin vieraillut noilla seuduilla joitakin vuosia sitten. ( Tässä linkki ristikkoblogiini. )
Sattumoisin kirjassa kerrottiin myöskin Albanian 100-vuotisjuhlallisuuksista, joissa jättiläismäisen täytekakun syöminen ryöstäytyi etelämaisen temperamentin ansiosta täysimittaiseksi kakunpaiskontariehaksi.





Timo Kiippa: Intiaaneja ja autiokaupunkeja, Autolla läpi Amerikan, 2011

Matka alkaa New Yorkin Times Squaren urbaaneista kuvioista päätyen pian automatkaan halki mantereen San Franciscoon asti. Reitin varren etappeja kuvaillaan perusteellisesti majoittumisista ja ruokailuista alkaen intiaanikulttuurien nähtävyyksiin ja historiallisiin vaiheisiin paneutuen. Koska matka on pitkä, yksityiskohtiin pureutuva kerronta alkaa loppua kohden tuntua puuduttavalta.
Kirja antaa kokemuksellisen näkymän "toisenlaisen" Amerikan elämään, mitä tavan turisti ei kohtaa.





Juha Itkonen: Minun Amerikkani, 2017

Sitten ihan toisenlainen matkakirja. Ja hyvin ajankohtainen ja kirjailijalle hyvin henkilökohtainen. Hän seuraa amerikkalaisten tuntoja eri paikkakunnilla Donald Trumpin esivaalikampanjan aikoihin aina virkaanastujaisiin saakka. Kirja antaa selkeän analyysin Trumpin ajatusmaailmasta suhteessa amerikkalaisen keskivertokansalaisen ( ? ) toiveisiin, odotuksiin ja pelkoihin. 

Trumpin valinta presidentiksi ei Juha Itkosta ilahduta. Naisten vastamielenosoitus virkaanastujaispäivän jälkeen antaa kuitenkin toivoa.
Mielenkiintoista lukea läsnäolleen välittämiä vaikutelmia tilaisuuksista, joita itse seurasi TV:stä.

Sattumoisin olen ollut katsomassa NHL-ottelua Columbusissa kannustamassa Blue Jackets-joukkuetta kuten Juha Itkonen kirjassaan kertoo tehneensä. 







Rauno Pankola: Afrikan safari, 1961

Tämä on varsinainen seikkailu- ja extreme-automatkailun kuvaus Afrikan ympäri, jollaista kukaan ei aikaisemmin ollut tehnyt. Retki tapahui ajankohtana, jolloin vanhat imperiumit olivat hajoamassa, ja useat Afrikan "siirtomaat" olivat saavuttamassa itsenäisyytensä ( 1959 - 1961 ). 

Kirja heijastelee aikansa asennemaailmaa "mustan miehen Afrikasta", joskaan varsinaisesti rasistisena en teosta pidä, vaikka neekereistä puhutaankin. Matkalla tapaamaansa nobelisti Schweitzeria siteerataan tekstissä mustasta miehestä puhuttaessa: "Hän on veljemme, mutta hyvin nuori veli, jota on autettava ja ohjattava.





Juha Vakkuri: Afrikan poikki, 2010

Edellistä kirjaa 50 vuotta myöhemmin tapahtui tämä matka, joka suuntautui Saharan eteläistä reunaa lännestä itään. Lähtöhetkellä Senegalin Dakarissa kohistiin mustan presidentin virkaanastujaisista USA:ssa. Senegalin ja Malin historiasta ja nykyajasta on paljon kuvausta, samoin hauskoja kertomuksia ja kaskuja Timbuktusta. Nigerista saan tietää, että Arevalla on vaikeuksia täälläkin uraanikaivosten kanssa. Tsadin tilanne oli silloinkin surkea. 
Vakkuri ennustaa "kansainvaellusta" pohjoiseen Välimeren yli Eurooppaan, mikä on tapahtunut nyttenmmin. Sudanin vaikeuksien kehityksen ja taustan syyt selvitetään perusteellisesti. Etiopian keisarin Haile Selassien tarina kiinnostaa siitäkin syystä, että kotikylästäni Padasjoelta toimitettiin keisarille aikoinaan komea vene.
Puskatakseilla ja busseilla tehty matka päättyy onnellisesti itsenäiseen Djiboutin satama- ja vapaakauppavaltioon Punaisen meren rannalle. Siellä kirjailija kertoo kohdanneensa miehen, joka esittää hänelle huijaustarinan, saman jonka hän oli jo kuullut lähtöpaikallaan Dakarissa ja saman jonka muunnelman minäkin olen kuullut Tunisiassa. 
Kirja on erinomainen opas avaamaan tietämystä afrikkalaisiin elämäntapoihin ja lisäämään ymmärrystä syihin, jotka aiheuttavat pakolaistulvaa Eurooppaan.




Juhani Lompolo: Maa johon mahtuu, 1975

Afrikasta Australiaan, jossa Juhani Lompolo liikkuu suomalaisten siirtolaisten asuttamilla alueilla 1973. Hän haastattelee lukuisia siirtolaisia, joiden lähdön syyt, menestyminen tai menestymättömyys kirjataan asianomaisten omin sanoin.
Yllättäen törmään aikaisemmin lukemani Afrikka-kirjan kirjoittajan Rauno Pankolan maineeseen - hänhän kävi 1960-luvulla Australiassakin. Mount Isan Suomi-seuraan Pankolalla ei ole enää tulemista. Niin pahasti hän oli suomalaissiirtokuntaa panetellut.





Keijo Nenonen: Jääkautta etsimässä, 1990

Australiasta on "suora" reitti Antarktikselle. Hyppään tässä kirjassa geologien retkikunnan mukaan vaikealle tutkimusmatkalle kokeilemaan, vieläkö muistan mitään maaperägeologian luennoilta 1970-luvun Turusta. Oli ilo havaita, että olin vielä jotenkin jyvällä moreenien perustutkimuksista, mutta paljon uutta opin Etelämantereen jääkauden ja jäätiköiden luonteesta. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen havainto, että vaikka ilmaston lämpenemistä tapahtuu, Etelämantereen jäätiköt lisääntyneiden lumisateiden johdosta kasvavat.
Tutkijat palasivat Suomeen Pohjois-Amerikan kautta. Minä siirryn seuraavaksi Etelä-Amerikkaan.





Totte Mannes: Tummien laulujen maa, 1967

Hyvin persoonallisella, lähes luettelomaisella tyylillä kirjoitettu sekä taiten piirroksilla kuvitettu teos. Kirja antaa perustietoa Kolumbian eri kaupungeista 1960-luvulta, ripauksen historiaa; pikaisesti käydään venematkalla myös Amazonasin alueella Brasilian ja Perun rajoilla. Päähuomio kuitenkin on ihmisissä, kansalaisten pohjattomassa köyhyydessä ja toivottomuudessa, rikkaampien välinpitämättömyydessä. Merkilliset kohtalot tuodaan väläyksenomaisesti esiin lyhyissä dialogeissa. Nykyisestä valtavasta huumerikollisuudesta ei kerrota vielä mitään.





Bengt Packalén: Mustat kyyneleet, punainen maa, 1985

Kuuban vallankumousta on jatkunut 25 vuotta, kun kirjoittaja pereheineen saapuu kolmeksi kuukaudeksi Havannaan. Maan eri alueita, pääkaupunkia lukuunottamatta, kuvataan varsin vähän. Pääpaino on sosialistisen järjestelmän toiminnan selostamisessa sekä "uuden ihmisen", el hombre nuevo, kasvattamisen periaatteissa.  Kirjoittaja on selvästi vallankumouksen puolella, joskaan ei ummista silmiään epäkohdille.
Kuuban suuri uhka ja ongelma on ollut suhde USA:han. On mielenkiintoista nähdä, miten aavistuksen lämmennyt vuorovaikutus kehittyy Obaman jälkeen Trumpin astuttua valtaan.





Monica Braw: Pitkä matka itään, 1984

Edellinen kirja hädin tuskin mahtui tähän kategoriaan päin vastoin kuin nyt viimeisenä lukemani, jonka ensimmäinen lause on: "Tämä on matkakirja." Ja lukijalle johdatukseksi tarkoitettu alkuteksti päättyy sohvamatkailijaa ilahduttaen: "Johtotähtenä lukijalla olkoon: Kun tämän olen lukenut, minun ei tarvitse itse lähteä.



Kiinnostavia olivat pitkän matkan aikana tehdyt havainnot ihmisten elämästä idässä sen ajan polittiseen tilanteeseen ja historiaan suhteutettuna. Kirjoittajilla oli asiantuntemusta ammattiensa puolesta taustoittaa näkemänsä. Lukija puolestaan ihmetteli, miten vähän mikään on vuosikymmenten aikana muuttunut.

Siteeraan vielä: " Mutta kyllä tällaisella matkalla oppii, oppii maailmasta ja ihmisistä ja oloista, joita he ovat itsellensä järjestäneet... Surullista vain on se, että opittu kertoo enemmänkin ihmisten huonoista puolista. Ennen kaikkea huomaamme tätäkin matkaa ajatellessamme kulkeneemme kokonaisen suvaitsemattomuuden territorion läpi, jossa ihmiset pääasiassa tuntuvat vihaavan ja halveksivan ja hävittävän toisiaan."


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Pientalosta


En tarkkaan muista, miksi meille tulee Pientalo-lehti. Mutta hiljattain se tuli kuitenkin. Selailin sen ihanat  itseään kunnioittavan pientalon omistajan/asukkaan välttämättömät puutarha-, kasvihuone-, uima-allas-, remontti- jne. ratkaisut, joita ilman ei varmaankaan tule toimeen.

Sitten huomio kiintyi muutamaan mainokseen:

"Erityisesti teille ... lehden uskollisena lukijana 8 päivän 5 tähden tutustumismatka Kyprokselle alkaen 199 € / henkilö".
Ohhoh! Edullista! Mutta oikein pienellä präntillä mainoksen alareunassa oli, jotakin, mikä olisi vaatinut suurennuslasia. Epäluuloisena henkilönä jätin väliin.



Sitten muutaman sivun päästä jysähti:



RISTEILY MAAILMAN YMPÄRI
vain 132,- pvä

Lento Italiaan, sieltä Kanarian saarten kautta Karibialle, Los Angelesiin, Havaijille, Australiaan, Thaimaahan, Intiaan, Omanin ja Jordanian kautta Kreikkaan ja lopulta Italiaan!!!!
106 yön täyshoitoristeily!!!
Tämä onni Pientalon omistajalle. Wau!
Eikä tässä vielä kaikki: Etuna nopealle varaajalle lounas- ja illallisjuomat n. 2500 € /hlö.

Mutta hetkinen: 106 * 132 = 13 995 €
Ja kun vaimo vaatii päästä mukaan, kertaa kaksi = 27 984 €
Ja jos nuo juomat joutuu maksamaan: + 5000 €

Yhteensä siis: 32 984 €

Hyvä on sitten - pannaan pientalomme myyntiin, jotta päästään matkaan. Mutta kun täällä maaltapakoalueella ei kukaan osta vanhaa rintamamiestaloa, ainakaan ei maksa juuri mitään, taitaa jäädä reissu tälläkin kertaa tekemättä.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Parisuhdetutkinus

Pariskunnan välisen suhteen laatua voidaan selvittää monin tavoin. Tämänkertaisen tutkimusmatkani mielenkiinnon kohteena oli parien suhtautuminen toisiinsa yhteisen kävelymatkan aikana:


Askelsivatko A) käsi kädessä, jolloin voitaisiin olettaa suhteen olevan läheinen, kontaktihakuinen,



vai B) kulkivatko erillään, mutta selvästi tunnistettavana parina ( etäisyys < 3m toisistaan ), jolloin on arveltavissa suhteen olevan vapaa, rento, toverillinen.

C) Jos pariskunta kävelee huomattavan kaukana toisistaan ( > 3 m:n etäisyydellä  ) - menevät "perätoukuria" emäntä edellä, isäntä perässä ( tai päin vastoin ), on tietenkin kysymys perinteisestä ja hieman pitkittyneestä, ehkä enemmän maalaisesta, ainakin suomalaisesta parisuhteesta.

Parina tässä tutkimuksessa ymmärretään avarakatseisesti kaikki sukupuolikombinaatiot.

Havainnointi suoritettiin kahtena ajankohtana puolen päivän jälkeen paikallista aikaa Gran Canarialla rantapromenadilla: 23. 3. 2017 San Agustin, 24. 3. 2017 Faro Maspalomas. Otantaan valikoitui sata ensimmäistä paria.



Havaitaan, että pariskunnat kulkivat yleisimmin rennon vapaina vailla näkyvää riippuvuussuhdetta. Saman lopputuloksen ehkä olisi saanut tarkkailemalla parien ikärakennetta - suurin osa oli mitä ilmeisimmin eläkkeellä.
Käsi kädessä taivaltavat olivat selvästi nuorempia - yhä rakastuneita? Perätoukuria painaltavia oli vain muutama, ehkä tilapäisen aamukärttyilyn erottama pari.

Kaiken kaikkiaan matkoilla on mukava pällistellä ihmisiä. Vetäydyn nyt tutkijakammiooni miettimään seuraavan projektini aihetta.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Talvimatkalla 14

Kurjassa touhussa pakkaamassa,
hurjasta lomasta lakkaamassa.
Kesällä heitetään taas keikkaa,
mennään katsastamaan Kreikkaa.