Eri vänkä

 50-luvulla sanottiin "eri vänkä", kun tarkoitettiin jotakin erityisen kivaa. Tai ei meidän maalaiskylässä sanottu niin, se oli varmaan kaupunkilainen ilmaisu; meillä sanottiin jotakin muuta - mutta en muista mitä.

Erivänkään törmäsin tässä Jännä-Jussi-sarjakuvalehdessä, joka siivoutui eteeni jostakin komerosta. Selasin sen ennen hävittämistä. Hassu matka itämaille oli teemana. Ehkei kannata referoida mitään turkkilaisista, ettei tulisi syytöstä rumista asenteista kansanryhmää vastaan.

Vuosi 1955, hinta 50:- mk

Selänrapsutin?

Näissä muuttohommissa joutuu joskus pölyisiin paikkoihin, tiedä vaikka kirppuja saisi nahkaansa. Siksi oli hyvä löytää tällainen selänraaputin. 

Käsikarstahan se onkin, villaihmiset sen tiesi. Vintage-mallista saa pulittaa kovan hinnan: € 78,30! 

Vekotin

 Puuseppä taitaa tehdä ihan mitä vaan. Appiukko oli puuseppä. Puu on jurvalaasten muovailuvahaa, sanotaan täällä päin. Ja nyt löysin sellaisen muotoilun, jolle ei keksitty nimeä.

Fortunan esiaste puusta?

Flipperin esi-isä?

Pelivekotin?

Näin se toimii:

Tylsät sakset

 Anopin aterimien joukosta löytyivät tylsät sakset. Veikkaisin, ettei nuori polvi tiedä niiden käyttötarkoitusta.

Itselläni on hämärä muistikuva isoäitini kaffipöydästä, missä hän pienisti niillä sokeria. Ja on tällaisia myynnissä torilla, 4 € - 30 €.

Metalleja

 Lajittelu on ankaraa; metallit pannaan eri lootaan kuten myös mitalit. Kysyin pojalta, mitä näille tehdään - pois vaan, oli vastaus.

Oliko siis harjoittelu ja vaivannäkö eri lajeissa turhaa. Ei suinkaan. Kukin palkinto oli ilmaus saavutetusta tuloksesta, kukin onnentunne rakensi positiivista minäkuvaa: olin hyvä, joskus paras. Ja kun joskus hävisin, tietoisuus menestyksestä toisinaan, vahvisti luottamusta omiin taitoihin.

Nyt nuo mitalit saavat sulaa metalleiksi. Niiden tehtävä on tehty.

Ankkakeinu

Näyttää siltä, että kullakin vuosikymmenellä on omat ja samat näkemyksensä lasten leikkikaluihin. Ainakin itsevalmistettuihin. Omasta lapsuudestani muistan, miten joululahjaksi saimme ankkakeinun, mahtavan. Pukki oli sen tehnyt. Nyt peratessani nurkkiamme löysin vaimon lapsuuden ankkakeinun. Melko lailla samoilla piirustuksia tehty; appiukko olikin puuseppä. Nyt taitaa ankan lähtö olla lähellä!

 

Kolmipyörä

 Edellisessä jutussa oli puhe kehittävistä leluista. Myös erilaisia taitoja edesauttavat vempeleet olivat tarpeen. Kuten myös tämä neuvostovalmistetta oleva kolmipyörä.

Kuva ei liity muuttohysteriaani, tulipahan vain muuten mieleeni. Neuvostovalmistetta oleva pyörä oli niin jäykkä polkea, että se kehitti lapselle sinnikkyyttä - ja pohkeita. Tai sitten ei! Ja siksi se on säilynyt virheettömässä kunnossa näihin päiviin asti.

Vaimoni keksi sitten jotakin kivaa siihen, mistä postasinkin ennen joulua.