lauantai 1. huhtikuuta 2017

perjantai 31. maaliskuuta 2017

torstai 30. maaliskuuta 2017

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Talvimatkalla 5

Kiipijäluonne selvästi,
oksalle tuonne, pölvästi,
ampaisi niin kuin apina,
haitannut yhtään vapina.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Talvimatkalla 4

Ne on Matti Hepokatti
ja Hulda Hattivatti
pikkuisen maantiellä poikittain.
On toinen aika hengetön
ja toinen melko hillitön,
vaan sellaista sattuu reissuilla.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Haastettu 5

Vuorossa kymmenen dekkaria, joista yllättäen ja vastoin ennakko-odotuksia opin jotakin. Maahanmuuttajien, pakolaisten ja graffitinmaalaajien elämän olosuhteista ja toiminnan motiiveista sain luullakseni todenmukaista tietoa:


Kirjat osuivat käteeni satunnaisessa järjestyksessä, osa kotona, osa matkalla Inglesin Mummolan hyllystä.




Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki, 2008

Pimeä työvoima, ihmiskauppa oikeastaan, on keskeisessä osassa tässä teoksessa. Ei mitenkään harvinaista nykymaailmassa. Hyvin kuvattu kertomus ulkomaalaistaustaisesta rikollisuudesta, jossa löytyy myös pyrkimystä laillisuuteen sekä humaanien arvojen suosimiseen.
On vaikea kuvitella, miten niin charmikas uutistenlukija luo nahkansa muuttuakseen dekkarikirjailijaksi.





Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? 1982

Komisario Palmu, kuin Maigret habitukseltaan, ratkaisee murhamysteerin, jossa syylliskandidaateiksi ehdotellaan Agathamaisesti lähes kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin henkilöt. Jossain määrin kirjan lukemista haittasivat vanhat muistikuvat kirjan elokuvaversiosta.





Pentti Kirstilä: Sinivalkoiset jäähyväiset, 1986

Valitsin tämän tutun miljöön vuoksi; olinhan juuri varannut kesämatkan Kreikkaan. Kirja osoittautui kevyen "kovaksikeitetyksi kioskituotteeksi", jonka nopeasti lukaisi perjantaipäivän askareiden lomassa.





Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko, 1973

Paksu savuverho leijailee läpi tämän kirjan; Malboroa kiskovat kaikki ketjussa sisätiloissa. Olutta ja väkevämpiäkin läträtään vapaa-ajalla ja töissäkin - jopa poliisikin. Ja tutkiva poliisi kertoo edistymisensä periaatteessa yhdelle mahdollisista epäillyistä. Epäuskottavien henkilöiden huippu on 5-vuotias poika, jonka repliikit paljastavat kirjailijan täydellisen tietämättömyyden sen ikäisen maailmasta.



Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies, 1996

Jokisen kirjan henkilöt tuntuivat oikeilta eivätkä heidän persoonalliset ongelmansa nouse keskeiseen osaan itse tarinan kustannuksella. Juoni oli riittävän mielenkiintoinen pitämään lukemisvirettä yllä helppolukuisen tekstin loppuun asti.




Seppo Jokinen: Rahtari, 2016

Luin heti perään lentokoneessa Jokisen toisen kirjan, koska se sattui olemaan Readerissani e-kirjana. Olin pettynyt. Keskeisten henkilöiden henkilökohtaiset ongelmat nousivat hallitsemaan teosta niin, että tuntui olevan vaikeuksia saada tarina kunnialla maaliin. Susien roudaaminen elävänä kaupunkiin ihmisiä syömään alkoi olla jo pikkuisen liian paksua palturia.




Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi, 2003

Kylläpä veti mielen matalaksi lasten kamala - jopa mielipuolinen - kohtelu vanhempien taholta, mitä tässä synkässä kirjassa taitavasti kuvattiin. Ja pitikö Joensuun antaa sankarinsa vaimon vielä lopuksi yllättäen kuolla. Paha mieli jäi. Sitähän kirjan nimikin enteili.




Kati Hiekkapelto: Suojattomat, 2014

Murhaajan luonne ei oikein sopinut kurkunleikkaajaksi. Tutkivilla poliiseilla oli nykytyylin mukaisesti liikaa henkilökohtaisia ongelmia. Kirja avasi hyvin näköaloja maahanmuuttajien ja pakolaisten elämän vaikeuksiin. Toivottavasti moni Perussuomalaisten kannattaja lukee tämän teoksen.




Mauri Sariola: Susikosken palapeli, 1959

Sariolan kuvaus on kuin vanhan kotimaisen elokuvan ylinäytellyt kohtaukset käsikirjoitettuna:
"Strand valahti kalpeaksi. Sekunnin murto-osassa oli äsken ylimielinen, närkästynyt ilme tipotiessään. Kapellimestarin silmäluomet laskeutuivat. Sitten hän käänsi päätään ja pälyli hetken kuin apua anoen ympäri huonetta. Rekola seisoi ovella liikahtamatta käsi taskuun työnnettynä. Myös Susikosken asento oli jähmettynyt, mutta hänen silmänsä seurasivat kapellimestaria valppaan terävinä."




Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 2015

Mielenkiintoinen tarina, joka avasi näkymän graffitintekijöiden motiiveihin. Niistä minulla ei tähän mennessä ole ollut mitään käsitystä. Kirjan oikolukija olisi voinut vähän skarpata, sillä kömpelöitä virheitä oli jäänyt huomaamatta.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.




Talvimatkalla 3

Kyllä on kaheli kameli,
kuskikin liikkeelle aneli.
Onkohan apetta vatsas?
Seisoo vain niin kuin patsas!