Viikon 22 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Maxim Gorki:  Äiti  ( 1907, suom. 1958 ? )

Alun perin ajattelin lukea tämän äitienpäiväksi, mutta myöhästyin. Kirjaa sanotaan Gorkin pääteokseksi, varmaan tunnetuimmaksikin ja sosialistisen realismin mallikappaleeksi. Ja julkaisunsa jälkeen Gorkin olikin lähdettävä tsaristisesta Venäjästä ulkomaille pakoon.

Ilmeisesti Äiti on osittain omaelämänkerrallinen dokumentti ajan murroksesta Venäjällä. Se on loistavaa kuvausta ja tietysti perin ihanteellinen tulevaisuuden visio:

"- Tiedän, - tulee aika, jolloin ihmiset alkavat ihailla toinen toistaan, jolloin jokainen säteilee tähtenä toiselle. Ihmiset tulevat kulkemaan maan kamaralla vapaina, suurina vapautensa voimasta, kaikki avoimin sydämin, jokainen sydän puhdistuneena kateudesta, eikä kukaan tule vihaamaan toistaan. Elämä ei ole silloin arkista olemista, vaan ihmisen palvelemista; hänen arvonsa kohoaa korkealle, - vapaille ovat kaikki korkeudet saavutettavissa! Silloin eletään totuudessa ja vapaudessa kauneutta varten, ja parhaimpina pidetään niitä, jotka avarammin syleilevät sydämellään maailmaa ja jotka syvimmin rakastavat sitä, - parhaimpina tulevat olemaan vapaimmat, sillä heissä on eniten kauneutta! Siinä elämässä ihmiset tulevat olemaan suuria..."

"Miten hyviä ihmisiä he ovatkaan, Nilovna. Puhun nuorista työläisistä, - he ovat lujatahtoisia, herkkiä, heissä on sammumaton halu tietoon. Heitä katsellessa näkee, että Venäjästä tulee kaikkein kirkkain demokratia maailmassa!"

Vallankumouksen tapahduttua Gorki näki vapauden ajatusten haihtuvan ja ihmisoikeuksien arvon katoavan. Leninin kanssa tuli tietenkin riitaa. Eipä taida nykyisenkään hallinnon alla ihmisoikeutta ja vapautta riittävän kaikille. Demokratia sosialismissa osoittautui "demokratiaksi" - ja nyky-Venäjällä...

Kirjan äiti on joutunut juopon miehensä alistamaksi. Miehen kuoltua hänen pokansa pääsee kehittymään sosialistisiin aatteisiin, joihin tarinan edetessä äiti vähitellen perehtyy. Kirja kuvaa hyvin yhteisön ihmisten epäluuloja ja vähittäistä asettumista tukemaan muutosvoimaa. Alkuvaiheessa hallintovalta tukahduttaa vastarinnan, ja poika tovereineen joutuu karkotetuksi Siperiaan. Äiti jatkaa poikansa maanalaista työtä, mutta joutuu lopulta pidätetyksi.

Matthew Costello, Neil Richards: 

Kohtalokas näytelmä, Cherringhamin mysteerit 9

Tappava tunnistus, Cherringhamin mysteerit 10

Autoilemassa jälleen. Matka joutuu kepeää tarinaa kuunnellessa. Mysteeri 9 selostaa teatterissa tapahtuvia onnettomuuksia ( Aivan kuin sama tarina olisi jo kuultu toisessa ympäristössä. ) Epäiltäviä sirotellaan sopivasti jutun edistyessä, kunnes oikeaksi syylliseksi paljastuu - tässä siis juonipaljastus - kaltoinkohdeltu entinen kirjailija, joka juuri on kostamaisillaan vääryyden, mutta ei ehdi tappaa.

Mysteeri 10 kertoo pahoille teille eksyneestä papista, joka salaperäisesti kuolee juoksulenkillään. Jack ja Sarah tutkivat asiaa ja selvittävät seikan tuota pikaa. Kostosta siinäkin oli kysymys. Loppuratkaisu jättää ilmaan pienen epäilyksen oikeudenmukaisuudesta.

Viikon 19 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

                       

Matthew Costello, Neil Richards: 

Cherringhamin 7. mysteeri, Viimeiset juhlat, viihdytti meitä jälleen tien päällä. Juoni oli "klassinen" kartanoineen, ruumiineen - jopa salaisine tunneleineen. Matka joutui. Hädin tuskin enää muistan tarinan sisältöä.

Cherringhamin 8. mysteeri, Lumisokea, puolestaan herätti mielenkiintoa vanhusten hoitolaitoksen ongelmiin, joista Suomessakin on viime vuosina uutisoitu. Voiton maksimointi näkyy lopputuloksessa. Kirjassa huonosti hoidetun laitoksen asukki karkaa lumimyrskyyn ja uupuu sinne. Tapaus osoittautuu kuitenkin ovelaksi murhaksi, kostoksi, jonka toinen asukki suorittaa houkuttelemalla uhrin talvimyrskyyn.

Bruce Chatwin:  Näkymättömät polut ( 1987, suom. 1988 )

Näitä Australian alkuperäisen väestön polkuja selvitellessään Chatwin oli jo ehtinyt tallata reittejä monella mantereella, ja se näkyy kirjassa. Hassua kyllä, hän ei kirjoittanut tätä teostaan Australiassa, vaan Kreikassa, jossa sattumalta kuljin, tietämättäni, kappaleen matkaa samaa reittiä kuin hän vuosikymmeniä aiemmin.

Samalla kun hän haki ymmärrystä alkuperäisväestön "näkymättömille poluille", laulureitelle, hän selvästi halusi selvittää levottoman luonteensa alkuperää, useiden ihmisten vastustamatonta halua vaellella.

Australian sisämaa on kuivaa pensaikkoa, paikoin erämaata. Sateita sattuu harvoin ja paikallisesti. Tästä seuraa väistämättä asukkaille, että paikoilleen ei voi jäädä, on vaellettava suotuisten paikkojen reittejä - paikalleen jääminen tietäisi menehtymistä.

Käsitys maan omistamisesta muodostuu myös vastaavasti: ei ole tarkkarajaista suljettua aluetta, jonka voi omistaa, vaan reitti - polkujen verkosto, jota voi käyttää hädän hetkellä. Maata merkitsevä sana tarkoittaa myös viivaa.

Ennen valkoisten tuloa jokainen australialainen peri pätkän reittiä yksityisomistukseensa. Sen paikat kuvattiin laululla. Laulun säkeet olivat ikään kuin maanomistuskirja. Omistaja saattoi lainata niitä muille, mutta ei myydä.

Kun matkalla on laulanut omat säkeensä loppuun tulee "pysäkki", raja, jonka jälkeen laulu muuttuu, ja sillä on uusi omistaja. 

Rajalla voitiin vaihtaa tietoja tai käydä kauppaa. Vaeltamisen edellytys olikin hyvät suhteet naapuriheimoihin. Järjestelmä muistuttaa etäisesti linnunlaulujen reviirimerkitystä.

"Alkuasukkaiden laulua on kovin vaikea käsittää siksi, että siinä luetellaan yksityiskohta yksityiskohdan perään. Mutta pinnallisestikin lukemalla siinä voi nähdä vilahduksen moraalisesta maailmankaikkeudesta - yhtä moraalisesta kuin Uusi Testamentti - jossa sukulaisuusrakenteet ulottuvat kaikkiin eläviin ihmisiin, kaikkiin muihin luotuihin ja jokiin, kiviin ja puihin."

Erään ongelman Chatwin nostaa esiin: miten yhteydenpito onnistui, kun alkuasukkailla oli kaksisataa eri kieltä. Kielten synty selittyy Australian sisäosien eri paikkojen mikroilmastoilla, kasvistoilla, eläismistöillä jne. Sanastot kehittyivät väistämättä erilaisiksi. Mutta miten laulut sitten saattoivat ohjata vaeltajia halki mantereen? 

"Näyttää siltä että sanoista riippumatta laulun melodinen hahmo kuvailee sitä seutua jonka halki laulu kulkee... Tiettyjen fraasien, tiettyjen nuottiyhdistelmien, katsotaan kuvaavan esi-isän jalkojen toimintaa. Jokin fraasi sanoo "suolatasanko", toinen "puronuoma"... jne. Musiikillinen fraasi on siis kartan maamerkki."

Puolet kirjasta käsittelee monien ihmisten halua vaeltaa. kokemansa ja lukemansa perusteella hän tulee seuraavaan päätelmään:

"Jos niin on; jos erämaa on "koti"; jos vaistomme ovat muotoutuneet erämaassa, erämaan koettelemusten voittamiseksi - silloin on helpompi ymmärtää miksi vihreämmät laitumet tympäisevät meitä, miksi omaisuus uuvuttaa meitä miksi Pascalin kuvitteellisesta miehestä hänen mukava asuntonsa tuntui vankilalta."

Pascalin peruste levottomuuteen:

"..heikon kuolevaisen luontainen tyytymättömyys, joka on niin suuri, jotta kun siihen oikein syvennymme, meitä ei lohduta mikään. Vain yksi voi meidän epätoivoamme huojentaa, ja se on "huvitus"; mutta se on onnettomuuksistamme pahin, sillä huvitukset estävät meitä ajattelemasta itseämme ja tuhoavat meidät vähitellen."

Viikon 15 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

 

Matthew Costello, Neil Richards: 

Viimeinen juna Lontooseen ( 2018 )

Automatkalla ( n. 4 h ) Jurvasta Padasjoelle kuuntelimme vaimoni ehdotuksesta kepeän ( cosy crime ) dekkarin Cherringhamin mysteereistä. 

Kuinka ollakaan, harmiton kultakauppias ja nukketeatterin esittäjä kuolla kupsahtaa juuri ennen esityksensä alkua. Yksityisetsivä Jack sattuu sopivasti olemaan lähistöllä. Vähin erin ( ennalta arvattavasti ) paljastuu omituisuuksia kultakauppiaan elämästä. Ei hän olekaan ollut se kiltti ja harmiton setä, jota lapset ja aikuiset kylässä ovat rakastaneet.

Myös kuolemantapaus paljastuu ovelaksi murhaksi, jota Jack ja hänen ystävättärensä Sarah selvittelevät. Ripaus jännitystä, lievää väkivaltaa ja salaisuus ratkeaa. Erikoista lienee se, että etsivät myöntävät murhaajan toimineen oikeutetusti kostaessaan kultasepän aiemmat raakalaisteot ja päästävät hänet menemään. 

Mabbin tilan kirous ( 2018 )

Paluumatkalla kotiin tylsä ajomatka vierähti joutuisasti Cherringhamin sarjan taikauskon ja mystillisten vahinkojen selvittelyssä. Charlie Fox yrittää menestyä maatilaa hoidellen, mutta monenlaiset onnettomuudet vaikeuttavat elämää. Väitetään vanhojen noitien kirouksen vaivaavan tilaa. 

Jack ja Sarah selvittelevät asiaa. Syyllinen löytyykin yllättävältä taholta - niinkuin pitääkin näissä kirjoissa. Ja Jackin vanha synti tulee esiin. Jackin vaimo on koko ajan halunnut pois tilalta ja on aiheuttanut kaikki tulipalot ja muut vahingot. Jack joutuu vankilaan veljensä tapon vuoksi. Se vasta nyt paljastuu. Oudosti kirja loppuu "happy endiin", kun ajatellaan onnen palaavan perheeseen Jackin suoritettua tuomionsa.

Jorge Amado:  Quincas Vesikauhun kolme kuolemaa ( 1959, suom 1982 )

Huima veijaritarina porvarillisesta verovirkailijasta, perheenisästä ja aviopuolisosta, joka eläkkeelle jäätyään antaa kaikelle pitkät, entiselle elämäntavalleen, tiukalle vaimolleen ja tyttärelleen hyvästit koskaan kotiin palaamatta. Hänestä kehittyy muutamassa vuodessa juopottelija, pummi, laitapuolen kulkijoiden "kuningas".

Mutta sitten hän kuolee, ja perhe huokaa helpotuksesta. Hautajaisjärjestelyt päätetään viettää matalalla profiililla. Vainajan ryyppykaverit ovat toista mieltä ja saapuvat kunnioittamaan vainajaa omalla tavallaan. Omaisten poistuttua he, saatuaan riittävästi rommia suruunsa, ottavat ruumiin mukaansa ja lähtevät "kylille" remuamaan ruumiin syntymäpäiviä ( johon sankari mielellään osallistuu ).

Homma päättyy merellä, johon sankari suistuu kadoten juhlijoilta lausuen viimeiset sanansa - josta kiertää erilaisia versioita kertojasta riippuen:

"Huolehtikoon kukin omista hautajaisistaan, mikään ei ole mahdotonta."