Viikon 47 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal: Memedin kosto ( 1984, suom. 1989 )

Viime lauantaina, lapsen oikeuksien päivänä, liputuspäivänä, luin tästä kirjasta, miten santarmit ottivat paimenpojan puhutteluun, piiskasivat hänestä tietoa Memedin piilopaikasta. Kovakaan kuritus ei tietoa lapsesta irrottanut. Silloin kapteeni uhkasi ampua pojan koiran, jollei hän kertoisi. Niin hänen oli vihdoin myönnyttävä ja paljastettava tietonsa. Saatuaan haluamansa kapteeni kuitenkin ilkeyttään ampui koiran. - Siinä vaiheessa olin saanut tarpeekseni Kemalin kurjista ihmiskohtaloista ja nakkasin kirjan pois.

Ruth Rendell:  Kuin pahaa unta   ( 1964, suom. 1994 )

Edellisen vastapainoksi siisti cosy crime-murhajuttu, jossa toki ripaus yhteiskunnallista nais-mies-tasa-arvoajatelmaa. Komisario Wexford on runoutta hallitseva mies, jolla on vain kohtuullisesti kotiongelmia häiritsemässä - tällä kertaa ehkä edistämässä murhatutkimusta. Sopiva siis meikäläisen makuun.

Murhatun naisen taustoja tutkittaessa käy ilmi, ettei hän ole jättänyt itsestään sukulaisilleen oikein mitään tietoja elämästään, työstään, osoitteestaankaan. Voitettuaan suuren summan arpajaisissa hän oli lähtenyt lapsuudenkodistaan - ja kadonnut Lontooseen. Vähitellen käy ilmi, että hän on toiminut jo lakkautetussa lehdessä toimittajana ja ollut yhteydessä varsin menestyneeseen kirjailijaan. Mutta tämä kirjailija, jonka piti olla lomalla Ranskassa, onkin kadonnut ja jättänyt matkatavaransa paikalliseen hotelliin. Wexford arvelee, että kirjailija saattaisi olla murhaaja ja on lähtenyt karkuun.

Wexfordin tytär, riideltyään miehensä kanssa naisten tasa-arvoasioista, tulee käyttäneeksi sanaa, joka viittaa naiseksi pukeutuneeseen mieheen. Tästä komisario saa ajatuksen, että murhatun tapauksessa asia olisikin päin vastoin. Osoittautuu, että murhattu nainen olikin Lontoossa esiintynyt miehenä. Hän oli tuo kadonnut kirjailija, jonka häneen rakastunut nainen, totuuden valeroolista paljastuttua, oli kiivastuneena surmannut.

Berthold Lutz: 

Niilo Nokkela käyttäytyy ihmisiksi  ( 1960 )

Säädyllisiä ja hupaisia juttuja poikaviikareille

Jostakin tämä kirja pisti silmääni. Ihmisten kirjoittelu ja kauhistuttava käyttäytyminen somessa sai ajattelemaan, mitä ennen pidettiin arvossa, mitä ennen katsottiin kuuluvan hyvään käytökseen.

Olisi "hupaisaa" nähdä nykypoikaviikarin naama, mikäli jollakin konstilla saisi hänet houkutelluksi lukemaan tämän opuksen. Niin paljon maailma on muuttunut.

Somekirjoittajalle tässä ajatus:

Oikeastaan on kysymys toisen kunnioittamisesta. Antakaamme toisen olla niin omalaatuinen kuin hän on. Ehkäpä minä puolestani olen hänen silmissään "omalaatuinen". Muistakaamme mitä vanhat viisaat sanovat ihmisen virheistä: ken väittää itseään virheettömäksi, hänellä ehkä onkin yhtä virhettä kohti kaksi!

Iltapäivälehdissä näyttää kuuluvan myynninedistämiskonseptiin tietyin välein seksijuttujen esittely. Kirjassa puolestaan korostetaan "ritarillisuutta" suhteessa naisiin.

Muistakaa olla ritarillisia ja jalomielisiä, missä ikinä näette vaaran uhkaavan turvatonta tyttöä! Älkää salliko kenenkään kohdella naista ilkeästi tai epäkunnioittavasti!

Ja vielä:

Se taas, joka puhuu sukupuolikysymyksistä rumaan ja likaiseen sävyyn, ei ole ainoastaan sisäisesti epäkypsä, vaan hänessä on jo jotakin sielullisesti mätää.

Otteita kohteliaisuusmuistiosta ( somekirjoittelijoille ):

3. Koleerikko on tuittupäinen ja kuohahteleva ihminen - hieno nimitys kylläkin - mutta onko pakko heti ärjyä, jos joku esittää eriävän mielipiteensä?

8. Voimasanat ovat rumia, kirosanat törkeitä.

14. Lörpöttelijä on se, joka mieluummin valitsee tyhmän kuin hiljaisen ihmisen maineen. Ikuinen pärpättäjä on ikävystyttävä.

Ja lopuksi yleisohje, aikamme elämäntyyliä moittiva:

Älä liiaksi mielly elämän mukavuuteen ja loistoon! Älä täytä yhtään toivomustasi, joka ylittää varasi! Älä tee velkaa! Älä pelaa rahasta! Elä yksinkertaisesti! Oma reppu päänalusena on parempi kuin veloista pantattu loistovuode!

                                 

Viikon 46 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Donald E. Weslake:  Comeback   ( 1997, suom. 2003 )

Kemalin jälkeen tarvitsen taas jotain rauhoittavaa. Sellaiseksi sattui vanhan kunnon Westlaken Dortmunder-juttu siistine pyssyttelyineen, puukotteluineen ja ryöstöineen.

Dortmunder porukkoineen on saanut haraviinsa evangelistan, jonka joukkokokuksessa käteistä rahaa haalitaan tolkuttomasti. Sisäpiiriläisen avustamana saarnaajan rahat kerätään helposti, mutta ongelmaksi muodostuukin yksi porukan jäsen, joka aikoo viedä koko potin. Vaikeuksien jälkeen Dortmunder saa "hoidetuksi" petturin, ja jäljelle jääneet pakenevat rahoineen. 

Aloitin tämän jälkeen viimeisen kirjaston poistolaatikosta nappaamani Yashar Kemalin. Se on lähes 700-sivuinen Memedin kosto. En ehdi sitä lukea kokonaan tällä viikolla.

Viikon 45 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin Padasjoelle:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 19:  Kummitushotelli 

Historiallisessa Bell-hotellissa järjestettyyn perinteiseen Halloween-illalliseen kuuluu taikurin ohjelma tehosteineen, kummituksineen ja pelotuksineen. Mutta tällä kertaa tapahtuu taikurinkin mielestä outoja - ja loppuhuipennuksessa keskiyöllä jopa vaarallisia ilmiöitä kattokruunun pudotessa illallisvieraiden pöydälle.

Hotellin omistaja pyytää Jackia ja Sarahia tutkimaan tapausta. Hotellin omistussuhteissa ja tulevaisuussuunnitelmissa paljastuu selittäviä tekijöitä: rapistuva hotelli aiotaan myydä tyttären edustamalle firmalle ohi hotellia pyörittävän pojan. Myyntiä helpottamaan on kehitetty hotellin kummitus Fred, jonka tarinalla ja näyttäytymisillä saadaan asiakkaat karkottumaan - ja hinta kohdilleen. Mutta kirjan loppuratkaisu jättää avoimeksi, kuinka kattokruunu saattoi pudota niin, ettei sitä järkisyillä voinut selittää. - Ja onko niitä kummituksia sittenkin olemassa?

Ja paluumatkalla:

Cherringhamin mysteerit 20:  Kaikki tai ei mitään 

Loistoautoja kauppaava liikemies on vaimoineen Sarahin vanhempien luona illallisilla. Sillä välin heidän kotanaan käy murtovaras, joka jättää kaaoksen varastettuaan isännän tietokoneen ja emännän salaisen rahakätkön vaatekomerosta. Omituisinta kaikessa on se, että rosvon on täytynyt tietää hälyttimen turvakoodi.

Jack ja Sarah pyydetään apuun poliisitutkimuksen lisäksi. Käy ilmi, että talon rouva on yhteistyössä rosvon kanssa juonitellut asian, mutta toisaalta rosvo aikoi pettää rouvan livistämällä matkoihinsa. Autokauppias saa asian selville ja aikoo ampua rosvon. Jack ja Sarah saavat viime hetkillä hänet muuttamaan mielensä ja luovuttamaan rosvon poliiseille.

Yashar Kemal:  Kalastaja jota meri vihasi  1978, suom. 1986 )

Suhtauduin tähän kirjaan odottavan optimistisesti - olihan se huomattavan ohut verrattuna edelliseen lukemaani. Enkä pettynyt muutenkaan. Kerronta on edelleen vauhdikasta ja täysin omaperäistä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Marmaranmeren ja Istanbulin ympäristöön. Kalastaja-Selim joutuu aluksi murhan todistajaksi Meneksen kylän kahvilassa. Murhaaja Zeynel on paikallinen nuori mies, murhattu paikallinen gangsteri. Selim ottaa Zeyneliltä aseen ja sylkee halveksuen hänen päälleen.

Kirja seuraa nyt Kalastaja-Selimin ja Zeynelin vaiheita kertoen miltä heistä tuntuu, mitä heistä muut ajattelevat ja mitä he mielessään kuvittelevat tapahtuvaksi.

Outoa kyllä kyläläiset kääntyvät Selimiä vastaan ja toisaalta kehittävät murhaajasta sankarin. Lehdistö tarttuu tilaisuuteen ja julkaisee skandaalimaisia tarinoita Zeynelin "urotöistä" värittäen niitä uskomattomasti. Poliisit ajavat häntä takaa, mutta aina hän onnistuu pakenemaan.

Tarina saa kliimaksinsa, kun Zeynel hakee turvaa Kalastaja-Selimin luota ja saa tämän lähtemään salakuljettamaan hänet pakoon Kreikkaan. Venematkalla Zeynel muistelee kuulemiaan keksittyjä kauhutarinoita Selimin raakuuksista. Peloissaan hän yrittää kuristaa Selimin, joka puolustautuessaan tappaa Zeynelin. 

Kalastaja-Selim palaa onnettomana takaisin mukanaan Zeynelin ryöstörahat. Lopulta hän keksii omantunnonvaivoissaan avustaa kyläläisiä eri tavoin varastetuilla rahoilla.

Kirjassa Kemal valaisee onnistuneesti ihmisyhteisön ikävät puolet, mutta hädän hetkellä avuliaan ystävällisyyden. Kalastaja-Selim on luonnonystävä, jonka eristäytyvyys vieroksuttaa kyläläiset. Näin hän pohtii:

Mutta miksi ihmiset olivat niin tunteettomia, pelkurimaisia, niin epäluuloisia toistensa suhteen, itsekkäitä, vehkeileviä, valmiita repimään silmät toistensa päästä muutaman pennin takia, miksi he välittivät vain omasta pikku perheestään, eivätkä aina siitäkään? Miksi ihminen oli niin sokea häntä ympäröivälle maailmalle, merelle, pilville, kaloille, linnuille, mehiläisille, hevosille?... Ja kuitenkin sama ihminen saattaa tuntea luissaan ja ytimissään, koko sielullaan, musiikin ja laulun ja suudelmat, sarastavan päivän, puhkeavan kukan, rakkautta loistavat silmät...

 

Viikon 44 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Nicolas Freeling:   Pitkä hiljaisuus   ( 1972, suom. 1973 )

Tämä kirja on taas loiventava Kemalin jälkeen. Se kertoo ylikomisario Van der Valkin viimeisistä vaiheista - on siis sarjansa viimeinen. Freeling antaa sankarinsa tulla ammutuksi, mikä tuntuu oudolta, mutta tarina ei pääty siihen, vaan hänen vaimonsa ryhtyy selvittämään murhan olosuhteita. Ei kostaakseen, vaan saadakseen tietää.

Poliisien tutkimukset ovat ajautuneet umpikujaan. Niinpä leski lukee miehensä sekavat muistiinpanot saadakseen vihjeitä. Hän palaa vanhaan asuintaloonsa, jossa naapurit muodostavat tukiryhmän hänelle. Vähitellen yhdessä toimien syylliset löytyvät, mutta todisteet puuttuvat. Lopulta leski menee "pääkonnan" luo esittämään faktat. Tarina huipentuu uhkaavaan tilanteeseen, josta leski selviytyy nipin napin konnan yhtiökumppanin astuessa pelastamaan hänen henkensä. Sitten onkin enää poliisien hoidettava loppuselvittelyt.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Henkilöt ovat mielenkiintoisia persoonia. Juoni saa vaikuttavan käänteen keskushenkilön kuolemasta ja uuden näkökulman ansiosta. Kysymys syyllisyydestä, ampuja vai yllyttäjä vai molemmat, vie kertomuksen ihmisyyden perusasioihin asti.

Henry Miller:  Musta kevät  ( 1936, suom. 1968 )

Eipä minusta tule Millerin ihailijaa, vaikka häntä kai pidetäänkin radikaalina uudistajana. Hänen tekstinsä ja tyylinsä panee epäilemään, mahtoiko huumaavilla aineilla olla osuutta asiaan. Siinä määrin sekavaa ja poukkoilevaa tajunnanvirtaa, hyppelehtiviä mielleyhtymiä hänen kertomatapaansa liittyy. Hyökkäävä seksuaalisuus ei nykypäivänä aiheuta olankohautusta enempää, vaikka aikaisemmin hänen teoksiaan kiellettiinkin.

Varhaisten surujen katu laajenee, siniset huulet niiskuttavat, albatrossin siivet sen saranoilta nostetun verisen niskan edellä, sen hampaat sopottavina. Knallihattuinen mies narisuttaa vasenta jalkaansa, kaksi pykälää alemmaksi oikealle, parraspuiden alle, Kuuban lippu punottuna pölkkypäillä ja valeomenilla, luonnonmagnolioilla ja nuorilla kääpiöpalmun vesoilla jotka on silputtu liidulla ja vihreällä kuolalla.  Hopeasängyn alla valkoinen kurjenpolvimalja, kaksi juovaa aamua varten, kolme yötä varten. Majavat verta mankuen...

Jotakin hauskaa sentään jäi tästä kirjasta mieleen, johtuneeko iästäni. Hän kirjoittaa pitkään suhteestaan urinaaleilin.

Minä kusen paljon ja usein, minkä sanotaan olevan merkki väkevästä henkisestä vireydestä. Olkoon sen laita miten tahansa, tiedän että mittaillessani New Yorkin katuja minulla on peräti tukalat oltavat. Koko ajan varron malttamattomasti seuraavaa pysähdyspaikkaa ja hätäilen, jaksanko ylipäänsä pidättää niin kauan. Ja kun talvella rahattomana ja nälkäisenä on suloista viivähtää tuokio lämpöisessä maanalaisessa mukavuuslaitoksessa, niin kevään koittaessa juttu on vallan toinen.  

Viikon 43 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal:   Suosta nousee uusi maa  ( 1975, suom. 1985 )

Taas otin käteen kirjaston poistohyllystä kahmimani Kemalin. Teos on epäilyttävän paksu. Syy siihen miksi, selvisi pian. Kemal näyttää tässä tarinassa riemastuneen luonnon kuvauksesta. Myös mielikuvituksellisten, huuruisten harhojen paisuttelu täyttää kirjaa hukuttaen välillä juonen kulun.

Tšukorovan tasangolla ollaan jälleen. Hän kuvaa maattomien talonpoikien halusta kuivattaa itselleen suo. Mutta suurtilalliset kaappaavat alueen. Vanhojen aatelissukujen viimeiset edustajat yrittävät pitää kiinni menneiden ( feodaalisten ) aikojen tavoista. Rikkaat nousukkaat juonittelevat näiden kustannuksella.

Vanhan ylimyksen Derviš bein kunnia tulee loukatuksi julkisesti. Hän tapattaa loukkaajan nuorella palkollisellaan. Mutta hänen vihollisensa yrittää saada teon paljastetuksi ja ylimyksen rangaistuksi. Monien vaiheiden jälkeen Derviš onnistuu tappamaan alaisensa, mutta ajat ovat muuttuneet. Ylimysten valta on murentunut. Eräältä yksinäiseltä beiltä puretaan kartanokin alta hänen maatessaan vuoteessa. 

"Nousukkaiden" ajattelua kuvaa seuraava sitaatti:

- Piru periköön ne jotka kuuluttavat suuremmuuttaan sukupuillaan ja esi-isiensä hautakivillä! Nuo feodaaliajan muistomerkit uskovat olevansa erilaisia kuin muut, nuo tietämättömät koirat kuvittelevat että heidän isänsä ovat luoneet maailman! Ja kuinka pöyhkeä, ylenkatseellinen onkaan heidän tapansa pitää välimatkaa meihin muihin.

Kun syntyy köyhänä ja kuolee köyhänä, niin turha rehkiä. Sama pätee rikkaisiin... Mutta jos haluaa päästä kynnyksen yli parempaan, niin se käy kalliiksi. Se maksaa sinun oman veresi, henkesi, ihmisarvosi, kunniasi...

Ja aateliset:

Eikö jalolla suvulla ollut todellakaan enää merkitystä tässä kirotussa maailmassa? Kun kuitenkin hevosten ja härkien rotuja, vinttikoirien puhtaita verilinjoja, tomaattien ja munakoisojen lajikkeita pidettiin tärkeinä, niin miksi ei  sitten ihmisten jalosukuisuutta?...

Mutta ihminen jolla on rahaa, oli merkittävämpi kuin omaisuutensa menettänyt aatelinen, toisin sanoen koni jolla oli hopeakoristeiset ohjat ja aasi jolla oli jalokivin koristeltu kuormasatula olivat ihmisten silmissä arvokkaampia kuin kaunis arabiratsu.

Viikon 42 / 2021 kirjakassi

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Georges Simenon:  Sairaalan kellot  ( 1963, suom. 1969 )

Ei lainkaan komisario Maigretia, vaan jotakin oikein syvällistä, inhimillisen elämän rajallisuuden havainnointia. Kun elämässään, ammatissaan, taloudessaan ja ihmissuhteissaan menestynyt ja kuuluisa mies ( Maugras ) saa aivoinfarktin, menettää puhekykynsä, osittain liikkumiskykynsä, hän putoaa todella syvälle. Hänen ajattelutapansa maailmasta muuttuu totaalisesti. Kuoleman läheisyydessä hän alkaa vastustaa hoitotoimenpiteitä. Hänen käsityksensä ystävistään, isästään ja vaimostaan muuttuu, saa uusia näkökulmia. 

"Nyt hän ihmettelee, merkitsikö hänen menestymisensä isälle kaikessa hiljaisuudessa nöyryytystä sen sijaan että tämä olisi iloinnut siitä. Hänen itsepintaisesti pyydeltyään isä on käynyt muutaman kerran Pariisissa, ja aina isä on katsonut välinpitämättömänä, jopa ilmeisen paheksuvasti ympäristöä, jollaisessa hän elää.

- Sinä kai olet onnellinen? ... Sitä parempi itsellesi... Täytyyhän maailmassa olla onnellisiakin ihmisiä..."

Vuodepotilaana Maugras on vakuuttunut, ettei hän enää parane. Hänellä on aikaa arvioida ihmissuhteitaan, mutta varsinkin itseään. Vaimon vierailun jälkeen hän havaitsee itsearvionsa olevan vasta alkutekijöissään.

Paraneminen kuitenkin edistyy, ja Maugras haluaisi silti paeta ajatustensa, muistelujensa maailmaan.

Kuntoutuksessa:

"Hän on kärsimätön. Joskus hänen mielensä valtaa hätä.

Vieläkö hän osaa? Hän tarkoittaa: elää toisten tavoin. Sillä hän ei ole enää aivan samanlainen kuin he, eikä hänestä sellaista enää koskaan tulekaan."

Mary Higgins Clark:   Lottovoittaja   ( 1994, suom. 1995 )

Tässä loiventava Simenonin jälkeen. - Ja voi, voi sentään! Meille jokaviikkoisille lottoajille mukavaa höttöä. Pariskunta, siivoja ja putkimies, ovat onnekkaasti napanneet lottomiljoonat ja nauttivat niistä. Rouvalla vaan on taipumus sotkeutua rikosten selvittelyyn. Niitä on tässä kirjassa kuusi tapausta, jotka hän vaistonsa, hyvän muistinsa, salanauhoitustensa sekä uskollisen aviomiehensä avustuksella selvittää taitavasti. 

Kirjailija oli tuottoisa ja menestyksekäs, varmaan helpon ja yksinkertaisen - ei juoneltaan liian vaikean tarinoinnin ansiosta. ( Tämä teos matkustaa nyt paperikeräykseen. )  

Viikon 41 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal:  Tuhannen härän vuori ( 1971, suom. 1976 )

Taas Kemal palaa kertomaan Tšukurovan tasangon elämää. Nyt eletään aikaa jolloin paimentolaisheimojen perinteiset talvehtimislaitumet ovat kiinteiden kylien toimesta otetut maanviljelyskäyttöön. Vapaita laitumia ei enää ole. Muutama heimo ei ole halunnut, tai osannut, luopua vanhasta kulttuuristaan ja elämäntavastaan. Rakennemuutos on raju. Sitä Kemal kuvaa.

Yörukien heimon uskomuksiin kuuluu, että tiettynä yönä kerran vuodessa kaksi pyhimyksiä edustavaa tähteä törmäävät taivaalla, ja elämä maassa hetkeksi pysähtyy. Jos silloin ihminen, joka tämän ilmiön näkee, toivoo jotakin, hänen toiveensa toteutuu. Heimon vanhimpien mielestä olisi toivottava yhteisölle talvehtimispaikkaa. Kullakin jäsenistä on kuitenkin jokaisella oma itsekäs haaveensa. Tämä osaltaan kuvaa heimon yhteisöllisyyden rapautumista, ja edessä olevaa väistämätöntä tuhoa.

Vuoden mittaan heimosta erkanee vähin äänin telttakuntia. Kylän sepän ajatus arvokkaan miekan myymisestä valtaapitäville maa-alaa vastaan osoittautuu jo ammoin hautautuneeksi perinteeksi. Eikä heimon kauneimman neidon naittamisesta rikkaalle maanomistajan pojalle tule mitään, maanomistajan ahneuden vuoksi sekä neidon lainsuojattoman rakastajan ilmaantuessa yllättäen takaisin heimon pariin. 

Pääosalle paimentolaisista muutos oli asteettaista:

Kun turkomaanit tottuivat elämään yhdessä paikassa, he eivät olleet enää niin innokkaita jatkamaan paimentolaiselämäänsä. Vähitellen he alkoivat rakentaa taloja kylistä saamilleen maille. 

Aluksi talot olivat ruokomajoja. Materiaali riitti runsaasti.

Kevään ensimmäiset merkit nähdessään turkomaanit kiiruhtivat ylös vuoristoon ja palasivat majoihinsa vasta talvella... Sitten he oppivat viljelemään maata... ja niin vähitellen he tottuivat Tšukurovan kuumuuteen.

Turkomaanit vaurastuivat maansa tuotteilla. He olivat jo kauan sitten unohtaneet paimentolaiselämän jota olivat viettäneet vuoristossa ja pitivät mustasukkaisesti kiinni maistaan. Riidat maanomistuksesta olivat nyt jokapäiväisiä. 

Ja riidat käytiin juuri niiden viimeisten väistyvien paimenheimojen kanssa.