perjantai 13. marraskuuta 2015

Johdatuksesta

Käväisin syntymäkotikylässäni. Mökin pihalle piipahti naapurin Pentti. Turisimme niitä näitä. Haukuttuamme sukulaiset ja kylän naiset puheeksi tuli Arvi. Siisti mies. Hän oli ollut hommissa Autoliikkeen huollossa eläkeikäänsä asti ja oli nyt ruvennut ryypiskelemään ajan kulukseen. Siinä askareessa oli tietysti kortti joutunut kuivumaan, mutta onneksi Arvilla oli vanha Tunturi-paappis ajokunnossa - paremmassa kuin kuski. Sillä hän toimitteli kauppa-asioitaan.

Pentti ja vaimonsa istuivat aterialla, kun Arvi mopoili pihaan, ovenraosta kysyi:
- Päivää! Saako tulla?
Vaimo: - Tottahan toki, tule peremmälle!
Pentti: - Mitäs mies!
Arvi: - Minä tulin tekemään ilmoituksen suuronnettomuudesta  tuolla Kasiniemen ja Porasan välillä.

Arvin hihasta roikkui pitkä palkeenkieli ja poskessa näytti olevan hiertymää.
Pentti: - Kaaduikko?
Arvi: - Ostin Osuuskaupasta kaljakorin tarakalle. Ajaessa hörpiskelin ensimmäistä. Jotenkin hojaannuin pehmeälle reunasoralle. Ja niin sitä rysäytin ojan pohjalle.
Vaimo: - Kyllä se oli, Arvi, johdatusta. Taivaan Isä osoitti sinulle tien raittiuteen rikkomalla turmion tavarat.
Arvi: - Nii-in! Siinä varmaan oli Korkeimman käsi mukana. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu - koska vain tyhjä pullo meni rikki. - - Otatko Pena yhden?


Tämä tarina on tosi. Suojatakseni henkilöiden yksityisyyttä olen vaihtanut nimet. Arvi oli oikeasti Tauno. Tapauksesta ei kertonut minulle Pentti, vaan Jaska. Kasiniemessä ei ole Osuuskauppaa ollenkaan, eikä Pentti asu Porasassa, vaan Nyysniemellä. Paappis oli oikeasti Tunturi-merkkiä - kaikki paappikset ovat.
Mutta minä en kirjoittanut tätä, vaan B-rapun työttömäksi jäänyt toimittaja, jonka nimi on Sakari. ( Talossani ei todellakaan ole B-rappua. )

maanantai 9. marraskuuta 2015

Maahanmuuton vaikutuksista


Neandertalit ovat nousseet taas otsikoihin. Taas kerran. On julkaistu tutkimus kadonneista lajitovereista. Niistä rumista, romuluisista, kömpelöistä... tyhmistä, jollaisia me homo sapiensikset emme tokikaan ole.
Taaskaan ei anneta vastausta kaikkein mielenkiintoisimpaan kysymykseen: miksi he kuolivat sukupuuttoon ja miksi me jäimme? Vaikka vastaus on mitä ilmeisin. Kerron sen kohta.

On arveltu, että ( Wikipediasta ) monipuolisina ja kekseliäinä ja kielitaitoisina nykyihmiset kykenivät sopeutumaan muuttuviin luonnonolosuhteisiin neandereja paremmin. ( Oma kehu haisee! )

Sitten on teoria, jonka mukaan nykyihmisten valtava massa vyöryi Eurooppaan sellaisella voimalla, että alkuperäisväestö, neandertaalit, jäivät jalkoihin. Nykyihminen vei työpaikat, rantatontit ja naiset neandereilta. Ei jäänyt muistoksi kuin jokunen hassu dna pyörimään perimään. 



Ja tottahan homo sapiensisten tulo aiheutti närää ja vihapuhetta kantaväestössä. Moni vastaanottoleiri poltettiin kiivailujen jälkeen. Eivätkä tulijat paljon kehuneet ruoan laatua eivätkä palvelujen tasoa. Sääkin oli sateinen ja maastot, tasaisen Afrikan jälkeen, hiivatin vuoristoisia.

Niinhän siinä kävi, että neardsut katosivat  ja me jäimme. Mutta syynä oli se, että onnettomuudekseen neardsuilla oli pedon silmät, jotka kiiluivat pimeässä. Eihän siitä mitään tullut, jos he pimeän turvin yrittivät näyttää sapiaisille, niille homoille, närhen munat. Hehän paljastuivat heti kissansilmineen vartiomiehen nuotion valossa. Yllätyshyökkäykset kuivuivat kokoon, ja heidät nuijittiin maan rakoon.
Eiväthän he voineet pärjätä. Tästä siis johtui neandertaalien, luusereiden, kato.

Hyvät teoriat ovat yksinkertaisia. Todistapa tämä vääräksi!




keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Skypestä

    Isänpäivän vieton suunnittelua Skypessä
    ( lapsenlapsi: Piki-possu, isoisä: Pappa, isoäiti: Mommi )


[21.10.2015 19:57:52] Piki-possu: Heippa onko mahdolista päästä sinne isän päivänä

[21.10.2015 19:59:43] Pappa: Se kyllä sopii oikein hyvin :D

[21.10.2015 20:00:07] Piki-possu: Hyvä

[21.10.2015 20:01:27] Piki-possu: Oi oi isän päivä juhliin tatvitään omena kakku ja jäätölöä ja pipareita  Kakku (^)

[21.10.2015 20:02:35] Pappa: Tietenkin tarvitaan paljon herkkuja.

[21.10.2015 20:03:24] Piki-possu: Haluuteko tietää mitä juttuja tarvin annan  työn ja ot nyt

[21.10.2015 20:03:46] Pappa: Joo-o!

[21.10.2015 20:04:26] Piki-possu: Pappa sinä voisit tehdä muhineja

[21.10.2015 20:04:49] Pappa: Voin tietenkin. Nam!

[21.10.2015 20:06:36] Piki-possu: Mommi ööö   karkia  oon suunitelut  kilpailuja ja palkinoiksi  tarvin  2 kakki pusii

[21.10.2015 20:06:56] Piki-possu: Voitajille käykö

[21.10.2015 20:07:35] Pappa: Käy hyvin - siis kaksi.

[21.10.2015 20:07:45] Piki-possu: Kiitos

[21.10.2015 20:08:13] Piki-possu: Pappa omena piiras onks ok

[21.10.2015 20:08:36] Pappa: Tykkään kyllä.

[21.10.2015 20:09:42] Pappa: Järjestyy helposti. Pitäisiköhän olla kermavaahtoa siihen päälle. Tai vaniljavaahtoa.

[21.10.2015 20:10:27] Piki-possu: Nyt tiedän serpentiinia hei ilmapalloja  einyt on liian monta

[21.10.2015 20:10:54] Piki-possu: Joo vanillia kerma vaahto

[21.10.2015 20:11:09] Pappa: Ilmapallot on vissiin vappujuttu.





[21.10.2015 20:11:14] Piki-possu: Ja suklaa ströseleitä

[21.10.2015 20:11:46] Piki-possu: Joo hsitaako

[21.10.2015 20:12:39] Pappa: Täytyy ostaa, meillä ei ole niitä vielä.

[21.10.2015 20:12:45] Piki-possu: Ok

[21.10.2015 20:13:02] Piki-possu: Öö jäätölöä

[21.10.2015 20:13:04] Pappa: Kakku (^)

[21.10.2015 20:15:09] Piki-possu: Pappakun otit minut suuniteliksi saat serfitioidun pinki juhla takuun että juhlastasi tulee paras juhla ei ole piknik juhla on vakavaa (cat)

[21.10.2015 20:17:29] Piki-possu: Älä kerro juhlasta mun isille ja se on kyl myös sulle

    [21.10.2015 20:18:10] Pappa: En kerro, en. Kiva kun                           suunnittelet minullekin samalla

[21.10.2015 20:18:30] Piki-possu: Ihan koska vaa

[21.10.2015 20:18:44] Piki-possu: (rainbow) (rainbow) (rainbow)

[21.10.2015 20:19:07] Pappa: :D  (heart)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Entä sitten jos, mitä sitten jos?

Pappa ja pojat autossa, navigaattori päällä.


- V i i d e n s a d a n   m e t r i n  j ä l k e e n  k ä ä n n y  o i k e a l l e... k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Pappa! Entä sitten, jos et kääntyisikään, jos menisit suoraan?
- No, se sanoisi varmaan: - Käänny takaisin, jos mahdollista!
- Mitä sitten, jos se sanoisikin: - Senkin pöljä! Etkö sinä kuullut! Piti kääntyä oikealle!
- Entä sitten, jos se sanoisikin: - Hyvä on! Mene vain suoraan, mene, mutta kadut vielä kyllä!


- T i e n  p ä ä s s ä  k ä ä n n y  v a s e m m a l l e,  s i t t e n,  k ä ä n n y  o i k e a l l e !

- Hä-hä-hää! Se ei osaa päättää! Entä sitten, jos se on pahalla päällä ja tahtoo narrata sinua,   Pappa?
- Kyllä se voi joskus viedäkin väärään paikkaan, mutta se tekee sen varmaan ihan tietämättään.
- Mitä sitten, jos se sanoisikin, että sori nyt vaan, tuli väärä kartta mukaan. Koita pärjätä!
- Suuttuisin enkä ottaisi sitä mukaan keilaamaan.



- O l e t  s a a p u n u t  p ä ä m ä ä r ä ä n.

- Entä sitten, jos se hyppäisi esille ja alkaisi huitoa sinua nyrkeillä ja huutaisi: 
- Tahdon kanssa keilaamaan! Pakko päästä mukaan! Heti keilaamaan!
- Mitä sitten, jos se juoksisi edeltä sisään ja -
- Eiköhän pojat mennä jo!





keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Karkeista karkeista

-      Pappa, isä tilasi meille karmeita karkkeja Ruotsista.

-      Mitä? Olisihan niitä nyt saanut marketistakin!

-      Nää onkin erikoisia ällötyskarkkeja.

-      Niissä on kauheita makuja.

-      Joo tiedän, turkinpippureita.

-      Nehän on hyviä. Nää on, kuule, k a r m e i t a.

-      Päältä ei arvaa mitään. Sisällä sitten onkin jymypaukku.

-      Mitä sitten?

-      Mätä kananmuna-maku tai oksennus. Joissakin voi olla koiranruoan tuoksuakin.

-      Narraat!

-      Tai vaikka hikisukan tai vauvanvaipan maku. Ja ruohonsilpun -  - ja en muista muita.

-      Sitten jotkut on ihan hyviä. Koskaan ei etukäteen tiedä, mikä on paha.

-      Mitävarten?

-      Se on kivaa.
-      Vaikka Halloween-kemuissa.





-      Jokos minä olen kertonut sen jutun, kun minä nuorena miehenä olin Afrikassa timantteja kaivamassa?

-      Joo, joo! Olet sä.

-      Kerro silti!

-      No, mehän siellä kaivelimme syvällä timanttikaivoksen uumenissa hirveässä kuumuudessa, ja kiviparoonit vain kuopan reunalla mättivät jalokivet suuriin pusseihinsa ja huusivat meille alas että kaivakaas pojat vaan lisää.

-      Siinä varmaan tienasi hyvin.

-      Ei sitten alkuunkaan! Ne oli tosi nihkeitä maksamaan.

-      No, kerro nyt se juttu, se mitä te sitten keksitte!

-      Älä poika hoputa! - Siellä oli kauhean tarkat tarkistukset, kun pääsimme illalla töistä. Joka jeppe tutkittiin, ettei kukaan salakuljettaisi timantteja kotiinsa. Me rupesimme sitten nielemään joka päivä muutaman timantin. Eikä ne mahaan nähneet, vaikka suuhun kurkistivatkin. Niin meistä tuli upporikkaita.

-      Kertoisit nyt vielä siitäkin, miten saitte ne timantit mahastanne.

-      Enkös minä jo kertonut siitä?

-      Et vielä tällä kertaa.

-      Kotona meillä oli varattuna risiiniöljyä. Sitä kun juo, tulee rapsakka ripuli. Vessan pyttyyn asensimme tietenkin tiheän siivilän, josta sitten poimimme timantit talteen.

    Aika hauskaa Halloweenia sanoisin. Ja niin minusta tuli rikas – ripulirikas.

-      Valehtelet! 
-      Aika paha!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ampi AI! sista


Suomen ilmavalvonnassa ja –puolustuksessa on vakavia puutteita. Huomasin sen astuessani rintamamiestalomme vinttikomeroon, josta tarkoitukseni oli ottaa pari laukkua syyslomamatkaamme varten.
Mutta en ottanutkaan, sillä kuului zzz..., kuten sarjakuvissa usein ilmaistaan. Oikeastaan kuului ZZZ..: Ampiainen.




Minä v... - en nyt suorastaan vihaa, vaan i...- en nyt varsin inhoakaan, kunhan ihmettelen, mitä virkaa ampiaisilla on???
Miksi halvatussa niiden pitää raahata ekologinen lokeronsa juuri meidän vintille. Veisivät askinsa muualle, vaikka naapuriin.
Ahaa! Se riiviö oli keksinyt meidän syksyn satomme. Kaksi sangollista omenoita, yksi päärynöitä. Pitäköön. Uskallanko sittenkin ottaa laukut?

Ehkä vastenmielisyyteni ampiasia kohtaan johtuu eräällä marjamatkalla saattuneesta välikohtauksesta. Puolukkamättäästä otti yllättäen nousukiitoa amppari ja pamautti suoraan keskelle, napakymppiin, nenän päähän. Ja seuraavana päivänä työmaalla oli selittelemistä. Kärsä ei suinkaan punoittanut  mistään kosteista harrastuksista, vaan... Seli, seli. Kukaan ei uskonut.


Matkalaukut varmaan muistuttivat mieleeni toisenkin ampiaisajatuksen. Se oli vuosia sitten Pargassa. Elokuu on huono aika matkustaa Kreikkaan. On liian kuuma. On liikaa turisteja. Helteen takia varmaan Valtoksen rannan hotelli tarjosi aamupalan rantaterassilla, missä oli viileämpää. Mutta missä myös luonto lähestyi aterioitsijaa.


Jo kaukaa huomasin, miten amppari aloitti laskeutumistoimet ja suoritti täydellisen stopin leikkelelautaseni reunalle. Sitten se iski purevat suuosansa makkaran reunaan ja alkoi leikata sopivaksi katsomaansa osuutta annoksestani. Luultavasti se ei ollut kuullutkaan puhuttavan kukista ja mehiläisistä ampiaisista. En voinut muuta kuin ällistyneenä seurata, miten se starttasi makkara hampaissaan ja räpytteli tiehensä. Kaiketi vei eväänsä poikasilleen riideltäväksi ja raadeltavaksi.

Vein laukut vaimolleni pakattavaksi. Se on osoittautunut viisaimmaksi ratkaisuksi meillä. Istuuduin viereen katsomaan. Istumisesta muistui mieleeni kaikkein traumaattisin ampiaismuistoni.

Sekin oli Kreikassa, Skiathoksen saarella. Kun pieni saari oli koluttu läpikotaisin, oli pakko ottaa rantavaihtoehto käyttöön. Asettauduimme varjon alle aurinkovuoteille. Tarkkaan ottaen en oikein ehtinyt kuin vähän ahteriani asetella, kun tulinen tuska iski alapäähäni, sain anafylaktisen (hengitystä salpaavan) reaktion. Olin istunut ampiaisen päälle.

Tavallisesti menen mereen varovasti kiduttamalla askel kerrallaan, mutta nyt ei vaimo kerinnyt kissaa sanoa, kun jo jäähdyttelin meren armollisessa sylissä.
Onneksi en ole allerginen. Kuvitella, jos takapuoleni olisi paisunut muodottomaksi. Taas olisi ollut selittelemistä.




keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Some-äidit


Jatkoa menorcalaisen hotellin aamiaiskeskustelulle:

- Oletko pannut merkille, miten taitavasti nuo nuoret äidit hakevat ruokansa buffet-pöydästä,       lapsi näppärästi kainalossa ja yhdellä kädellä herkut lautaselle? Meikäläinen tärvää                     kahdellakin.

- Me naiset osaamme hoitaa monta hommaa samanaikaisesti.

- Onnistuu miehiltäkin. Katso kuinka tuo kundi räplää kännykkäänsä samalla, kun mättää            munakasta lautaselle.

- Siinä voi tietysti vaikeuksia tulla, kun älykännykkäpolven tytöt tulevat lapsenhoitoikään. Eiväthän        he voi olla pois netistä ja vellit jäävät keittämättä, vaipat vaihtamatta.

- Jaa, nyt erehdyt. Hehän 3-d-tulostavat ruoka-annokset ja vaipat. Robotti syöttää ja vaihtaa.        Homma hoituu. Ei tarvitse irrottautua somesta.

- Osaavatko koneet myös opettaa lapset puhumaan., kun some-äidit eivät älyä puhua lapsilleen. Nyt      jo on todettu puheenkehityksessä viivästyksiä. Kolme-vuotiaat osaavat hädin tuskin muutaman            sanan.

- Oletkos kuullut nykynuorison puhetta? Ehkä onkin parempi, että oppivat vaan räpläämään        laitteitaan.