sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Sunnuntain toivotut kelat 42



 Käsittämätön kansanjuhla mittasuhteiltaan.



Erilaisuuden sietäminen, miten on nykyään?


Hyvät ystävät!




sunnuntai 12. lokakuuta 2025

Sunnuntain toivotut kelat 41




 Woodstockissa esiintyminen vaati kovaa kuntoa!


Sotaa oli silloinkin ja sen vastustusta.


Aamulla äänet olivat melko käheitä!


maanantai 6. lokakuuta 2025

Näkemyksiä

 


Ikävuosien karttuminen vaikuttaa valitettavasti paitsi ulko- myös näköön. Silmälasien käytöstä on jossakin määrin apua, mutta ei aina. Siksi olemme vaimon kanssa hankkineet tukun suurennuslaseja. Vanhastaan meillä oli niitä joitakin, mutta ostimme sitten paikallisen X-marketin koko varaston ( 4 kpl ).
Mutta se kaikista parhain - ja vanhin - päätti ryhtyä hankalaksi ja hävitä.


Alkoi ankara etsintä. Talo tuli siivotuksi kellarista katolle. Eikä kakkosasunnosta saatu yhtään enempää kerrottavaksi. S e   o l i   k a d o n n u t !!!
Ikävuosien karttumisesta on toinenkin seuraus, ajattelimme: hömelyys. Suurennuslasi on varmasti joutunut roskien mukana kierrätykseen. Se siitä!



Meni kuukausia. Huvimajan tyynyjä vietäessä yläkerran rappujen päälle hämärään talvisäilytyspaikkaan kiinnitti huomiomme syrpyskopan takana lattialla kiiltelevä esine. Sillä riiviöllä suurennuslasilla oli selvästi ilkikurinen pilke ilmeessään.




sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Sunnuntain toivotut kelat 40

 New Yorkin osavaltiossa pidetystä"kukkaiskansan" musiikkifestivaalista ( 1969 ) kantautui muutaman vuoden viiveellä tietoja Suomen Turkuunkin, jossa sitten nähtyäni po. elokuvan, hommasin nauhalleni kopion ( laittoman? ) Woodstock-levystä.









tiistai 30. syyskuuta 2025

Tilpehööritiistai

 


Nurkkiin kertyy kaikenlaista rompetta. Kuolinsiivousta tehdessä pitäisi vaan ronskisti heittää kaikki pois, eikä jäädä miettimään ja leikkimään ajatuksilla josko jotakin käyttöä vielä löytyisi...


Siitä vaan, kaikki pois! Kirjat rovioon! Nehän eivät kelpaa enää mihinkään.



Onneksi meidän kirjat viedään lämpölaitokseen, kierrätystä sekin ( ? ).

Kuukausi vaihtuu pian, lähden toiseen kinkeripiiriin syyslomalle.

maanantai 29. syyskuuta 2025

Maanantain mietteitä

 


Joskus on hyvä pysähtyä ja "pitkis tuumooksis" istua miettimään ja muistelemaan... eilistä, viime viikkoa, viime vuotta,.. nuoruutta, lapsuutta, mutta...


sunnuntai 28. syyskuuta 2025